Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä lapsiperhe-elämä alkaa olla rankkaa?
18.08.2023 |
Mun lapsi on 1,5 v ja koko ajan kauhulla odotan, milloin se paljon puhuttu rankka lapsiperhe-elämä alkaa. Milloin itse koit että elämästä tuli rankkaa? Sitten kun tuli uhmaikä? Sitten kun alkoi päiväkoti ja sairastelukierre? Sitten kun lapsia on useampi? Sitten kun itselle alkaa tulla ikää eikä jaksa valvomista? Vai milloin? Haluan kuulla rehellisiä mielipiteitä!
Kommentit (33)
Kun talossa on kolme teiniä yhtä aikaa. Mikään koliikki- tai uhmaikävaihe ei ollut yhtä rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vielä siitä. Joskus vasta vähän vanhempana, pystyy puolustamaan itseään.. Sit se jatkuukin 18v asti. Onne, muista olla hyvä ihminen..
Nuorin 15v hänen sisaruksensa parikymppisiä. Täytyy todeta ettei vaikeaa ole ollut, elämän tuomia pieniä haasteita vain. Vastuu toki meillä vanhemmilla on aina eikä huoli koskaan lopu, mutta sehän kuuluu tilaamaamme pakettiin.
Myöhään todetun erityisen kanssa hankalimmat ikävuodet 6 ja 12-16. Nyt aikuinen ja maailmalla.
Eri lapsilla rankkuus voi osua eri vaiheisiin. Ja koska perheille voi osua muitakin vaikeita tilanteita, niin riippuu aina niin monesta asiasta. Meillä on nyt aika rankka tämä vaihe kun lapset ovat teinejä ja omat vanhemmat vanhoja ja muitakin huolia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen rankka vaihe oli kun oli vauva ja uhmaikäinen yhtä aikaa, toisen kerran teini-ikä.
Kauheinta oli päiväkotiaika, erityisesti eka vuosi.
Ekana päiväkotivuonna lapet eivät olleet terveinä yhtään kokonaista viikkoa koko vuonna. Aina vähintään toinen (päikyn mielestä) sairas. Tuo jatkuva sairastelu oli töiden kannalta ihan kamalaa.
Lisäksi lapset nukkuivat päikyssä pitkät päiväunet, joten eivät nukahtaneet millään ennen puolta yötä. Olivat sitten järkyttävän kiukkuisia ja väsyneitä, kun pakolla herätettiin klo 7.
Päiväkoti syyllisti jatkuvasti, että lapsilla on liian pitkät hoitopäivät 7.45-16.15. Töistä joutui siis lähtemään vaikka kesken palaverin hakemaan heitä. Tosi hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taaperovaihe, koko ajan saa olla silmät joka suunnassa. Uhmis, kaikki on huonosti koko ajan ja se huuto. Piväkoti+työ, mitään ei ehdi eikä jaksa ja samaan aikaan kaikki haluavat jotain. Teini-ikä, kaikki siinä. Itse varmaan muutan kuopuksen teini-iän ajaksi muualle, en jaksa enää sitä, hoitakoon isä.
Kun niitä lapsia on useampi kuin yksi.
Alakouluikäisten kanssa iltapäivät ja lomat haastavia työssäkäyville vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun niitä lapsia on useampi kuin yksi.
Alakouluikäisten kanssa iltapäivät ja lomat haastavia työssäkäyville vanhemmille.
Paljon riippuu lapsesta. Meillä on sellainen rento lapsi joka viihtyy yksin ja on osannut olla ja toimia eskarista lähtien.
Minusta raskainta oli vauva-aika. Se oli niin sitovaa ja nukkuminen pätkittäistä. 2-3v. uhma yhdistettynä päiväkotiarkeen sairasteluineen oli aikaa, jota en kaipaa yhtään. Sen jälkeen on muuttunut koko ajan paremmaksi ja helpommaksi. Kaikesta selviää pelkällä puheella!
Viime vuosi oli rankin kun talossa päikkyikäinen, pikkukoululainen ja teini. Kaikki lapset aktiivisia harrastamaan ja laajat kaveripiirit. Koko ajan olet jotakin lapsista viemässä jonnekin tai hakemassa jostain. Harrastukset alkavat aikaisin iltapäivällä. Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä töiden jälkeen hakea päikkyläinen kotiin ja ruokkia kaikki. Arki yhtä minuuttiaikataulua. Siihen päälle iskettiin sitten vielä oman vanhemman sairastuminen ja jatkuva avuntarvitseminen. Tuntui että ei enää jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun lapset tulee aikuisiksi ja muuttaa pois alkaa kaihoten muistella lapsiperheaikaa. Rankinta todennäköisesti oli kun lapset pieniä ja tappelivat keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Kun talossa on kolme teiniä yhtä aikaa. Mikään koliikki- tai uhmaikävaihe ei ollut yhtä rankkaa.
paitsi ehkä se, että talossa on kolme teiniä ja yksi joka asiasta kiukutteleva alakoululainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kaikki on ollut helppoa sen jälkeen, kun lapsi täytti 5-vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kauheinta oli päiväkotiaika, erityisesti eka vuosi.
Ekana päiväkotivuonna lapet eivät olleet terveinä yhtään kokonaista viikkoa koko vuonna. Aina vähintään toinen (päikyn mielestä) sairas. Tuo jatkuva sairastelu oli töiden kannalta ihan kamalaa.
Lisäksi lapset nukkuivat päikyssä pitkät päiväunet, joten eivät nukahtaneet millään ennen puolta yötä. Olivat sitten järkyttävän kiukkuisia ja väsyneitä, kun pakolla herätettiin klo 7.
Päiväkoti syyllisti jatkuvasti, että lapsilla on liian pitkät hoitopäivät 7.45-16.15. Töistä joutui siis lähtemään vaikka kesken palaverin hakemaan heitä. Tosi hankalaa.
Vaikea kuvitella, että missään päiväkodissa syyllistettäisin normaalista työpäivästä. Ehkä kyse oli kuitenkin omasta syyllisyydestäsi enemmän? :)
Ei jumalauta 😳 Eihän tuollaisessa elämässä ole mitään järkeä! Ennemmin vaikka kuolisi pois!
Siinä kohtaa oli aika rankkaa, kun oli kolme pientä lasta. Vauva valvotti, taaperon kanssa piti olla silmät selässäkin ja yksi uhmasi aamusta iltaan. Se aika on jäänyt mieleen niin, että itkin välillä pesuhuoneen lattialla riittämättömyyden tunnetta. Mies oli paljon poissa hetkellisen reissutyön vuoksi.
Nyt kaikki ovat koulussa ja elämä on aika leppoista. :)
Ne päiväkotivuodet oli aika rankkoja.
Miksi ihmiset tekee lapsia enemmän kuin resurssit antavat myöden? Ei pitäis tulla toisen, saati kolmannen lapsen kohdalla yllätys mitä se on.
Sitten kun syntyi toinen lapsi.