Te muut, joilla ei ole turvaverkkoa!

meillä on kyllä sukulaisia, mutta he eivät halua auttaa, joten tilanne ei muuttuisi, vaikka muuttaisimme heidän kanssa samaan taloon.

Ystäviä meillä on, mutta heistä ei ole apua, koska heillä on oma arkensa suurine perheineen pyöritettävänä. Emme pysty itsekään ketään ystäviä auttamaan, kuin korkeintaan hätätapauksessa, koska ei ole siihen aikaa, voimia eikä mahdollisuuksia.

emme tunne sieltä ketään. Hirvittää, mutta minkäs teet!

Muutimme töiden perässä toiselle puolelle Suomea, Espooseen ja lasten syntyessä huomasimme olevamme ilman turvaverkkoa. Ensimmäiset vuodet menivät aika tukalissa merkeissä, kun tiesi, ettei apua saa tarvittaessa mistään. Ystävystyin kyllä joidenkin äitien kanssa, mutta en kokenut voivani pyytää apua, sillä teimme kaksi lasta peräkkäin ja ajattelin sen olevan liikaa pyydetty. Muutimme Tuusulaan ja aloitin työt. Ensimmäinen reilu vuosi oli kamalaa, kun päädyin työpaikkaan, jossa ei sallittu poissaoloja oman, saatikka sitten lasten sairauden vuoksi. Sitten pääsin toiseen työpaikkaan, jossa sai sairastaa ja elämä muuttui heti paremmaksi. Samassa työpaikassa sattui olemaan työntekijä, jonka kanssa ystävystyin ja joka asuu melkein naapurina. Nyt koen, että meillä on tukiverkko. Ystäväni on välillä hakenut minun lapsiani hoidosta, kun emme ole mieheni kanssa ehtineet ennen sulkemisaikaa, hänen miehensä on hoitanut kaikki neljä lasta, kun olemme käyneet lenkillä jne. Eilen hänen mihenllään oli pikkujoulut, joten minä menin heille illaksi maistelemaan glögiä ja juttelemaan ja meillä oli mukava ilta maailmaan parannellen=). Enää ei ole pelokas olo eikä tarvetta hakeutua lähelle sukulaisia. Ja itse asiassa mieheni veli vaimonsa kanssa alkaa rakentaa 10 km päähän meistä, joten tilanne tulee paranemaan vielä tästäkin.



Olin vuosia sitä mieltä, ettei tässä iässä enää löydä sydänystävää. Itse yritin aktiivisesti sellaista löytää, koska kaipasin sitä niin kovasti, että olisi joku, jolle soittaa ja kertoa kaikesta, tai jonka luokse voisi vain mennä tylsän hetken koittaessa kahville, ja että olisi joku, joka aina sanoisi rehellisesti mietteensä siitä, mitä olen tekemässä tai miten asioista ajattelen. Sitten, kun tämä ystävä elämääni astui, jaksan vieläkin melkein päivittäin ajatella, miten ihanaa on, kun hänet löysin. Elämä oli jollain tavalla tyhjää ennen ystävää. Olihan niitä ystäviä ennenkin, mutta muutto toiselle paikkakunnalle muutti ystävyyttä niin, ettei se ollut enää arkiystävyyttä. Tämän ystävyyden annoin kasvaa hiljalleen ja meni melkein vuosi, että oltiin siinä pisteessä, että perheemme olivat kokonaisuudessaan ystävystyneet. Nyt siis voimme kaikki auttaa toisiamme ja meitä on neljä aikuista, joista kuka tahansa voi esim hakea kaikki lapset tarhasta. Ensi viikolla ystävämme menevät lahjaostoksille ja lapset ovat meillä ja kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen=)

Olen aidosti iloinen sinun, tuntemattoman ihmisen puolesta! (Kumpa joskus mekin löytäisimme tuollaisen ystäväpariskunnan!)





Me olemme asuneet työn vuoksi kaukana molempien sukulaisista ja ystävistä jo vuosia. Lasten synnyttyä turvaverkottomuus alkoi toden teolla loistaa poissaolollaan. Nyt esikoinen on 6-vuotias, emmekä ole hänen syntymänsä jälkeen esim. miehen kanssa nukkuneet yhtään yötä ihan kahdestaan, ilman lapsia.



Ihan pieniäkin asioita kaipaan. Juuri tuota 3:n mainitsemaa arkikanssakäymistä. Haluaisin leipoa pullaa ja kutsua tuttuni syömään tuoretta pullaa!! En kaipaa kipeimmin lastenhoitoapua, vaan sitä arjen jakamista muiden ihmisten kanssa, " koko kylä kasvattaa lapsia" -ajatusta.





Meidän tilanteemme on selviämässä. Parhaillaan pakkailemme tavaroita, teemme muuttoa kotiseudulleni heti vuoden vaihteen jälkeen. Elämä muuttuu aivan täysin. Kun olen melkeinpä 10 vuoden aikana tottunut olemaan kaukana kaikista tutuistani, mietin jopa, miten sopeudun enää takaisin heidän lähelleen? Olenko jo liian tottunut erakkomaiseen elämiseen, osaanko jakaa elämääni enää muiden kanssa? Ehkäpä se luonnistuu, mutta varmasti vie aikaa sopeutua takaisin sosiaaliseen elämäntyyliin.







ap

Samma här...



Mummit asuu 400 km päässä ja naapurissa asuva miehen sukulainen sanoo, että " hoida itse lapsesi" ... APUVA!





En ole itsekään ollut yhtään yötä 6v ja 5 v lapsistani erossa. Naisten- ja perhelehtien verkostojutut ovat minulle vieraita-

kuin SATUA (=uskomattomalta kuullotavaa).



Lomaa odotetaan- lomilla äidin eli minun suku auttaa.



VOIMIA!!!



PS: Käytän maksullista lastenhoitopalvelua MLL vakihoitajaa- ja päiväkodissa lapset ovat viimeiseen aukiolominuuttiin!:)Mies paljon töissä- eli kyllä HÄTÄ keinot keksii.

Onnea muuttoon ja toivotaan, että sopeudut takaisin vanhoihin kuvioihin! Ja sopeutuuhan sitä, kun haluaa!



Minäkin arvostan enemmän ystävyyttä, kuin lastenhoitoapua. Muistan tuon sinunkin kaipuusi siitä, että saisin leipoa jotain ihanaa ja nauttia tuloksista jonkun kanssa! Ennen tätä ystävääni en käynyt koskaan missään. Ei edes kiinnostanut ja kenen kanssa sitä olisin mennyt. Ystäväni sitten houkutteli minut karkaamaan välillä kotoa baareihin. Ensimmäisillä kerroilla päätin, että tämä on viimeinen kerta, kun lähden. Inhosin meteliä ja tupakansavua ja ajatusta, että se kaikki on yöunistani pois. Sitten huomasin, että pidän siitä. Enemmän kylläkin siitä odotuksesta, että pian laitamme itsemme kauniiksi ja menemme istumaan iltaa ja tapaamaan ihmisiä. Pari kuukautta sitten päätimme ottaa hotellihuoneen tunnin junamatkan päästä, ettei tarvi seisoa taksijonossa ja herätä aamulla lasten ääniin ja hoitoon. Oli ihana irtiotto olla ensin päivä shoppailemassa, sitten syödä ja tanssia ja mennä nukkumaan tietäen, että aamulla voi nukkua niin pitkään kuin haluaa ja sitten vain marssia hotelliaamiaiselle. Retki piristi märkää ja pimeää syksyä ja päätimme eilen, että otamme sen uusiksi. Varasimme samantien hotellihuoneen, mutta nyt eri paikkakunnalta ja odotamme malttamattomina helmikuun alkua, kun taas poistumme hetkiseksi aikaa kotoa. Jos joku olisi tämän ennustanut minulle pari vuotta sitten, olisin nauranut katketakseni. Silloin ei ollut ystävää, en juonut mitään koskaan ja viimeinen paikka, jossa itseni näin, oli baari. Se osa jäi elämästäni kokonaan väliin, koska silloin, kun olisin halunnut baariin, olin alaikäinen ja 18 -vuotta täytettyäni ei enää yhtään kiinnostanut. Näin kolmikymppisenä sitten tuli aloitettua!

Mutta jospa tekstin pituus korvaa otsikon puutteet?!

-Välit menneet kokonaan poikki kaikkiin sukulaisiin perintöriitojen takia. Asutaan samassa kaupungissa. Ystäviä ei ole.



-Tilanne on pysyvä.



-Koko lasten elinajan.



-Hyvä itseluottamus ja vahva usko omiin kykyihin selvitä kaikissa olosuhteissa.

Turvaverkon totaali puuttuminen ja elämä vailla tuttuja kasvoja ja ystäviä vaikuttaa suoraan perusturvallisuuden tunteeseen

Tunteen saattaa painaa alitajuntaan arjessa josta se silloin tällöin muistuttaa onttona ja tyhjänä tuulahduksena  irrallisena turvattomuuden puuskahduksena tyyliin "mitä jos johta tapahtuu mistä en selviäkään ihan yksin ".

Kyllä  jokaiselle soisi hyvän ystävän, esimerkiksi tuo edellä kuvailtu "irtiotto"kaveri kuulosti aivan ihanalta.

Moni juuri tälläkin hetkellä kaipaa ystävää, mukavaa ihmistä siihen arkeen .

Mistä olette palstalaiset löytäneet ystävän, voi kertokaa kiitos. Ja ennen kaikkea onko se mahdollista aikuisella iällä löytää hyvä kamu.

-Miksi teillä ei ole turvaverkkoa (siis sukulaisia ja ystäviä elämää jakamassa)?

Suku on hyvin pieni, isänpuolelta ei mitään tietoa. Lähin sukulainen kuollut. Olen niin sosiaalisesti epävarma että kavereita on, mutta en uskalla luottaa kehenkään oman häpeän takia.

-Onko tilanteenne jatkuva vai muuttuuko se joskus? (muutatteko joskus sukulaisten lähelle jne. ?)

Jatkuva toistaiseksi ellen alkaisi jostain syystä luottamaan ja avautumaan ongelmistani.

-Kauanko olette nyt olleet lasten kanssa " yksin" ?

ei lapsia, eikä varmaan tulekkaan. En halua heidän perivän geenejäni.

-Millä keinoilla olette jaksaneet eteenpäin ilman turvaverkkoa? Mikä on teille turvaverkon korvike?

Työ, että koen olevani jossain edes hyödyllinen. Vaikka matalapalkkainen työonkin, en ole siis uraorientunut. Välillä mikään ei toisaalta anna mitää vaan vajoan johonki masennukseen hetkeksi.