Keski-ikäinen ystäväni, voisitko puhua muusta kuin (aikuisista) lapsistasi?

Vierailija kirjoitti:

Jossain yhteisöllisemmissä kulttuureissa small talk kohteliaisuutena on kysyä "kuinka perheesi voi?"

Täällä (yltiö)yksilöllisyyden keskellä sama muotoutuu johonkin "on ilmoja pidellyt" lauseeseen.

Sitä voi mielestäni hyvin kysyä ja siihen voi vastata sopivan simppelisti mutta ei niin, että parin tunnin tapaamisesta toista tuntia menee lasten kuulumisten ja tekemisten pyörittelyyn. Vähän sama kuin että selostaisi omien lähimpien ystävien tekemiset ja kuulumiset, vaikka toinen ei niitä kysy eikä ole näiden ihmisten kanssa missään tekemisissä. 

Itse en halua kuunnella kenenkään työjuttuja vapaa-ajallani. Yritän tyhjentää vapaalla mieleni työasioista, ja jos joku alkaa puhumaan työstään, alan samalla hetkellä miettiä mitä kaikkea pitää huomenna/seuraavalla viikolla jne. töissä tehdä. Eli vähäinen vapaa-aika menee välittömästi pilalle. Itse en puhu koskaan työasioistani, ja jos joku kysyy vastaan yhdellä lauseella ja johdatan jutustelun toiseen aiheeseen.

Lapsista puhuminen ei haittaa, koira- tai kissajuttujakin kuuntelen kiinnostuneena. Oikeastaan kaikki muut aiheet ovat hyviä. 

Se, mitä ystävän mielessä liikkuu ja miten hän voi, saattaa hyvinkin liittyä niihin lapsiin, etenkin jos on jotain huolta heistä. He ovat aina osa häntä, vaikka aikuisia ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Ne lapset, vaikka ovatkin aikuisia, ovat hänelle tärkeitä. Tärkeämpiä kuin sinä.

Kannattaa kuitenkaan rakentaa se oma persoona jonkun muun kuin lastensa varaan. Tuollainen ripustautuminen on aikuiselle lapselle raskasta. Hän ei ole sinun elämäsi sisällöntuottaja vaan itsenäinen ihminen omine valintoineen.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

En puhu juuri koskaan lapsistani, en tosin itsestänikään. Minä sairastan, olen sairastanut jo pitkään - vaikeasti. Tuskin haluat kuulla siitäkään, mutta se nyt on se elettävä fakta; kivut, sairaala, lääkitykset, unettomuus. Että jauhanko näistä, vai puhuttaisiko sittenkin niistä lapsista? Ehkä se piristää _minun_ mieltäni vaikkei sinua kiinnostakaan kuin oma perseesi.

PS. En käy töissä - sehän sinua kiinnosti. Mulla kun on tämä etenevä sairaus.

Juurihan sanoin, että haluan kuulla nimenomaan sinusta. Ystävät lienevät sitä varten, että jaetaan toistemme taakkoja? MIstä ihmeestä päättelet, että minua kiinnostaa vain oma perseeni?

Tuollaisessa tilanteessa toki ymmärrettävää, että ihminen haluaa puhua niistä asioista, joista piristyy ja saa elämäniloa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten ajattelette siitä että teini-ikäisiä raahataan mukaan jos olet menossa tapaamaan ystävääsi? Ymmärrän että joskus mutta aina... Ja 15v kyllä pärjäisi jo kotona sen aikaa kun äiti käy kaverinsa kanssa lenkillä...

Tätä olen myös ihmetellyt. Ei siinä sitten jutella aikuisten asioita. Joskus vielä käy niin, että teini ja äiti päätyvät pitämään omaa kivaa ja itse siinä sitten miettii, että miksi edes lähtivät minun kanssani, kun tykkäävät olla kaksin. 

Vierailija kirjoitti:

Jossain yhteisöllisemmissä kulttuureissa small talk kohteliaisuutena on kysyä "kuinka perheesi voi?"

Täällä (yltiö)yksilöllisyyden keskellä sama muotoutuu johonkin "on ilmoja pidellyt" lauseeseen.

Kohteliaisuuskysymykseen vastataan hyvin... eikä kerrota pitkällisiä vuodatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain yhteisöllisemmissä kulttuureissa small talk kohteliaisuutena on kysyä "kuinka perheesi voi?"

Täällä (yltiö)yksilöllisyyden keskellä sama muotoutuu johonkin "on ilmoja pidellyt" lauseeseen.

Sitä voi mielestäni hyvin kysyä ja siihen voi vastata sopivan simppelisti mutta ei niin, että parin tunnin tapaamisesta toista tuntia menee lasten kuulumisten ja tekemisten pyörittelyyn. Vähän sama kuin että selostaisi omien lähimpien ystävien tekemiset ja kuulumiset, vaikka toinen ei niitä kysy eikä ole näiden ihmisten kanssa missään tekemisissä. 

Siis osahan selostaa ihan kaikki kuulemansa muiden "kuulumiset" ei mitään ymmärrystä muiden yksityisasioihin.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Ne lapset, vaikka ovatkin aikuisia, ovat hänelle tärkeitä. Tärkeämpiä kuin sinä.

Totta kai ne ovat tärkeitä. Lapseni ovat tärkeimpiä minullekin. Mutta silloin kun olen ystävän seurassa, minun lapseni eivät ole siinä keskiössä. Haluan ajatusten ja näkemysten vaihtoa, en faktuaalista selostusta, millaisen sisustuksen Tiina on laittanut, missä hän reissasi kesällä, mitä on alkanut harrastaa, mitä kursseja on saanut suoritettua opinnoissaan, mitä hänen seurustelukumppaninsa tekee, mitä seurustelukumppanin vanhemmat tekevät... ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten ajattelette siitä että teini-ikäisiä raahataan mukaan jos olet menossa tapaamaan ystävääsi? Ymmärrän että joskus mutta aina... Ja 15v kyllä pärjäisi jo kotona sen aikaa kun äiti käy kaverinsa kanssa lenkillä...

Joo ei. Meidän teini ei edes suostuisi tuohon. Olisi hänen mielestään tylsyyden huipentuma.

Kyllä samaistun!

Tapasin tutun, jonka olin nähnyt viimeksi muutama vuosi sitten. Istuttiin kauppakeskuksen kahvioon "vaihtamaan kuulumisia"...

Tiedän, että hänellä on aikuisia lapsia, mutta en tunne heitä.

Kysyin, että mitä kuuluu ja hän tosiaan alkoi selostamaan lastensa koulutuksia, titteleitä ja menneitä & tulevia työpaikkoja sekä heidän puolisoitaan ja ammattejaan! Asuinpaikatkin, menneet ja olevat, tuli tietooni.

Täytyy sanoa ettei kiinnostanut pätkääkään, ja ensi kerralla jos satun näkemään tämän tutun, niin itselläni taitaa olla kova kiire jonnekin.

Olisin mielelläni kuullut, että mitä HÄNELLE kuuluu. Ja ehkä olettanut hänenkin mielellään kuulevan, että kuinka maailma on minua kohdellut. Suunvuoroa en saanut, koska en halua puhua toisten puheen päälle.

Ja kyllä, itsellänikin on aikuisia lapsia mutten oleta vanhan työkaverini olevan kiinnostunut heidän käänteistään, vaikka ovatkin minulle äärettömän rakkaita.

Ei minun elämässä ole mitään tapahtumia. En kyllä lapsistakaan kerro. Ihan saat itsestäsi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä samaistun!

Tapasin tutun, jonka olin nähnyt viimeksi muutama vuosi sitten. Istuttiin kauppakeskuksen kahvioon "vaihtamaan kuulumisia"...

Tiedän, että hänellä on aikuisia lapsia, mutta en tunne heitä.

Kysyin, että mitä kuuluu ja hän tosiaan alkoi selostamaan lastensa koulutuksia, titteleitä ja menneitä & tulevia työpaikkoja sekä heidän puolisoitaan ja ammattejaan! Asuinpaikatkin, menneet ja olevat, tuli tietooni.

Täytyy sanoa ettei kiinnostanut pätkääkään, ja ensi kerralla jos satun näkemään tämän tutun, niin itselläni taitaa olla kova kiire jonnekin.

Olisin mielelläni kuullut, että mitä HÄNELLE kuuluu. Ja ehkä olettanut hänenkin mielellään kuulevan, että kuinka maailma on minua kohdellut. Suunvuoroa en saanut, koska en halua puhua toisten puheen päälle.

Ja kyllä, itsellänikin on aikuisia lapsia mutten oleta vanhan työkaverini olevan kiinnostunut heidän käänteistään, vaikka ovatkin minulle äärettömän rakkaita.

Kuulostaapa niin tutulta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minun elämässä ole mitään tapahtumia. En kyllä lapsistakaan kerro. Ihan saat itsestäsi puhua.

Ei tarvitse olla mitään erityisiä "tapahtumia". Kiinnostaa, mitä mielessäsi on liikkunut ja mitä ajattelet asioista. 

Ei ole mitään kiinnostusta puhua vain itsestäni. Sitä voin harjoittaa ammatti-ihmiselle maksusta. ap

Vierailija kirjoitti:

Jossain yhteisöllisemmissä kulttuureissa small talk kohteliaisuutena on kysyä "kuinka perheesi voi?"

Täällä (yltiö)yksilöllisyyden keskellä sama muotoutuu johonkin "on ilmoja pidellyt" lauseeseen.

Mutta siihen "kuinka perheesi voi?" -kysymykseen vastataan, että "hyvin, kiitos". Vaikka olisi mitä draamaa kotona niin sillä ei rasiteta kysyjää.

Vertaa: "kuinka voit?" "Kiitos hyvin, entä itse?". Tuo vastaa tervehdystä ulkomailla.

Miksi ap haluaa kuulla, miten töissä menee? Ellette ole samankaltaisessa työssä, niin ihan yhtä turhanpäiväistä se on puhua töistä kuin lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Jossain yhteisöllisemmissä kulttuureissa small talk kohteliaisuutena on kysyä "kuinka perheesi voi?"

Täällä (yltiö)yksilöllisyyden keskellä sama muotoutuu johonkin "on ilmoja pidellyt" lauseeseen.

Onneksi on ystäviä joille tuon mitä kuuluu - kysymyksen voi heittää. Aiemmin oli yksi, joka aloitti sellaisen monologin, josta ei loppua tullut. Eikä koskaan vasta kysymystä - mitä itsellesi kuuluu. Ne peruskäytöstavat!

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap haluaa kuulla, miten töissä menee? Ellette ole samankaltaisessa työssä, niin ihan yhtä turhanpäiväistä se on puhua töistä kuin lapsista.

No, ei. Minua kiinnostaa kyllä kuulla, minkälaista muilla on töissä. Onko kiireistä, innostavaa, raskasta, mukavaa, antaako työ voimavaroja enemmän kuin ottaa. Tiedän kyllä, millaista oma työni on, minua kyllä kiinnostaa muidenkin työelämä. Eikä siitä tarvi antaa pitkää selostusta jos ei halua. Eikä tarvi tietenkään sanoa mitään, jos koko aihe ahdistaa tai tympäisee niin paljon, että ei halua puhua siitä mitään. ap

Olen täysin samaa mieltä AP:n kanssa. Olen mieheni kanssa jo eläkkeellä ja kaksi lastani (40v ja 36v) elävät omaa elämäänsä. Totta kai viestittelemme keskenämme ja vierailemme silloin tällöin heidän luonaan tai he käyvät lasten kanssa meillä. En ymmärrä miksi ihmeessä minun pitäisi keskustella kaverini kanssa pelkästään lasteni kuulumisista? Jotenkin minusta tuntuu, että tällaiset henkilöt eivät osaa elää nykyistä, ihan omaa elämäänsä vaan elävät sitä lastensa kautta.

Maalta tulleet kansakoulun käyneet vanhempani jaksoivat toitottaa kuinka hyvin heidän lapsensa pärjäävät. Samaa retostelua olivat monen heidän samanikäisen sukulaisenkin jutut.

Itseäni nuo puheet nolottivat niin, etten yleensä puhu omista lapsistani tuttavilleni mitään. Toisaalta jotenkin ymmärsinkin vanhempiani tässä asiassa. He eivät päässeet sosiaalisessa kiipimisessä kovin korkealle, mutta kompensoivat sitä kehumalla lapsiaan.