Olenko kohtuuton kun toivoisin että mieheni olisi hauskempi?

Muuten menee ihan hyvin, mutta jätkä ei varsinaisesti ole mikään läpänheittäjä. Vähän tuntuu olevan aspergerpiirteitä, ei aina tajua minunkaan vitsejäni, ottaa asiat kirjaimellisesti eikä tunnu arvostavan sellaista arjen huumoria. Tässä on aika iso ero verrattuna aikaisempiin suhteisiin, joissa yhteinen huumori oli merkittävä asia. Olin hiljattain työkavereiden kanssa ulkona ja yksi kollegoista on niin hulvattoman hauskaa seuraa, että jotenkin muistin taas, minkälaista se parhaimmillaan on. Kotiin tullessani olin ihan masentunut. Nyt mietin, että tätäkö tämä yhteiselo on loppuelämän ajan.