Saako sektion vaatimalla?
Tuttuni sanoi että aikoo vaatia sektion. Onko se muka mahdollista? Ihmettelen siksi, koska itselleni tehtiin sektio hieman vastahakoisesti vaikka lapseni oli perätilassa, jolloin mielestäni oli jo aika perusteltua vaatiakin sektiota. Tuttuni raskaus on vasta alussa, joten hänellä ei kai ole ns. perustetta sektiolle. Siis ihan hyvä jos saa halutessaan leikkauksen, olen vain yllättynyt että sellaista voi vaatia.
Kommentit (20)
niin että miksi sitä pitäisi vaatia? Toipuminen leikkauksesta ottaa aina aikansa, kun alatiesynnyttänyt mami nostelee vauvaansa, sektiomamma tärisee kivusta että pääsisi edes sängystä ylös. Kokemusta on.
Yksi tuttavani teki niin. Ilmoitti että hän ei missään tapauksessa suostu synnyttämään alakautta tai edes keskustelemaan asiasta. Ei suostunut pelkoneuvontaan tai mihinkään vaan suoraan sanoi ettei aio synnyttää alakautta vaikka mikä olisi. Sai hysteerisen kohtauksen joka kerta kun kukaan yritti mitään muuta edes ehdottaa.
Sattuuhan se, mutta kun vauvan saa rinnalle kipu unohtuu ja kaikki on ihanaa;)
mutta ainakin pelkokortilla saa. Eiköhän tuossa vitosen tuttavan tapauksessa ole katsottu sektio parhaimmaksi vaihtoehdoksi, jos odottava äiti käy ihan hysteerisenä.
Asia on hyvin henkilökohtainen eli lienee turha puida sen enempää keskustelupalstoilla. Asiasta kannattaa aina keskustella neuvolassa ja sieltä äiti ohjataan mm. pelkopolille. Näissä keskusteluissa sitten selviää onko äiti kykenevä henkisesti synnyttämään. Täysin turha on äitiä syyllistää, jos hän haluaisin ensimmäisenä vaihtoehtona sektion.
Sattuuhan se, mutta kun vauvan saa rinnalle kipu unohtuu ja kaikki on ihanaa;)
Riippuu, mitä ponnistaessa on tapahtunut. Ehkä kaikki ei ole ihanaa, jos on emätin revennyt peräsuoleen asti ja mietityttää, että miten jatkossa pidättelen ulostetta.
kun mun huonetoverit (alatiesynnyttäjät) makasivat ja itkivät ja niitä vietiin suihkuunkin sängyillä kun koko alapää oli hakkelusta niin mä kävelin vauvan kanssa pitkin sairaalan käytäviä, työntelin sitä pientä sänkyä ja lauleskelin :) just mitään kipuja ei ollut.... että kummia aataminaikuisia käsityksiä teillä taas. nykyään ei enää viilletä koko massua auki eetterissä ja anneta konjakkia kipuun.. ehkä sillä on joku syy vaatia ja kyllä sen vaatimallakin saa.
sitä paitsi vauvalle sektio on turvallisempi tapa syntyä, äidille riskejä on enemmän, vauvalle riskejä ei juurikaan sektiossa ole. joten se niistä vihanneksista..
Vieruskaveri joka oli alatiesynnyttänyt epparin ja imukupin avustuksella suuttui jos vihjattiinkaan toisen sectioäidin kanssa kivuista, kun kuulemma hän vasta kipeä olikin ja "te ette tiedä mitään kivuista." HOH HOIJAA
mikäli ei ole kunnon lääketieteellistä perustetta. en tietenkään heille sitä päin näköä kerro, vaan yleensä vaihdan puheenaihetta tai olen vaan hiljaa jos aiheesta tulee juteltua.
tunnen useammankin tällaisen mukavuussektioäidin, pari heistä on saanut sektion ostamalla. viime maaliskuuhun asti tämäkin oli mahdollista. hinta n. 500e.
jos pitää synnytystavan perusteella päättää ketä halveksii ja ketä ei.
ei sinun tarvitsekaan minulle puhua, toivottavasti osaan valikoida seurani paremmin
"vihannesjuttua". Ei lapset vihanneksiksi sektiossa muutu, paitsi jos kyse on hätäsektioista, jota ennen lapsi on kärsinyt hapenpuutteesta.
Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun.
oikeutta tiettyyn synnytystapaan.
oikeutta tiettyyn synnytystapaan.
kun mun huonetoverit (alatiesynnyttäjät) makasivat ja itkivät ja niitä vietiin suihkuunkin sängyillä kun koko alapää oli hakkelusta niin mä kävelin vauvan kanssa pitkin sairaalan käytäviä, työntelin sitä pientä sänkyä ja lauleskelin :) just mitään kipuja ei ollut.... että kummia aataminaikuisia käsityksiä teillä taas. nykyään ei enää viilletä koko massua auki eetterissä ja anneta konjakkia kipuun..
Ei itse ole tullut synnytettyä, mutta olin niinkin mitättömän operaation kuin polven tähystys jälkeen kolme päivää tosi kipeänä. En muista yksityiskohtia, mutta kyllä istuminen ja syöminen oli hankalaa, koska heikotti ja etoi.
Eli saatoit olla poikkeuksellisen kivuton. Vähän veikkaan, että keskimäärin sektion jälkeen ollaan kipeämpiä kuin alatiesynnytyksen. Alatiesynnytykset kun keskimäärin sujuvat hyvin. Toisaalta taas sektiossa katkotaan aina myös hermoja.
Kummastakaan en ollut kipeä enää toisena päivänä. Ekan päivän kipuihinkin sai lääkettä. Ei minulla ainakaan ollut niin kamalaa.
ja kummastakaan en ollut kipeä. Siksi kai on kipulääkkeet keksitty. Sektiot oli pakko tehdä hyvin ahtaan lantion vuoksi. Eroa alatiesynnyttäjiin, jotka oli mun kans samassa huoneessa oli vain se että mulla oli helppo istua, kun taas kaverit ei voinu istua kuin sellaisen renkaan kanssa. Makasivat sitten haarovälit levällään sängyssä (lääkärin määräys).
Kaikki sektiot ja synnytykset on yksilöllisiä ei niitä voi verrata keskenään. Jokainen kokee kivunkin eri tavoin, toisilla on kipukynnyskin paljon korkeampi kuin toisilla.
Oot 12 hippa huvittava!!!
Minä halveksin juuri sinunlaisiasi!!!
Sektio on aina riski. Ei ole kiva sitten meidän tehohoitaa niitä vihannesvauvoja kuukausikaupalla ja kuntouttaa niiden neurologisia vammoja, ihan vaan sen takia että äitiä vähän hirvitti ponnistaa.