Onko paikalla ketään joka mennyt ulkomailla ulkomaalaisen kanssa naimisiin? Miten passi kun sukunimi muuttuu?
Tarkoitus olisi mennä syksymmällä ulkomailla naimisiin ja jäädä sinne sitten pitemmäksi aikaa.
Voiko vanhalla passilla matkustaa sitten myöhemmin Suomeen vai pitääkö passi uusia jossain Suomen suurlähetystössä?
Kommentit (32)
No, tietysti suurlähetystön kautta uusi passihakemus. Onkohan ulkomaille muutto muutenkin sinulle liian vaativa haaste?
En osaa sanoa, mutta joskus mielestäni riitti, että passissa ja lentolipussa oli sama nimi eli tilaat lipun vanhalla nimellä. Kannattaa myös tarkistaa, että passi on voimassa.
Oliko tässä postauksessa asiana oikeasti se passi, vai pelkkää humblebraggausta kuinka olet päässyt naimisiin ulkkarin kanssa ja jätätte Suomen?
Kun sukunimi muuttuu esimerkiksi avioliiton myötä, passia ei yleensä tarvitse välittömästi uusia. Monissa maissa passin voimassaolo jatkuu edelleen, vaikka sukunimi olisikin muuttunut. Kuitenkin on tärkeää, että passin tiedot ovat ajantasaiset ja vastaavat henkilön nykyistä nimeä.
Jos aiot matkustaa ulkomaille vanhalla passilla, joka on vielä voimassa, ja jossa on vanha sukunimi, suosittelen ottamaan mukaan myös virallisen todistuksen nimenmuutoksesta. Usein avioliiton rekisteröimisestä tai nimenmuutoksesta annetaan todistus, joka osoittaa uuden nimen voimassaolon. Tämä todistus voi olla hyödyllinen, jos sinua pyydetään selventämään nimenmuutostasi maahan saavuttaessa.
Koska passin ja matkustusasiakirjojen säännöt voivat vaihdella eri maiden välillä, on tärkeää tarkistaa Suomen passin voimassaoloon ja nimenmuutoksiin liittyvät viralliset ohjeet Suomen passiviranomaisilta, kuten poliisilta tai Suomen suurlähetystöstä ulkomailla. Näin voit varmistaa, että matkustaminen sujuu ongelmitta ja sinulla on kaikki tarvittavat asiakirjat mukana. Mikäli vanhan passisi tiedot ovat ristiriidassa uuden sukunimesi kanssa, sinun tulee hakea uutta passia ennen matkaa.
Vierailija kirjoitti:

No kun en ole sinne mitenkään virallisesti muuttamassa vaikka mulla siellä asunto onkin, ja oon siellä ollut jo yli vuoden niin ei sinällään ole haastetta.

Jos olet os. Sari Karvanen, et voi matkustaa passilla jossa nimenä Sari Youhammoud-al-horrou-saif-Karvanen
Onko sinulla jokin erikoinen syy, miksi haluat vaihtaa sukunimesi? Pidä oma sukunimesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tietysti suurlähetystön kautta uusi passihakemus. Onkohan ulkomaille muutto muutenkin sinulle liian vaativa haaste?
No kun en ole sinne mitenkään virallisesti muuttamassa vaikka mulla siellä asunto onkin, ja oon siellä ollut jo yli vuoden niin ei sinällään ole haastetta.
Kelaan pitää ilmoittaa että et ole enää mm. terveydenhuollon piirissä.
ChatGPT kirjoitti:
Kun sukunimi muuttuu esimerkiksi avioliiton myötä, passia ei yleensä tarvitse välittömästi uusia. Monissa maissa passin voimassaolo jatkuu edelleen, vaikka sukunimi olisikin muuttunut. Kuitenkin on tärkeää, että passin tiedot ovat ajantasaiset ja vastaavat henkilön nykyistä nimeä.
Jos aiot matkustaa ulkomaille vanhalla passilla, joka on vielä voimassa, ja jossa on vanha sukunimi, suosittelen ottamaan mukaan myös virallisen todistuksen nimenmuutoksesta. Usein avioliiton rekisteröimisestä tai nimenmuutoksesta annetaan todistus, joka osoittaa uuden nimen voimassaolon. Tämä todistus voi olla hyödyllinen, jos sinua pyydetään selventämään nimenmuutostasi maahan saavuttaessa.
Koska passin ja matkustusasiakirjojen säännöt voivat vaihdella eri maiden välillä, on tärkeää tarkistaa Suomen passin voimassaoloon ja nimenmuutoksiin liittyvät viralliset ohjeet Suomen passiviranomaisilta, kuten poliisilta tai Suomen suurlähetystöstä ulkomailla. Näin voit varmistaa, että matkustaminen sujuu ongelmitta ja sinulla on kaikki tarvittavat asiakirjat mukana. Mikäli vanhan passisi tiedot ovat ristiriidassa uuden sukunimesi kanssa, sinun tulee hakea uutta passia ennen matkaa.
Sen verran tiedän että en voi etukäteen tietenkään uutta passia hakea vaan vasta sitten kun olen naimisissa.
En tiedä yhtään millainen projekti on alkaa passia uusimaan suurlähetystön kautta. Ehkä helpointa on lentää häiden jälkeen Suomeen, uusia passi ja mennä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä postauksessa asiana oikeasti se passi, vai pelkkää humblebraggausta kuinka olet päässyt naimisiin ulkkarin kanssa ja jätätte Suomen?
Se passi. En ole vielä naimisissa mutta tavallaan asun jo ulkomailla.
Et sinä tarvitse enää sen jälkeen passia kun se karvakäpälä ei anna sinun poistua kotoa, ulkomaille lähdöstä puhumattakaan.
Sukunimen muuttumisajanhan voi päättää? Mutta ota yhteys suurlähetystöön ja kysy.
Vierailija kirjoitti:
ChatGPT kirjoitti:
Kun sukunimi muuttuu esimerkiksi avioliiton myötä, passia ei yleensä tarvitse välittömästi uusia. Monissa maissa passin voimassaolo jatkuu edelleen, vaikka sukunimi olisikin muuttunut. Kuitenkin on tärkeää, että passin tiedot ovat ajantasaiset ja vastaavat henkilön nykyistä nimeä.
Jos aiot matkustaa ulkomaille vanhalla passilla, joka on vielä voimassa, ja jossa on vanha sukunimi, suosittelen ottamaan mukaan myös virallisen todistuksen nimenmuutoksesta. Usein avioliiton rekisteröimisestä tai nimenmuutoksesta annetaan todistus, joka osoittaa uuden nimen voimassaolon. Tämä todistus voi olla hyödyllinen, jos sinua pyydetään selventämään nimenmuutostasi maahan saavuttaessa.
Koska passin ja matkustusasiakirjojen säännöt voivat vaihdella eri maiden välillä, on tärkeää tarkistaa Suomen passin voimassaoloon ja nimenmuutoksiin liittyvät viralliset ohjeet Suomen passiviranomaisilta, kuten poliisilta tai Suomen suurlähetystöstä ulkomailla. Näin voit varmistaa, että matkustaminen sujuu ongelmitta ja sinulla on kaikki tarvittavat asiakirjat mukana. Mikäli vanhan passisi tiedot ovat ristiriidassa uuden sukunimesi kanssa, sinun tulee hakea uutta passia ennen matkaa.
Sen verran tiedän että en voi etukäteen tietenkään uutta passia hakea vaan vasta sitten kun olen naimisissa.
En tiedä yhtään millainen projekti on alkaa passia uusimaan suurlähetystön kautta. Ehkä helpointa on lentää häiden jälkeen Suomeen, uusia passi ja mennä takaisin.
Suurlähetystön kautta passin hakeminen ei yleensä ole mitenkään erityisen hankalaa, mutta se on kalliimpaa kuin Suomessa passin uusiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tietysti suurlähetystön kautta uusi passihakemus. Onkohan ulkomaille muutto muutenkin sinulle liian vaativa haaste?
No kun en ole sinne mitenkään virallisesti muuttamassa vaikka mulla siellä asunto onkin, ja oon siellä ollut jo yli vuoden niin ei sinällään ole haastetta.
Kelaan pitää ilmoittaa että et ole enää mm. terveydenhuollon piirissä.
Miten ihmeessä kela nyt tähän liittyy???
Suomeen maksan verot niin miksi en olisi oikeutettu käyttämään Suomen terveydenhuoltoa?
Oleskelen pitempiä aikoja ulkomailla, en asu siellä virallisesti enkä aio sinne virallisesti muuttaa.
Suurlähetystön kautta passin uusiminen on helppoa, ja yleensä nopeaakin:)
Jos menet naimisiin ulkomailla, on avioliitto vahvistettava myös Suomessa, mikäli haluat vaihtaa nimeäsi ja hakea uuden nimen mukaisen passin. Suomen viranomaiset eivät saa automaattisesti tietoa avioliitosta tai nimenmuutoksesta. Kun haet avioliiton vahvistusta Suomessa ilmoitat, mitä sukunimeä tulet käyttämään, ja vasta kun vahvistus on tehty ja se näkyy tiedoissasi, voit hakea uutta passia. Tähän asti käytät vanhaa passia.

Tiedän että pitää ilmoittaa dvv:lle naimisiin menosta.
Vierailija kirjoitti:
Et sinä tarvitse enää sen jälkeen passia kun se karvakäpälä ei anna sinun poistua kotoa, ulkomaille lähdöstä puhumattakaan.
Kateellinen??? 🤣🤣🤣

Mistä? Siitä että joku naitattaa itsensä jonkun karvakäpälän kotiorjaksi?
Ihan sama minne muutat tai kenen kanssa, passi menee uusiksi jos nimi vaihtuu.