Lue keskustelun säännöt.
Luin noita kosintatarinoita ja
18.12.2006 |
ei voi muuta sanoa, että kyllä maut vaihtelevat suuresti tässäkin asiassa.
Pidän itseäni kohtalaisena romantikkona, mutta jos mieheni polvistuisi eteeni ja alkaisi itkusta pyrskähdellen kutsua minua elämänsä valoksi, niin voi kyllä olla, että karkuun juoksisin.
Mutta kukin tavallaan...minä olen vain kihloissa ja niihinkin mies kysyi tosi arkisesti ja minä suostuin yhtä arkisesti, kyyneliltä onneksi vältyttiin;)
En kyllä haaveile häistäkään. Jos naimisiin menemme, niin kyllä suurin osa siitä romanttisesta hörhelötouhusta on karsittu pois. Minusta turha konstailemattomuuskin voi olla uskomattoman romanttista.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi arvostella, kun et ole ollut vieressä seuraamassa etkä kihlautuvaa paria tunne. No, sanoit itsekin, että kukin tavallaan...
Kosintahetki nyt jää monille mieleen yhtenä elämän tähtihetkistä. Eikä se silti tarkoita hirveitä hörhelöitä häissäkään ;)
Vierailija: