Koetko että ottamalla esille vaivaavan asian parisuhteessa, olisit tullu kuulluksi ja asiat muuttuneet paremmiksi?

Ei ole onnistunut, pikemmin asiat menevät yleensä huonompaan suuntaan. Pitäisi osata jo heti alusta alkaen ns. pitää puolensa, niin ehkä suhde ei silloin kasvaisi "vinoon"? Kuten joku sanoi aiemmin, vinoon kasvaneen suhteen dynamiikkaa on lähes mahdoton enää muuttaa. Itsellä noin 20v avioliitto ja mies on lähinnä aidosti hämmästynyt, kun yritän tuoda minua hiertäviä asioita esiin. Eikä mikään muutu, vaikka olisin kuinka napakkana. Tai sitten mies ottaa sanomani ihan väärin joko tahattomasti tai tahallaan.

Meillä ei toimi mykkäkoulu ja puhumattomuus tai asioiden lakaisu maton alle. Jos joku asia vaivaa toisen sanomisessa, tekemisessä tai tekemättömyydessä, on ihana avata suu, kertoa ihan tavallisella äänensävyllä ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, mikä ja miksi nyt vaivaa. Sama toimii myös toisin päin. Ehkä siksi harvoin riidellään, vaikka aina ei muutosta tapahdukaan, esim. likapyykki löytyy aina sieltä mistä ei pitäisi.

Naisilla pitää aina olla joku projekti.

Riippuu miten ottaa puheeksi.

"Musta tuntuu, että haluaisin ja tarvitsisin enemmän läheisyyttä ja huomiointia arjessa. Ymmärrän että välillä kaipaat omaa tilaa, mutta nyt tunnen oloni yksinäiseksi. Tähän voitaisiin miettiä yhdessä ratkaisua" on aika erilainen kuin "sä et enää ikinä halaa etkä kosketa, rakastatko edes? Yritän huomioida sua mutta en saa takaisin mitään!".

Samoin "tuntuu siltä, että kuormitun kotitöistä. Mietitäänkö, miten ne saattaisiin toteutettua paremmin siten, etteivät ne veisi liikaa kummankaan aikaa? Auttaisiko lista, jossa työt olisi jaettu tasaisesti?" on eri asia kuin "teet paljon vähemmän kotitöitä, ja kaikki jää mulle! Lopeta se sohvalla makoilu! Olenko joku kotiorja?"

Molemmat kuvaukset voivat olla totta, mutta oman olotilan ja tarpeiden ratkaisukeskeinen kuvailu toimii aina paremmin kuin toisen tekemisen/sen puutteen ruotiminen, suora käskytys tai taustalla olevien syiden arvailu ääneen.

Keskustelemattomuus ja läheisyyden puute nyt vain ovat ennemminkin siihen yhteyttä panttaavaan kumppaniin liittyviä ongelmia eivätkä parisuhdeongelmia. Vaihtaminen auttaa.

Ei. Huutoa ja uhkailua siitä olisi tullut, ehkä käyty käsiksi ainakin näissä viimeisissä suhteissani. Oli aika yllätys minulle kun erosin ensimmäisestä miehestäni miten se on kaikille niin normaalia että parisuhteissa ei puhuta mistään ja hoidetaan erimielisyydet uhkailemalla ja huutamalla. Olin tottunut ensimmäisen mieheni kanssa että kaikesta voi puhua, mutta näköjään on jotain sääntöjä ja kiellettyjen aiheiden listoja kielletyistä aiheista. Puolison elämää myös pitää vihata kaikin tavoin ja puolisoa. Kyllä on sellaista hulluutta olla parisuhteessa nykyään että ei kiitos.

Moni siis suht samoilla linjoilla. Ihmetyttää sitten nämä psykologien ym asiantuntijoiden neuvot siitä että asiat pitää ottaa puheeksi. Miksi ottaa kun pääasiassa se ei johda ainakaan mihinkään parempaan lopputulokseen. Nykyisellä miehellä ihan uudenlainen asenne näihin keskustelunyrityksiin, heittää ikäänkuin hanskat tiskiin ja asenteen että ota tai jätä, olen tällainen kuin olen, ei tässä iässä enää pysty muuttumaan. Olen yrittänyt kysyä että "mutta HALUAISITKO edes muuttaa omaa käytöstä", niin siihen en ole saanut selkeää vastausta, olen sanonut että itselleni melkein tärkeämpää olisi nähdä se halu muuttaa omaa käytöstä/suhtautumista, kuin se että mikä se lopputulos on. En väitä että itsekään olisin mikään täydellinen tai että pystyisin muuttumaan minkä tahansa asian suhteen. Näen kuitenkin asian niin että mikäli toinen on tärkeä itselle niin sitä haluaisi yrittää parhaansa.

Aiemmat miehet taas on joko aloittaneet mykkäkoulun, vetäytyneet kuoreensa tai suuttuneet. Oikeastaan kukaan ei ole suhtautunut niin että minun asia olisi tullut ymmärretyksi ja yhdessä mietitty miten voisimme jatkossa toimia paremmin ja puhaltaa yhteen hiileen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Moni siis suht samoilla linjoilla. Ihmetyttää sitten nämä psykologien ym asiantuntijoiden neuvot siitä että asiat pitää ottaa puheeksi. Miksi ottaa kun pääasiassa se ei johda ainakaan mihinkään parempaan lopputulokseen. Nykyisellä miehellä ihan uudenlainen asenne näihin keskustelunyrityksiin, heittää ikäänkuin hanskat tiskiin ja asenteen että ota tai jätä, olen tällainen kuin olen, ei tässä iässä enää pysty muuttumaan. Olen yrittänyt kysyä että "mutta HALUAISITKO edes muuttaa omaa käytöstä", niin siihen en ole saanut selkeää vastausta, olen sanonut että itselleni melkein tärkeämpää olisi nähdä se halu muuttaa omaa käytöstä/suhtautumista, kuin se että mikä se lopputulos on. En väitä että itsekään olisin mikään täydellinen tai että pystyisin muuttumaan minkä tahansa asian suhteen. Näen kuitenkin asian niin että mikäli toinen on tärkeä itselle niin sitä haluaisi yrittää parhaansa.

Aiemmat miehet taas on joko aloittaneet mykkäkoulun, vetäytyneet kuoreensa tai suuttuneet. Oikeastaan kukaan ei ole suhtautunut niin että minun asia olisi tullut ymmärretyksi ja yhdessä mietitty miten voisimme jatkossa toimia paremmin ja puhaltaa yhteen hiileen. Ap

Jatkan vielä. Itse en siis tiedä kuinka suhtautuisin mikäli mies toisi esille asian joka suhteessa häiritsee häntä tai mistä jää paitsi. Tai no, nykyinen kuulemma elää puutteessa, olen yrittänyt kertoa mistä se johtuu että minun haluni ovat hiipuneet. Hänen mielestä himoa toista kohtaan joko on tai ei ole, eikä siihen vaikuta henkinen yhteys tai muut asiat suhteessa. Ap

Kaikenlaiset psykologit ja terapeutit jauhavat puhumisen tärkeydestä ja jakavat parisuhdeneuvoja - siitä maksetaan niille palkkaa.

Ei ne käytännössä toimi. Jos joku ei sanomatta tajua, ei se sanomallakaan tajua.

Ei monetkaan halua muuttaa käytöstään eikä kaikki pysty.

Kannattaa tutustua tulevaan puolisoon pintaa syvemmältä, samoin hänen sukuunsa. Siitä selviää,mitä on odotettavissa.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. Viimeinen parisuhteeni päättyi siihen, kun aloin peräänkuuluttaa ihan tavallisia, normaaleja asioita. Mies rupesi hyvin defensiiviseksi. Yksi käsittelyyn nostamistani jutuista oli sellainen, joka oli kuulemma ollut mukana kaatamassa hänen aiempiakin parisuhteitaan. Silti minä olinkin yhtäkkiä se, joka oli aiheuttanut toiselle pettymyksen. Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen, että ongelma olisi jotenkin hänen toiminnassaan. Nyt hän on jälleen Tinderissä etsimässä uutta naista (ystävä kertoi törmänneensä häneen siellä). Hänellä on ilmeisesti vahva usko siihen, että 60+ miehelle vielä löytyy nainen, joka suostuu menemään hänen ehdoillaan ja sopeutumaan hänen melko erikoiseen elämäntyyliinsä. Olen ollut myös alkoholistien kanssa, ja sekin oli oikeastaan helpompaa, näin jälkikäteen ajateltuna. Minä pysyttelen nyt sinkkuna ja tutustun itseeni vielä lisää, kunnes osaan luovia tasa-arvoisiin, vastavuoroisiin suhteisiin.

Kyllä hän sellaisen naisen löytää (lue vaikka tästä ketjusta, mitä naiset sietävät) ja tarvittaessa useammankin. Ja jos nuoret naiset kiinnostaa, eri kulttuureista tulevat osaavat kohdella häntä hänen haluamallaan tavalla. Jos nimittäin on varallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Moni siis suht samoilla linjoilla. Ihmetyttää sitten nämä psykologien ym asiantuntijoiden neuvot siitä että asiat pitää ottaa puheeksi. Miksi ottaa kun pääasiassa se ei johda ainakaan mihinkään parempaan lopputulokseen. Nykyisellä miehellä ihan uudenlainen asenne näihin keskustelunyrityksiin, heittää ikäänkuin hanskat tiskiin ja asenteen että ota tai jätä, olen tällainen kuin olen, ei tässä iässä enää pysty muuttumaan. Olen yrittänyt kysyä että "mutta HALUAISITKO edes muuttaa omaa käytöstä", niin siihen en ole saanut selkeää vastausta, olen sanonut että itselleni melkein tärkeämpää olisi nähdä se halu muuttaa omaa käytöstä/suhtautumista, kuin se että mikä se lopputulos on. En väitä että itsekään olisin mikään täydellinen tai että pystyisin muuttumaan minkä tahansa asian suhteen. Näen kuitenkin asian niin että mikäli toinen on tärkeä itselle niin sitä haluaisi yrittää parhaansa.

Aiemmat miehet taas on joko aloittaneet mykkäkoulun, vetäytyneet kuoreensa tai suuttuneet. Oikeastaan kukaan ei ole suhtautunut niin että minun asia olisi tullut ymmärretyksi ja yhdessä mietitty miten voisimme jatkossa toimia paremmin ja puhaltaa yhteen hiileen. Ap

Puhuminen ja asioiden esille otto kannattaa aina. Eri juttu sitten on, jatkuuko suhde enää sen jälkeen. Eli johtopäätökset tulee tehtäviksi siinä vaiheessa, kun on selvinnyt, miten toinen osapuoli suhtautuu asioiden käsittelyyn. Itse en enää suostu kärsimään, vaan aion kävellä kaikista mahdollisista tulevista suhteistani pois, jos ei toiselta niitä tarvittavia itsereflektointikykyjä löydy. Mun suhteet on kestäneet 5 vuotta, yli 20 vuotta, runsas 1 vuotta ja tämä viimeisin myös vähän päälle 1 vuotta. Alan vähitellen oppia. Pisintä suhdetta venytti taloudelliset seikat ja se, etten halunnut lapsen jäävän enää kertaakaan kahdestaan alkoholisti-isänsä kanssa.