Miksi jotakuta kiusataan?
Kommentit (104)
Empä tiedä miksi kiusataan.
Kiusattiin koulu aikoina aika paljon.
Pari luokkalaista jotka alkoivat neljännellä luokalla kiusaamaan.
Alkoi sellaisella torjuvilla eleillä ja haukkumisena.
Vähitellen käännyttivät muita luokkalaisia ja koululaisia minua vastaan.
Ei päästetty välitunneilla peleihin tai leikkeihin.
Vaikka osa sanoivat jo tunnilla että tule mukaan, niin näiden poikien ollessa samassa pelissä kielsivät muita ottamasta minua peliin mukaan vaikka olin hyvä siinä.
Sitten oli pitkin vitos luokkaa uhkailua, tönimistä, potkimista, pahan puhumista selän takana, eristämistä..
Opettajista ei ollut apua, koska joko esitettiin syytöntä tai sama touhu vain jatkui.
Yläasteella luokka vaihtui. No, seiska luokalla sielläkin kolme tyyppiä ottivat silmätikukseen ja eristivät minut ulos porukasta.
Lopulta vetäydyin kokonaan omiin oloihin.
Olin hiljaisempi ja minulla oli omia mielenkiinnon kohteita, mutta ei se kiusaamiseen oikeuta.
Oli muutkin erilaisia ja omat juttunsa. No enneet ovat menneitä ja eteenpäin päästy vaikka arpia jäänyt.
En todellakaan tiedä miksi jotakuta kiusataan.
Yksi ratkaisu voisi olla tällainen kiusatulle;
Kiusatun kannattaa ajatella, että kiusaaja on pieni lapsi jolla ei ole vielä kehittyneet sosiaaliset taidot. Toisin sanoen asettuu siis kiusaajan yläpuolelle. Silloin hänen piikittely ja ilkeä käytös pysyy siellä alhaalla eli lapsen tasolla. Näin pystyy käsittelemään kiusaamisen saman tien ja pääsemään eteenpäin.
Hivenpä hyvinkin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis vielä tuo aspergerhiven voi tarkoittaa, että toistaa asioita, juuttuu niihin. Tai onko se jokin muu piirre. Jolloin toistaa kiusaamista, takertuu henkilöihin ja piirteisiin. Jokainen asperger ei ole sellainen. Osalla on taas tourette, mutta se voi olla ahdistustoistoa ja ei ole aina kiusaaja.
Lopettaisitko jo. Mitään todistuspohjaa ei sulla ole tohon, eikä ketään nimitellä millään diagnooseilla. Yleensä ko diagnoosin saaneita päinvastoin härnätään, ja huomaavat helposti epäaitouden.
Mitä tuo kommentti edes tarkoittaa? Aspergerhiven? Asperger/touretteihmiset voivat joutua kiusatuiksi - harvemmin ovat itse kiusaajia. Erilaisuus voi altistaa kiusaamiselle, mutta ei ole sen erilaisen vika joutua siihen asemaan. Vika on yhteisössä, joka sallii kiusaamisen ja huonossa johtamisessa sekä ennakkoluuloissa ja ahtaissa asenteissa.
Sote ala! Minua kiusattiin,kun lapseni oli vakavasti sairas.