Mies huutaa mulle, kun lapsi kiukuttelee.

Anna hänen kokeilla hoitaa tilanne omalla tavallaan ja seuraa sivusta, miten käy... Huutaminen kuitenkin pahentaa myös lapsen käyttäytymistä/olotilaa, niin pelkästään se, että huuto lakkaa, voi laukaista tilanteen tai ainakin viedä sitä parempaan suuntaan...

eikä hän siksi kestä kiukuttelua... Silloin ei puhuminen paljon auta asiaa, valitettavasti.

Kysy häneltä, että millä tavalla sinä et osaa lasta hoitaa. Pyydä vinkkejä miten sinun tulisi olla lasten kanssa ja miten hän uskoo sen vaikuttavan lapsen käytökseen. Pyydä pelisääntöjä: jos teet kolme päivää lapsen kanssa niin kuin mies käskee, niin sitten katsotaan muuttuiko lapsen käytös. Jos muuttui, niin silloinhan kaikki voittivat, jos ei muutu, niin kai mieskin sitten tajuaa, ettei lapsi ole noin vain muutettavissa. Ehdota hänelle vuoronvaihtoa esim. joululomalla: mies hoitaa lapsen täysin, sinä teet muut kotihommat.

että sinä osaat hoitaa lasta paremmin kuin hän, kai hän muuten tekisi itse jotain asialle?



Meidän iskä kuvittelee, että tissi on ratkaisu kaikkiin huutoihin, luulee kai että tahallaan " pihtaan" , kun aina vaan kiukkuisena käskee antaa tissiä (siis ihan pieni vauva meillä). Ja jos se ei kelpaa, niin sitten on massu varmasti kipeä. Meni hiukan aiheen vierestä, mutta siis kuvittelee, että minä pystyisin kaikki huudot lopettamaan, jos oikeasti haluaisin, eli pitää minua parempana mutta laiskana hoitajana:)

En oikein osaa ajatella, että siinä olisi takana mikään erityinen luottamus, kun mies huutaen käskee minun poistua paikalta ja julistaa, etten osaa tehdä mitään.



Hyvä näkökulma silti tuokin...



Siinä tilanteessa on aika mahdoton keskustella järkevästi siitä, miten kiukkukohtaukseen pitäisi parhaiten suhtautua. Kohtauksia kun ei oikeasti laannuta mikään " järkitoiminta" , niitä tulee meistä muista riippumatta, eikä niitä voi ennakoimalla juuri välttääkään, eikä kannata edes yrittää. Kyse niissä kohtauksissa on yleensä lapsen rutiineihin tulevista häiriöistä, ja asiantuntijoiden mukaan niitä rutiineja ei pidä liikaa alkaa kunnioittaa, koska elämä käy muuten aika mahdottomaksi muille.



Kun kiukkukohtaus sitten on ns. päällä, lapseen ei puhe tehoa. Häntä voi halata ja odottaa, että se menee ohi - ja sitten voi jutella.



-ap-

kun lapsi on nukkumassa tai muuten on oletettavasti rauhallinen tilanne ja otat asian silloin puheeksi. Kun maas on rauha, on helpompi keskustella ja voit kysellä mieheltä, mikä ajatus hänellä on taustalla tai miten toivoisi tilanteet hoidettavan.



Minun miehelläni oli vankat mielikuvat miten lasta pitäisi kasvattaa ja oli sitä mieltä, että minä en osaa pistää lasta järjestykseen. Kun sitten keskusteltiin ihan faktoina, että kumpi meistä on asiaa enemmän " opiskellut" (siis lukenut kirjoja, keskutellut muiden vanhempien kanssa, vieraillut lapsiperheissä, keskustellut neuvolassa jne.) mies uskoi, että kyllä minä ihan asiani osaan (ainakin teoriassa) ja pääsimme sopimaan yhteisiä pelisääntöjä eri tilanteisiin (esim. samat aikataulut, samat säännöt ruokailuille, rangaistuksille (siis jäähyt ja niiden pituus) jne).

Vierailija:

Olen keskustellut lukuisia kertoja miehen kanssa tästä, mutta mikään järkipuhe ei tunnu auttavan.

Mieskin myöntää, että kiukuttelua tapahtuu meistä aikuisista riippumatta ja että niihin tehoaa kärsivällisyys parhaiten.

Mutta sitten taas kun lapsi alkaa huutaa, mies unohtaa tai sivuuttaa stressissään sen, mitä on sovittu ja alkaa huutaa minulle. SIINÄ tilanteessa ei kannata edes kamalasti yrittää keskustella mistään.

ap

Todennäköisesti siitä, että hän huutaa ja hermostuu, on vain haittaa lapselle, joka kyllä vaistoaa tilanteen. Jos mies vaikka lähtisi ulos tms? Jos rauhallisena hetkenä saisitte sovittua, että kokeilette sitä?



Tai sitten sinä kylmästi annat lapsen miehelle ja lähdet itse ulos vähäksi aikaa?

Miehelläs on niin helppoa seistä vieressä ja haukkua ku ite ei tarvi tehdä mitään. Tosiaanki jos ei se keskustelu onnistu silloin kun kohtaus on päällä niin keskustele silloin kun lapsi on rauhottunut!



Sano miehelles että jos sä oot niin loistava isä kerran niin ota sä ohjat käsiin ja rauhota lapsi, näytä mulle miten mun pitäisi toimia. Ja tosiaan jos miehen tekniikka tehoaa niin hyvä, käyttäkää sitä vastaisuudessa mutta jos ei tehoa niin eiköhän mies ala tajuamaan että on väärässä.



Voin hyvänä esimerkkinä ottaa ku mun mies on valittanut mulle siitä miten silitän pyykkiä. Mä tiuskasin että silitä sitten ite jos kerran oot niin hyvä ja menin sohvalle istumaan. Se sitten silitti sen yhen paidan ja näytti miten pitää silittää. Sit sano että nyt voin jatkaa mut mä tiuskein että sä voitki silittää sit loput ku kerran oot niin hyvä. No kyl se taisin olla minä joka ne pyykit lopulta silitti, mutta se ei tapahtunut sinä päivänä.

aspergerlapsen äitinä luulen voivani kuvitella, millaista teillä on. Ja luulen kuvittelevani kaksi ratkaisua:



1. jos tilanne johtuu siitä, että se on melko uusi, eli mies ei ole " oikeasti" sisäistänyt sitä, miten tällaista lasta hoidetaan ja kasvatetaan, hänellä vain kestää ennen kuin teoreettinen tieto menee jakeluun. Meilläkin oli näin. Silloin tilannetta voi parantaa näin väliaikaisesti käskymällä karjuvan miehen poistua tilanteesta. Kun lapsi alkaa raivarinsa ja mies karjuntansa, sanoit vain että " nyt kultaseni menet ulos" . Kun raivari sitten on ohi ja tilanne rauhoittunut, voit kysyä häneltä että oliko hän mielestään oikeassa karjuessaan. VÄhitellen hän tajuaa.



2) jos ongelma johtuu siitä, että miehelläsikin on sama häiriö kuin lapsellasi (ainakin as ja adhd ovat usein perinnöllisiä) ongelma on pahempi. HÄn ei vain kestä meteliä ja se siitä. Sama toimintamalli voi silti toimia: Käske miehesi pois tilanteesta kun hän hermostuu. Mutta älä silloin kysy häneltä, oliko hän mielestään oikeassa, vaan kerro hänelle ettei todellakaan ollut.



Molemmissa tapauksissa menetelmään kuuluu että sitkeästi jatkat myös näitä teoreettisia keskusteluja miehesi kanssa. Joskus hänelle menee perille, että karjumisesta on vain haittaa. Sitten tässä on se vaara, että vaikka on hyvä että hän opettelee menemään pois tilanteesta jossa hermostuu (siis alkaa karjua) se on vasta puolivälissä tavoitetta. Tavoitehan on nimittäin, että hänkin pystyy hoitamaan teidän lastanne näiden raivarienkin aikana. Hänen on siis opeteltava hillitsemään itsensä poistumalla tilanteesta JA palaamaan siihen kantaakseen vastuunsa vanhempana. Muuten koko ongelma jää vain ja yksin sinulle. Siitäkin tiedän on vain sitekästi keskusteltava. Saatat joutua hakemaan hänet sieltä pihalta kuin pikkulapsen muutamia kertoja. (Voi hitsi, tulee mieleen että pitääkö miehelle hankkia oma tavoitetarrataulukko lapsen taulukon viereen...)

Ymmärtää hyvin myös ongelman ja sen, mikä siihen tehoaa ja mikä ei.



Mies saattaa olla as-piirteinen, mutta en usko. Hän on NORMAALISTI sosiaalisesti varsin taitava ja herkkävaistoinen, eikä ole esim. ääniyliherkkä.



Hänen komentamisensa pois noista tilanteista ei toimi, on liian aggressiivinen. Jälkikäteiskeskusteluja olen käynyt jatkuvasti ja käyn jatkossakin. Ehkä ne joskus vielä alkavat itää.



Tavallaan ymmärrän hyvin se turhautumisen, joka kiukkukohtauksista syntyy. Turhauttavathan ne minuakin! Mutta tosiaan tuo kumppanin haukkuminen ja mitätöinti ja huuto eivät ainakaan auta!



Hulluinta on, että yleensä miehellä menee pinna kiukkukohtauksen loppuvaiheessa, kun lapsi on muutenkin jo rauhoittumassa. Kun mies sitten tulee siihen kiukkuamaan, lapsi säikähtää ja hiljenee---> mies luulee, että tilanteen laukeaminen on hänen ansiotaan eli tavallaan kokee onnistuneensa lapsen rauhoittamisessa. Minusta kuitenkaan se ei ole onnistumista, että pieni lapsi jää itkeskelemään ja hakee äidin sylistä turvaa :(((



ap

Sinä et ehkä ole ajatellut että miehelläsi on ongelma, mutta aikuisen ei pitäisi säännönmukaisesti menettää itsehillintäänsä niin ettei pysty edes poistumaan paikalta. Voisitteko rauhallisena aikana keskustella tästä ja sopia kumpi teistä sitten poistuu paikalta, ja keskitytte siihen vähän aikaa.



Muutenkaan ei liene hyväksi että kaksi vanhempaa yhtaikaa antaa ristiriitaisia ohjeita, jommalle kummalle vastuu siinä tilanteessa ja toinen väistyy. Hänelle ei auta muu kuin joutua itse vastuuseen, ja sinun on vain kestettävä se että väistyt ja annat näiden kahden löytää oma toimintatapansa. Vaikka se olisi toinen kuin sinun.

Vierailija:

että sinä osaat hoitaa lasta paremmin kuin hän, kai hän muuten tekisi itse jotain asialle?

:)

Voihan se olla ihan järkeenkäypääkin, että mies turhautuu, kun ei saa lapsen kiukkukohtausta laantumaan. Ja miehellä on sitten vaikeuksia käsitellä omaa turhautumistaan, jolloin hän syyttää sinua. Silloin sinä keskityt niihin syytöksiin ja sinulta jää muka huomaamatta miehen kyvyttömyys auttaa. Hän siis siirtää huomion pois itsestään ja omasta huonoudestaan. Sanomattakin selvää, ettei mies onnistu tavoitteessaan kovin hyvin.

Meillä myös mies huutaa minulle, jos lapsi kiukuttelee. " Vie se pihalle tai tee sille jotain" . tosi ärsyttävää, tahtoisin hänen tulevan apuun kiukuttelun lopettamiseen. Isää uskovat yleensä paremmin. En reakoi tilanteeseen mitenkään, se vain provosoisi häntä lisää. Miehiä ei aina ymmärrä. :)