Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa olla töissä kun koen olevani työporukan ulkopuolinen ja ettei minusta pidetä
31.07.2023 |
Muut kaveraavat keskenään ja niin on hauskaa, mutta minulle ei vapaaehtoisesti jutella vapaa-ajan asioista.
Kommentit (30)
Sä olet töissä siellä, et solmimassa kaverisuhteita. Pysy vaan erossa ja hoida duunit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on.Asia parani kun vaidoin työ paikkaa.
Sama tilanne, mutta yritän vain ajatella että töissähän täällä ollaan eikä ystävystymässä. Ja yritän roikkua kahvikeskuteluissa edes jotenkin välillä mukana.
Ai kamala kun ahdistuin tänään pelkästään siitä että satuin kuulemaan yhden työyhteisön jutustelua, oli palattu lomilta ja porukan kellokas tenttasi muilta miten loma sujunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olen päinvastainen: minua on houkuteltu ja suorastaan painostettu osallistumaan erilaisiin illanistujaisiin, en ole suostunut. Minua on yritetty liittää väkisin whatsapp-ryhmään, en ole liittynyt. Minulta kysellään kovasti yksityiselämästäni, en ole kertonut. En ymmärrä mikä himo heillä on tähän. Minulla on oma elämäni ja sosiaalinen piirini, en kaipaa siihen työkavereitani eikä minua todellakaan huvita olla heidän kanssa tekemisissä yhtään ylimääräistä mitä pakko. Siis työryhmä on ihan kiva, mutta vedän rajat.
Ymmärrän että tuntuu pahalta.
Sitä jäin miettimään, kun puhuit "porukasta", että olisiko siinä sakissa yksi tai kaksi joihin haluaisit paremmin tutustua?
Ei ehkä kannatakkaan pyrkiä koko porukan suosioon, vaan hänen joka olisi sinusta mukavin? Kun tutustuisit yhteen henkilöön paremmin, saattaisivat muutkin kiinnostua seurastasi.
Mikäli tämä ei toimi, kannataisi ehkä vaan keskittyä pelkästään työhön ja siinä samalla moikkailla ja huomioida kaikkia ihmisiä tasapuolisesti.
Positiivinen ja reipas olemus tekee sinusta helposti löhestyttävän.
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmahan ei yleensä ole se että pitäisi päästä piireihin vaan se jos on ainoa ulkopuolinen. Siihen on joku syy.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen päinvastainen: minua on houkuteltu ja suorastaan painostettu osallistumaan erilaisiin illanistujaisiin, en ole suostunut. Minua on yritetty liittää väkisin whatsapp-ryhmään, en ole liittynyt. Minulta kysellään kovasti yksityiselämästäni, en ole kertonut. En ymmärrä mikä himo heillä on tähän. Minulla on oma elämäni ja sosiaalinen piirini, en kaipaa siihen työkavereitani eikä minua todellakaan huvita olla heidän kanssa tekemisissä yhtään ylimääräistä mitä pakko. Siis työryhmä on ihan kiva, mutta vedän rajat.
Oletkin suosittu, sinussa on sitä jotakin kun porukka haluaa sinut. Taidat olla korkeammalla tasolla tasoteorian mukaan, joten sinä et itse halua koska katsot näitä alaspäin.
Ota huomioon, että nämä tänne kirjoittavat siis HALUAVAT olla osa ryhmää, sinä et, koska olet itsenäinen ja vahva ja sinulla on ns. oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävää tuo on, mutta jos työasioista puhuvat sinulle, niin vielä menettelee. Kyse on vain siitä, jaksatko tuollaista. Itse en jaksanut olla syrjittävänä ja ylenkatsottavana. Onneksi oli mahdollisuus vaihtaa paikkaa. Kannattaa harkita, onko sun pakko lähteä vai jäädä.
Tää on niin av-mammamainen neuvo heti ekassa tai tokassa kommentissa: eroa ja jätä.
Ilmankos palsta on täynnä eronneita, karanneita, työttömiä ja yksinäisiä ihmisiä.
Minulle kyllä avaudutaan henkilökohtaisista asioista ja läpistään kaikki arkiset puuhastelut ihan riesaksi asti, mutta ketään näistä ei kiinnosta minun asiat. Tauolta tulee kiire pois, tai puhutaan päälle, jos yritän kertoa omista tekemisistäni tai sattumuksista tai ihan mitä vaan yleistä elämästäni. Tai sitten vähätellään ja nokitellaan ettei tuo nyt ole mitään ja kuinka paljon vakavempaa, vaikeampaa, suurempaa, tärkeämpää, vaivalloisempaa, hienompaa, parempaa, ahkerampaa tms hänen tilanteensa tai tekemisensä on. Ja en kyllä edes kovin usein omista asioistani puhu, koska en saa suunvuoroa, koska vastaanotto on edellä mainittua ja koska kukaan ei nauti luottamustani.
En tiedä, minkäläista juttua minusta liikkuu ja puhutaanko minusta selän takana, mutta yleinen asenne minua kohtaan tuntuu olevan sellainen, etten tiedä tosielämästä mitään ja "helppoahan sinun on". Epäilen, että jostain on levinnyt käsitys, että olen jotenkin parempiosainen tai helpommalla pääsevä, tai jotain. No en ole. Olen kyllä peruspositiivinen, enkä hirveästi jaksa velloa pienissä murheissa = en valita, ja isot murheet tuntuu liian yksityisiltä puhua töissä, koska en tunne luottamusta yhtäkään työkaveria kohtaan. Kuulen niin monet jutut, joita kertoja tuskin on tarkoittanut eteenpäin kerrottaviksi, että pidän omat arat asiat yksityisinä.
Mutta kyllä, jossain määrin tunnen tuota saman kaltaista ulkopuolisuutta työporukasta, koska harva heistä tuntee minua mitenkään. Osittain itse pidän asioita ominani ja sitten toisaalta kukaan ei koskaan kysele vaikkapa että missä ja miten asun, mistä olen kotoisin, missä olen ennen ollut töissä, mitä opiskellut, mitä harrastan, mitä lapset harrastaa, mistä olen kiinnostunut, mitä puuhaan vapaa-ajalla jne. Nämä ovat niitä asioita, joita itse kuuntelen korvat soiden kaikki tauot ja jos yritän itse tuoda esille samoja asioita, niin kuulijaa ei kiinnosta, hän haluaa vain pitää monologiaan vapaapäivän kulustaan, tai siitä murheen alhosta, mikä milloinkin on ajankohtaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on yksi joka on myös tavallaan ulkopuolella töissä tällä hetkellä, mutta tilanne on mennyt kuitenkin eri tavalla.
Käynyt taas niin päin, että työt aloitettua aluksi viihdyin enemmän itsekseni.
Tulin kuitenkin toimeen kaikkien kanssa ja työt sujuivat hyvin.
Myöhemmin huomasin, että työkaverit ovat mukavia ja osa kivojakin.
Heräsi halu liittyä porukkaan ja jutella muiden kanssa enemmän tauoilla.
Huomaa että ei ole samalla tavalla helppoa tutustua muihin jälkikäteen, mutta ehkä vielä joku päivä huomaa löytävänsä juttu kavereita tauoilla.
Ihminen voi muuttua. Näinkin voi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää tuo on, mutta jos työasioista puhuvat sinulle, niin vielä menettelee. Kyse on vain siitä, jaksatko tuollaista. Itse en jaksanut olla syrjittävänä ja ylenkatsottavana. Onneksi oli mahdollisuus vaihtaa paikkaa. Kannattaa harkita, onko sun pakko lähteä vai jäädä.
Tää on niin av-mammamainen neuvo heti ekassa tai tokassa kommentissa: eroa ja jätä.
Ilmankos palsta on täynnä eronneita, karanneita, työttömiä ja yksinäisiä ihmisiä.
Ihan on käytännössä koettu, parani vaihtamalla. Tässä ei nyt avioliitosta ole kyse. Työpaikkakiusaamisesta kannattaa hankkitua eroon, sitä ei ole pakko sietää.
Luultavasti olet tuntemuksillasi ihan oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei yleensä ole se että pitäisi päästä piireihin vaan se jos on ainoa ulkopuolinen. Siihen on joku syy.
Sosiaalinen kömpelyys ja "oudot jutut"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei yleensä ole se että pitäisi päästä piireihin vaan se jos on ainoa ulkopuolinen. Siihen on joku syy.
Sosiaalinen kömpelyys ja "oudot jutut"?
Minulla on syynä sosiaalinen kömpelyys, mutta minä olen ollut siellä VAIN töissä, ja vapaa-aika on ollut muuta.
Vierailija kirjoitti:
Sä olet töissä siellä, et solmimassa kaverisuhteita. Pysy vaan erossa ja hoida duunit!
työ on huomattavasti mielekkäämpää, jos kokee olevansa osa työporukaa myös sosiaalisesti. Onpa sinulla ankea ja ymmärtämätön suhtautuminen työpaikan henkilödynamiikkaan ja ilmapiiriin. Harva työ on siinä määrin innostavaa, että yksistään sitouttaisi työpaikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Syntymä on kuolemantuomio :(
No, tee asialle jotain, äläkä jankkaa joka ketjussa, kun ei nyt liity sun tuskasi tähän(kään) aiheeseen.
Ikävää tuo on, mutta jos työasioista puhuvat sinulle, niin vielä menettelee. Kyse on vain siitä, jaksatko tuollaista. Itse en jaksanut olla syrjittävänä ja ylenkatsottavana. Onneksi oli mahdollisuus vaihtaa paikkaa. Kannattaa harkita, onko sun pakko lähteä vai jäädä.