Miten on mahdollista, ettei äiti näe itsessään mitään vikaa alkoholistina?

Olen jo tottunut juomiseen yms, vietin hänen kanssaan aikaa. Meidän keskustelumme siirtyi sisraukseeni, joka on katkaissut välit äitiimme.
Kuuntelin rauhassa mitä äiti halusi kertoa miltä se tuntui (oli selvinpäin). Sanoi, että meinasi vajota masennukseen mutta päätti ettei enää edes yritä ottaa yhteyttä (välien katkaisemisen jälkeen häiriköi vielä pitkään) ja että hänelle on nyt ihan sama.
On kyllä kuitenkin vihainen, kun hän on kasvattanut, pessyt perseet ja vaatteet ja tässäkö kiitos.

Itse yritin hieman avata, että tietääkö mistä oikeasti johtuu tuo välien katkaiseminen. Kerroin, että hän haukkui häntä viesteissä esimerkiksi homoksi, on muutenkin laittanut hyvin epämääräisiä viestejä. Mennyt humalassa hänen luokseen kymmeniä kertoja vaikka tasan tarkkaan kieltänyt, ettei se sovi.

Äitini vain puolusti itseään ja syytti kun hän ei saa mitään lapsestaan irti, siksi laittaa viestejä, että avautuisi asioistaan jne. Ei siis mitään ymmärrystä mitä on kun luottamus menetetään.

No sitten päivää myöhemmin ihmetteli kun kukaan ei halua tulla syntymäpäivilleen joka on kauemmin tuntenut. Muutenkin jutuissa tulee paljon ilmi, että on monia ihmisiä, jotka eivät luota häneen.

Hän ei vain ymmärrä. Ei ollenkaan. On kuin tyhmänä vain. Sanoin hänelle vielä, että ihanko tosi sinussa ei ole mitään vikaa? Kun vielä haukkui näitä, jotka ovat hänestä erääntyneet.
Naureskeli ja sanoi, että ei tietenkään ole minussa koskaan, en myönnä sellaista.

Ja minä lähdin saunaan.
Pelottavaa. Minunkin pääni on aivan vääristynyt ristiriitaisesta viestinnästä. Kaksi puolta hänessä.
Samoin isässä, joka myös alkkis mutta ovat eronneita.

Joskus tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti kun yritän miettiä miten heidän suhteen toimisi. Onko parempi olla poissa kuvioista vai väleissä. Samaan aikaan sattuu olla kuin minua ei sattuisi lainkaan vaikka kärsin joka päivä näistä asioista (huono itsetunto, huono vetämään rajoja, itsearvostuksen puute, pelot jne.)