Millä saisi vajaa 4v. itsepäisen pojan käytöksen muuttumaan?

Meilläkin poika 4,5-vuotias, ja saa aivan hysteerisiä raivokohtauksia jos joku asia ei mene oman mielen mukaan. Olemme jo miettineet olemmeko kasvattamassa jotain erityisen hankalaa ja kamalaa lasta, kun mikään ei tunnu tehoavan. Lohduttaa kuulla että tekin, harvinaisen selväjärkisen kuuloiset ihmiset tässä ketjussa, kamppailette saman asian kanssa. Joskus ahdistavat nämä kommentit että " muuttakaa omaa käytöstänne vanhempina, siinä se syy on" - kuulostaa todella siltä, että nämä uhmavaiheet on vaan läpikäytävä ja koetettava selvitä niistä järjissään. Kaiken voi tehdä ihan oppikirjojen mukaan, ja mikään ei silti tehoa.



Voimia kaikille raivopäiden vanhemmille täältäkin. Toivottavasti saamme kaikki nauttia suhteellisen rauhallisesta joulusta!

tietysti minä olen aikuinen ja asiat tehdään niin kuin kuuluukin vaikka kädestä pitäen mutta jotain kyllä pitää seurata jos lapsi lyö siskoaan tai tönäisee veljen nurin ihan vaan koska on suuttunut siitä että ruuan kanssa nyt ei vaan voi saada limua vaan vettä tai maitoa. Eli suuttuu näin älyttömistä asioista jotka ovat päivästä toiseen koko lapsen iän olleet samat. Ja muutoksia ei ole ollut ja linjoista on pidetty kiinni. nyt vain syystä tai kolmannesta on pojalla ihan kamala uhma päällä eikä usko mitään ja jos jotain häneltä kieltää satuttaa sisaruksiaan tai rikkoo jotain suutuspäissään. Niin ja en tosiaankaan mene lapsen kiukkuun mukaan teki mitä teki.



Tänään on muuten ollut kiltisti kuten aiemmin jo sanoin kun olen tarkkaan vahtinut että ei ole ehtinyt suuttumaan. Sanoipa äsken itsekin että olen tänään ollut kiltti ja huomenna on yllätys tonttupussissa.



Työssäni olen tekemisissä paljon vaikeampien lasten kanssa mutta oman kanssa tuntuu että pinna on lyhyempi ja odotukset kovemmat. Ja koska nyt näyttää että muiltakin suht samanikäisiltä pojilta löytyy tällaista käytöstä niin alan kallistua siihen että on vaan jokin kasvun vaihe pojalla joka menee ohi kun jatketaan samaan malliin. Pitää vaan purra itse hammasta että ei hermostu ja toivoa että ei ikusuuksia kestä.



ap

poikani kanssa. Yllätin itsenikin huutamalla hänelle todella kovaan ääneen, että nyt hän on kyllä mennyt liian pitkälle jne. Yleensä en hänelle edes korota ääntäni, vaikka tiukasti sanonkin, mutta nyt en meinannut saada millään omaa huutoani loppumaan. Olin vaan niin totaalisen poikki.



Jälkeenpäin pyysin pojalta huutamistani anteeksi ja puhuimme asiasta ihan kivasti. Kerroin hänelle miltä alituinen lyöminen ja kiukuttelu minusta tuntuu, että se tekee minut surulliseksi. Ja kerroin mitä isänsä ja minä teemme (ja varsinkin EMME tee) kun meitä kiukuttaa. Se auttoi muutaman päivän ajan. Nyt kiukkukohtauksia tulee taas entiseen malliin, mutta olipahan jonkinlainen levähdystauko :-). Ehkä joskus on vanhempienkin hyvä näyttää, jos käytös TODELLAKIN alkaa mennä liiana pitkälle, että nyt on menty sellaisen rajan yli, jota ei toiste kannata ylittää. Huomasin että poikani todella pelästyi huutamistani.

eli esikoispoika oli 4-vuotiaana varsinainen kauhistus. Kun siihen vielä yhdistettiin että mieheni oli ulkomailla töissä ja minä odotin kolmatta lastamme todella huonovointisena (koko raskauden ajan), niin tilanne oliii TOOOOSI paha. Jäähypenkeistä ei puhettakaan ja holding kävi minulle ihan liian raskaaksi, joten telkesin pojan huoneeseensa, jopa pariksi tunniksi kerrallaan. Hän yleensä raivosi siellä muutaman minuutin ja sitten alkoi tyynesti leikkiä leluillaan. Minä yleensä kaaduin sohvalle nukkumaan kaksivuotias selän takana...

Mutta nyt tässä vaiheessa elämää olen sitä mieltä että toisilla on vaan pidempi tie elämässään kuljettavana kuin toisilla. Tätä poikaa olen saanut hävetä useasti, mutta silti hän saa olla minusta se mikä on. Ja nykyään hän on vallan mukiinmenevä nuori mies. Mutta perin itsenäinen, hän tarvii paljon vapautta ja vain jotain, tärkeimpiä rajoituksia. Muuten tulee sota vieläkin. Siksi emme niuhota sellaisista asioista kuin mitä lapsi syö aamupalaksi (ei mitään), mitä pukee päällensä tavallisina arkiaamuina (karseat ja liian kylmät rynttyyt) tai tekeekö läksynsä (ei tee). Juhlatilanteisiin sitten puututaan pukukoodiin ja läksyissä pätee se että jos lapsi saa jonkin aineen kokeesta tai todistukseen huonomman kuin kasin, niin sen aineen läksyt sitten tehdään yhdessä kunnes kotiin tuodaan parempi numero samasta aineesta.

Toisaalta hän sitten kuuntelee minua asioissa joita pidän tärkeinä. Hän on esimerkiksi oma-alotteisesti jättänyt kavereita joista minä olen hänelle vaan epäillyt että ehkä ne eivät ole ihan mukavaa seuraa (liikaa rajattomuutta, väkivaltaisuutta, alkavaa päihteitten käyttöä, erittäin huonoa käytöstä yms) ja voimme hyvin puhua tällaisista asioista, seksistä yms ilman että poika kokee minun jotenkin puuttuvan hänen elämäänsä negatiivisesti.

Toinen puoli asiasta on se että olen tehnyt pojasta meidän taloudellemme tarpeellisen. Hän saa auttaa todella paljon kotitöissä. Aina se ei ole niin mieluista, mutta minusta loppujen lopuksi hyväksi. Kotitöitä käytetään myös kaupankäynnissä, eli rötöksiä sovitetaan tai lisäkivaa ansaitaan niitten avulla.

T. toinen temppuiluun väsynyt äiti

Vierailija:

Mieskään ei ole keksinyt mitä tuolle tehtäisiin ja koska minä olen kaiket päivät kotona lasten kanssa niin oma kärsivällisyyteni alkaa olla koetuksella pikku hiljaa.

Ainut mitä olen miettinyt niin oisko poika pitkästynyt kun hänellä ei ole ikäistään leikkiseuraa päivisin jos ei olla jossain missä olisi muita lapsia. Omassa taloyhtiössämme ei ole muita lapsia ja lähin puisto on kaukana joten ollaan aika paljon omalla porukalla omassa pihassa.

ap

T. toinen temppuiluun väsynyt äiti

Vierailija:

Mieskään ei ole keksinyt mitä tuolle tehtäisiin ja koska minä olen kaiket päivät kotona lasten kanssa niin oma kärsivällisyyteni alkaa olla koetuksella pikku hiljaa.

Ainut mitä olen miettinyt niin oisko poika pitkästynyt kun hänellä ei ole ikäistään leikkiseuraa päivisin jos ei olla jossain missä olisi muita lapsia. Omassa taloyhtiössämme ei ole muita lapsia ja lähin puisto on kaukana joten ollaan aika paljon omalla porukalla omassa pihassa.

ap

rauhotu.

samankaltainen tilanne kuin ap:llä. Tosin pikkusisarusten satuttaminen on onneksi jäänyt nyt vähän vähemmälle. Mutta muuten uhmaa löytyy tuosta alle 4-vuotiaasta pakkauksesta.

Meidän tapaus on ihmisten ilmoilla kuin herran terttu, kaikki sanoo, että onpa se kiltti. Kotonakin osaa olla kultainen poika, mutta sitten on näitä raivokkaita uhmakohtauksia. Ja väsyneenä ne vaan lisääntyy, eli iltaa kohden kierrokset kasvaa. Nyt kun pienemmät kaksosetkin ovat villiintyneet iltarutiineissaan, niin tuplien nukahtamisen jälkeen olen ollut lopen uupunut taistelemaan tämän pojan kanssa, ja useinkin sortunut huutamiseen itsekin. Hoidin tilanteen niin tai näin, niin yleensä poika myöhemmin itkien kysyy, olenko vielä hänen kaveri. Ja sitten samalla sekunnilla saattaa taas raivo jatkua...



Huoh, mistä saisi voimaa.... Meillä tätä on vieläpä jatkunut jo todella kauan, välillä oli ihan pieni seesteinen vaihe, ja poika oli kuin unelma koko ajan, en nyt muista olikohan se kesällä vai keväällä.



Tsemppiä kaikille muillekin tässä tilanteessa, uskottava kai se on, että on ihan asiaankuuluvaa.

Meno on ollut jo jonkin aikaa niin hulvatonta. Mutta näköjään kuuluu ikään, kun tätä on niin paljon muillakin.

Vierailija:

samankaltainen tilanne kuin ap:llä. Tosin pikkusisarusten satuttaminen on onneksi jäänyt nyt vähän vähemmälle. Mutta muuten uhmaa löytyy tuosta alle 4-vuotiaasta pakkauksesta.

Meidän tapaus on ihmisten ilmoilla kuin herran terttu, kaikki sanoo, että onpa se kiltti. Kotonakin osaa olla kultainen poika, mutta sitten on näitä raivokkaita uhmakohtauksia. Ja väsyneenä ne vaan lisääntyy, eli iltaa kohden kierrokset kasvaa. Nyt kun pienemmät kaksosetkin ovat villiintyneet iltarutiineissaan, niin tuplien nukahtamisen jälkeen olen ollut lopen uupunut taistelemaan tämän pojan kanssa, ja useinkin sortunut huutamiseen itsekin. Hoidin tilanteen niin tai näin, niin yleensä poika myöhemmin itkien kysyy, olenko vielä hänen kaveri. Ja sitten samalla sekunnilla saattaa taas raivo jatkua...

Huoh, mistä saisi voimaa.... Meillä tätä on vieläpä jatkunut jo todella kauan, välillä oli ihan pieni seesteinen vaihe, ja poika oli kuin unelma koko ajan, en nyt muista olikohan se kesällä vai keväällä.

Tsemppiä kaikille muillekin tässä tilanteessa, uskottava kai se on, että on ihan asiaankuuluvaa.

oman asenteen muutos. Rankaistaan (jäähypenkki, huone, lelu pois) mutta ennen kaikkea Positiivinen huomio (kiitetään, kannustetaan, tehdään mukavia juttuja, tarrataulu tms. palkitseminen) ja yritetään pysyä itse mahdollisimman rauhallisena. Aina ei ole helppoa kun on pienempi sisarus jaloissa ja harvemmin leikit passaa yksiin.



tsemppiä :)

Olen sitä mieltä, että ääntä mahtuu maailmaan; huutaa saa, ja kun vähän rauhoittuu, otan syliin ja yritän antaa lapsen tunteille nimiä. Lyömisen olen estänyt, ja tavaroiden heittelyn, ihan rauhallisesti otan kiinni lapseta ja sanon, ettei saa.



Nuorin on nyt 4-v, poika, tavattoman tempperamenttinen, mutta alkaa nyt helpottaa, luulen.



Ja paljon yhteistä aikaa, juttelua, lapsen kuulemista ja läsnäoloa!