Tutkijat tyrmäävät hallituksen väitteet yksilön menestyksestä

Vierailija kirjoitti:

Jo ala-asteella huomaa ketkä tulee menestynään ja ketkä ei. Se ei vaadi ylivertaista älykkyyttä tai luovuutta vaan yhdistelmä vain vähän keskivertaista parempaa älykkyyttä, urheilullisuutta, ulkonäköä ja sitä kautta suosiota. Positiivisista kokemuksista tulee positiivinen asenne joka taas tuo lisää positiivisia kokemuksia. Menestymisestä tulee oletusarvo.

Hauskaa jos oliskin totta. Tapasin muutama vuosi sitten luokan pidetyimmän kaverin. Oli monella tapaa kuvailemasi ihminen, muttei ollut löytänyt omaa alaa, eli työtön. Minä taas olin ala- ja yläasteella vähän niinkuin luuseriksi tuomittu. Ura tietoliikennetekniikan parissa ja rivitaloasunto.

Ei olla sittemmin nähty, ja minäkin tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu. Ennustaa voi toki, muttei mikään ole varmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo ala-asteella huomaa ketkä tulee menestynään ja ketkä ei. Se ei vaadi ylivertaista älykkyyttä tai luovuutta vaan yhdistelmä vain vähän keskivertaista parempaa älykkyyttä, urheilullisuutta, ulkonäköä ja sitä kautta suosiota. Positiivisista kokemuksista tulee positiivinen asenne joka taas tuo lisää positiivisia kokemuksia. Menestymisestä tulee oletusarvo.

Älä jaksa. Ei minun talkkarintytär-ystäväni tule koskaan pääsemään edes puoleen väliin siitä, mitä minä ylempään keskiluokkaan kuuluvana saavutan ihan vain perusponnisteluilla. 

Tietysti talkkarintyttäreltä on hieno saavutus päästä johtotehtäviin keskiluokkaan, mutta se on vaatinut häneltä paljon enemmän vaivannäköä kuin minulta, jolle ne johtotehtävät tupsahtivat syliin puolta vähemmällä kouluttautumisella ja kivana sattumana. Näen etuoikeuteni, en ole sokea. 

Minä olen poikkeus - vanhempani ovat olleet pienituloisia, kotoisin pientilalta (=käytännössä torppariluokkaa). Suvussani ei ole korkeasti koulutettuja, olin ensimmäinen ylioppilas. Muutamia yrittäjiä on, jotka molemmat ovat tehneet useamman konkurssin ja lopulta päätyneet elämään puolison tuloilla.

Olen selkeästi keskiluokkaisessa tilanteessa elämässäni (en kuitenkaan taustani vuoksi kuulu keskiluokkaan), olen korkeakoulutettu, hyvässä vakituisessa kansainvälisessä työssä, lapset ovat lukiossa jne, elämäntilanteeni on kaikkiaan hyvä, eikä taloutta uhkaava lama tule kaatamaan omaa talouttani.

Tämän kaiken on mahdollistanut se, että as-minäni ei tajunnut nuorena, että menestyäkseen pitäisi omata oikeanlaisia suhteita, vaan porskutin menemään "kympin tyttönä", en tiennyt, että olisi pitänyt olla myös kiltti ja ahkera ja hiljainen ja päntätä pää hajalle.

Eikä minun kohdallani ole kyse siitä, että olisin määrätietoisesti pyrkinyt aina parempaan. On ollut täysin sattumaa, että ensimmäinen virallinen kesätyöpaikkani sattui olemaan sellainen, että minimpalkalla opettelin tekemään tiettyä asiaa, jota ei sitten kukaan muu osannutkaan, joten sainkin sitten seuraavat vuodet seuraavassa kesätyöpaikassa sen alan huippupalkkaa, koska se ainoa toinen osaaja oli pitkään sairauslomalla... Oli puhdasta sattumaa, että olin vuosikurssillani ainoa, joka vaivautui lukemaan proffan laittaman työpaikkailmoituksen (koska muut halusivat mennä Nokialle töihin) ja se, että suostuin kulkemaan hankalaa työmatkaa, koska satuin pitämään autolla ajamisesta.

Nyt olen varmaan sellaisessa asemassa, että voisin suhteilla päästä eteenpäin.

Ensiksi pitää ratkaista , mikä on menestystä?

syö silakkaa se kasvattaa järkeä.

Niin. Minä ainakin olen tunnistanut onnellisen sattuman kohdallani. Olen töitä hakiessani ennemmin tai myöhemmin törmännyt paikkaan, joka on vastannut osaamistani erittäin hyvin. Onnekasta sattumaa siis.

Toisaalta yhdessäkään paikassa minulla ei ole ollut tuttuja tai tutuntuttuja, joten verkostoitumisen suhteen en ole pärjännyt hyvin.