Ärsyttää kun lapset tulevat pk:n joulujuhlaan verkkareissa ym
Miksei voi pukeutua siististi edes kerran vuodessa? Sitten nämä samat kersat mölyävät yleensä läpi koko esityksen ja vanhemmistaan se on vain hupaisaa.
Kommentit (30)
Kysyin varovasti ja tietysti sanottiin, että ihan tavallisissa vaatteissa saa tulla. Oli tietysti puhtaat vaatteet, mutta ei mitään hienompaa.
Vuosien mittaa olen ymmärtänyt, että jo päiväkodin juhliin pitää lapset tällätä. Ja meillä se kutsu ei useinkaan ollut " juhlan" nimellä, vaan joku jouluinen lauluilta tms.
Meidän perhe oli laittautunut nätisti, mummia myöten. Ja pari perhettä Mari-paidat päällä ja kollegehousuissa.
En tullut ajatelleeksikaan, että pitäisi tälläytyä jotenkin hienoksi. Lisäksi tuli aika kiire ja hässäkkä juuri lähdön aikaan, niin jäi nuo päivävaatteet päälle.
Totta puhuakseni, minua harmitti asia vietävästi siellä joululaulutilaisuudessa (ei siis ollut varsinainen juhla). Onneksi muutkaan eivät olleet pukeutuneet " vimpan päälle" , vaikka hieman siistimmin kuin meidän poika.
Tosi monet lapset elävät perheissä, joissa tulotaso on alle köyhyysrajan. Ei siinä ole varaa investoida kerran käytettävään pukuub tai juhlamekkoon.
Oli tosi kiva yllätys kun, meidän päiväkodissa joulujuhla pidettiin viime vuonna ulkona. Ei tarvinnut huolehtia juhlavaatteista.
En vain jaksanut alkaa hienostelemaan. Edellisinä vuosina olen laittanut jotakin mekkoviritelmiä, tänä vuonna minulla ei ollut varaa ostaa mitään juhlavaatteita ja sekin jo masensi sen verran, että laitoin tavalliset vaatteet vaan.
Eikä se oikeastaan haitannut. Rasittavaa stressata päiväkodin juhlista ja esittää parempaa kuin onkaan.
Vierailija:
Tosi monet lapset elävät perheissä, joissa tulotaso on alle köyhyysrajan. Ei siinä ole varaa investoida kerran käytettävään pukuub tai juhlamekkoon.
joten mekkoja voi käyttää. Niitä saa muutamalla eurolla kirpparilta.
kerran vuoteen (tai siis kahteen kevät ja joulujuhlaan) pukeutuä nätisti.
Itse olen aina löytänyt joka vuosi joko kirpputorilta tai alesta siistit juhlavammat vaatteet!
Ja voisi melkein sanoa, että köyhiä ollaan.
Pukeutumisen voisi periaatteessa luokitella hyväksi käytöstavaksi.
Ei tulisi mieleenkään mennä juhliin ns arkivaatteissa, aina jotain vähän siistimpää ja juhlavampaa.
Mikään ei ole törkeämmän näköistä kuin yleiset päiväkodin juhlat ja suurin osa lapsista (ja vanhemmista) ovat pukeutuneet aivan tavallisiin vaatteisiin, verkkaria yms..
Kyllä siihen verkkareitten ja collegepaidan <---> puvun väliin mahtuu monta vaatetta!
Jos ei lapsella ole muita housuja kuin verkkareita, niin kyllä vikaa on vanhempien korvien välissä eikä köyhyydessä.
siistimmät housut ja kauluspaita - ja tulee varmasti käyttöä myöhemminkin
Kulahtaneet farkut/verkkarit tuskin on kenenkään ainoa vaate. Jos ei meillä olisi ollut varaa juhlamekkoihin, olisin tytöilleni laittanut arkisemmat hameet, joista kuitenkin siistin paidan kanssa saa ihan ok-kokonaisuuden.
Vierailija:
Meidän perhe oli laittautunut nätisti, mummia myöten. Ja pari perhettä Mari-paidat päällä ja kollegehousuissa.
Meillä löytyy juhlavaatteille käyttöä esim. synttäreillä ja suvun sekä tuttavien juhlissa. Esim jouluaattona on tapana pukeutua vähän paremmin. Ei mikään mekko ole ollut vain kerran päällä! Jos on vähän rahaa niin kuten edellä on kerrottu, käytettynä saa juhla-asut edullisesti ja kannattaa ostaa semmoiset jotka käy juhlaan kuin juhlaan.
Ja se Bobon pitkähihainen raidallinen t-paita oli varmaan aivan liian rahvaanomaista.
Toinen, mikä ei nyt tähän vaatetukseen mitenkään liity ärsyttää suunnattomasti noissa juhlissa perheet, jotka ottavat isommat lapset mukaansa.
Siis tietenkin kaikki ovat tervetulleita, mutta voisi pitää jälkikasvustaan huolta!
Itsellä meni koko juhla pilalle 3 isomman lapsen takia.
He kiipeilivät puolapuilla ja hölöttivät kaikkien esityksien aikana ja vanhemmat seisoivat täysin toisella puolella salia, eivätkä mitenkään kieltäneet lapsiaan pilaamasta muiden juhlaa.
Minä sanoin lapsille että voisivat lopettaa sillä tuo teidän puhuminen ja kiipeily häiritsevät muitakin. Ei mitään vaikutusta lapsiin. (moni muukin sanoi heille turhaan)
Eikö vanhemmat voisi pitää lapsiaan kurissa ja kyllä sen ikäisillä pitäisi olla jo itsellä järkeä päässä, mutta ei!
Ja muuten, jokaisella niillä lapsilla oli verkkarit :D (ei kyllä oleellista mutta kuitenkin)
Nämä verkkarilapset ovat tulevaisuudessa serkkunsa häissäkin niitä, jotka tulevat kirkkoon lippis päässä ja valkoisissa lenkkareissa.
Ja te jotka nyyhkitte puvun puutetta, tosiaan kukaan ei puvusta puhunut. Se koira älähtää...
puetaan nätisti juhliin, esim. huutonetistä saa kerran käytetyn juhlapaidan muutamalla eurolla. Minusta tilanteeseen sopiva pukeutuminen pitää opettaa lapsille pienestä pitäen, se on juuri tapakasvatusta niin kuin joku tuossa aikaisemmin sanoikin.
Ilmeisesti jotkut vanhemmat ovat vaan niin pönttöjä, ettei niillä ole mitään alkeellisiakaan käytöstapoja.
Ja pukua en minäkään peräänkuuluta pukemaan noihin juhliin. Tuskin se liian pieni ja nukkaantunut collegepuku kuitenkaan on lapsen ainoa vaate. Jos on, niin ihan vinkkinä: kirppareilta saa siistejä vaatteita jopa eurolla tai alle.
päiväkodin joulujuhlaan ei pukeuduta verkkareihin, se pitäisi kai olla jokaiselle selvää.
Jokainen pukee lapsensa niinkuin itselle sopii, ei minua haittaa. Se voi pistää silmään, jos vaatteet ovat rikki/likaiset, mutta puhtaat vaatteet, olivat sitten verkkarit tai mitkä vaan, eivät minua häiritse. Itse pyrin pukemaan poikani juhlallisesti, jos kerran ollaan juhliin menossa, mutta jos joku muu ei sitä tee, niin mitä siitä? En ajattele niin, että lasten (varsinkin kovin pienten) olisi noudatettava jotain pukeutumissääntöjä. Eräs tuttavani stressasi vähän aikaa sitten hirveästi sitä, että oli hautajaiset tulossa ja heidän puolitoistavuotiaalla pojallaan ei ollut mustaa tai tummanisinistä vaatetta laittaa päälle. Onko sillä jotain väliä, jos sen ikäisellä ei ole " asianmukaisia" suruvaatteita? (tässä ketjussahan ei ollut kyse hautajaisista, mutta tulipa tuo vain esimerkkinä mieleen).
kyllä kuuluu pukeutua hienosti joulujuhliin.