Hyvä keskiarvo, ei ymmärrystä

Lukio on aika paljon vaativampi kuin peruskoulu. Lisäksi osassa peruskouluja annetaan yläkanttiin numeroita, jos yrittää ja on kiltti oppilas eikä häiriköi. Jos on villi luokka, niin siellä oleva hyväkäytöksinen tyttö voi varsin vähällä osaamisella saada kasin tai ysin - tai ainakin mun kouluaikoina tällaista tapahtui, en tiedä onko tarkemmat arvosanakriteerit ym. vaikuttaneet asiaan. Mutta tällaisten asioiden takia on ihan yleistä, että osalla peruskoulun hyvistä oppilaista arvosanat tippuu lukiossa. Osalla taas ei.

Ettei olisi kuitenkin kyse vain epävarmuudesta tai epäonnistumisen pelosta? Kun kerran kokeista saa hyviä numeroita eli pakon edessä osaa itsekin kysymyksiä tulkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistanpa omasta lapsuudestani/nuoruudestani, että avun pyytäminen läksyihin oli huomion hakua vanhemmilta. Olin myös lähes kympin oppilas, ja olisin niistä kyllä varmasti selvinnyt, mutta ne koulutehtävät oli oikeastaan ainoa asia, missä sai isän jakamattoman huomion ja yhteistä puuhaa. Minulle se aine ole matematiikka, jossa isäni oli todella lahjakas.

Ihan vain pohdinnan arvoisena ajatuksena. Toki se lukio ylipäätään on haastavampi kuin peruskoulu, joten voi oikeasti olla sekin, että on vähän hukassa vaatimustason noustessa.

Tätä samaa kyselyä on ollut aina. Ala-asteesta alkaen. Enkä usko, että kyse on huomionhausta ainakaan minua kohtaan, koska minulla lopulta meinaa mennä hermot neuvoessa ja usein nuori päättääkin soittaa mieluummin isommalle sisarukselleen neuvoja varten. Neuvon siis aina ensiksi ihan rauhassa, mutta jos kovan neuvomisen jälkeen nuori vaan toteaa, että ei vieläkään tajua mitä pitää tehdä, niin mua alkaa ärsyttää.

Esim. äsken tehtävänä oli vertailla kahta politiikkaan liittyvää juttua annettujen kysymysten avulla. Ei muka osaa tehdä, vaikka yhdessä valittiin ne jutut ja juteltiin niistä varmaan tunti.

Ap

Lapsi sai siis tunnin olla kanssasi, se taisi olla se pointti 😯

Oletteko, ap, aina tehneet yhdessä läksyt?

Minulle kävi niin, että peruskoulussa tehtiin yläasteellakin kaikki läksyt yhdessä äidin kanssa. Kokeisiin äiti kuulusteli niin, että opin koealueet ulkoa. Kaikkien aineiden päättötodistuksen keskiarvo oli 9,6.

Lukiossa olin aivan hukassa, kun äiti ei enää kuulustellutkaan kokonaisia kurssikirjoja. Äiti siis katkaisi napanuoran, ajatteli varmaan, että melkein aikuisena on jo pärjättävä itsenäisesti.

Keskiarvo laskikin, ja kirjoitukset menivät aiempaan menestykseen nähden huonosti. En jaksanut keskittyä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhempien kuulu auttaa lukiolaista läksyissä. Ihan itse saa tehdä ne.

minä en olisi edes pystynyt pitkä matematiikka, kaikki kurssit fykebi jne

Ap, millainen lapsesi on muuten kiinnostuksenkohteiltaan? Jos kouluasioita ei oteta huomioon, mitä haluaa tehdä? Millainen nuori ihminen on?

Tavoitan tekstistäsi tuskastumistasi lapseen. Hyvä, kun huomaat, että jokin ei toimi. Onko toisella vanhemmalla tähän mielipidettä?

Jos nuori on ihan kunnossa muuten, niin ehkä olisi aika nyt lukion alussa vetää rajaa tuon läksyjen yhdessä tekemisen suuntaan. Muutenhan tuollainen ajattelemaan opettava tietojen vertailu - esimerkiksi - on aivan mainiota yhteistä keskustelua perheessä.

Onko koulu jäsentynyt nuoren mielessä jotenkin vaikeaksi elämän erillisalueeksi, jota pitää jännittää, tulee minun mieleeni.

Kurssit vaan lipuu ohi., kun nuori ei tartu toimeen.