Kaihertaa pitkän ystävyyden päättyminen. Mietin välillä, oliko suuttumukseni oikeutettua? En vain enää voinut luottaa.

Me tuskin tulemme koskaan enää olemaan hyvissä väleissä ja se on minulle ok. En pystyisi edelleenkään häneen luottamaan mutta edelleen mietin joskus, että ylireagoinko ja olinko itse se idiootti.
Toisaalta edelleen tulee ahdistunut fiilis miettiessäni kaikkea sitä mitä oli.
Sen myönnän etten ole aina itsekään ollut mikään pyhimys ratkaisuissani.

Olimme todella hyviä ystäviä nuoresta asti. Oli hauskaa, yhteisiä retkiä ja jaoimme kaiken.
Hän oli minua vahvasti sosiaalisempi ja osasi valloittaa olemuksellaan ihmisiä. On niin hauska ja inhmillinen persoona, luonnon lapsi, jolle sattuu ja tapahtuu. Aikuistuessaan oli vain enemmän draaman hakuisempi.
Hän paljon käytti hyväkseen muita vaihvihkaa. Vetoamalla ehkä sympatiaan. Usein avasi sydäntään ja kuunteli muita ihmisiä. Sitten kun toinen lähti, juorusi kaikki asiat ja arvosteli takanapäin.
Aiheutti myös draamoja ihmisten välille. Joskus etääntyi ja taas lähentyi. Pystyi tekemään lähes mitä vain oikeuttamaan käytöksensä jollain konstilla.
Pääsi usein tilanteista sekoittamalla pakkaa lisää toisten välillä. En pitänyt tästä käytöksestä ja olo oli usein aika voimaton ja häpeällinen. Saattoi leikillään pilkata ja olla muiden seurassa vähän jopa nöyryyttävä.
Aloimme etääntymään ja jokin välillämme muuttui vuosien kuluessa.
Välillä sovimme meidän väliset kärhämät ja olimme edelleen ihan hyviä ystäviä.
Sitten tapasin miehen, joka osoittautui lopulta todella inhottavaksi, väkivaltaiseksi ihmiseksi.
Tapasin sen tämän ystävän kautta ja hän paljon kehui, antoi ristiriitaista viestintää miehestä, jonka jo tunsi.
Kehoitti tutustumaan mieheen ja toisaalta myös varoitteli.
Välimme etääntyi aika paljon kun siinä tapahtui sekä ystävän, että miehen puolelta kaikenlaista epäjohdonmukaisuutta. Jatkoin seurustelua ja lopulta totesin, että mies on kamala (väkivaltainen) ja tukeuduin tähän ystävään. Lähennyimme taas.
Hän auttoi ja kuunteli.

Kunnes kertoikin kaiken kaikille muille kavereilleen mitä olin luottamuksellisesti kertonut tilanteesani. Olin rikki suhteesta mutta sitten hän päätyi olemaan taas väleissä tuon miehen kanssa. Tällä ystävällä oli myös juhlat joihin minua ei kutsuttu. Sitten siinä samoihin aikoihin tuon ystävän ystävä meni sänkyyn miehen kanssa, olivat yhdessä kaikki kolme viettäneet aikaa ja mies sai väliaikaisen parin itselleen. Yhdessä minua pikkasivat.
Se oli aivan kamalaa aikaa.

Olin yksin ja rikottu. Siinä tapahtui kaikkea kummallista. Lopulta oli pakko ottaa etäisyyttä tuohon ystävään ja katkaisin välit.
Hän ihmetteli kovin ja laittoi pitkiä syyllistäviä viestejä.
Minulla ei ollut ketään. Mies imuroi takaisin ja pyysi anteeksi kaikkea. Minä tyhmänä ja yksinäisenä jatkoin vielä hetken hänen kanssaan olemista kunnes pääsin siitäkin eroon. Olin jotenkin sekaisin ja aika traumatisoitunut.

Tuo koko sähellys oli itselle vaikeaa aikaa. Enkä oikein ymmärrä vieläkään mitä tuo kaikki oli.
Aivan kuin minulle olisi tehty jokin suuri kosto tai pila.
Kaikki nuo ihmiset ovat takanapäin.

Odotan kuitenkin päätöstä, mielenrauhaa asialle.
En sitä usein mieti mutta välillä.
Olinko ylireagoiva tai ylipäätään mitä tuosta tilanteesta todella pitäisi saada ajatella. Joskus mietin agendaa kaiken takana. Tai sitä, että oliko edes sellaista.
Mitä mieltä ulkopuolisiin silmin?