Näemmä tapasin netissä todella epävakaan (?) miehen. Apua. Miten tästä eroon ilman harmia?
Alkuun vaikutti ihan mukavalta. Nauroin paljon hänen jutuilleen. Oli kyllä vähän ylivilkkaan oloinen ja innostui todella paljon esimerkiksi juuri siitä kun sai minut nauramaan ja alkoi laittamaan viestejä päivittäin ja paljon.
Rauhassa olemme tutustuneet vain viestittelemällä, emme ole koskaan tavanneet.
Kuitenkin puhuimme tapaamisesta ja sovimme erään päivän. Hyvissä ajoin kuitenkin jouduin perumaan oman esteeni vuoksi.
Siitä sitten todella sekosi? Kertoi miten loukkaantui ja pitkällä viestillä laittoi miten olen häntä nyt satuttanut, poisti minut sosiaalisesta mediasta ja käski minun olemaan nyt omissa oloissani häpeämässä itseäni (:D).
Pahoittelin tilannetta mutta tuossa vaiheessa tajusin ettei nyt taida mies olla ihan täyspäinen.
Sitten alkoi laittamaan viestejä, että haluaa sopia, pitää minusta, paljon sydämiä ja jatkuvaa pommitusta vaikka en vastannut enää kuin harvakseltaan koska tuo tosiaan oli niin outoa kaikkineen.
Sitten päätin, että olen nyt mukava ja kerron, että varmaan hänenkin kannaltaan parempi, että lopetamme yhteydenpidon ja toivotin hyvät jatkot.
Vaikutti kunnioittavan päätöstä ja pyysi minun poistamaan hänen kaikki yhteystiedot.
No ajattelin, että se oli siinä.
No mutta ei, laittelee viestejä, pitkää selitystä kuinka pitää minusta ja että kyllä me voimme vielä sopia ja sydämiä, samaan aikaan kuitenkin syyttää minua mutta kuitenkin haluaisi nähdä ja jatkaa tutustumista jne.
Voi luoja. Vähän tuntuu pahalta ja toisaalta oudolta. En haluaisi yhtään provosoida millään tavoin koska pelkään voiko alkaa stalkkaamaan tms. Jätän viestin huomiotta? Vai uskaltaako suoraan vain estolistalle laittaa?
En haluaisi olla ilkeä mutta mitähän te neuvoisitte?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksujen aikuisten pitää selvittää asiat puhumalla. Sovitte tapaamisen, menet sinne ja käytte asiat läpi. Näin ei jää kellään mitään hampaankoloon tai epäselväksi. Itsellesikin tulee parempi mieli ja helpottunut olo tämän jälkeen. Ghostaaminen on epäkypsien, vallantunteesta nauttivien pelkureiden toimintatapa.
Naisen pitää asettaa itsensä väkivallan ja vainoamisen uhan alle, jottei miehelle tule paha mieli? Jotain rajaa nyt :D
Mene ap oma turvallisuus edellä eli ilman mitään lisäviestejå enää mies estoon.
Aikamoista kärjistystä ja miesvihaa kuvitella, että ap olisi todellisessa vaarassa vain sen takia, että mies purki oikeutettua pettymystään parilla viestillä. Jotain rajaa nyt näihin pelkoihin ja hysteriaan!
Aloittaja ilmeisesti tavannut Näkkäläjärven.

Ei ole kärjistystä ja miesvihaa, jos mies antaa itsestään sekopäisen ja epävakaan vaikutelman viesteissä. Kyllä ap:lla on ensisijainen velvollisuus ajatella omaa hyvinvointiaan eikä jonkun raivohullun nettiviestimiehen mielipahaa.
jos jännän haluaa niin jännän saa

Raivohullunettivihamies jäi stalkkaamaan. Se riski ap:lla on. Kyse oli myös keskusteluista sosiaalisessa mediassa tuntemattoman kanssa. Täytyy vain toivoa, että heppu löytää uuden mielenkiinnon kohteen tai jostain syystä ei enää pysty stalkkaamaan muita esim. joutuu hoitoon tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on olemassa tosi epävakaita ihmisiä.
Naiset ei ikinä stalkkaa. Eikä naiset ikinä aiheuta toiminnallaan sitä, että joku mies vähän sekoaa. Naiset kohtelevat treffikumppaneita/ ihailijoita aina inhimmillisesti ja rehellisesti, jonka takia miehet aina ymmärtävät naisen kokemuksen, ja jos mies tekee jotain niin se johtuu pelkästään miehestä. Naiset kommunikoivat aina reilusti ja ymmärrettävästi eikä silti loukkaavasti.
M42
No tämä mies ei kommunikoinut asiallisesti, joten hänelle ei tarvitse olla yhtään ystävällinen, vaan välittömästi hankkiutua eroon. Ja tylysti, että menee viesti perille.
Vierailija kirjoitti:
jos jännän haluaa niin jännän saa
No tässäkään tapauksessa ei halunnut ja siksi täällä kyselee.
Ylivilkkaan oloinen tuuliviiri.
- Et halua häntä elämääsi, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksujen aikuisten pitää selvittää asiat puhumalla. Sovitte tapaamisen, menet sinne ja käytte asiat läpi. Näin ei jää kellään mitään hampaankoloon tai epäselväksi. Itsellesikin tulee parempi mieli ja helpottunut olo tämän jälkeen. Ghostaaminen on epäkypsien, vallantunteesta nauttivien pelkureiden toimintatapa.
Naisen pitää asettaa itsensä väkivallan ja vainoamisen uhan alle, jottei miehelle tule paha mieli? Jotain rajaa nyt :D
Mene ap oma turvallisuus edellä eli ilman mitään lisäviestejå enää mies estoon.
Aikamoista kärjistystä ja miesvihaa kuvitella, että ap olisi todellisessa vaarassa vain sen takia, että mies purki oikeutettua pettymystään parilla viestillä. Jotain rajaa nyt näihin pelkoihin ja hysteriaan!
Ei ole kärjistystä ja miesvihaa, jos mies antaa itsestään sekopäisen ja epävakaan vaikutelman viesteissä. Kyllä ap:lla on ensisijainen velvollisuus ajatella omaa hyvinvointiaan eikä jonkun raivohullun nettiviestimiehen mielipahaa.
Joo, ei kahta sanaa, vaan tää huliu estoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano ensin että hänen käytöksensä pelottaa sinua, ja että et halua jatkaa tapailua tai yrittää uudestaan. Muuten mies voi jäädä väijymään jopa vuosiksi. Maailmassa on ihan uskomattomia ihmisiä ja heidän joukossaan myös vaarallisia tapauksia. Ei kannata jäädä roikkumaan epävakaaseen tapaukseen jos jo nyt, ennen tapaamista, hommat menee alamäkeen.
Huolehdi että mies ei tiedä työpaikkaasi, osoitettasi tai numeroasi. Oma stalkkeri ilmestyi ikkunan alle tuijottamaan olohuoneeseen ja spämmäsi työsähköpostin ja linkedinin täyteen kamalaa tuubaa. Maailmassa on olemassa tosi epävakaita ihmisiä.
Itse en sanoisi että pelottaa, miksi naiset tekevät näin? Pitää tehdä kerralla selväksi, että ei ole mitään asiaa pitää yhteyttä. Blokkaat ja estät joka kanavassa ilman mitään selityksiä.
Tuolle ylläolevalle tein selväksi että mitään asiaa ei ole enää ottaa yhteyttä. Tein rikosilmoituksen (myös muiden seikkojen takia). Poliisit käytti jätkän juttusilla. Jopa tuon jälkeen jaksoi lähettää viestejä gmailissa, instagramissa, facebookissa, gchatissa (tai mikä liekään, gmailin pikaviestit?), työsähköpostiini, työnantajalleni, linkediniini, ja noiden lisäksi tuli normaaleja tekstiviestejä, valeprofiiliviestejä, jne. Tuli myös ikkunan alle kuvailemaan tekstiviestillä miten erinäköiseksi olin sisustanut olohuoneeni.
Ihan oman oikeusturvan vuokseni sanoin miehelle että hänellä ei ollut mitään asiaa enää viestitellä minulle, ja kaikki viestit menivät suoraan arkistoon jos rikosilmoitusta olisi pitänyt vielä jatkaa. Todellakaan en ruvennut yhdessäkään kanavassa selittämään tai vastailemaan viesteihin, vaan suoraan screenshotit rikosilmoitusarkistoon. Kolme vuotta tuota kesti, ja nyt ei ole puoleentoista vuoteen tullut yhtään viestiä. Linkedinissä oli mies viime viikolla käynyt katsomassa profiiliani.
Jotenkin aliarvioit miten sairaita yksilöitä yhteiskunnassa on olemassa, ja miten pitkälle miehet ovat valmiita menemään ahdistellaakseen ex-seurustelukumppaneitaan. Kol-me vuot-ta. Suhteen loppumisen jälkeen. Jaksoi joku kaivaa yhteystietojani. Ja pommittaa joka kanavalla. Ilman yhtään ainutta reaktiota tai viestiä takaisin. Maailmassa on ihan uskomattoman paljon epävakaita ihmisiä.
t. tuo aikaisempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksujen aikuisten pitää selvittää asiat puhumalla. Sovitte tapaamisen, menet sinne ja käytte asiat läpi. Näin ei jää kellään mitään hampaankoloon tai epäselväksi. Itsellesikin tulee parempi mieli ja helpottunut olo tämän jälkeen. Ghostaaminen on epäkypsien, vallantunteesta nauttivien pelkureiden toimintatapa.
Naisen pitää asettaa itsensä väkivallan ja vainoamisen uhan alle, jottei miehelle tule paha mieli? Jotain rajaa nyt :D
Mene ap oma turvallisuus edellä eli ilman mitään lisäviestejå enää mies estoon.
Aikamoista kärjistystä ja miesvihaa kuvitella, että ap olisi todellisessa vaarassa vain sen takia, että mies purki oikeutettua pettymystään parilla viestillä. Jotain rajaa nyt näihin pelkoihin ja hysteriaan!
Ei ollut mitään oikeutettua harmistumista, vaan sekopäistä käyttäytymistä. Ja hyvin todennäköisesti myös vaarallinen hyypiö.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollainen nettideittituttavuus. Tavattiin kyllä kerran, mutta kun seuraavan jouduin perumaan, niin tuli järjetön haukkumisviesti vastaukseksi. Mulla kuulemma on esimerkiksi silmät pussien alla (kyllä, niin raivona oli), ja olen pummi, jonka äiti elättää.
Estin vaan kaikkialla, eikä enää koskaa ottanut tai yrittänyt ottaa yhteyttä.
Tsemppauksen sanat siis, että voi olla harmitonkin.
Silmät pussien alla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on olemassa tosi epävakaita ihmisiä.
Naiset ei ikinä stalkkaa. Eikä naiset ikinä aiheuta toiminnallaan sitä, että joku mies vähän sekoaa. Naiset kohtelevat treffikumppaneita/ ihailijoita aina inhimmillisesti ja rehellisesti, jonka takia miehet aina ymmärtävät naisen kokemuksen, ja jos mies tekee jotain niin se johtuu pelkästään miehestä. Naiset kommunikoivat aina reilusti ja ymmärrettävästi eikä silti loukkaavasti.
M42
Jaahas, sinä se olet 4-kymppiseä hyvin vajaa ihmissuhdetaitojen osalta. On mennyt raiteiltaan jo sieltä alusta lähtien.
Älä vastaa enää mitään ja laitat estoon. Tosiaan, oma turvallisuus ensin.
Ei ole kaikki ihan kunnossa silläkään, jonka mielestä tuo on oikeutettua harmistusta. Karita Tykän eksän kitkerä Facebook-päivitys tällä viikolla oli oikeutettua harmistusta, sikäli kun pitää paikkansa.
Tuo ei ole harmistusta vaan täyttä sekopäisyyttä. Sitä ei tarvitse kenenkään sietää tai jaksaa selitellä sekopäälle mitään. Tuntemattomat eivät ole toisilleen mitään velkaa.
Sellainen romanttinen tarina sunnuntai-iltaan.
Hävetkää kaikki tinder-säätäjät!
Laitat estoon, kyllä se siitä selviää jaloilleen.
Se mies on vastuussa omista reaktioistaan, et sinä.
Sillä on väärä minäkäsitys itsestään kovana naistenmiehenä, kun ei luovuta.
Kyllä se selviää, pidät nyt vain itsestäsi huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano ensin että hänen käytöksensä pelottaa sinua, ja että et halua jatkaa tapailua tai yrittää uudestaan. Muuten mies voi jäädä väijymään jopa vuosiksi. Maailmassa on ihan uskomattomia ihmisiä ja heidän joukossaan myös vaarallisia tapauksia. Ei kannata jäädä roikkumaan epävakaaseen tapaukseen jos jo nyt, ennen tapaamista, hommat menee alamäkeen.
Huolehdi että mies ei tiedä työpaikkaasi, osoitettasi tai numeroasi. Oma stalkkeri ilmestyi ikkunan alle tuijottamaan olohuoneeseen ja spämmäsi työsähköpostin ja linkedinin täyteen kamalaa tuubaa. Maailmassa on olemassa tosi epävakaita ihmisiä.
Itse en sanoisi että pelottaa, miksi naiset tekevät näin? Pitää tehdä kerralla selväksi, että ei ole mitään asiaa pitää yhteyttä. Blokkaat ja estät joka kanavassa ilman mitään selityksiä.
Tuolle ylläolevalle tein selväksi että mitään asiaa ei ole enää ottaa yhteyttä. Tein rikosilmoituksen (myös muiden seikkojen takia). Poliisit käytti jätkän juttusilla. Jopa tuon jälkeen jaksoi lähettää viestejä gmailissa, instagramissa, facebookissa, gchatissa (tai mikä liekään, gmailin pikaviestit?), työsähköpostiini, työnantajalleni, linkediniini, ja noiden lisäksi tuli normaaleja tekstiviestejä, valeprofiiliviestejä, jne. Tuli myös ikkunan alle kuvailemaan tekstiviestillä miten erinäköiseksi olin sisustanut olohuoneeni.
Ihan oman oikeusturvan vuokseni sanoin miehelle että hänellä ei ollut mitään asiaa enää viestitellä minulle, ja kaikki viestit menivät suoraan arkistoon jos rikosilmoitusta olisi pitänyt vielä jatkaa. Todellakaan en ruvennut yhdessäkään kanavassa selittämään tai vastailemaan viesteihin, vaan suoraan screenshotit rikosilmoitusarkistoon. Kolme vuotta tuota kesti, ja nyt ei ole puoleentoista vuoteen tullut yhtään viestiä. Linkedinissä oli mies viime viikolla käynyt katsomassa profiiliani.
Jotenkin aliarvioit miten sairaita yksilöitä yhteiskunnassa on olemassa, ja miten pitkälle miehet ovat valmiita menemään ahdistellaakseen ex-seurustelukumppaneitaan. Kol-me vuot-ta. Suhteen loppumisen jälkeen. Jaksoi joku kaivaa yhteystietojani. Ja pommittaa joka kanavalla. Ilman yhtään ainutta reaktiota tai viestiä takaisin. Maailmassa on ihan uskomattoman paljon epävakaita ihmisiä.
t. tuo aikaisempi
Ei oo mahollista tuommonen ilman että oisit ohittanut sarjan punasia varoitusmerkkejä liudan siinä vaiheessa kun tämmöseen ihastuit. Onnettomuus ei idä mullassa.
En usko. Oot antanu ymmärtää enemmän ja se otti tosissaan.
Itekin tulin tämmösen uhriksi, mies anto ymmärtää epäsuorasti, teki alotteita kokoajan, sai mut luulemaan ja uskomaan suhteeseen, kunnes veti törkeesti maton jalkojen alta. Totta kai olin että MITÄ...?? ja mulla oli oikeus saada selitys tommosesta vedätyksestä. Tyyppi blokkas mut täysin! Eli MÄ yritin saada selitystä mun kusettamisesta, eli olin varmaan hänen silmissä sit stalkkeri.
Sillä oli kai toinen muija koko ajan...!!
Pelas kai kokoajan jotain peliä ihmisillä. No jätin sen kyllä rauhaan mutta ansaitsisi kyllä korvatillikan.
Tuommosii ei kannata katella. Jos ihan noin alussa kilahtaa noin pahasti niin ei oo mitaan toivoa.
Nyt sun on pakko reagoida kuin olisit se harmaa kivi. Laita estot, muuten ei lopu, kokemusta on.