Kun löytyy kiinnostava mies ja kemiaa: Mikä on sun mielestä vaikeinta kun ei se aina johda hyvään suhteeseen?

Mulle tulee sellanen pelko et alan yliajattelee kaikkee ja jotenkin vaikee olla vaan rennosti oma itsensä. Miettii kaikkia viestejä liikaa jne

Se kun tiedän, miten harvinaista on kohdata tuollainen mies. Saattaa mennä joku kymmenen vuotta tai enemmän, että kohtaan yhtä kiinnostavan miehen, jonka kanssa olisi samalla tavalla kemiaa. Tai ehkä en kohtaa koskaan.

Mä ainaki ajattelen et "mitä jos mä menetän tän jotenkin". Ku ei vaan haluais et taas tulee satutetuks...

Käytännön syyt voi kaataa suhteen. Esim liika etäisyys, lapset, elämäntapa. Siksi en edes halua kokeilla, vaikka miten olis kemiaa jos näen esteet etukäteen

Mun mielestä syy voi olla omissa tunnetaidoissa. Niistä on vaan hankala puhua kun ihmiset ottavat kaiken niin henkilökohtaisesti. Eli jos kemiaa löytyy, niin kyllä silloin vastaus voi löytyä siitä että miten osaa käsitellä omia tunteitaan ja ottaa huomioon toisen tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Se kun tiedän, miten harvinaista on kohdata tuollainen mies. Saattaa mennä joku kymmenen vuotta tai enemmän, että kohtaan yhtä kiinnostavan miehen, jonka kanssa olisi samalla tavalla kemiaa. Tai ehkä en kohtaa koskaan.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee sellanen pelko et alan yliajattelee kaikkee ja jotenkin vaikee olla vaan rennosti oma itsensä. Miettii kaikkia viestejä liikaa jne

Just tää. Sille on kai käsitteetkin. Scarcity ja neediness. Kun tuntuu et et hyvät mahdollisuudet on harvinaisia ja sit tuntuu et ikään kuin olis riippuvainen hyvästä miehestä. Ja et sit on vaikea olla vaan rennosti oma itsensä.

Se, että kun oikeasti kiinnostun niin alan miellyttämään toista ja unohdan itseni, ajan itseni stressiin ja ahdistukseen sillä että yritän olla sitä mitä tuo toinen haluaa (tai kuvittelen että haluaa). Pelkään koko ajan että toinen huomaa että en olekaan oikeasti sellainen ja jättää.