Miten valita puolue?
Kunnallispolitiikka kiinnostaa ja haluaisin lähteä mukaan toimintaan, mutta kuinka valita oikea puolue?
Löytyykö mistään helposti tietoa siitä mitkä ovat puolueiden mielestä ne jutut, joita he ajavat? Mun mielestä nykyään kaikki puolueet isommat ovat lähes samalla viivalla, joten sen oman puolueen löytäminen on hyvin vaikeaa.
Vai onko ainoa vaihtoehto lähestyä esim. asuinpaikkakunnallani olevia puolueihmisiä ja kysellä tarkemmin?
Kommentit (3)
Ja tulet huomaamaan, että näin vaalien alla puolueiden väliset erot tulevat taas supistumaan -kukaan ei oikein uskalla kovin vahvasti ottaa kantaa mihinkään. Tosin toivoisin, että tänä vuonna vaaleissa ei yritettäisi miellyttää kaikkia, vaan kukin puolue ajaisi rehdisti omaa asiaansa.
Monia hyviä asioita on aikoinaan saanut aikaan, mutta nyt on ihan vaan ison rahan asialla. Puhuvat muuta, mutta teot kertovat totuuden.
Vaikea on valita puoluetta, kaikilla on (ainakin puheissa) jotain hyvää, mutta löytyy sitten ne negatiivisetkin puolet.
Ja ei muuten tosiaan kaikii kokoomuslaiset ole yrittäjiä! Ja toisaalta itse olen yrittäjä, mutta en silti ole kokoomuslainen. Heillä on kyllä monia kannatettavia ajatuksia, mutta sitten siellä on näitä kirkasotsaisia typeryksiä pilvin pimein, enkä oikein tunne kuuluvani siihen joukkoon. Maalaisena voisin kannattaa kepuakin, mutta taas kun miettii näitä kepulaisia junttikansanedustajia (juntteja negatiivisessa mielessä!), niin hekin ovat niiiiin kaukana omasta ajatusmaailmastani.
Toistaiseksi olen päätynyt vihreisiin, vaikuttavat jotenkin kaikkein fiksuimmilta, vaikka en varaukseton kannattaja olekaan. Ja onhan puhdas elinympäristö kuitenkin se mihin kaikki rakentuu lopultakin.
Mutta jos tuli uusi houkutteleva puolue, niin olisin kyllä helppo " saalis" , jos siinä olisi parhaat palat näistä vanhoista puolueista.
että tiedät, mitkä ovat olleet ne johtotähdet. Sitten internetin avulla voit lukea juttuja vaikka 10 vuoden takaa, mitä ovat tehneet jne. Jos sun poliittinen tietämys on ihan nollatasoa, turha lähteä leikkiin mukaan.