Olenko sopeutunut vai alistunut

Nuorempana oli tavoitteita, unelmoin uudelle asuinalueelle muuttamisesta että lapsilla olisi enemmän seuraa ja ruokakauppa aina auki, kävelymatkan päässä.

Nyt kun ikää 47 niin ei ole enää kunnianhimoa tai tavoitteita. En ole enää kateellinen jos näen tuttujen juhlaillasta kuvia, ajattelin vaan että Ihanaa ettei tarvinnut mihinkään diskohelvettiin mennä. Lapset on teinejä, kohta on ajokortit ja muutto pois kotoa, ei niitä ikäkavereita naapuriin enää tarvii.

Nyt riittää yks etelänreissu vuodessa, teen työtä ihan vaan saadakseni palkkaa. En jaksa enää draamaa eikä työpaikan vaihtokaan innosta. Tosin teen vaan pakollisen enkä tyrkytä itseäni näkyville ja haali uusia tehtäviä. Haluaisin vaan lenkkeillä ja neuloa villasukkia.