Kerroin isälleni, paljon olen pyöräillyt kesän aikana. Hän olisi ollut tyytyväinen 5000 km matkaan, omani oli murto+osa tuosta.

V**** miten tyhmä isäsi spekteekillä sinä ja nuo puheet. Aivan onneton isänä ja matemaattisessa arvostelukyvyssä.

Epäilen vahvasti, ellei ole ollut jossain Sodankylässä täydellä palvelusajalla ja sivakoinut joka päivä minimi 30 kilometriä.

Juu, oli minunkin isäni nuorena juossut kotikylällä reitin X aikaan Y. Kerran mittasin matkan, ja totesin että on se vain harmi, ettei mies, joka olisi ilmiselvästi pärjännyt kansallisella tasolla, koskaan osallistunut yhteenkään juoksukilpailuun.

Parissa hiihtokilpailussa hän kävi, mutta jostain syystä huippujuoksijamme oli hiihdossa varsin keskinkertainen.

Tuo kuullostaa vähän siltä, että vanhempasi kokevat alemmuutta ja yrittävät pönkittää sitä muitten silmissä liioittelemalla omia tekemisiään tai jopa keksimällä niitä.

En usko tuohon isäsi hiihtomatkaan intissä. Tainnut tulla yksi nolla liikaa.

Miehelläni on vähän samaa vikaa. Ei monista syistä johtuen ole saanut elämässään oikein mitään aikaan. Ne työt ja asiat, joita on tehnyt, on vuosien varrella saannut kunnolla värikynästä. Aina on ollut paras kaikessa, oli kyse urheilusta, armeijasta, töistä, harrastuksista jne. Jos joku, eli minä tai lapset, kerromme tehneemme jotain, olkoot nyt vaikka pitkän työpäivän tms, mies on tehnyt tietenkin pidemmän ja rankemman.

Ja olipa kyse vaikka flunssasta ja jollakin on kuumetta 40, mies kertoo heti, kuinka hänellä oli aikoinaan usein 42 ja normaalilämpö tietysti 36 tai alle, että hän on vieläkin kipeämpi kuin mittari näyttää.

Ihan kuin aina olisi joku kilpailu meneillään.

Tiedän, että pohjimmiltaan on kyse huonosta itsetunnosta ja pettymystä omiin valintoihin ja siihen, miten elämä on mennyt. Mutta todella ärsyttävää siitä huolimatta kuunnella omaa kehumista ja muiden mitätöintiä ja pahimmillaan sitä, että ne omat valinnat (=väärät) ovat muiden syytä, yleensä ottaen jollakin tavalla aina minun.

Voin kuule sanoa että 5000 kilsan pyöräily vuodessa on aika perhanan paljon. Ja ei. Intissä ei todellakaan hiihdetä mitään 500 kilsaa. Intin suksilla ei pahemmin pääse kuin taaksepäin tai sivulle. Lisäksi mukana on sairas määrä tavaraa. Hiihto on melkoista rämpimistä eikä päivässä juuri kymmentä kilometria enempää hiihdetä. Päivään toki kuuluu paljon muutakin kuin hiihtoa.

I feel you, ap. Oma isäni on myös tuollainen, että urheilusuorituksissani ei ikinä riitä mikään, aina pitäisi olla parempi ja kehittyä.

Jos olen iloinnut, että jaksoin ensi kertaa elämässäni juosta 10 km putkeen, isä on kiinnittänyt huomion juoksunopeuteen, että pitäisi pystyä samaan tietyllä nopeudella, että olisi oikeasti syytä olla tyytyväinen. Kuntosalitreenissä en tietenkään joko treenaa tarpeeksi kovilla painoilla tai jos ne kovat painot sitten nouseekin, niin pitäisi treenata kevyemmillä ja enemmillä toistoilla. Pyörälenkkien pituudet eivät ikinä ole kyllin pitkiä jne.

En ole enää vuosiin viitsinyt jutella urheilusta isälleni. Tulee vain sellainen olo, ettei minun kannata edes harrastaa mitään liikuntaa, kun jokainen suoritus on riittämätön ja jokainen edistysaskel mitätön. Ovat minun p skat suoritukseni sentään terveyteni kannalta parempi, kuin jäädä sohvalle makaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäsi hiihti satoja kilometrejä kesällä intissä? Vai 5000km? Kova suoritus joka tapauksessa.

Isäni kuulemma hiihti intissä ollessaan 5000 km.

Tietenkin talvella.

Sanoi, että kai se nyt pyöräilessäkin olisi mennyt sama. Tosissaan oli..

Ap

Olisi pitänyt olla strava päällä isälläs intissä, olisi kertynyt 50 km😂

Sulje pois mielestäsi tuo seniili papparainen. Olet riittävän hyvä ilman hänen kehujaan.

Sano isällesi että painuu kuuseen.

Ihan peruskauraa meilläkin kotona. Jos et ollut jossain asiassa täydellinen ja ylivoimaisesti paras ryhmässäsi/luokassasi (siis täydellinenkään suoritus ei riittänyt, jos joku muukin pystyi siihen), olit huono ja tivattiin "epäonnistumisen syytä". Jos täytit edellämainitut ehdot, alkoi pitkä palopuhe siitä, kuinka nykyään lapset/nuoret pääsee liian helpolla, heidän kunto on huono ja arvostelu liian löysää.

Ylisukupolvinen trauma. Traumat siirtyy aina seuraavalle sukupolvelle jos niitä ei kohtaa. Vanhempasi ovat traumatisoituneita. Eivätkä rakasta sinua, koska heitä ei ole rakastettu. Huolenpito ei ole rakkautta. Se, että on "kasvatettu" ei ole rakkautta. Rakkautta on se, että lapsen emotionaalisiin tarpeisiin vastataan. Jos lapsi itkee, häntä lohdutetaan. jne. Jos jää lapsena vaille rakkautta on emotionaalisesti laiminlyöty ja se traumatisoi. Mutta sitä ei itse välttämättä samalla tapaa helposti tunnista, kuin esimerkiksi väkivallan aiheuttamia traumoja.

Tuttua! Mutta neuvon muiden tapaan että viis veisaa juoposta ja hanki elämääsi ihmisiä jotka arvostavat taitojasi!

Jokainen kilometri jonka poljet, on "askel" parempaan terveyteen ja hyvän oloon. Älä anna juopon ahdistaa.

Mikä ansio se juopottelu on..

Isäsi on mulk

Minä olen isäsi puolesta iloinen liikunnastasi! Pyöräily on oikein mukavaa, nivelet tykkää ja maisemat vaihtuvat. Toivon kuivia kauniita päiviä sulla harrastukseen.

Voi luoja tämän provon tasottomuutta.

Vastaileeko ap itselleen vai onko tosiaan olemassa niin tyhmiä ihmisiä, että ottavat tosissaan apn typerät höpinät?

Tämä palsta on mennyt ihan pilalle näiden älyvapaiden provojen takia, mene ap hoitoon!

Vierailija kirjoitti:

Epäilen vahvasti, ellei ole ollut jossain Sodankylässä täydellä palvelusajalla ja sivakoinut joka päivä minimi 30 kilometriä.

Vaikka sielläkin ehkä olisi hiihtokelejä sanotaan marraskuusta huhtikuulle, niin ei sielläkään EHDI joka päivä hiihtämään yli 30 km / päivä.

Vierail noija kirjoitti:

Ylisukupolvinen trauma. Traumat siirtyy aina seuraavalle sukupolvelle jos niitä ei kohtaa. Vanhempasi ovat traumatisoituneita. Eivätkä rakasta sinua, koska heitä ei ole rakastettu. Huolenpito ei ole rakkautta. Se, että on "kasvatettu" ei ole rakkautta. Rakkautta on se, että lapsen emotionaalisiin tarpeisiin vastataan. Jos lapsi itkee, häntä lohdutetaan. jne. Jos jää lapsena vaille rakkautta on emotionaalisesti laiminlyöty ja se traumatisoi. Mutta sitä ei itse välttämättä samalla tapaa helposti tunnista, kuin esimerkiksi väkivallan aiheuttamia traumoja.

Niin. Mikå tähän sitten auttaa? Vai onko tämä vain jäädäkseen harteilla? Täytyy varmaan hyväksyä sekin mahdollisuus.

Olen minä ollut aika huonona. Elämässäni on ollut useita masennuskausia, äärettömän huonoja suhteita ja hyväksikäyttöä. Niissä on ollut myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Olen kuitenkin aina pärjännyt, olen jollakin voimalla raahautunut pois ja aloittanut elämän monta kertaa uudestaan. Olen sitkeä.

Käyn töissä ja elämä aika normaalia.

On ollut kyllä aikoja kun olen ollut riippuvuuksien vallassa pahasti. Minä olen todella impulssiherkkä kun puhutaan juomisesta, pelaamisesta tai syömisestä. Jos menee huonosti niin nuo kaikki alkavat hallitsemaan elämääni. Olen siksi voinut lihoa elämäni aikana runsaasti, mutta laihdun myös aina takaisin. On jonkinsortin syömishäiriöoireilua.

Luulen, että yritän pidätellä vihaa ja surua sisälläni enkä todellakaan osaa niitä käsitellä, ainakaan vihaa. En edes uskalla olla kovin vihainen.

Nyt menee tosi mukavasti. Työt, raha-asiat ok, juon vain joskus (lomilla esim) ja kohtuullisesti. En pelaa.

Olen aika kiltti ja sosiaalinen. Minun kanssa on helppo jutella. Tulen toimeen ihmisten kanssa.

On ihanaa olla ihminen, jonka lähellä on toivottavasti hyvä olla. Se on periaatteeni. En halua aiheuttaa harmia omalla käytökselläni.

Toisaalta tämä on johtanut siihen, että pahoittelen turhan herkästi tai on se riski joutua hyväksikäytetyksi koska omatunnosta ottaa helposti.

Olen kuitenkin vetänyt rajoja paljon. Oppinut valtavasti. Elämä on kolhinut todella kovalla kädellä mutta on se paljon opettanutkin.

En päästä ketään lähelleni enää niin helposti. En usko kaikkea, en ole ihminen, jota vedätetään sokeasti.

Miehet etenkin. Heitä varon. On niitä naisiakin, joita täytyy varoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäsi hiihti satoja kilometrejä kesällä intissä? Vai 5000km? Kova suoritus joka tapauksessa.

Isäni kuulemma hiihti intissä ollessaan 5000 km.

Tietenkin talvella.

Sanoi, että kai se nyt pyöräilessäkin olisi mennyt sama. Tosissaan oli..

Ap

Oliko rinnenousua ja lumimyrsky kanssa joka kerta?

Sun isukki puhuu p*skaa. Ukon jutut voi unohtaa saman tien. Kukaan ehdi armeijan harmaissa 5000 kilsaa sivakoida kun on muutakin hommaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja tämän provon tasottomuutta.

Vastaileeko ap itselleen vai onko tosiaan olemassa niin tyhmiä ihmisiä, että ottavat tosissaan apn typerät höpinät?

Tämä palsta on mennyt ihan pilalle näiden älyvapaiden provojen takia, mene ap hoitoon!

Ärsyttää, kun joku tulee _ihan_jokaiseen_ ketjuun huutamaan provoa!

Olen huomannut ainakin sen yleistyneen. En tiedä onko se ns. trollausta, vai mitä, mutta aika ärsyttävää joka tapauksessa.

Valitettavasti tällaistakin tapahtuu, tsemppiä siis Ap! Jätä isäsi horinat omaan arvoonsa. Alkoholi on hermomyrkky, ja isoina annoksina pitkän aikaa nautittuna pehmittää väistämättä päätä.

Omien vanhempiensa hyväksyntää on luonnollista kaivata, mutta ehkä tässä tilanteessa on vain pakko ymmärtää, että isäsi kaltainen ei osaa toisen saavutuksista iloita.

Mahtavaa, että olet jaksanut pyöräillä, ja tällaisen tavallisen tallukan mielestä paljon. Kivoja lenkkejä tulevaisuuteenkin!

vie ukko laitokseen :D aika matkoja hiihdelly. ehkä pervitiivin voimin mutta se johtaa poika porukoissa aina siihen että jollain on elin suussa.

Miksi olet tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä?