Lue keskustelun säännöt.
Iski minuun tuo HS:n kolumni elämästä ilman kaveriporukkaa
02.08.2023 |
https://www.hs.fi/nyt/art-2000009755475.html
Minulla ei ole kaveriporukkaa, ja erityisesti kesällä se hävettää
Kesäisin tuntuu, että kaikilla muilla on oma kaveriporukka. Kun sellainen puuttuu, se hävettää, kirjoittaa toimittaja Inkeri Harju.
Inkeri Harju HS
10:16
IHMINEN tarvitsee kolmesta viiteen läheistä ystävää ollakseen tyytyväinen. Olen onnekas, sillä listatessani läheiset ystäväni nimiä kertyi reilusti yli viisi.
He asuvat ympäri Suomea, jokunen jopa ulkomailla. Ja he ovat tulleet elämääni eri aikoina, eri yhteyksissä.
Minulla ei siis ole tällä hetkellä kaveriporukkaa.
Valtaosan ajasta se ei haittaa ollenkaan. Näen ystäviäni usein ja paljon, meillä on kivaa ja ihanaa.
On kuitenkin tiettyjä hetkiä ja tilanteita, jolloin kaveriporukattomuus aiheuttaa riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunteita. Kateutta niitä kohtaan, joilla on oma porukka.
Kesällä näitä hetkiä on tavallista useammin.
VAPPU, juhannus, festarit, grillibileet. Perinteisesti niitä vietetään yhdessä porukalla. Monilla juhliin liittyy vuosia vanhoja perinteitä.
Jos ei kuulu juhannus- tai festariporukkaan, jää helposti menemättä.
Kesäviikonloppuisin sosiaalinen paine tehdä jotain muuta kuin olla kotona on suurempi kuin muina vuodenaikoina.
Kaikilla tuntuu olevan jotain, mökkireissua, festareita, minilomia tietysti yhdessä samalla porukalla.
PORUKATTOMUUS nolottaa. Hävettää myöntää, ettei ole menossa juhannusmökille. Tuntuu nöyryyttävältä, kun ei ole Whatsapp-ryhmää, jossa kysellä viikonloppusuunnitelmia.
Ajoittainen yksinäisyys aiheuttaa myös huonon omatunnon. En saa valittaa, kun maailmassa on niin paljon heitä, joilla ei ole ketään.
En tietenkään ole ainoa, jolta puuttuu porukka. Välillä se vain tuntuu siltä, koska harva postaa someen viettäessään yksin lauantai-iltaa.
Frendien, How I Met Your Motherin ja New Girlin kaltaiset sarjat ovat myös romantisoineet aikuisiän kaveriporukan elämää. Tosielämässä harva aikuinen kerääntyy porukkansa kanssa lähikuppilaan päivittäin.
PORUKATTOMUUS tuntuu oudolta myös siksi, että tilanne on uusi. Aina aiemmin minulla on ollut porukka, elämäni aikana useampikin.
Tiedän, millaista se parhaimmillaan on.
Ymmärrän, että porukattomuuteni johtuu olosuhteista ja voi hyvin olla vain tilapäistä. Porukattomuus, kuten yksinäisyys yleensäkään, harvoin johtuu henkilöstä itsestään.
Elossapysymisen kannalta porukattomuus ei nykymaailmassa ole hengenvaarallinen tila. Emme tarvitse ryhmää selviytymiseen.
Aivomme eivät vain ole vielä sisäistäneet tätä ja menevät hälytystilaan, kun en ole mökillä muiden kanssa juomassa kaljaa.
Yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteys muihin ihmisiin on ihmiselle tutkimusten mukaan samanlainen perustarve kuin esimerkiksi ruoka.
Ei siis mikään ihme, jos porukattomuus välillä harmittaa.
ARTIKKELI LOPPUU
Niin, eli itsellä myös samankaltainen tilanne. Muutama yksittäinen hyvä ystävä tai kaveri on, hyvänpäivän- tai moikkailututtuja myös, mutta sellaista porukkaa ei ole ollut oikein koskaan (osittain ehkä omaakin syytä, sitä en kiistä), ja nyt nuorena aikuisena kesäaikaan tuo aina välillä kalvaa kun millään festarireissuilla yms. ei ole koskaan tullut käytyä, koska ei ole ihmisiä jotka lähtisivät. Tai vaikka ulko- tai kotimaanmatkat, illanistujaiset ynnä muut. Kesä on aina ollut lempivuodenaikani, mutta nykyään fiilis kesistä on alkanut mennä täysin koska nämä asiat korostuvat silloin.
Kommentit (47)
No höh, onhan tuo aika surullista jos tuota kaipaa mutta ei löydy, itsellä on useampiakin eri kaveriporukoita joihin linkityn, joihinkin tiiviimmin, joihinkin väljemmin, jotkin taas ovat lähinnä enää teoriassa olemassa mutta mitään aktiivista harvemmin tapahtuu. Mutta lohdutuksen sananen niille joilla ei ole mutta kaipaavat, harvoin nuo oikeasti ovat kovin suljettuja piirejä, eli ei se koskaan ole myöhäistä, aikuisten kesken nykyään jopa parempia (ei turhaa draamaa) ja avoimempia. Porukkaan kuin porukkaan on kyllä otettu mukaan niin uudet seurustelukumppanit kuin uudet kaverit olivatpa ne sitten työpaikalla tai harrastuksissa syntyneitä. Ei se oileasti vaadi mitään muuta kuin kyvyn tutustua uusiin ihmisiin, mikään porukka ei tule tuntemattomia kotoaan hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla onnellinen kun nuorena oli hyvä kaveriporukka ja olin sosiaalinen. Näin vanhempana (45 v) ei enää jaksa, kun työt ja perhe-elämä imee kaikki mehut. Eikä ole sellaista sosiaalista tarvettakaan, ei vaan kiinnosta. Mieluummin kotisohva kuin musakeikka.
Ymmärrän kyllä että nuorilla tämä on eri asia. Olisin varmaan kärsinyt itsekin jos olisi jäänyt ulkopuoliseksi.
Niin, ymmärrän minäkin tuon fiiliksen silloin jos on saanut ainakaan "elää". Mutta sitten on niitäkin jotka ovat yli kolmekymppisiä, ja tajuavat että se nuoruus jäi kokonaan kokematta. Sitä tyhjyyttä ei sitten ihan niin vain enää paikatakaan.
Ja sellaisten ihmisten on aika hankala tehdä mitään, koska heitä heti katsotaan vinoon että "hakevat menetettyä nuoruuttaan" jos jotain yrittävät. Ja jos eivät yritä niin eivät koskaan koe yhtään mitään. Mitä tällaisessa asemassa olevien sitten pitäisi tehdä ylipäätään? On se helppo silloin sanoa kun on itse kokenut kaiken.
Ja tämä ei ollut suunnattu lainatulle kommentoijalle. Ottaa vain päähän aina välillä kun joku "nuorena elänyt" katsoo ikään kuin alaspäin tällaista "late bloomeria".
Minulle yksin oleminen on taas aivan valtava voimavara, enkä jaksa kaveerata kenenkään kanssa vapaa-ajalla. Töissä saa ihan riittävän sosiaalisen annoksen, enkä kaipaa iltoihin tai viikonloppuihin mitään kaverihommia. Eli kaikki eivät kärsi kaverittomuudesta, vaikka enemmistö varmasti niin tekee.
Vielä kun löytyisi samantyyppinen nainen elämänkumppaniksi, niin se olisi lähes täydellistä. Niin ja tietysti asuttaisiin eri osoitteissa, eikä mitään yhteenmuuttoja! ;D
Olisin halunnut kommentoida tuota, mutta Hesari on estänyt kommenttini. Kovin nuorelta vaikuttaa kirjoittaja. Ei tässä keski-ikäisenä ruuhkavuotelaisena ehdi murehtia joidenkin somepäivityksiä. Juhlapäivät eroaa arjesta lähinnä ruoan suhteen ja siinä, että kotia ehkä koristellaan. Aikana ennen miestä ja lapsia kävin juhlapyhinä lenkillä ja katsoin telkkaria. Ystäviä kyllä on, mutta heitä tapaan muulloin. Kaveriporukat jäi sinne opiskeluaikoihin. Ehkä ne kilistelee somekuvissa, en tiedä eikä ihan hirveesti kiinnosta. Oikea elämä kiinnostelee enempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaa-aikani on sen verran vähäistä ja kallisarvoista etten halua jakaa sitä kenenkään kanssa. Ei kavereita = ei velvollisuuksia / ajanhukkaa / rahanmenoa.
Sori vaan, mutta yhteisöllisyys on aivan eri asia kuin se kaveriporukka. Harrastelen eri porukoissa, mutta eivät ne ihmiset siellä mun kavereitani siinä mielessä ole. Eri porukat on noissa ihan eri ihmisiä ja äkkiä muistellen ainoa heitä yhdistävä asia on, että olen itse noissa kaikissa porukoissa mukana. Mitään omaa kaveriporukkaa, jossa käytäisiin yhdessä monessa eri paikassa tai vaikka istuttaisiin iltaa en kaipaa.