Mitä terveellisiä ruokia sinä syöt, mitkä on mielestäsi herkullisia? Eli ei mitenkään väkinäistä tai ei-houkuttelevaa
Itselle esimerkiksi uunilohi on herkkua. Samoin moni muu kalaruoka, mäti yms. Porkkanat myös aivan sellaisenaan.
Kommentit (27)
En nyt äkkiseltään keksi mitään terveellistä ruokaa, jota inhoaisin.
Mutta valitettavasti pidän myöskin paljon epäterveellisistäkin ruuista.
Porkkanat, kesäkurpitsa, tomaatit, paprikat, perunat, palsternakat, kurkku, melonit, banaani, ananas, persikat, omenat, päärynät, litsit, jne.
No pidän kasviksista, lihasta, kalasta, munista, juustoista, marjoista, voista ja kermasta. Tarviiko sitä ihminen muuta veden lisäksi?
Mitä tässä siis kysellään? Ruokia vai vain jotain syötävää? Kukkakaali tai porkkanat ei ole ruoka.
Olen kasvissyöjä eli ruokavalio on pääsääntöisesti aika terveellinen. Avokado tulee nyt mieleen, se on herkkua. Harmi ettei rasvaisuuden vuoksi voi montaa syödä päivässä.
Hapankorput. Etenkin pienet ja ohuet. Niitä kun syö yhden, niin kohta syö koko paketin.
Lehtikaali, varhaiskaali, porkkana, punajuuri, bataatti - siinä ensimmäisenä mieleen tulevia terveellisiä juttuja jotka ei välttämättä maistu kaikille.
Jos ihan ruokia kysytään, niin rakastan wokkiruokia. Teen niitä usein, ja aina riisinuudelien tai riisin kanssa. Tykkään myös tosi paljon kasvissosekeitoista, joihin en laita koskaan mitään kermaa tai sulatejuustoa tai mitä ihmiset tuppaa laittamaan. Myös kaalilaatikko ilman jauhelihaa on herkkua. Tykkään myös eri salaateista, enkä aina käytä mitään kastiketta.
Myös lohi on minustakin hyvää, samoin paistetut kuha, hauki tai siika.
Kun tätä omaa listaa katselee niin vähän mietityttää miksi olen näin pullea :D Mutta ne on ne rasvaiset juustot sun muut mitkä vie minua mennessään.
Lohi on munkin suosikki, mutta mä nyt syön laidasta laitaan kaikkee terveellistä. Mä oon aina ollu vähän sellanen ihminen että mulle se maku ei edes ole niin tärkeä, enemmän ehkä se hyöty mikä siitä ruuasta tulee. Se voi olla ehkä syynä siihenkin miks mä en ole niin perso kaikelle hyvälle. Toki vkl herkuttelen.
Vierailija kirjoitti:
Lehtikaali, varhaiskaali, porkkana, punajuuri, bataatti - siinä ensimmäisenä mieleen tulevia terveellisiä juttuja jotka ei välttämättä maistu kaikille.
Jos ihan ruokia kysytään, niin rakastan wokkiruokia. Teen niitä usein, ja aina riisinuudelien tai riisin kanssa. Tykkään myös tosi paljon kasvissosekeitoista, joihin en laita koskaan mitään kermaa tai sulatejuustoa tai mitä ihmiset tuppaa laittamaan. Myös kaalilaatikko ilman jauhelihaa on herkkua. Tykkään myös eri salaateista, enkä aina käytä mitään kastiketta.
Myös lohi on minustakin hyvää, samoin paistetut kuha, hauki tai siika.
Kun tätä omaa listaa katselee niin vähän mietityttää miksi olen näin pullea :D Mutta ne on ne rasvaiset juustot sun muut mitkä vie minua mennessään.
Olisi voinut olla minun kirjoittamani :)
Paahdetut kikherneet salaatissa ovat todella herkullista syötävää.
Mustikat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tässä siis kysellään? Ruokia vai vain jotain syötävää? Kukkakaali tai porkkanat ei ole ruoka.
Ruoka-aineita. Kukkakaalista ja porkkanasta saa hyvää gratiinia.
Itse tehdyt smoothiet. Mansikka-appelsiini-avokado-mustikka-hampunsiemenrouhe <3
Rakastan oikeastaan kaikkia salaatteja, kunhan eivät lillu missään liemessä tai sisällä lihaa tai kalaa. Täysjyväviljat jakavat mielipiteitä, mutta niitä syön paljon mieluummin kuin valkoista höttöä. Marjat, hedelmät, vihannekset, jotain saatava joka aterialla. Mutta on minulla paheitakin, kermalla, voilla ja suolalla on tullut läträttyä joskus aika tavalla.
Kukkakaali!