En vain pidä ihmisten seurasta - mikä vika siinä on?

Minulla on kans yksi tuttu, joka on aina niin hirveän rasittunut kuulemma ja haluaa olla rauhassa, eikä jaksaisi olla muiden kanssa. Näin hän aina selittää. On todella ristiriitainenpersoona ja hakeutuu huomion keskipisteeksi ihan aina. Ja selittää ihan kaikki omat jutut kaikille ja ottaa tilaa ja aikaa rohkeasti. Tätä olen ihmetellyt, että mikä homma. Ei minulla olisi energiaa olla yhtä sosiaalinen kuin hän, että ei ihme, että valittaa, että se on raskasta. Aina suuna päänä ja omat jutut ja hirveä huomion tarve, ihan aina. Sitten kuitenkin valitus, että ei saa olla rauhassa ja tuntuu, että on pitää olla toisten kanssa ja auttaa ja järjestää. Ja sitten tulee joku 15 min. monologi jossakin 20 hengen juhlassa, jossa olisi oikeastikin hyvä antaa tilaa myös muille. En käsitä

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kans yksi tuttu, joka on aina niin hirveän rasittunut kuulemma ja haluaa olla rauhassa, eikä jaksaisi olla muiden kanssa. Näin hän aina selittää. On todella ristiriitainenpersoona ja hakeutuu huomion keskipisteeksi ihan aina. Ja selittää ihan kaikki omat jutut kaikille ja ottaa tilaa ja aikaa rohkeasti. Tätä olen ihmetellyt, että mikä homma. Ei minulla olisi energiaa olla yhtä sosiaalinen kuin hän, että ei ihme, että valittaa, että se on raskasta. Aina suuna päänä ja omat jutut ja hirveä huomion tarve, ihan aina. Sitten kuitenkin valitus, että ei saa olla rauhassa ja tuntuu, että on pitää olla toisten kanssa ja auttaa ja järjestää. Ja sitten tulee joku 15 min. monologi jossakin 20 hengen juhlassa, jossa olisi oikeastikin hyvä antaa tilaa myös muille. En käsitä

Mulla on työkaveri joka päivittää someen jatkuvasti erilaisia meemejä ja tekstilainauksia introverttiydestään. Siitä miten ei halua että hänelle puhutaan, ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä eikä ymmärrä miksi pitäisi olla, ei halua puhua kellekään eikä edes katsoa ketään päin. Osan näistä jutuista puhuu myös ihan kasvotusten ääneen.

Töissä aivan täysi hölösuu jota ketään ei jaksa kuunnella. Ei tajua tukkia turpaansa vaikka miten yrittäisi itse esittää vaikka lukevansa kirjaa. Yrittää jatkuvasti päästä huomion keskipisteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin välillä töissä, että miten ihmiset haluaa syödä toistensa kanssa? Miksei kaikki vaan mene omille työpisteillensä ja käytä tuon ajan vain rauhassa itsekseen?  Sehän olisi ihanaa?  Miten kenellekään voi olla ihanaa mennä jonnekkin yhteiseen pöytään puhumaan paskaa?

En ikinä vietä lakisääteisiä taukojani töissä muiden kanssa.

Teen työni hyvin ja tauoilla vetäydyn itsekseni ihan mihin tahansa rauhalliseen kolkkaan.

Extrovertit energiaimurit imekööt toinen toisensa kuiviin - minua ei kiinnosta.

Eikä minua kiinnosta mitä mieltä ovat omasta tavastani tauottaa työtäni.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia ei kiinnosta muiden jutut. Mietin, mihin ihmissuhteet sitten perustuvat, jos ei ole kiinnostusta toisten asioihin? Millainen ystävyys ja suhde rakentuu silloin? Kun sinulle tulee paljon pyyntöjä tapaamisiin, niin miksi? Kai muut ovat huomanneet, että sinua ei kiinnosta. Ei sitä voi feikata. Varsinkaan, jos hyvin tuntee toisen. Tätä ihmettelen ihan yleisellä tasolla, että, onko ihmiset vain niin huonoja tekemään mitään yksin, että mieluummin pyydetään kaveriksi joku iha kuka vaan, joka ei ole kiinnostunut edes minusta ihmisenä, kunhan ei tarvitse mennä tai olla yksin. Kun on paljon sinkkujakin, niin ylläpidetään tyhjiä ihmissuhteita yksinäisyyden pelossa. Sinä tunnustat, että viihdyt yksin, se on OK, mutta kerro se heille myös. Älä teeskentele.

Kyllä minulla on kiinnostusta toisten asioihin mutta vain tiettyyn rajaan asti. Ja parhaat keskustelut ovat mielestäni vastavuoroisia, eli sellaisia joissa toinen henkilö on myös minusta kiinnostunut ja kiinnostunut myös siitä, mitä minä haluan tehdä. Mutta läheskään aina ei näin ole, vaan tuntuu että olen vain yleisö toisen monologille omasta elämästään ja että moni henkilö haluaa juuri tällaista.

Ja en tiedä, miksi saan niin paljon kutsuja. Olen itsekin sitä ihmetellyt. Olen toki tiettyyn rajaan asti seurallinen, ystävällinen, yms., mutta se että juttelen jonkun kanssa mielelläni 10 minuuttia ei omasta mielestäni tarkoita heti sitä, että haluan sitten ryhtyä kuuntelemaan heidän juttujaan omasta elämästään tuntikausia.

- ap

Mullakin on syyllisyydentuntoja kun en jaksaisi tyhjänpäiväistä seuranpitoa. Niin sukulaiset kuin työkaveritkin tuntuvat kovin kaipaavan jutuilleen yleisöä. Pahimpia monologin pitäjiä on ollut pakko vältellä koska tuskastun niin kovasti. Puhutaan tuntikausia omista arkipuuhista ja ihmisistä joita en tunne, pahimmillaan vielä omahyväisesti. Nuorena ihmisten jutut eivät vielä olleet niin tylsiä, kaikilla oli isoja elämänmuutoksia ja haaveita. Vasta keski-iässä on alkanut tuntua tämä halu paeta ihmisten seuraa.

Onneksi minulla on muutama ihminen jonka kanssa kiinnostus toisen elämään on molemminpuoleinen (kiintymyksen kautta syntynyt) ja keskustelut tuntuvat merkityksellisiltä.