Jokseensakin vi*tuttaa tänään - mm. terveydenhuoltohenkilökunnan vaitiolovelvollisuudesta
Itsellä edessä sepelvaltimoiden pallolaajennustoimenpide ensi viikolla, kardiologin mukaan mahdollisesti sen verran vaikea, että joudutaan mahdollisesti ohitusleikkaukseen - eli rintalasta auki jne. Eli Tays on sitten leikkauspaikka, jose semmoiseen päädytään.
Samaan aikaan viikko sitten akuutisti leikattu oma mies, jonka kohdalla vahva epäily syövästä. Patologilta odotellaan kiireellistä vastausta. Jos syöpä todetaan, on jatkot myös siellä Tays:ssa.
Siellä Tays:ssa vain työskentelee hoitajataustalta sukulaisnainen, joka aina levittää työssään ihan vain koneella kohtaamiensa sukulaistensa tietoja hyvinkin laajasti lähipiiriin, vaikka on vaitiolovelvollisuuden alainen. Jo edesmenneen "Marjatta-tädin", vain ainoana mainitakseni, kohdalla saatiin kuulla häneltä, joka ei potilaan hoitoon mitenkään osallistunut, tarkat tiedot, missä mennään. Jos hän tämän tekee jomman kumman meidän kohdalla, lähtee kyllä ilmoitus Valviraan.
Minäkin aikanaan olin osallistuin "Marjatan" hoitoon, mutta en siitä mitään edes miehelleni maininnut.
Itsekin olen siis terveydenhuoltoalan ammattilainen, mutta ymmärrän kyllä vaitiolovelvollisuuden merkityksen. Ja siitä en lipsu.
Pikkuisen vit*tuuntuneella mielellä tässä mennään, vaikka jatkot vielä kummankin kohdalla epäselvät.