Käsi sydämellä, pystytkö syömään ilman huonoa omaatuntoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tarkoituksella opetellut. Lapsuudenkodissa ruokailut alkoivat melkolailla aina äidin huokailulla, miten kaikki kertyy lanteille ja kenenkään ei ruokaa pitäisi syömän. 

Meillä mummo laihdutti koko sen ajan kuin oli elossa! 

Sama äitini ja tartutti syömishäiriönsä lapsiin ja lapsenlapsiinkin. On se kummallista että syömishäiriöt periytyy hyvin helposti sukupolvesta toiseen. 

Tuollainen pitäisi julistaa rikokseksi ja mummo vankilaan.

Psykologin testit ennen raskautumista ja vain terveestä ruokasuhteesta raskautumislupa. Jos luvatta raskaaksi, adoptioon.

Harvemmin ainakaan mitään herkkuja pystyin koskaan syömään ilman morkkista ja nykyään en enää pysty syömään niitä lainkaan, koska tulee fyysisesti ihan superhuono olo.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tarkoituksella opetellut. Lapsuudenkodissa ruokailut alkoivat melkolailla aina äidin huokailulla, miten kaikki kertyy lanteille ja kenenkään ei ruokaa pitäisi syömän. 

Meillä tuo huokailija oli isä joka siis ei puuttunut muiden syömisiin vaan ihan jopa tuputtikin santsiannoksia, mutta joka laihdutti itse alvariinsa ja usein jopa siis niin, että oli sen pari kolme päivää pelkällä vedellä ja kaurapuurolla kunnes olo oli niin heikko, että oli taas pakko syödä jotain.

Muistan aina kun se hommasi digitaalisen vaa'an ja sitten sitä piti rommuuttaa ja kolistella lattiaa vasten, koska siinä oli aina jotain vikaa ja vaaka näytti aivan liikaa vaikka kuinka paiskoi sitä ja punnitsi itsensä uudelleen. Ekan se taisi ihan palauttaakin kauppaan, koska siinä oli ilmeinen vika :D

Ja hän siis ei ollut ylipainoinen, mutta ei toki samassa painossa kuin armeija-aikoinaan.

Toi on kyllä hämmentävän yleistä ollut ainakin ennen, että katetaan herkut pöytään ja sitten todetaan niiden syömisen olevan väärin, mutta syödään silti. Ainakin monet 70 ja 80 luvulla syntyneet tuttavani tunnistavat ilmiön.

Riippuu mitä syön