Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon jatkuvasta vihantunteesta?
05.08.2023 |
Terapiassa on käytu vuosia. En tiedä saako sieltä enää mitään. Jos en pääse purkamaan vihaa jotenkin verbaalisesti ärsyttämällä ihmisiä tms. niin vituttaa ja pistää vihaksi jatkuvasti.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun mietin asiaa niin nuorena usein provosoin äitiä sanomalla asioita joihin hänen oli vaikea reagoida maailmankuvansa pohjalta tai jotka saivat hänet näyttämään kaksinaismoralistilta. Se oli ainoa tapa millä osasin käydä häntä vastaan. Muuten pitkälti tottelin häntä kaikessa ja pelkäsin häntä.
AP
No juuri tätä tarkoitin, kun puhuin passiivis-aggressiivisuudesta. Josko aletaan päästä jyvälle?
Ehkä jossain mielessä. Mutta en koe että vihan suora purkaminenkaan olisi hyväksi useimmiten. Lähin todellisissa konfliktitilanteessa, ei silloin kun joku tuntematon tai hyvänpäiväntuttu ärsyttää netissä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan asiayhteydestä. Esim. lapsuudenkodissa seksuaalinen hyväksikäyttö, ei sellaisesta voi koskaan päästä irti.
Mutta jos vihaat vaikka ruskeaihoisia tai sinisilmäisiä, niin silloin on vaan käyttäydyttävä paremmin.
Silloinkaan se viha ei varmaan ole se ykkösongelma vaan jos viha johtaa rasismiin tms. Ja kyllä mäkin joskus koen vihantunteita erivärisiä kohtaan, kun tapahtuu itselle tai lähipiirissä jotain väkivaltaa heidän taholta, mutta en näe tekeväni väärin kun en mene mihinkään haukkumaan afrikkalaisia tms. Ja sitten ne vihantunteet menee ohi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vihantunteet sallittuja lapsuudessasi? Osuuko oikeaan, että ei, ja isäsuhteesi oli ongelmallinen?
Kysyn tätä siksi, että kehoitan tutustumaan passiivis-aggressiivisuuden käsitteeseen. Kun suorat vihan ilmaukset on estetty lapsuudessa, ne purkautuvat epäsuorina vihan ilmauksina, esim. haluna "verbaalisesti ärsyttää muita" eli siis vittuilla ja soittaa suuta. Todellinen syy taustalla on todennäköisesti kapina isääsi kohtaan.
Pääset tästä, kun ymmärrät, että nyt olet aikuinen. Sinun ei tarvitse vittuilla enää ilmaistaksesi vihaasi. Nyt voit oikeasti itse vaikuttaa asioihin, jotka koet esim. vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi, tai jos on sellainen asia, johon et voi vaikuttaa, kypsä aikuinen pystyy kohtaamaan ja käsittelemään niin vihan kuin muutkin tunteensa, purkamatta niitä toisiin. Tämä toki vaatii aluksi harjoittelua ja tunteiden tunnistamista.
No kun käytännössä mä en vittuile, vaan nimenomaan puhun asioista argumentoiden itse asiaa. Mutta on siellä silti taustalla vihantunteet. Se että teen tuota somessa, se on turhaa koska vaikka olisin jossain asiassa oikeassa, niin tuskin vaikutan monenkaan ihmisen mielipiteeseen. Kulutan vain päivääni turhuuteen.
AP
No eihän asioista puhuminen argumentoiden ole mikään ongelma, ei vaikka taustalla olisikin vihan tunteet. Itselläkin leimahtaa viha, kun osun faceryhmään, jossa joku vaikka puolustaa turkiksia ja turkistarhausta. On täysin normaalia argumentoida tuollainen ihminen suohon. Ja kyllä sillä voi olla vaikutusta muidenkin mielipiteisiin. Mutta koko elämäänsä ei toki kannata käyttää idioottien kanssa väittelyyn vaan lähteä vaikka ulos välillä.
No sehän se on kun vituttaa sitten pitkin päivää ja toisaalta käytän paljon aikaa eri mieltä olevien kanssa vääntämiseen ja elämä kärsii siitä. Mun on vaikea olla alkamatta vääntää ihmisten kanssa ja haastamatta heitä kiistelemään.
AP
No tässä on se juttu, että ajattelet sen kohteen olevan itsesi ulkopuolella. Se viha on sisälläsi, ja johtuu tuosta äitisuhteestasi. Et ole enää lapsi, sun ei tarvitse pelätä äitiäsi, eikä sun tarvitse edes kohdistaa sitä vihaa, ei kehenkään, ei myöskään itseesi. Riittää, kun tunnistat sen ja kohtaat sen, silloin se on käsitelty ja se haihtuu. Sitä (lapsuuden) äitiä ei ole enää, ja sinä et ole enää se pelkäävä lapsi.
Luulet nyrkkeileväsi äitisi kanssa, mutta todellisuudessa siellä kehässä on vain sinä itse. Auttaisko tällainen mielikuva, että ajattelet, että ne, joiden kanssa jäät vääntämään, ovat vain lapsuuden äitisi kuvajaisia, ei todellisia ihmisiä, pelkkiä haamuja, jotka voit ohittaa. Kuka nyt haamun kanssa jää vääntämään. Olet nyt aikuinen. Sisäistä turvallinen äiti itseesi, niin eheydyt.
En tiedä. Moni niistä vitutuksen kohteista ajattelee asioista täysin päinvastoin kuin mun äiti. Aiemmin kävin pääni sisällä usein dialogia, jossa väittelin äitini kanssa ja koitin saada hänet pyytämään anteeksi tai myöntämään olevansa väärässä. Usein tämä tuli myös uniini. Nykyään en mieti äitiäni juuri muulloin kuin jos hän tulee puheenaiheeksi tai hän lähettää viestin tms. Se "väittely" äidin kanssa on siis loppunut.
En vaan tiedä miten kohdata viha. Ei se oikein mene pois jos en jotenkin viihdytä itseäni tai hengaa ihmisten kanssa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vihantunteet sallittuja lapsuudessasi? Osuuko oikeaan, että ei, ja isäsuhteesi oli ongelmallinen?
Kysyn tätä siksi, että kehoitan tutustumaan passiivis-aggressiivisuuden käsitteeseen. Kun suorat vihan ilmaukset on estetty lapsuudessa, ne purkautuvat epäsuorina vihan ilmauksina, esim. haluna "verbaalisesti ärsyttää muita" eli siis vittuilla ja soittaa suuta. Todellinen syy taustalla on todennäköisesti kapina isääsi kohtaan.
Pääset tästä, kun ymmärrät, että nyt olet aikuinen. Sinun ei tarvitse vittuilla enää ilmaistaksesi vihaasi. Nyt voit oikeasti itse vaikuttaa asioihin, jotka koet esim. vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi, tai jos on sellainen asia, johon et voi vaikuttaa, kypsä aikuinen pystyy kohtaamaan ja käsittelemään niin vihan kuin muutkin tunteensa, purkamatta niitä toisiin. Tämä toki vaatii aluksi harjoittelua ja tunteiden tunnistamista.
No kun käytännössä mä en vittuile, vaan nimenomaan puhun asioista argumentoiden itse asiaa. Mutta on siellä silti taustalla vihantunteet. Se että teen tuota somessa, se on turhaa koska vaikka olisin jossain asiassa oikeassa, niin tuskin vaikutan monenkaan ihmisen mielipiteeseen. Kulutan vain päivääni turhuuteen.
AP
No eihän asioista puhuminen argumentoiden ole mikään ongelma, ei vaikka taustalla olisikin vihan tunteet. Itselläkin leimahtaa viha, kun osun faceryhmään, jossa joku vaikka puolustaa turkiksia ja turkistarhausta. On täysin normaalia argumentoida tuollainen ihminen suohon. Ja kyllä sillä voi olla vaikutusta muidenkin mielipiteisiin. Mutta koko elämäänsä ei toki kannata käyttää idioottien kanssa väittelyyn vaan lähteä vaikka ulos välillä.
No sehän se on kun vituttaa sitten pitkin päivää ja toisaalta käytän paljon aikaa eri mieltä olevien kanssa vääntämiseen ja elämä kärsii siitä. Mun on vaikea olla alkamatta vääntää ihmisten kanssa ja haastamatta heitä kiistelemään.
AP
No tässä on se juttu, että ajattelet sen kohteen olevan itsesi ulkopuolella. Se viha on sisälläsi, ja johtuu tuosta äitisuhteestasi. Et ole enää lapsi, sun ei tarvitse pelätä äitiäsi, eikä sun tarvitse edes kohdistaa sitä vihaa, ei kehenkään, ei myöskään itseesi. Riittää, kun tunnistat sen ja kohtaat sen, silloin se on käsitelty ja se haihtuu. Sitä (lapsuuden) äitiä ei ole enää, ja sinä et ole enää se pelkäävä lapsi.
Luulet nyrkkeileväsi äitisi kanssa, mutta todellisuudessa siellä kehässä on vain sinä itse. Auttaisko tällainen mielikuva, että ajattelet, että ne, joiden kanssa jäät vääntämään, ovat vain lapsuuden äitisi kuvajaisia, ei todellisia ihmisiä, pelkkiä haamuja, jotka voit ohittaa. Kuka nyt haamun kanssa jää vääntämään. Olet nyt aikuinen. Sisäistä turvallinen äiti itseesi, niin eheydyt.
Ylipäätään on vaikea tehdä eroa siinä, mikä on hyödyllistä ja mikä jotain paineiden purkua? Jos asia on jotenkin merkityksellinen, kuten esim. hallituspolitiikka on, niin vaikea siinä on vetää rajaa etten koskaan voi ilmaista siitä mielipidettä tai vääntää ihmisten kanssa. Mutta milloin toiminta onkin haitallista?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun mietin asiaa niin nuorena usein provosoin äitiä sanomalla asioita joihin hänen oli vaikea reagoida maailmankuvansa pohjalta tai jotka saivat hänet näyttämään kaksinaismoralistilta. Se oli ainoa tapa millä osasin käydä häntä vastaan. Muuten pitkälti tottelin häntä kaikessa ja pelkäsin häntä.
AP
No juuri tätä tarkoitin, kun puhuin passiivis-aggressiivisuudesta. Josko aletaan päästä jyvälle?
Ehkä jossain mielessä. Mutta en koe että vihan suora purkaminenkaan olisi hyväksi useimmiten. Lähin todellisissa konfliktitilanteessa, ei silloin kun joku tuntematon tai hyvänpäiväntuttu ärsyttää netissä.
AP
Joo, suoraa hallitsematonta purkamista esim. väkivallalla tai raivoamalla en missään nimessä tarkoittanut. Täällä on paljon shittiä, josta haluan sanoutua irti. Minun viestini ovat numerot, 7, 10, 17, 24, 35, 43, 48, 53, 57, 58, ja 60.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vihantunteet sallittuja lapsuudessasi? Osuuko oikeaan, että ei, ja isäsuhteesi oli ongelmallinen?
Kysyn tätä siksi, että kehoitan tutustumaan passiivis-aggressiivisuuden käsitteeseen. Kun suorat vihan ilmaukset on estetty lapsuudessa, ne purkautuvat epäsuorina vihan ilmauksina, esim. haluna "verbaalisesti ärsyttää muita" eli siis vittuilla ja soittaa suuta. Todellinen syy taustalla on todennäköisesti kapina isääsi kohtaan.
Pääset tästä, kun ymmärrät, että nyt olet aikuinen. Sinun ei tarvitse vittuilla enää ilmaistaksesi vihaasi. Nyt voit oikeasti itse vaikuttaa asioihin, jotka koet esim. vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi, tai jos on sellainen asia, johon et voi vaikuttaa, kypsä aikuinen pystyy kohtaamaan ja käsittelemään niin vihan kuin muutkin tunteensa, purkamatta niitä toisiin. Tämä toki vaatii aluksi harjoittelua ja tunteiden tunnistamista.
No kun käytännössä mä en vittuile, vaan nimenomaan puhun asioista argumentoiden itse asiaa. Mutta on siellä silti taustalla vihantunteet. Se että teen tuota somessa, se on turhaa koska vaikka olisin jossain asiassa oikeassa, niin tuskin vaikutan monenkaan ihmisen mielipiteeseen. Kulutan vain päivääni turhuuteen.
AP
No eihän asioista puhuminen argumentoiden ole mikään ongelma, ei vaikka taustalla olisikin vihan tunteet. Itselläkin leimahtaa viha, kun osun faceryhmään, jossa joku vaikka puolustaa turkiksia ja turkistarhausta. On täysin normaalia argumentoida tuollainen ihminen suohon. Ja kyllä sillä voi olla vaikutusta muidenkin mielipiteisiin. Mutta koko elämäänsä ei toki kannata käyttää idioottien kanssa väittelyyn vaan lähteä vaikka ulos välillä.
No sehän se on kun vituttaa sitten pitkin päivää ja toisaalta käytän paljon aikaa eri mieltä olevien kanssa vääntämiseen ja elämä kärsii siitä. Mun on vaikea olla alkamatta vääntää ihmisten kanssa ja haastamatta heitä kiistelemään.
AP
No tässä on se juttu, että ajattelet sen kohteen olevan itsesi ulkopuolella. Se viha on sisälläsi, ja johtuu tuosta äitisuhteestasi. Et ole enää lapsi, sun ei tarvitse pelätä äitiäsi, eikä sun tarvitse edes kohdistaa sitä vihaa, ei kehenkään, ei myöskään itseesi. Riittää, kun tunnistat sen ja kohtaat sen, silloin se on käsitelty ja se haihtuu. Sitä (lapsuuden) äitiä ei ole enää, ja sinä et ole enää se pelkäävä lapsi.
Luulet nyrkkeileväsi äitisi kanssa, mutta todellisuudessa siellä kehässä on vain sinä itse. Auttaisko tällainen mielikuva, että ajattelet, että ne, joiden kanssa jäät vääntämään, ovat vain lapsuuden äitisi kuvajaisia, ei todellisia ihmisiä, pelkkiä haamuja, jotka voit ohittaa. Kuka nyt haamun kanssa jää vääntämään. Olet nyt aikuinen. Sisäistä turvallinen äiti itseesi, niin eheydyt.
Ylipäätään on vaikea tehdä eroa siinä, mikä on hyödyllistä ja mikä jotain paineiden purkua? Jos asia on jotenkin merkityksellinen, kuten esim. hallituspolitiikka on, niin vaikea siinä on vetää rajaa etten koskaan voi ilmaista siitä mielipidettä tai vääntää ihmisten kanssa. Mutta milloin toiminta onkin haitallista?
AP
Toiminta on haitallista silloin, kun siitä alkaa tulla ongelmia. Politiikka ja esim. uskonto on sellaisia aiheita, että usein on parempi olla hiljaa, jos on kovin jyrkästi eri mielipiteet. Tai sitten todeta vain, että ole sinä sitä mieltä vain, minä olen tätä mieltä. Hyödytön väittely on hyödytöntä väittelyä. Jos energiaa ja vaikuttamishalua on, se kannattaa kanavoida johonkin hyvään toimintaan.
-se sama tässä pitkään sun kanssa viestitellyt
Vierailija kirjoitti:
Oliko vihantunteet sallittuja lapsuudessasi? Osuuko oikeaan, että ei, ja isäsuhteesi oli ongelmallinen?
Minulla ei ollut tilaa tuntea lapsena vihaa.
Jouduin opetella suhdetta vihaan aikuisuudessa lukuisia eri reittejä.
Rajat ovat yksi vihaan liittyvä keskeinen teema.
Keinoinani selvittää mitä viha on, on ollut työnarkomaania, aktiiviurheilijuus, addiktiot, vapaaehtoistyö, terveys, terapia, suoran puheen opettelu sen jälkeen hillinnän opettelu, omia pahinmpia pelkoja päin meneminen, vihakirjallisuus ( viha usein syntyy kun jotain itselle tärkeää arvoa uhataan).
Nyt tuntuu et ymmärrän sitä monelta kantilta ja olen taitavampi sen kanssa.
Suosittelen listausta. Useimmat noista ovat jääneet elämääni vahvoiksi paaluiksi.
Uskon sinuun 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko vihantunteet sallittuja lapsuudessasi? Osuuko oikeaan, että ei, ja isäsuhteesi oli ongelmallinen?
Kysyn tätä siksi, että kehoitan tutustumaan passiivis-aggressiivisuuden käsitteeseen. Kun suorat vihan ilmaukset on estetty lapsuudessa, ne purkautuvat epäsuorina vihan ilmauksina, esim. haluna "verbaalisesti ärsyttää muita" eli siis vittuilla ja soittaa suuta. Todellinen syy taustalla on todennäköisesti kapina isääsi kohtaan.
Pääset tästä, kun ymmärrät, että nyt olet aikuinen. Sinun ei tarvitse vittuilla enää ilmaistaksesi vihaasi. Nyt voit oikeasti itse vaikuttaa asioihin, jotka koet esim. vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi, tai jos on sellainen asia, johon et voi vaikuttaa, kypsä aikuinen pystyy kohtaamaan ja käsittelemään niin vihan kuin muutkin tunteensa, purkamatta niitä toisiin. Tämä toki vaatii aluksi harjoittelua ja tunteiden tunnistamista.
No kun käytännössä mä en vittuile, vaan nimenomaan puhun asioista argumentoiden itse asiaa. Mutta on siellä silti taustalla vihantunteet. Se että teen tuota somessa, se on turhaa koska vaikka olisin jossain asiassa oikeassa, niin tuskin vaikutan monenkaan ihmisen mielipiteeseen. Kulutan vain päivääni turhuuteen.
AP
No eihän asioista puhuminen argumentoiden ole mikään ongelma, ei vaikka taustalla olisikin vihan tunteet. Itselläkin leimahtaa viha, kun osun faceryhmään, jossa joku vaikka puolustaa turkiksia ja turkistarhausta. On täysin normaalia argumentoida tuollainen ihminen suohon. Ja kyllä sillä voi olla vaikutusta muidenkin mielipiteisiin. Mutta koko elämäänsä ei toki kannata käyttää idioottien kanssa väittelyyn vaan lähteä vaikka ulos välillä.
No sehän se on kun vituttaa sitten pitkin päivää ja toisaalta käytän paljon aikaa eri mieltä olevien kanssa vääntämiseen ja elämä kärsii siitä. Mun on vaikea olla alkamatta vääntää ihmisten kanssa ja haastamatta heitä kiistelemään.
AP
No tässä on se juttu, että ajattelet sen kohteen olevan itsesi ulkopuolella. Se viha on sisälläsi, ja johtuu tuosta äitisuhteestasi. Et ole enää lapsi, sun ei tarvitse pelätä äitiäsi, eikä sun tarvitse edes kohdistaa sitä vihaa, ei kehenkään, ei myöskään itseesi. Riittää, kun tunnistat sen ja kohtaat sen, silloin se on käsitelty ja se haihtuu. Sitä (lapsuuden) äitiä ei ole enää, ja sinä et ole enää se pelkäävä lapsi.
Luulet nyrkkeileväsi äitisi kanssa, mutta todellisuudessa siellä kehässä on vain sinä itse. Auttaisko tällainen mielikuva, että ajattelet, että ne, joiden kanssa jäät vääntämään, ovat vain lapsuuden äitisi kuvajaisia, ei todellisia ihmisiä, pelkkiä haamuja, jotka voit ohittaa. Kuka nyt haamun kanssa jää vääntämään. Olet nyt aikuinen. Sisäistä turvallinen äiti itseesi, niin eheydyt.
Ylipäätään on vaikea tehdä eroa siinä, mikä on hyödyllistä ja mikä jotain paineiden purkua? Jos asia on jotenkin merkityksellinen, kuten esim. hallituspolitiikka on, niin vaikea siinä on vetää rajaa etten koskaan voi ilmaista siitä mielipidettä tai vääntää ihmisten kanssa. Mutta milloin toiminta onkin haitallista?
AP
Osallistu puoluepolitiikkaan?
Vapaaehtoisena tai varsinaisena jäsenenä.
Liity järjestöihin. Käytä näkemykset energiaksi.
Ymmärtämällä että itse on myös vastuussa sanoistaan ja teoistaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinut sivuutettu lapsena? Saitko äänesi kuuluviin ainoastaan kun suutuit`? Huomattiinko sinut vain vihaisena?
Oletko koskaan oppinut ilmaisemaan itseäsi millään muulla tavalla?
Naura kaikelle. Monty Pythonit on hyviä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyvin paljon samanlainen. Millainen olit koulussa?
Itse olin tuossa mielessä täysi kusipää, en oppilaita vaan opettajia kohtaan.
Häpeän vieläkin käytöstäni.
Nykyään vihantunteet tulee lähinnä uutisoinnista esim. Ruotsin tapahtumat.
Anna anteeksi, mille ikinä oletkaan vihainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeet isä jankkaus täällä on meneillään. ?!
Ei ole mitään yhtä tai kahta syytä miksi joku on vihainen. Kyllä siinä on vähän laajemmasta kokonaisuudesta aina kyse. Toisekseen äiti on tärkeämpi kuin isä, että itse kyllä pohtisin enemmin sitä äitiä. Ei se isä sua kuitenkaan ihan pienenä hoitanut. Tämä nykyinen osallistuva ja hoivaava isyys on aika uusi juttu kuitenkin.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa edes aikuisena. Isäni oli hyvin väkivaltainen, suorastaan sadisti, hakkasi sekä äitiä että minua, eikä mitenkään pienesti läpsimällä vaan nostamalla kurkusta seinälle, heittämällä lattialle ja sen jälkeen potki kroppaa ja päätä niin että meiltä meni kylkiluita poikki. Tätä tapahtui säännöllisesti väkivallan eri muotojen variaatioissa. Minä pääsin täysi-ikäisenä pakenemaan sieltä, mutta äiti jäi uhriksi. Isällä oli kaikki rahat ja olisi tapp anut äidin, jos äiti olisi yrittänyt lähteä. Siksi jouduin mielistelemään paskiaista niin kauan kuin äiti eli, jotta ei olisi hakannut äitiä syyttä. Nyt kun äiti on kuollut eli päässyt pahasta, en ole isän kanssa missään tekemisissä ja todellakin toivon hänen kuolemaansa. Sivusta vaan.