Miksi näytän kauniilta peilissä, mutta rumalta ja oudolta monissa kuvissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silmä tottuu omaan peilikuvaan ja se myös yleensä arvioidaan melko positiiviseksi. Kuvissa näet itsesi kulmista joista et yleensä näe, ja siksi ulkonäkö tuntuu vieraalta ja ehkä rumemmalta kuin peilistä. Tämä on ihan tutkittu ilmiö.

Tai kaikista ei vaan kuvat onnistu samalla tavalla. Ääliö.

Hetkinen, mitä nyt sanoin väärin? :D

Entä kun mä näytän videoissa ihanalta ja söpöltä, mutta samoihin aikoihin otetussa kuvassa ihan kamalalta?

Usko peiliä.

Minä näytän kuvissa ihan mahdottoman hyvältä, en peilissä enkä, en livenä, samoin videoissa näytän hyvältä etten usko olevani siinä. Näin on ollut aina. Jokin outo tekijä on mukana siinä.

Mulla on sama ja siis videoissakin näytän yleensä hyvältä (kuvaan usein videoita treeniliikkeistäni). Valokuvan pitää kuitenkin olla just tietystä kulmasta otettu että näytän hyvältä, muuten aivan epämuodostuneelta.

Mulle on usein sanottu että näytän paremmalta livenä kuin kuvissa ja se on helppo omienkin havaintojeni perusteella uskoa. Mieluummin näin päin kuin että kuvissa kaunis ja livenä ruma (tiedän tällaisiakin ihmisiä).

Kokeile katsoa itseäsi peilistä "väärällä" silmällä. Yl. ihminen katsoo itseään peilistä aina samalla silmällä, esim. vasemmalla. Kokeile seuraavaksi toista (oikeaa) silmää. Jo siinä näkee itsensä vähän erinäköisenä.

Lisäksi kuvat ovat kaksiulotteisia. Se usein suosii henkilöitä, joilla on suuri terävä nenä tai leuka "litistämällä" kyseiset piirteet.

Mulla naama on hivenen epäsymmetrinen. Olen tottunut katsomaan itseäni peilistä ja epäsymmetrisyys ei siinä enää pistä silmään. Valokuvissa se taas korostuu erityisesti. Kuin olisi nenä poskella, toinen silmä puolta pienempi, suu vinossa jne. Inhoan olla kuvattavana. Ajattelenkin nykyään, että muiden vinkkelistä olen varmaan aika ruma. Symmetrisyys kuitenkin mielletään kauniiksi.

Rupikonna olet, aivan sama mistä katsot finnistä läskiä naamaasi.

Kotipeilin kuva ihan ok, esim. sovituskopin peilissä jotakin muuta, kampaamossa ahdistaa jo etukäteen, valokuvissa harvoin edes itselle siedettävä. Mikä lienee totuus...

Olen Juha Valjakkalan näköinen nainen.

Täälläkin sama. Musta on vain pari kuvaa viime vuosilta, mitä kehtaan itse katsoa. Selfieitä en tietenkään ota, miksi ihmeessä taviksena postaisin omia kuviani someen.

Minulla on serkku, joka on kaikissa kuvissa täydellinen, mutta hän on sellainen luonnonlapsi, vähän naiivi, joten rentous näkyy kuvissa. Itse olen kuin seipään niellyt, kun joku komentaa kuvaan.

Minulla taas niin päin, että näytän kuvissa sen verran hyvältä, että itsekin hämmästyn, kun joku on näpännyt kuvan ja näyttää sen minulle. Eikä ole itse keksimääni, vaan useampi on tuosta minulle huomauttanut, myös eräs maineikas ammattikuvaaja, joka otti minusta työhöni liittyviä esittelykuvia. Ilmeisesti osaan luonnostaan olla kuvissa, olen fotogeeninen, kuten kuvaaja sanoi.

Olisi kyllä kiva, jos peilissä ja livenä näyttäisin yhtä hyvältä kuin kuvissa :)  En ole ottanut selfieitä, ehkä se vastaisi peilikuvaa enemmän, kun itse kuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Olet vaan oppinut oman peili-ilmeesi jonka otat tiedostamatta, senhän jokainen vähemmän kaunis osaa.

On se kumma, kun Tiina ehtii melkein ketjuun kuin ketjuun ilkeilemään. Luulisi sun jo viisikymppisenä keksineen jotain muuta tekemistä!

En tiedä mainitsiko joku jo tämän, mutta kännyköiden objektiivit on myös sellaisia, että ne vääristää kuvaa jonkun verran (wide-angle). Ainakin mun kuviin tulee lievä kalansilmäefekti, mikä venyttää naamaa. Näyttää aika karulta. Riippuu tietysti kännykkäkamerasta, että miten vahva toi efekti on. Uskon, että jos käytte ammattivalokuvaajalla, niin hän saa varmasti teistä paljon miellyttävämmän kuvan irti. Itse ainakin tykkäsin aina siitä miltä näytin koulun valokuvauksissa.

Sitten tuo 'tottuminen' on varmaan joo yksi syy. Katsot peilikuvaasi aina tyypillisesti samasta kulmasta ja samalta puolelta. Sitten kun tilanne vähän muuttuu, niin ehkä näät itsesi vähän enemmän vieraan ihmisen silmin. Ihminen myös suhtautuu omaan ulkonäköönsä kaikkein kriittisimmin: Kun katson muita ihmisiä, niin minusta he näyttävät about yhtä viehättäviltä aina mistä suunnasta vaan, vaikka todellisuudessa hekin ovat vähän paremmannäköisiä tietyistä kulmista.

Meillä pitää joissain Teamsin työpalavereissa pitää kamera päällä. Minusta on häiritsevää nähdä oma naama siinä ruudulla, vaikkakin pienenä. Joskus se jopa häiritsee keskittymistä, kun keskityn enemmän oman naamani ilmeisiin kuin asiaan. Saako kuvan piiloon? Tosin, piilossa oleva kuva häiritsisi vielä enemmän.

Yleensä en pidä kameraa päällä, mutta joskus on pakko.

Sama se on kai äänenkin kanssa... Oma ääni kuulostaa monesti ihan kamalalta.

Peilikuvaan tottuu, valokuvassa kuvakulma vaihtelee. Osansa on myös kuvaajalla. Valokuvaaminen vaatii taitoa. Huonon kuvaajan ottamassa kuvassa kuka tahansa näyttää karsealta.

Hämmästyin kun viimeisimpään valokuvaan paikalleni oli ilmestynyt kyyryniskainen , kyräilevästi tuijottava ylipurentainen maaorava. Siis miten tämä on mahdollista?

Voiko passikuvissa käyttää filttereitä?

Vierailija kirjoitti:

Silmä tottuu omaan peilikuvaan ja se myös yleensä arvioidaan melko positiiviseksi. Kuvissa näet itsesi kulmista joista et yleensä näe, ja siksi ulkonäkö tuntuu vieraalta ja ehkä rumemmalta kuin peilistä. Tämä on ihan tutkittu ilmiö.

Tämä tosiaan on yksi syy. Kun katsot itseäsi peilistä, näet itsesi peilikuvana. Valokuvissa näet itsesi oikein päin, ja siihen et ole tottunut. Kasvot eivät ole symmetriset, joten näyttää oudolta uudesta kulmasta katsottuna.