Marin: Orpon hallitus on valmis murentamaan demokraattisen yhteiskunnan perusarvoja
Sdp ei voi hyväksyä sitä, että Petteri Orpon hallitus on valmis normalisoimaan rasistisen kielenkäytön ja murentamaan demokraattisen yhteiskunnan perusarvoja vain päästäkseen toteuttamaan oikeistolaista talouspoliittista linjaansa.
Marinin mielestä hallituksen päätökset leikata etuuksia tai kiristää työrauhalainsäädäntöä eivät ole todellisia ratkaisuja työttömyyden taustalla oleviin ongelmiin.
Kommentit (121)
Marinin hallitus versus tämä hallitus? No tämä hallitus oli susi jo syntyessään. Nythän oikeisto pääsee lisäämään velkaa kun onnistui kasvattamaan sen 100 000 000 000€ ennen edellistä hallitusta. Työttömyys lähteen rajuun kasvuun samaan aikaan kun kenenkään ei kannata tehdä enää osa-aikaista työtä. Persut äänestivät itselleen ikein kunnon elintason alennuksen. Lakko-oikeutta rajoitetaan rajusti. No katsotaan mitä EU sanoo näistä perusturvan leikkauksista ja ihmisoikeusasioista. Mielenkiintoista.
Hienoa, että on vielä poliitikoita kuten Marin, joka uskaltaa kutsua asioita niiden oikeilla nimillä. Arvostan.
Onko media jo tarkistanut Orpon aamiaiset kuitteineen?
Oppositio on aina arvostellut ja haukkunut istuvaa hallitusta.
Oppositiosta kuuluu niiden äänestäjien ääni, jotka eivät
äänestäneet voittajapuolueita.
Tottakai heidänkin on saatava mielipiteensä esiin ja olla oikeus puolustaa Suomen demokratiaa ja sosiaaliturvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt häipyi 11 vastausta/kommenttia 3 minuutissa. Jännä seurata.
Melkoista s e n s u u r i a vapaassa demokratiassa..
Sitähän kokoomuspersuloiset haluavat ja yrittävät epätoivoisesti edistää maalittamalla toimittajia.
Seuraavat aktiivisesti jenkkien alt-rightin toimintoja...ja apinoivat suurinpiirtein kaiken viimeistä pilkkua myöten.
Oi joi joi, sinimusta hallitus kuvittelee voivansa mädättää Suomen Unkarin kaltaiseksi fasistiseksi yksipuoluejärjestelmäksi.
Äärioikeistolle ei ole syytä antaa periksi piiruakaan. Varoittavia esimerkkejä löytyy ihan riittävästi.
Äänestin Persuja, koska vastustan translakia. Muuten olisin voinut äänestää vasemmistolaista puoluetta
Purra mobilisoi koulukiusaajat taas asialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajamaan ulkonaliikkumiskieltoa ja rajoitamaan sananvapautta maalituslailla?
Kummasti tällainen sananvapaus koskee vain persuja ja niiden kavereita.
Miksikohan tuokin alkuperäinen kommentti ihan todetusti perustuslain vastaisista eli laittmista toimista poistui ja sanavapauttakin pyritään maalittamislailla suitsimaan. Eivät itse saaneet aikaiseksi lakia 4 vuoden aikana koska siinä ei ole järkeä joten tuskin sitä nytkään tulee. Talk is cheap.
Onpa taas sananvapauden vastaista sensuuria. Ei siinä auta sitten muu kuin laittaa pökköä pesään.
Sananvapaus on eri asia kuin mielipiteenvapaus. Kiusaaminen ja muu törttöily ei ole sananvapautta.
Eipä Marinillakaan mitään ratkaisuja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt poistuu kommentit,joissa todetaan,että kommentteja on poistettu!
Ottaako joku höpelö vauvalla olevat viestit niin tosissaan, että laskee montako viestiä poistuu... Raukat.. Tämähän on pskan jauhamista ilman todellisuus pohjaa.... 🤣🤣🤣🤣🤣
Niin, trollille voi tulla yllätyksenä, että täällä pyörii ihmisiä, jotka ihan oikeasti ja vakavasti haluaisivat keskustella asioista, eivätkä vain jauhaa paskaa. Mutta sun kaltaiset röllit pilaavat meiltä sen mahdollisuuden. Onko siitä nyt kovin hyväkin mieli, saatko isotkin kicksit kiusaamisesta?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP sai vähemmän ääniä eduskuntavaaleissa kuin PS.
Peräti hurjat 0,1%. :D Tällä hetkellä SDP saisi selvästi 5enemmän, jos pidettäisiin vaalit.
Vaalit meni jo, niissä se suosio mitataan. SDP tuli vaaleissa vasta kolmanneksi, enemmän ääniä saivat sekä Perussuomalaiset että Kokoomus.
Ihmiset eivät jostain syystä kestä hyvinvointia liian kauan.
Hyvinvointia, mutta millä hinnalla? Ja kuka olisi maksanut velan ja milloin jos tätä "hyvinvointia" olisi jatkettu vielä useampikin vaalikausi?
Tv:ssä tms pitäisi säännöllisin väliajoin kertoa, miten valtiontalous toimii.
Muuten ihmiset putoavat kärryiltä ja käsitykset taantuvat ja yksipuolistuvat.
Syntyy muinainen ajattelumalli, että on vain yksi omaisuus joka voi olla vain yhden hallussa. Ei ymmärretä rahan liikettä edes takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Marin näytti mallia sosialistien perhearvoista lapsille ja nuorille esittelemällä itseään julkisesti asussa janka kaltaiset on yleensä yhdistetty lähinnä pehmoporno tähtiin.
Vapaassa länsimaisessa demokratiassa saa jokainen pukeutua miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan, siis ei kukaan kaipaa Sanna Marinia. Sanna Marin oli historiamme järkyttävin ja surkein pääministeri. Maailma lähinnä naureskeltiin Sanna Marinille ja heti kun vaalit oli käyty, loputkin yhteydenpidoista Mariniin loppuivat.
Älkää nyt ihmiset maalatko pirua seinälle. Marinin poliittinen tarina on lopussa. Lopussa. Piste.
Minä ainakin kaipaan Marinia ja hänen ratkaisukeskeisyyttään. Nykyministerit tappelee ja haastaa riitaa ympäri maailmaa. Ei meillä ole varaa tällaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan, siis ei kukaan kaipaa Sanna Marinia. Sanna Marin oli historiamme järkyttävin ja surkein pääministeri. Maailma lähinnä naureskeltiin Sanna Marinille ja heti kun vaalit oli käyty, loputkin yhteydenpidoista Mariniin loppuivat.
Älkää nyt ihmiset maalatko pirua seinälle. Marinin poliittinen tarina on lopussa. Lopussa. Piste.
Minä ainakin kaipaan Marinia ja hänen ratkaisukeskeisyyttään. Nykyministerit tappelee ja haastaa riitaa ympäri maailmaa. Ei meillä ole varaa tällaiseen.
Päivän paras! :D Marinin hallitus rämpi kriisistä toiseen, aina jokin sisäinen riita menossa!
Vassarihallitukseen meillä ei ole enää varaa.
Tämä kommenttini poistettiin. Katsotaan, tapahtuuko sama. Palstalla ei näköjään saa sanoa totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajamaan ulkonaliikkumiskieltoa ja rajoitamaan sananvapautta maalituslailla?
Kummasti tällainen sananvapaus koskee vain persuja ja niiden kavereita.
Miksikohan tuokin alkuperäinen kommentti ihan todetusti perustuslain vastaisista eli laittmista toimista poistui ja sanavapauttakin pyritään maalittamislailla suitsimaan. Eivät itse saaneet aikaiseksi lakia 4 vuoden aikana koska siinä ei ole järkeä joten tuskin sitä nytkään tulee. Talk is cheap.
Onpa taas sananvapauden vastaista sensuuria. Ei siinä auta sitten muu kuin laittaa pökköä pesään.
Sananvapaus on eri asia kuin mielipiteenvapaus. Kiusaaminen ja muu törttöily ei ole sananvapautta.
Tässä ketjussa kusataan lähinnä persuja.
Huvittava muuten tämä Henrikssonin ulostulo Marinin hallituksen aikana:
"Hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kummeksuu Helsingin Sanomien (6.11.) haastattelussa hallituskumppaneiden touhuja. Hänen mielestään ongelmat pitäisi ratkaista hallituksen sisällä, ei julkisuudessa."
Takki vissiin vaihtunut 😂
Vierailija kirjoitti:
Sosialismi ei ole demokraattinen ideologia. Se on pahan ideologia.
Sosialismi on totalitaristinen yhteiskuntajärjestys joka perustuu yhden puolueen valtaan ja opposition kannattajien vainoamiseen.
Hienosti olet opetellut sloganit ulkoa, vielä kun ymmärtäisit mitä sanot tai osaisit perustella niin viihtyisit heti paremmin aikuisten pöydässä, poloinen.
Perustuslakivaliokunnalla voi tulla sanomista tästä kuten tuli Sipilän hallitusohjelmasta taannoin.Kaikki ei toteudu.