Onko ihmisellä joka ei loukkaannu mistään todella hyvä vai huono itsetunto?

Itsetunto on väärä sana, enemmänkin kyse on itsetietoisuudesta.

Hyvä. Jos joku haukkuu minua niin mitä se minuun kuuluu? Ei tuo ihminen tunne minua eikä tiedä elämästäni oikeasti mitään.

Minulla sama, ei voisi vähempää kiinnostaa muiden puheet. Saatanpa lohkaista takaisin samalla mitalla kun satun oikealle päälle. Yleensä näillä ihmisillä on jotain omia ongelmia joita purkavat muihin.

Joskus voi olla kyse myös tunteettomuudesta, siis kyvyttömyydestä tuntea (loukatuksi tulemisen) tunteita. Itselläni on tämä. Kuulemma tyypillistä myös psykopaateilla 🙂

Loukkaajat on yleensä itse aika hinteliä kyvyiltään, joten vattuakos heistä?

Kokeneet egokuoleman?

Jos vieras ihminen haukkuu, aivan sama. Kaikkia ei voi miellyttää.

Jos puoliso on pahoillaan jostain mitä tein, totta kai kiinnostaa.

Toisten tunteista voi välittää ilman että liiemmin ottaantuu siihen, mitä muut ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kyse myös tunteettomuudesta, siis kyvyttömyydestä tuntea (loukatuksi tulemisen) tunteita. Itselläni on tämä. Kuulemma tyypillistä myös psykopaateilla 🙂

Toisaalta tunteettomuus voi olla valinta, stoalaisuus ja epikurolaisuus. Itse olen treenannut elämään niin, että en kuluta aikaa liiallisiin tunteisiin. Todella hyödyllistä esim. työelämässä ajatella, että pieniä mokia ei kannata murehtia.

Mä mietin joskus, että ehkä mä olen vaan vähän tyhmä. Tätä palstaa lukiessa nimittäin tuntuu, että kaikki ihmiset ovat hirveitä mulkeroita. Milloin tuntemattomat ihmiset haukkuu vaatteet tai työyhteisöissä kaikki on jotain tunteettomia psykoja tai juoruilija narsisteja. Mulla on aina vaan ollut kivoja työkavereita, tuntemattomat ei hauku ja sukulaisetkin on mukavia. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkä mä en vaan tajua muiden hienovaraista vihjailua tai ajattelen, että ne on vaan vähän epäonnistuneita vitsejä. :D

No mulla riippuu asiasta. Jos on joku työasia, mihin en voi vaikuttaa, niin en kyllä jaksa loukkaantua. Tai saatan pettyä mutta sitä kestää noin 2 päivää. Mutta joistakin muista saatan lokkaantua, henkilöön kohdistvuasta mutta silloinkin en yleensä näytä sitä päälle päin. Ihmisillä voi olla minusta ehkä turhankin pärjäävä kuva...

Vierailija kirjoitti:

Itsetunto on väärä sana, enemmänkin kyse on itsetietoisuudesta.

Joo, on hyvä itsetietoisuus. Se tulee iän myötä itsetutkiskelulla, yksinololla, itsensä hyväksymisellä ja sellaisilla mieltä vahvistavilla harrastuksilla kuten musiikki, käsityöt, puutarha, taide jne. 

Minua aina loukattiin kun olin hiljainen, kiltti hyvä kohde mutta kun aloin oppia antamaan takaisin tuplaten pahemmin niin minusta tulikin yhtäkkiä kamalan paha ihminen. 😂

Jos pilkkaa itseään niin luultavasti huono. Jos taas osaa hyvässä hengessä nauraa itselleen, mutta selvästi myös arvostaa itseään niin hyvä.

Jos olisin itseni kanssa samaa mieltä, en muuta tekisikään kuin loukkaantuisin LoL

Mutta kun en ole samaa mieltä. Vain ajatus kulkee mielen ohi.

Itsetunto on vain ajatus ajatusten joukossa. Mieli vertailee asioita jatkuvasti.

Sellainen se vain on. Entäs sitten? Johan noiden kanssa pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kyse myös tunteettomuudesta, siis kyvyttömyydestä tuntea (loukatuksi tulemisen) tunteita. Itselläni on tämä. Kuulemma tyypillistä myös psykopaateilla 🙂

Toisaalta tunteettomuus voi olla valinta, stoalaisuus ja epikurolaisuus. Itse olen treenannut elämään niin, että en kuluta aikaa liiallisiin tunteisiin. Todella hyödyllistä esim. työelämässä ajatella, että pieniä mokia ei kannata murehtia.

Nyt kysyn onko joku niin tyhmä, että ottaa mitään töissä tosissaan muuta kuin palkan?

Ihmiset luulee, että minulla on huono itsetunto kun en loukkaannu mistään ja vitsieni kohde olen minä. Minusta ei vain ole hauska nauraa muille ihmisille ja tonkia heidän kipupisteitään, minusta sellainen on raukkamaista. Sen moni näkee kuitenkin itsensä kunnioittamisena  ja hyvänä itsetuntona. Miksi en loukkaannu mistään johtuu siitä, että minulla ei ole selkeää käsitystä siitä mikä on minä itse, minulla ei oikeastaan ole sellaista. Olen yrittänyt löytää sen, mutta se on erittäin hyvin piiloutunut ja ehkä ei löydy ikinä. Minun on myös hyvin vaikea hahmottaa mikä on tunne. Joten on paljon epäselviä tekijöitä joihin en ole kyennyt saamaan vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kyse myös tunteettomuudesta, siis kyvyttömyydestä tuntea (loukatuksi tulemisen) tunteita. Itselläni on tämä. Kuulemma tyypillistä myös psykopaateilla 🙂

Toisaalta tunteettomuus voi olla valinta, stoalaisuus ja epikurolaisuus. Itse olen treenannut elämään niin, että en kuluta aikaa liiallisiin tunteisiin. Todella hyödyllistä esim. työelämässä ajatella, että pieniä mokia ei kannata murehtia.

Hienoa!

Ei kannata pohtia tehtyjä mokia, vain niitä mokia joita on aikomaisillaan tehdä.

Ehtii vielä kopata itsestä kiinni.

Itselle nauraminen on vähän kulttuurikysymyskin. Itse olen huomannut, että Suomessa kaikki eivät tajua sitä yhtään. Olen itse asunut pitkään Englannissa, missä myös itsensä haukkuminen on täysin neutraalia toimintaa ja usein sitä jopa vähän odotetaankin jokaiselta, koska muuten vaikuttaa mulkvistilta. Tämä mahdollistaa rakentavankin kritiikin antamisen huumorin varjolla eikä tarvita hirveitä suomalaisia 'vakavia' keskusteluja jostain pikkuvirheestä. Suomessa  moni ottaa hirveän tosissaan kaikenlaisen arvostelun, vaikka se olisi vain huumoria. Ehkä juuri siksi, että ei osata itseä arvostella ollenkaan. Hauraat egot.

En loukkaannu juuri mistään, mutta jos koen että minua kohdellaan todella väärin niin suututtaa.

Joskus toisten sanomisissa voi olla perää ja katselenkin itseäni usein "peilistä".

Minulla on keskinkertainen itseluottamus ja välillä pidän itsestäni enemmän ja välillä vähemmän. Yritän kuitenkin olla hyvä ihminen ja harvoin kukaan kommentoi rumasti.

Vierailija kirjoitti:

Itsetunto on väärä sana, enemmänkin kyse on itsetietoisuudesta.

Itsehillintä korreloi äo:n kanssa!

Jos loukkaat sigmaa, hän ei välttämättä näytä sitä sinulle mitenkään, mutta voit olla varma, että jopa vuosien jälkeen sopivassa tilaisuudessa saat, mitä ansaitset!

Tämä toimii niin hyvässä kuin pahassa: Jos autat häntä, niin saat tukea kun sitä tarvitset.

Maailma olisi paljon parempi, jos kaikki muistaisivat, että sekä budhalaisuuden että kristinuskon ydin on Kultainen käsky:

Kohtele muita, kuten tahdot itseäsi kohdeltavan / Älä tee kenellekään mitään, mitä et tahdo itsellesi tehtävän!

Minä ajattelen useinkin olevani tunteeton. En loukkaannu enkä suutu, en kyllä paljon naurakaan. Tuntuu että katselen muita ihmisiä, niiden tekemisiä ja puheita jostain yläpuolelta.  Ne ei kosketa mua oikeastaan mitenkään. Tunnen kyllä empatiaa jos joku on surullinen, ilahdun jos jotain mukavaa tapahtuu, mutta mitään tunnekuohuja en tunne koskaan.