Onko täällä ketään joka on lähtöisin ns. hyvästä kodista, mutta elämä on silti mennyt jotenkin pieleen?

Minä. Muutto tuppukylään kun olin 10v, paha koulukiusaaminen ja siitä seurannut syrjäytyminen aloitti alamäen elämässäni.

Minä. Sairastuin mieleltäni parantumattomasti parikymppisenä ja olen potenut näitä häiriöitä nyt 20 v. Töissä tai parisuhteissa en ole juuri päässyt olemaan.

Synnynnäinen parantumaton sairaus on syynä. En voi olla miettimättä millaista elämäni olisi voinut olla ilman tätä.

Lapsuudenkotini oli liian kunnollinen. Se sai minut kapinoimaan raivoisasti, ja se jatkuu yhä jossain määrin viisikymppisenä.

Sain lukiosta huippupaperit, mutta masennuin parikymppisenä ja opinnot jäi, ja sitten olin pätkätöissä ja pitkään työttömänä kunnes jouduin/pääsin tk-eläkkeelle.

Elämäni meni pieleen osittain 90-luvun laman takia. Kodilla oli siinä vain osasyy.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli liian kunnollinen. Se sai minut kapinoimaan raivoisasti, ja se jatkuu yhä jossain määrin viisikymppisenä.

Ai voi olla liiankin kunnollinen koti? Oliko uskismeininkiä vai suoritusta?

Näennäisesti oli puitteet kunnossa, mutta koska olin perheen musta lammas niin olin "heitteillä". Pikkuhiljaa tästä noustaan ylöspäin ja tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni, vaikka joitain asioita pitää vielä työstää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkotini oli liian kunnollinen. Se sai minut kapinoimaan raivoisasti, ja se jatkuu yhä jossain määrin viisikymppisenä.

Ai voi olla liiankin kunnollinen koti? Oliko uskismeininkiä vai suoritusta?

Uskismeininkiä, ja muutakin meininkiä.

Esimerkiksi musiikin kuuntelu oli kotona ja automatkoilla kielletty.

Siis kaiken musiikin.

No arvaat varmaan mikä minusta tuli, muusikko.