HS: Lukiota käyvien ahdistelupäiväkirjat
Olipa taas mieltäylentävää luettavaa. Toivottavasti moni mies lukee jutun ja tuntee piston sydämessään.
Jättäkää nuoret naiset ja tytöt rauhaan.
Kommentit (1453)
Vuosikymmeniä sitten sisareni söpö poika oli liemessä, kun naapurin tytöt olivat kimpussa, melkein tunkivat ovista sisään. Pojan äiti ihmetteli touhua.
Jo silloin oli tutkimustuloksia siitä että tytöt kehittyvän aiemmin kuin pojat, nythän tytöillä on kai kuukautiset jo viisi vuotiaana.
Mielestäni normaalia, jos jos pojatkin vähän vilkuilesvat tai hipaisevat olkapäästä kun tytöt jo yläasteella ovat pukeutuneet pelkkään toppiin, kuten Sanna Marin. Mutta että pidetään ihan päiväkirjaa?
Kukaan mies ei tuomitse tätä! Eipä kukaan myöskään huutanut naisvihaa, kun Amberin kohdalla alleviivattiin hänen sukupuoltaan ja KAIKKI naiset leimattiin valehtelijoiksi ja väkivaltaisiksi. Leimaatte myös aina lesboja sairaiksi, mutta miesten paljon yleisemmästä ja vakavammasta väkivallasta ei saa puhua.
Te heterot olette paskaisen toksisia. Eikös teidän heteronaisten pitänyt olla vapaita? Ihan itse valitsette sukunimenne ja huivikin valahtaa päähänne vapaasti? Häh? Miksei sitten miehet tee noita valintoja? Miksi ne tavat on vain naisille?
Mitä jos lopettaisitte sen miesten hyysäämisenne?
Vierailija kirjoitti:

😂

Uhriutuminen metoo-hengessä on muotia.
alistajavaltio persoonat kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa näistä ahdistelijoista on matalan älykkyysosamäärän miehiä, esim. raksaduunareita. Ammattikoulu voisi olla hyvä paikka puuttua näiden toimintaan, esim. seulomalla näiden järjenjättiläisten naiskuvaa ja puuttumalla häiriintyneisiin yksilöihin sekä ihan opettamalla käytöstapoja.
Näin. On myös ihan koulutettua väestöä, jotka vain rikkovat henkilökohtaisia rajoja aloittamalla keskustelun tuntemattomien kanssa. Katsovat toista silmiin ja tulevat liian lähelle.
Ottavat vapauden tervehtiä toista, vaikka eivät edes tunne. Se lähtee ihan pienestä.
Suomalaiseen kultuuriin ei kuulu oikeasti minkäänlainen muiden huomiointi.
Kaikki huomenet ja tervehdykset on menneen maailman juttuja.
Nämä etiketit antavat ahdistelijoille ensimmäisen portaan rikkoa yksityisyyden rajat.
Pelkkä muille juttelu on jo ahdistelua minun mielestäni. Siihen voi sanoa että mene kauemmas ja ole hiljaa. En halua keskustella kanssasi.
Tähän se on ikävä kyllä mennyt tai ainakin menossa.
Valitettavasti?
Miten niin ikävä kyllä?
Huomenta esimerkiksi työpaikalla ja katse kohteeseen on ensimmäinen aste. Kun tämä kupla on rikottu ja pakotettu toinen ottamaan tarpeetonta kontaktia vastapuoleen, niin työpaikka-ahdistelukin on helpompi aloittaa kuin jos ei tutustuta mitenkään ja ei sanota mitään vastapuolelle.
Pelkkä huomenta ja siihen toisen pakoittaminen voi olla alistamista jo ensimmäisessä asteessa.
Nämä lähtee pienestä. Olisi tärkeää jos omaa yksityisyyttä kunnioitettaisi työpaikoilla ja kouluissa 100%.
Se lähtee siitä että ei pakoteta keskustelemaan kahvitauolla muiden kanssa ja siitä ei syyllistetä tai kiusata. Hoidetaan työt ja koulu steriilisti ilman muiden häirintää.
Pelkkä kahvikeskustelu voi olla monessa mielessä toisen häirintää ja askel toisen valtion rajojen puolelle.
Jos vain ihmiset osaisi kohdella toisia kuin muita valtiota ja arvostaa näitä valtioita, eikä käyttäytyisi kuin venäjä muita valtioita kohtaan, niin asiat olisi paremmin.
Pelkkä turha juttelu pois ja katseet kahvimukiin tai puhelimeen riittää. Ei tarvitse katsella työkavereita tai koulukavereita. Ei niissä ole mitään nähtävää. Turha vakoilu pois muiden rajoilta.
Miten kukaan aikuinen ihminen jaksaa tuhlata aikaansa tällaiseen marttyrointipaskaan? Ja miksi? Siksi kun pitäisi jättää nuoret rauhaan ja antaa heille kasvurauha.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei tuomitse tätä! Eipä kukaan myöskään huutanut naisvihaa, kun Amberin kohdalla alleviivattiin hänen sukupuoltaan ja KAIKKI naiset leimattiin valehtelijoiksi ja väkivaltaisiksi. Leimaatte myös aina lesboja sairaiksi, mutta miesten paljon yleisemmästä ja vakavammasta väkivallasta ei saa puhua.
Te heterot olette paskaisen toksisia. Eikös teidän heteronaisten pitänyt olla vapaita? Ihan itse valitsette sukunimenne ja huivikin valahtaa päähänne vapaasti? Häh? Miksei sitten miehet tee noita valintoja? Miksi ne tavat on vain naisille?
Mitä jos lopettaisitte sen miesten hyysäämisenne?
Tuomitsen naisten ahdistelun. Ei kahta sanaa.
-mies
Niin joo, ja Amber on tavallinen valehteleva nainen. Osaatte piilottaa väkivaltanne ja saada kaikki näyttämään miehen syyltä. Manipuloivia sekopäitä jokainen. Olet itse malliesimerkki tavallisesta naisesta.
sumopainijatkin saa spagaatit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidit, viekää tyttärenne jo pienenä kamppailu lajien pariin, oppivat pitämään puolensa.
eipä oikeastaan. kamppailulajeissa (yhdys sana) opetetaan vääriä tekniikoita jos itsepuolustusta ajattelee.
Sieltä saa rohkeutta pitää rajansa.
Joo ja ei. Sieltä voi tulla liiallista itsevarmuutta joka kostautuu kun tekniikat eivät sovellu itsepuolustukseen suurempaa miestä tai naista vastaan.
Käytännön esimerkkinä potkulajit. Älkää koskaan itsepuolustustilanteessa yrittäkö potkaista. Olette vain tukijalan varassa ja siitä on helppo kaatua kun vastapuoli ei noudata sovittuja sääntöjä vaan "rikkoo".
Mattolajit (bjj ja vastaavat) taas on ikäviä jollain kivetyksellä. Kokeilee huvikseen jos ei usko...
Niitä on ihan oikeita ip-lajeja joissa opetetaan tekniikat vastustajan poistamiseen pelistä ja pakenemiseen.
Tiedoksi vaan, et voi alkaa kaduilla mätkiä karatepotkuja kaduilla.
Potku on puukkoon verrattava tekniikka. Äärimmäisen vaarallinen ja voimakas. Yksi potku voi tappaa.
Netissä on suomalainen video missä noin kymmenen vuotias lapsi pahoinpitelee aikuisen pelkästään potkimalla. Aihe vapaallekin levitetty video "katunuorista".
Potkut vaatii vähemmän harjoittelua kuin lyönnit, mutta vaativat notkeutta toimiakseen tuhovoimaisesti.
Nuorilla on luontaisesti venyvyyttä. Tosi monet jotka kritisoi potkujen toimivuutta ip-tilanteissa ei ole koskaan jaksanut kärsivällisesti harjoitella niitä ja ei ole koskaan oikeasti tutkinut niiden toimivuutta.
Ovat usein sitä raskaampaa tekoa ja hyvin kankeita salitapauksia. Tällaiset eivät edes ole jaksaneet harjoitella lyöntitekniikoitakaan toimiviksi. Ovat hitaita porsaita. Näiden lyönnin vastaanottamiseen kerkeää käydä kahvilla ja palata takaisin paikalle ottamaan vastaan isku.
Heillä on vuosikymmenten kokemus ip-lajeista ja se näkyy mahassa. Kaikkien näiden vuosien aikana ei ole jaksettu harjoitella säännöllisesti että saisi edes spagaatit. Sen harjoittelu ei vaadi kummoista treenirutiinia. Kolmesti viikossa venyttelee, niin vähintään viisi vuotta menee kankeammaltakin saada spagaatit. Vuosikymmeniä vatsankasvattelua ja teoreettista ip-pohdintaa.
Hieno esimerkki on yllä lainaamani tapaus, joka pohdiskelee mattolajeja ja potkulajeja. Hän ei todennäköisesti kykene puolustamaan itseään millään keinoin, koska kärsivällisyys ei riitä edes kuperkeikan harjoitteluun. Edes juoksu ei onnistu näiltä experteiltä, koska maha ja salipatit.
15 vuotta potkunyrkkeilyä ja 7 krav magaa.
Sanon nyt vain että sun notkean potkun saa blokattua jonka jälkeen sulta lähtee tukijalka alta ja sä olet maassa. Sitten mä teen mitä huvittaa. Lyönti nyrkillä? Älä sihtaa päähän koska mun päälaki on kovempi kuin sun rystyset.
Tota asennetta mä juuri kalastelinkin. Kiitos että näytit itsesi meille spede-
Olet juuri tyypillinen kamppailulajien harrastaja. Suuri suu ja et saa vieläkään spagaatteja. Aika monta vutota mennyt ja et saa edelleenkään jalkoja ääriasentoihin. Oletko laiska vai harjoitteletko huonosti?
Vai oletko kenties vain huono tekemään asioita?
Toisin kuin karatessa, spagaatti ei ole oikeiden kamppailulajien tavoitteena.
Onnea itsepuolustustilanteessa kun venyttelet itsesi spagaattiin ja pakenet tilanteesta kuperkeikoilla. Tosin, hyökkääjät varmasti katsovat hölmistyneenä joten tuo voi olla ihan toimiva keino.
Kerro kuinka kävi.
iiven Teemu Selännekin saa spagaatin...
Ihan normaalia venyttelyä ja venyttelyn tulos jos muistaa venytellä ihan kaiken urheilun päätteeksi.
Jalkapalloilijat ja yleisurheilijat saa spagaatit. Normaalia venyttelyä osana harrastusta.
Kertoo urheilijasta jos ei vuosikymmenten jälkeen saa spagaattia. Tämä on ihan fakta.
Sä harjoittelet väärin tai olet laiska.
Olen laiska siinä mielessä etten viitsi random karate-peelolle korjata saanko spagaatin (joka on hänen kovin suoritus ikinä) vai enkö saa sitä. Hän kun on jo päättänyt ettei se onnistu :)
Ja naiset pukeutuvat niukkoihin toppeihin ihan itseään varten? Kaikki ylimääräinen tursuaa yli saumojen?😉
Vierailija kirjoitti:
Ja naiset pukeutuvat niukkoihin toppeihin ihan itseään varten? Kaikki ylimääräinen tursuaa yli saumojen?😉
Itseään ja sitten niitä joita varten se on laitettu päälle. Muut katsokoot toiseen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei tuomitse tätä! Eipä kukaan myöskään huutanut naisvihaa, kun Amberin kohdalla alleviivattiin hänen sukupuoltaan ja KAIKKI naiset leimattiin valehtelijoiksi ja väkivaltaisiksi. Leimaatte myös aina lesboja sairaiksi, mutta miesten paljon yleisemmästä ja vakavammasta väkivallasta ei saa puhua.
Te heterot olette paskaisen toksisia. Eikös teidän heteronaisten pitänyt olla vapaita? Ihan itse valitsette sukunimenne ja huivikin valahtaa päähänne vapaasti? Häh? Miksei sitten miehet tee noita valintoja? Miksi ne tavat on vain naisille?
Mitä jos lopettaisitte sen miesten hyysäämisenne?
Tuomitsen naisten ahdistelun. Ei kahta sanaa.
-mies
Niin joo, ja Amber on tavallinen valehteleva nainen. Osaatte piilottaa väkivaltanne ja saada kaikki näyttämään miehen syyltä. Manipuloivia sekopäitä jokainen. Olet itse malliesimerkki tavallisesta naisesta.
Alanuolista päätellen naisten ahdistelua ei saa tuomita. Kummallista.
Vierailija kirjoitti:
Minullapa on villi ja vallankumouksellinen idea. Mitä jos itsekukin ihan vähäsen kehittäisi omaa sietokykyään "ahdistelun" suhteen? Mitäpä jos ihan jokaista kohteliaisuutta, oven avaamista tai pitkää katsetta ei ottaisikaan henkilökohtaisena loukkauksena, ja wanhan kansan tapaan suhtautuisi kaikenlaisiin makkara-, sinappi- ja muihin typeriin kommentteihin huumorilla? En oikein usko, että dickpicitkään aidosti ketään traumatisoi. Tällainen vähän vähemmän tosikko asenne on kuitenkin ollut hyvin toimiva ainakin edellisen vuosisadan, ja todennäköisesti ikuisesti.
Kourimiset ja oikea fyysinen ahdistelu sitten erikseen. Eikä siitäkään arpia jää ellei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, eikä aina silloinkaan. Enimmäkseen nämä ahdistelut ovat huomion hakemista ja turhaa uhriutumista pikkuasioista.
t. N45
Olin tulossa kirjoittamaan samaa mitä sinä edellä. Mitä nyt aloituksen linkistä pystyin ilmaiseksi lukemaan herää vain kysymys että kuinka matalalla kynnyksellä jokin teko tulkitaan ihmisten mielessä ahdisteluksi? Minusta tämä trendi on vaarallinen sillä jos mikä tahansa epämukava tunne, minkä on aihettanut toinen ihminen, tulkitaan ahdisteluksi niin täällähän kohta kaikki saavat kävellä varpaisillaan ettei vain triggeröi ketään. Nuo esimerkkitapaukset mitä artikkelista pystyi ilmaiseksi lukemaan eivät ole ahdistelua vaan huonoa käytöstä. Ahdistelun merkitys kun on monen päässä toimintaa minä toinen osapuoli kokee ahdistavana (lähentelyä, epäsoveliasta koskettelua) ja jopa terveyttä vaarantavana (toinen saattaa käydä päälle tai raiskata). Ahdistelu antaa myös sen tekijästä heti epämääräisen tai predatorimaisen kuvan. Jos me ryhdytään tulkitsemaan parin pöydässä istuvan miehen viheltelyä tai jopa vanhan mummon paheksuvaa katsetta (koska olet pukeutunut HÄNESTÄ epäsoveliaasti) ahdisteluna niin täällä kohta saa olla todella tarkkana miten tuolla käyttäytyy ihmisten kanssa. Koska et ikinä voi tietää miten joku kokee sinun katseesi tai sinun "resting bitch face" -ilmeesi ahdisteluna sillä siihen tämä herkkanahkaisuus meitä on viemässä.
Minusta on tärkeää erottaa itse ahdistelu ja huonokäytös toisistaan. Huonoakaan käytöstä ei tarvitse sietää mutta jos sekin tulkitaan ahdisteluksi tekee se enemmän haittaa kuin hyvää jos ahdistelun määritelmä tulkitaan miksi tahansa toiminnaksi mikä aiheuttaa toiselle epämukavan olon (nykyään siihen ei paljoa vaadita)
Vierailija kirjoitti:
Ja naiset pukeutuvat niukkoihin toppeihin ihan itseään varten? Kaikki ylimääräinen tursuaa yli saumojen?😉
Ja higabiin😁

Älähän nyt, mä nautin mihin tää on menossa.
Jatkossa kun kaupungilla on vaikkapa paidaton mies... Liian pitkä katse = ahdistelua. Kommentointi hänelle? Selvästi ahdistelua ja bodyshaming.
Ei tuo ahdistelu ole vain naisiin kohdistuvaa. Lisää helppoja esimerkkejä: kehutte ystävättärenne poikaa, kuinka hän on kasvanut ja tuleepa hänestä voimakas... lapsen seksuaalista ahdistelua. Otatte pojan syliinne? Varokaa mistä pidätte kiinni.
Siihen voi aina kuvitella limaisen setämiehet tekemään tytölle samaa asiaa. Eikä kyse ole myöskään siitä kuinka paljon jokin asia häiritsee uhria. Se että lapsi ei osaa häiriintyä asiasta ei tarkoita että se olisi ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja naiset pukeutuvat niukkoihin toppeihin ihan itseään varten? Kaikki ylimääräinen tursuaa yli saumojen?😉
Itseään ja sitten niitä joita varten se on laitettu päälle. Muut katsokoot toiseen suuntaan.
Väitätkö nyt ihan tosissasi, kun tälläydyit nuorena mahdollisimman paljastaviin asuihin, että halunnut miesten katseita?

En tietenkään kaikkien miesten. Ainoastaan söpöjen ja mukavien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistelu on väkivaltaa: henkistä ja välillä fyysistä.
Miten voi olla, että se on palstan miesten mielestä ookoo?
Miksi aina sotketaan miesten kokemat vääryydet tähän, ne on oma keskustelunsa, jotka eivät liity tai mitätöi tyttöjen/naisten kokemuksia?
Seksuaalista ahdistelua tapahtuu liian paljon. Omassa elämässä nuorempana lähes päivittäin, monissa eri random tilanteissa.
Se kertoo siitä, että ahdistelijat on ihan tavallisia miehiä. Onko niin, että tilaisuuden tullen 60-70% miehistä tuppaa käden haaroihin tai tisseihin, huutelee, tulee iholle, puhuu likaisia tai venkuttaa vehkeitään? Kysykääpä naiset isiltänne, kumppaneiltanne ja pojiltanne. Ja käykää se tärkeä keskustelu: tämä käytös EI ole ookoo. Ei vitsinä, ei nuorille tytöille/lapsille, ei asiakaspalvelijalle eikä kenellekään.Mistä tälläiset prosentit?
Täysin mahdoton uskoa, että noin iso osa miehistä ei pystyisi hallitsemaan omaa käytöstään naisten suhteen. Tuollainen leimaaminen ei palvele miehiä eikä naisia. Miehet eivät ole jotain aivottomia elukoita, vaikka tietty feminismi haluaa heidät sellaisiksi nyt demonisoida. Eihän tuollaista voi kukaan järkevä lähteä komppaamaan. Pahimmillaan täysin vainoharhaista.
Hyvät käytöstavat kuuluvat kaikkien kasvatukseen. Tämä koskee yhtälailla myös naisia, jotka ovat täysin kykeneviä törkeilemään, jos eivät seksuaalisesti ahdistellen niin monella muulla tavoin. Röyhkeys ja halveksinta eivät kuulu kypsän aikuisen käyttäytymiseen. Ei myöskään passiivinen uhriutuminen, jossa itsellä ei ole muka mitään vaihtoehtoja. Miksi miesten ahdistelut eivät ole yksittäistapauksia, on nimittäin vaikea uskoa että ilmiö olisi jotenkin räikeän yleinen nykypäivänä? Netti toki oma alueensa nimettömyydessään, mutta sekään ei tarkoita että miesten valtaosa siellä piinaisi naisia. Aivan absurdi ajatus.
haluan nostaa esiin yhden asian. Yksi syy, miksi jonkun mielestä saattaa tuntua, että suuri osa miehistä olisi sellaisia, tilaisuuden tullen, voi olla että kun nuorena, teini iässä, tyttönä siis, kulkee julkisilla paikoilla, ei tietenkään kauhean paljon tule kohtaamisia joissa ihmiset sanoisivat jotain ja tulisivat kohti ja pyrkisivät luomaan tilanteita, paitsi silloin, kun kyse on tällaisista häirintätilanteista. Tosi iso osuus mistään vuorovaikutuksesta siis on kaduilla,busseissa kiejastoissa ja kaupoissa sitä, että joku iäkkäämpi mies tulee jututtamaan tällä tyttö tyttö lähes mukaan tyylillä. Suurin osa keskusteluista tulee käytyä tyylillä lähe kahville hyvät tissit. Kun menee ulos maailmaan, kohtaa sen. Ei maailmasta muodostu vaikutelma ole kovin herttainen. Teininä se näyttää hyvin vahvasti värittyneeltä tähän suuntaan, koska juuri ne ahdistelijat ovat niitä jotka tulevat puhumaan.
Tämänkin ongelman aika hoitaa. 2100-luvun Suomistanissa naiset eivät pukeudu paljastavasti eivätkä liiku kodin ulkopuolella ilman miespuolista sukulaista.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei tuomitse tätä! Eipä kukaan myöskään huutanut naisvihaa, kun Amberin kohdalla alleviivattiin hänen sukupuoltaan ja KAIKKI naiset leimattiin valehtelijoiksi ja väkivaltaisiksi. Leimaatte myös aina lesboja sairaiksi, mutta miesten paljon yleisemmästä ja vakavammasta väkivallasta ei saa puhua.
Te heterot olette paskaisen toksisia. Eikös teidän heteronaisten pitänyt olla vapaita? Ihan itse valitsette sukunimenne ja huivikin valahtaa päähänne vapaasti? Häh? Miksei sitten miehet tee noita valintoja? Miksi ne tavat on vain naisille?
Mitä jos lopettaisitte sen miesten hyysäämisenne?
Mä ilahdun aina kun nään sun kirjoittavan tänne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet tuskin pahoittavat mieltään jostain hipaisusta tai edes imartelevasta kommentoinnista, eikä useimmat naisetkaan. Myös tyttöjen olisi hyvä harrastaa vaikka jotain kontaktilajia tai edes painia sisarusten kanssa, jotta eivät olisi täysin koskemattomia nuorina aikuisina. Jäätyminen ja ahdistuminen kosketuksesta on täysin ymmärrettävää, jos ei arjessa ikinä tule kosketetuksi.
Ei kyse ole mielen pahoittamisesta vaan siitä, että kosketus ilman lupaa on ahdistelua. Toiselle puhuminen ilman lupaa on ahdistelua ja katse on ahdistelua.
Ymmärtäkää naiset tämä.
Miten kysyt lupaa, kun puhuminenkin on ahdistelua? Miten se luvan kysyminen edes tapahtuu?