Persoonallisuushäiriöt ovat kuin horoskoopit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Samaa ihmettelen. Ja haluaisin nähdä millä perusteella on päädytty siihen ettei ole traumaa. Esimerkiksi omakohtaisena kokemuksena ymmärsin vasta lähemmäs 40 v, että eräs kokemani asia oli trauma. Koska sen ei "kuuluisi" olla sellainen mutta olosuhteet tekivät siitä trauman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Tässä vain muutamia ensimmäisiä hakutuloksia Googlesta:

https://themighty.com/topic/borderline-personality-disorder/borderline-…

Ja tähän vielä, että edelleen, kuten olen tuolla aiemmin sanonut, kyllä, trauma on myös yksi syy BPD:lle, mutta ei ainoa, eikä se ole välttämätön kriteeri kyseiselle diagnoosille. Siksi en usko todellakaan siihen, että aletaaan niputtaa BPD ja traumatisoituneet ihmiset automaattisesti yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Samaa ihmettelen. Ja haluaisin nähdä millä perusteella on päädytty siihen ettei ole traumaa. Esimerkiksi omakohtaisena kokemuksena ymmärsin vasta lähemmäs 40 v, että eräs kokemani asia oli trauma. Koska sen ei "kuuluisi" olla sellainen mutta olosuhteet tekivät siitä trauman.

Siis kaikissa tapauksissa. Lukekaa mitä olen aiemmin kirjoittanut. Siis kyllä, traumakin voi olla siellä taustalla, mutta voi olla olematta traumataustaa myös. Sen takia ei voida kategorisesti lähteä minun mielestäni väittämään, että se ei ole persoonallisuushäiriö, vaan sen voisi aina muka korvata traumadiagnoosilla. Joissain tapauksissa varmasti, ja kuten olen myös tuolla aiemmin sanonut, niin jotkut BPD-diagnoosit on varmasti vääriä diagnooseja. Mutta on myös aitoja BPD keissejä, joissa ei ole traumaa taustalla, ja kyseessä on selkeästi persoonallisuushäiriö.

Wikipediassa lukee näin: some patients with BPD do not report a traumatic history

Jos tää jätetään vain potilaan raportoinnin varaan, niin kuinkahan luotettavaa lienee.

Vierailija kirjoitti:

Wikipediassa lukee näin: some patients with BPD do not report a traumatic history

Jos tää jätetään vain potilaan raportoinnin varaan, niin kuinkahan luotettavaa lienee.

Voit lukea myös aikuisten ihmisten lähteitä, niin ehkä ymmärrät asioita paremmin.

Tuntuu aika mahdottomalta taata etteikö jollakin olisi voinut olla trauma tämän tietämättä. Ihan alkaen siitä että ettei me muisteta mitään ensimmäisistä vuosista ja ollaan sen varassa tunnustaako joku että esim hyväksikäyttöä tapahtui. Dissosiaatio aiheuttaa täydellisiä muistikatkoksia eikä kaikki ihmiset edes tiedä että lapsuuden perheessä oli jotain vikaa koska olivat niin "sisällä" siinä epätoimivassa perheessä. Saattaa olla jopa se käsitys että vanhemmat oli mitä parhaita ja oli "liian" hyvät välit.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aika mahdottomalta taata etteikö jollakin olisi voinut olla trauma tämän tietämättä. Ihan alkaen siitä että ettei me muisteta mitään ensimmäisistä vuosista ja ollaan sen varassa tunnustaako joku että esim hyväksikäyttöä tapahtui. Dissosiaatio aiheuttaa täydellisiä muistikatkoksia eikä kaikki ihmiset edes tiedä että lapsuuden perheessä oli jotain vikaa koska olivat niin "sisällä" siinä epätoimivassa perheessä. Saattaa olla jopa se käsitys että vanhemmat oli mitä parhaita ja oli "liian" hyvät välit.

Mutta onko se trauma, jos ei koe siitä koituneen haittaa? Tai jos on jo käsitellyt asian itsekseen tai muiden kanssa? Kaikki ihmisten ongelmat pyritään selittämään sillä, että heillä oli hankala lapsuus. Jokaisen kokemus on yksilöllinen. Joillain on ollut kaikki edellytykset hyvään elämään, mutta silti kärsivät ja sairastuvat. Freud toi hyviä pointteja ja on varmasti auttanut monia ihmisiä, mutta hänen ideoita pitäisi edelleen viedä eteenpäin ja hioa. Kaikki ei päde samalla tavalla kaikkien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Niin, kun käyttää englanninkielistä lähdettä on hyvä myös osata englantia. Without traumatic or stressful life events; joka viittaa tapahtumiin joka voidaan eriyttää traumaattisista/epävakaista/turvattomista suhteista jotka itsessään ovat trauma, joskaan ei identifioitavissa yhdeksi tai useammaksi traumaattiseksi tapahtumaksi kuten esimerkiksi väkivallan kokeminen, onnettomuudet jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Kopsaan toisesta ketjusta viestin:

Vahvistusharha saattaa syntyä siitä, että henkilöllä on traumatausta ilman mielenterveyshäiriöitä. Meillä pidetään laajasti psykoanalyysia kiveen hakattuna totuutena ja tervekkin ihminen voidaan tulkita kiistävän totuuden, jos ei koe alkoholistien kasvatuksen haittaavan elämäänsä. Kiintymyssuhteet ja varhaislapsuuden vuorovaikutusten vaikutukset ovat mielenkiintoinen teoria ja hyödyttää monia, mutta ne eivät päde kaikkiin ihmisiin.

---

Vahvisharha alkuperäisessä viestissä viittasi mahdollisuuteen, että yksittäiset tilanteet ja kokemukset ovat korostuneet liikaa tutkijan mielessä ja hän päätti diagnoosin alitajunnassaan ennen tutkimusten päättymistä ja epätietoisesti ohjasi keskustelua niin, että sai vahvistuksen uskomukselleen. Jotkut ihmiset ovat todella herkkiä suggestiolle tai haluavat välttävää konfliktia niin paljon, että myöntäilevät tutkijaa, vaikka tilanne olisi eri. Joillain ihmisillä myös ajattelu on monimutkaista, mutta ulossaanti heikkoa, josta esimerkkinä:

Häneltä kysyttiin saako eläimiä kiduttaa ja tappaa. Hänen ajatuksensa ohjaantui lihantuotantoon. Siellä eläimet elävät surkeissa oloissa ja lopulta tapetaan, jotta ihmisille saadaan ruokaa. Tätä tehdään yleisesti ja hän itsekkin syö lihaa, joten vastaa, että saa. Tutkija saa tästä psykopaatin vinkin, vaikka todellisuudessa henkilö olisi todella eläinrakas ja empaattinen.

Häneltä kysyttiin, että haastaako riitaa muiden ihmisten kanssa. Hänellä on tapana töksäyttää asioita liian suoraan, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Hän huomaa aiheuttavansa riita tilanteita, joten vastaa kyllä. Tämä antaa kuvan, että hän käyttäytyy riitaisasti.

Ongelmana tutkimuksissa on se, ettei tutkija välttämättä tunne tutkittavaa. Asiakkaan sanat ja eleet saattavat poiketa "normaalista", jolloin nolostunut tai hermostunut nauru tulkitaan ylimielisyytenä tai ylpeytenä ja vitsit totuutena. Tutkija ei saisi tehdä mitään omia oletuksia tai johdatella keskustelua, mutta tämä on todella vaikeaa. Kokemukset edellisten asiakkaiden kanssa jäävät alitajuntaan ja lihasmuisti ottaa herkästi vallan.

Myös vanhat kirjaukset asiakkaasta saattavat aiheuttaa ennakkoasenteita, jotka aiheuttaa tai vahvistaa kuvaa. Lääkärit ja hoito-alan eri ammattilaiset ovat myös ihmisiä ja samalla tavalla alttiita virheille kuin me muutkin.

Onko vahvistusharha, että kyseenalaistaa lääkärin diagnoosin persoonallisuushäiriöstä, jos persoonallisuushäiriön kriteeri on auktoriteettien haastaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Samaa ihmettelen. Ja haluaisin nähdä millä perusteella on päädytty siihen ettei ole traumaa. Esimerkiksi omakohtaisena kokemuksena ymmärsin vasta lähemmäs 40 v, että eräs kokemani asia oli trauma. Koska sen ei "kuuluisi" olla sellainen mutta olosuhteet tekivät siitä trauman.

Siis kaikissa tapauksissa. Lukekaa mitä olen aiemmin kirjoittanut. Siis kyllä, traumakin voi olla siellä taustalla, mutta voi olla olematta traumataustaa myös. Sen takia ei voida kategorisesti lähteä minun mielestäni väittämään, että se ei ole persoonallisuushäiriö, vaan sen voisi aina muka korvata traumadiagnoosilla. Joissain tapauksissa varmasti, ja kuten olen myös tuolla aiemmin sanonut, niin jotkut BPD-diagnoosit on varmasti vääriä diagnooseja. Mutta on myös aitoja BPD keissejä, joissa ei ole traumaa taustalla, ja kyseessä on selkeästi persoonallisuushäiriö.

Kyseessä on selkeästi persoonallisuushäiriö paljastaa että nyt ei tiedetä ihan pintaa syvemmälle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Niin, kun käyttää englanninkielistä lähdettä on hyvä myös osata englantia. Without traumatic or stressful life events; joka viittaa tapahtumiin joka voidaan eriyttää traumaattisista/epävakaista/turvattomista suhteista jotka itsessään ovat trauma, joskaan ei identifioitavissa yhdeksi tai useammaksi traumaattiseksi tapahtumaksi kuten esimerkiksi väkivallan kokeminen, onnettomuudet jne

Osaan englantia oikein hyvin, kiitos vaan. Kiva kun lähdet loukkaamaan toisen älykkyyttä argumenttina, classy. Ja tiedän tuon, mitä sanot. Mutta mikä on sinun pointtisi? Itselläni on CPTSD, joka nimenomaan johtuu niistä jatkuvista (BPD:tä sairastavan henkilön aiheuttamista) traumaattisista kokemuksista kotona, ja jokainen niistä on kyllä myös itsestään omalla tavallaan traumaattinen tapahtuma. Sitä ehkä kuvaisi juurikin tuo termi "stressful". Minulla ei kuitenkaan ole BPD:tä. Pitäisikö sinusta minut ja BPD-diagnoosin kriteerit käyttävä henkilö läntätä saman diagnoosin alle, vaikka oireet on hyvinkin erilaiset? Kuka tästä hyötyy? Eikö olisi parempi, että BPD on oma diagnoosinsa, ja sen rinnalla voi sitten myös olla se traumadiagnoosi? Tämähän on hyvin tunnettu fakta myös, että usein BPD on "comorbid" muiden diagnoosien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki skorpionit narsisteja?

OVAT

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aika mahdottomalta taata etteikö jollakin olisi voinut olla trauma tämän tietämättä. Ihan alkaen siitä että ettei me muisteta mitään ensimmäisistä vuosista ja ollaan sen varassa tunnustaako joku että esim hyväksikäyttöä tapahtui. Dissosiaatio aiheuttaa täydellisiä muistikatkoksia eikä kaikki ihmiset edes tiedä että lapsuuden perheessä oli jotain vikaa koska olivat niin "sisällä" siinä epätoimivassa perheessä. Saattaa olla jopa se käsitys että vanhemmat oli mitä parhaita ja oli "liian" hyvät välit.

Mutta onko se trauma, jos ei koe siitä koituneen haittaa? Tai jos on jo käsitellyt asian itsekseen tai muiden kanssa? Kaikki ihmisten ongelmat pyritään selittämään sillä, että heillä oli hankala lapsuus. Jokaisen kokemus on yksilöllinen. Joillain on ollut kaikki edellytykset hyvään elämään, mutta silti kärsivät ja sairastuvat. Freud toi hyviä pointteja ja on varmasti auttanut monia ihmisiä, mutta hänen ideoita pitäisi edelleen viedä eteenpäin ja hioa. Kaikki ei päde samalla tavalla kaikkien kanssa.

Ymmärrät trauman väärin. En jaksa nyt selittää.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aika mahdottomalta taata etteikö jollakin olisi voinut olla trauma tämän tietämättä. Ihan alkaen siitä että ettei me muisteta mitään ensimmäisistä vuosista ja ollaan sen varassa tunnustaako joku että esim hyväksikäyttöä tapahtui. Dissosiaatio aiheuttaa täydellisiä muistikatkoksia eikä kaikki ihmiset edes tiedä että lapsuuden perheessä oli jotain vikaa koska olivat niin "sisällä" siinä epätoimivassa perheessä. Saattaa olla jopa se käsitys että vanhemmat oli mitä parhaita ja oli "liian" hyvät välit.

Jep, ja kun puhutaan traumoista on hyvä myös osata eritellä erilaiset ja erityyppiset traumat toisistaan ja ymmärtää esimerkiksi sisäisten skeemojen linkittyminen tähän kokemusmaailmaan ja miten se saa ihmisen toimimaan.

Onko kaaokseen kasvanut traumaton koska kaaos vetää puoleensa tuttuutensa vuoksi ja se tuntuu normaalilta? Näille yksilöille omien rajojen asettaminen voi olla mahdotonta etenkin ihmissuhteissa. Lisääkö tämä riskiä lisätraumoille joka vain vahvistaa sisäistä turvattomuuden kokemusmaailmaa?

Myös lääketieteelliset tutkimukset ja toimenpiteet voi traumatisoida lapsia eikä niitä ymmärretä laskea koska lääkäri on turvallinen paikka aikuisen käsityskyvyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Niin, kun käyttää englanninkielistä lähdettä on hyvä myös osata englantia. Without traumatic or stressful life events; joka viittaa tapahtumiin joka voidaan eriyttää traumaattisista/epävakaista/turvattomista suhteista jotka itsessään ovat trauma, joskaan ei identifioitavissa yhdeksi tai useammaksi traumaattiseksi tapahtumaksi kuten esimerkiksi väkivallan kokeminen, onnettomuudet jne

Osaan englantia oikein hyvin, kiitos vaan. Kiva kun lähdet loukkaamaan toisen älykkyyttä argumenttina, classy. Ja tiedän tuon, mitä sanot. Mutta mikä on sinun pointtisi? Itselläni on CPTSD, joka nimenomaan johtuu niistä jatkuvista (BPD:tä sairastavan henkilön aiheuttamista) traumaattisista kokemuksista kotona, ja jokainen niistä on kyllä myös itsestään omalla tavallaan traumaattinen tapahtuma. Sitä ehkä kuvaisi juurikin tuo termi "stressful". Minulla ei kuitenkaan ole BPD:tä. Pitäisikö sinusta minut ja BPD-diagnoosin kriteerit käyttävä henkilö läntätä saman diagnoosin alle, vaikka oireet on hyvinkin erilaiset? Kuka tästä hyötyy? Eikö olisi parempi, että BPD on oma diagnoosinsa, ja sen rinnalla voi sitten myös olla se traumadiagnoosi? Tämähän on hyvin tunnettu fakta myös, että usein BPD on "comorbid" muiden diagnoosien kanssa.

Minusta ketään ei pidä lätkiä diagnoosin alle diagnosoimisen ilosta ja tarkoitukseni ei myöskään ole loukata, sitä pahoittelen. Termit mielestäni pitää käyttää oikein, etenkin jos lähtee vetämään kovin tiukkoja linjavetoja tai argumentteja.

Samasta syystä olisin varovainen miten traumoista, traumapohjasta tai haastavista elämäntilanteista puhutaan kun ne linkitetään diagnostiikkaan. Tästä voisi helposti jatkaa keskusteluun että kenen etu diagnoosi on? Lääketieteen joka pyrkii hoitamaan oireita? Vai yksilön joka diagnosoidaan? Vai voisiko näkökulma että erilaiset elämäntapahtumat (haastavat, stressaavat, traumaattiset ja miksi ikinä kukakin omia kokemuksiaan haluaa kutsua) voivatkin itseasiassa olla ihan looginen ja ymmärrettävä syy ihmisen reaktioille ja opituille toimintamalleille (jotka myös oireina nähdään)? Sen sijaan että lokeroidaan ja diagnosoidaan oireita voitaisiinkin lähestyä asiaa yksilön historian ja kokemusmaailman kautta ja ymmärtää sen vaikutukset häneen

Tarkoitukseni ei missään nimessä ole haastaa kenkään henkilökohtaisia kokemuksia, mutta mielelläni haastan nämä rajoittavat ja stigmatisoivat näkökulmat diagnostiikkaan ja diagnooseihin, etenkin jos näkökulma on tuomitseva ja kiistää aiempien kokemuksien osuuden tiettyjen haasteiden ja oireiden syntyyn leimaten ihmisen persoonallisuushäiriöiseksi ilman ympäristön vaikutusten huomiointia.

Vastaan viestiin (tällä hetkellä) 38/38, mutta en lainaa, koska pyramidin sisäinen aihe on eri.

Diagnoosien tarkoitushan on nimenomaan lokeiroida, jotta siihen tilaan saadaan suunnattua hoitotoimenpiteet. Se, että ne leviävät terveydenhuollon ulkopuolelle on se mikä luo ongelmia. Pakkaa sekoittaa myös se, että hoidossa on kolmansia osapuolia, jotka vaativat näitä lokeroita, jotta voivat tarjota tai tukea hoitoa. Ja oireet eivät riitä täyttämään lokeroita vaan pitää olla selkeä nimi sille ja sen pitää olla ennaltahyväksytty. Esim. Työuupumus tai burnout eivät oikeuta hoitoon tai tukeen, vaikka työkyky onkin surkea. Mutta masennuksessa ja ahdistuksessa on samankaltaisia oireita, ja ne oikeuttavat hoitoon. Joten niitä diagnosoidaan asiakkaan hyvinvoinnin takia, vaikka asiakas ei olisikaan kliinisesti masentunut.

Persoonallisuushäiriöissä on sama ajatus takana. Hoidetaan oireita, joita ei muuten voida lokeroida ja hoitaa. Vaativasta, antisosiaalisesta tai eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei olisi tullut tutkimuksiin, jollei itse jo kärsisi tilanteestaan. Koska nämä sisältävät persoonallisuuspiirteitä, niin ne eivät ole sairauksia, joita voisi hoitaa. Silloin niihin ei myöskään voi saada Kelan tukea. Lokeroimalla diagnooseihin nämä piirteet voidaan tuoda tuen piiriin ja niihin saada tarvittavaa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriöt" ovat erittäin vahingollinen nimitys lapsuustraumoille, jotka ovat kaikki täysin parannettavissa ja on siksi todella mautonta antaa ymmärtää niiden olevan "häiriintynyt persoonallisuus". Onneksi näistä ollaan vähitellen pääsemässä eroon, tuskin menee montakaan vuotta kun esimerkiksi järkyttävä konsepti "borderline personality disorder" vihdoin saa kuvaavamman nimen "chronic relational trauma disorder". Toki sekin on turha nimitys traumoille, mutta monissa maissa vakuutusyhtiöt hinkuvat näitä diagnoosikoodeja.

T: terapeutti.

Minun on oltava tästä vähän eri mieltä. En ole terapeutti, mutta sen sijaan olen lukenut näistä asioista niin monta kirjaa ja ollut niin monta vuotta terapiassa, että koen voivani ilmaista suhteellisen valistuneen mielipiteen tästä.

Uskon, että monilla diagnosoidaan turhaan BPD, kun kyseessä oikeasti on CPTSD eli kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö. Itselläni on jälkimmäinen, pahoinpitelijälläni selkeästi (ei pelkästään minun mielestäni, lähipiiristä löytyy psykologian ammattilaisia) diagnosoimaton borderline. Olemme todella  erilaisia ihmisiä, mutta osa oireista näyttää vähän samalta, esim tunteiden säätelyn vaikeudet jne. En nyt lähde tässä sen syvällisemmin analysoimaan eroja, mutta tästä on paljon kirjoitettu.

Oikea diagnoosi on tärkeä. En usko, että bordeline pitäisi poistaa diagnoosina, vaan se pitäisi erottaa selkeämmin muista traumoista. En epäile, ettei heillä olisi ollut traumaa joskus myös, ja vakavaakin, mutta sitähän ei ole voitu todistaa heillä tai kaikilla muillakaan persoonallisuushäiriöisillä.

Ja vielä, että on iso ero niiden välillä, jotka saavat borderline diagnoosin ja hakeutuvat hoitoon (mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa, hatunnosto heille) ja niiden, jotka eivät näe omia virheitään ja satuttavat sitä kautta muita.

Tähän selvennyksenä, tarkoitan siis että ei olla voitu todistaa, että kaikilla, joilla on borderline olisi traumaa lapsuudessa jne. Joillakin kyllä, mutta ei kaikilla. Ja kaikille ei kehity samasta traumasta BPD, eli siinä on mahdollisesti muitakin tekijöitä. 

-sama

Ei kai sen pitäisi tulla kenellekään enää yllätyksenä ettei samasta traumasta kehity kaikille bpd. Genetiikka ohjaa mitä kenellekin kehittyy ja suojaavat tekijät lieventää vauriota jne. Trauma ei synny siitä mitä tapahtuu vaan a) siitä miten voit reagoida (taistelu, pako, lamaantuminen), b) joudutko selviämään tilanteesta yksin, c) saatko jälkeenpäin tukea trauman purkamiseen ja d) temperamentti. Ainakin nämä vaikuttaa.

Edelleen, kaikilla joilla on BPD ei ole myöskään traumaa ollenkaan. Siksi ei ole vastuullista levittää ajatusta siitä, että persoonallisuushäiröluokituksesta voisi kyseisen häiriön kohdalla luopua, ja kaikkien kohdalla korvata se traumadiagnoosilla. CPTSD ja persoonallisuushäiriö esimerkiksi on kaksi täysin eri häiriötä. Jollain voi olla ne samaan aikaan, mutta todellakaan kaikilla persoonallisuushäiriöisillä ei ole sitä traumaa siellä taustalla. 

Saisiko lähteen (muu kuin oma mututuntuma ja keittiöpsykologia) tähän ettei BPD linkity traumaan? On nimittäin sen verran paksua settiä nyt

Mielelläni.

"You might also experience BPD without having any history of traumatic or stressful life events. Or you might have had other types of difficult experiences."

https://www.mind.org.uk/information-support/types-of-mental-health-prob…

Niin, kun käyttää englanninkielistä lähdettä on hyvä myös osata englantia. Without traumatic or stressful life events; joka viittaa tapahtumiin joka voidaan eriyttää traumaattisista/epävakaista/turvattomista suhteista jotka itsessään ovat trauma, joskaan ei identifioitavissa yhdeksi tai useammaksi traumaattiseksi tapahtumaksi kuten esimerkiksi väkivallan kokeminen, onnettomuudet jne

Osaan englantia oikein hyvin, kiitos vaan. Kiva kun lähdet loukkaamaan toisen älykkyyttä argumenttina, classy. Ja tiedän tuon, mitä sanot. Mutta mikä on sinun pointtisi? Itselläni on CPTSD, joka nimenomaan johtuu niistä jatkuvista (BPD:tä sairastavan henkilön aiheuttamista) traumaattisista kokemuksista kotona, ja jokainen niistä on kyllä myös itsestään omalla tavallaan traumaattinen tapahtuma. Sitä ehkä kuvaisi juurikin tuo termi "stressful". Minulla ei kuitenkaan ole BPD:tä. Pitäisikö sinusta minut ja BPD-diagnoosin kriteerit käyttävä henkilö läntätä saman diagnoosin alle, vaikka oireet on hyvinkin erilaiset? Kuka tästä hyötyy? Eikö olisi parempi, että BPD on oma diagnoosinsa, ja sen rinnalla voi sitten myös olla se traumadiagnoosi? Tämähän on hyvin tunnettu fakta myös, että usein BPD on "comorbid" muiden diagnoosien kanssa.

Minusta ketään ei pidä lätkiä diagnoosin alle diagnosoimisen ilosta ja tarkoitukseni ei myöskään ole loukata, sitä pahoittelen. Termit mielestäni pitää käyttää oikein, etenkin jos lähtee vetämään kovin tiukkoja linjavetoja tai argumentteja.

Samasta syystä olisin varovainen miten traumoista, traumapohjasta tai haastavista elämäntilanteista puhutaan kun ne linkitetään diagnostiikkaan. Tästä voisi helposti jatkaa keskusteluun että kenen etu diagnoosi on? Lääketieteen joka pyrkii hoitamaan oireita? Vai yksilön joka diagnosoidaan? Vai voisiko näkökulma että erilaiset elämäntapahtumat (haastavat, stressaavat, traumaattiset ja miksi ikinä kukakin omia kokemuksiaan haluaa kutsua) voivatkin itseasiassa olla ihan looginen ja ymmärrettävä syy ihmisen reaktioille ja opituille toimintamalleille (jotka myös oireina nähdään)? Sen sijaan että lokeroidaan ja diagnosoidaan oireita voitaisiinkin lähestyä asiaa yksilön historian ja kokemusmaailman kautta ja ymmärtää sen vaikutukset häneen

Tarkoitukseni ei missään nimessä ole haastaa kenkään henkilökohtaisia kokemuksia, mutta mielelläni haastan nämä rajoittavat ja stigmatisoivat näkökulmat diagnostiikkaan ja diagnooseihin, etenkin jos näkökulma on tuomitseva ja kiistää aiempien kokemuksien osuuden tiettyjen haasteiden ja oireiden syntyyn leimaten ihmisen persoonallisuushäiriöiseksi ilman ympäristön vaikutusten huomiointia.

Ongelmani tässä on se, että kun BPD on hyvin erilainen kuin esimerkiksi CPTSD. Eli jos aletaan puhua vaikkapa näistä kahdesta asiasta ikään kuin samana asiana (mitä jotkut siis yrittävät tehdä. On ollut jopa niitä, jotka aidosti yrittävät väittää, että näiden välillä ei ole eroja. En voi käsittää tällaista ajatusta, ja uskon sen mahdollisesti johtuvan siitä, että monet eivät ole olleet läheisessä ihmissuhteessa molempien kanssa, tai ihmiset on juurikin diagnosoitu väärin jne.), niin hämmennys voi vain lisääntyä. Molemmat voivat olla traumatisoituneita (tai toinen olla olematta), mutta oireet niin erilaiset, että ei enää voida puhua samasta asiasta. Allergoriana vaikka, että joku voi olla auto-onnettomuudessa, ja hänelle tulee niskavaiva, ja toiselle vaikka murtunut sääriluu. Toki, on hyvä tietää, että molemmat olivat onnettomuudessa, mutta tärkeämpää on tietää miten hoitaa sitä ongelmaa, joka siitä onnettomuudesta seuraa. Mielestäni BPD:tä ja CPTSD:tä esimerkiksi hoidetaan vähän eri tavoin, nimenomaan koska oireet on erilaiset. Ja siinä on mielestäni se diagnoosin hyödyllisyys. Se hoitokeino. Itseäni on jopa terapiaakin enemmän auttanut lukea nimenomaan CPTSD:tä käsittelevää kirjallisuutta. Bessel van der Kolkia, Peter Levinea, Pete Walkeria, Gabor Matéta. En tiedä mitä mieltä he ovat näistä diagnoosien eroista, joten en nyt käytä heitä sen pointin esittämiseen, vaan sanon vain, että heidän kirjoituksistaan on ollut paranemiseni kannalta ihan todella paljon apua. Sen sijaan neuvoista, joita olen lukenut nimenomaan BPD:n kanssa eläville ei ole juurikaan itselleni hyötyä, koska en kamppaile tiettyjen asioiden kanssa, jotka ovat BPD:lle jo diagnoosikriteerien tasolla ominaisia. En tiedä selitänkö tätä hyvin, mutta näin minä käsitän sen syyn, miksi diagnooseilla on väliä. Ja nimenomaan persoonallisuushäiriönä pidän BPD:tä monesta syystä, ja ne syyt on mielestäni hyvin DSM:ssä ja muissa selitetty.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan viestiin (tällä hetkellä) 38/38, mutta en lainaa, koska pyramidin sisäinen aihe on eri.

Diagnoosien tarkoitushan on nimenomaan lokeiroida, jotta siihen tilaan saadaan suunnattua hoitotoimenpiteet. Se, että ne leviävät terveydenhuollon ulkopuolelle on se mikä luo ongelmia. Pakkaa sekoittaa myös se, että hoidossa on kolmansia osapuolia, jotka vaativat näitä lokeroita, jotta voivat tarjota tai tukea hoitoa. Ja oireet eivät riitä täyttämään lokeroita vaan pitää olla selkeä nimi sille ja sen pitää olla ennaltahyväksytty. Esim. Työuupumus tai burnout eivät oikeuta hoitoon tai tukeen, vaikka työkyky onkin surkea. Mutta masennuksessa ja ahdistuksessa on samankaltaisia oireita, ja ne oikeuttavat hoitoon. Joten niitä diagnosoidaan asiakkaan hyvinvoinnin takia, vaikka asiakas ei olisikaan kliinisesti masentunut.

Persoonallisuushäiriöissä on sama ajatus takana. Hoidetaan oireita, joita ei muuten voida lokeroida ja hoitaa. Vaativasta, antisosiaalisesta tai eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei olisi tullut tutkimuksiin, jollei itse jo kärsisi tilanteestaan. Koska nämä sisältävät persoonallisuuspiirteitä, niin ne eivät ole sairauksia, joita voisi hoitaa. Silloin niihin ei myöskään voi saada Kelan tukea. Lokeroimalla diagnooseihin nämä piirteet voidaan tuoda tuen piiriin ja niihin saada tarvittavaa apua.

Siksi näissä keskusteluissa onkin hyvä eritellä omat kokemukset, mutu, tieto, tutut ja kummin kaimat diagnostiikasta ja sen tarkoitusperistä. Ei ole kenenkään etu että diagnosointi leimaa ja luo negatiivista stigmaa yksilön haasteisiin leimaamalla tämän tiettyyn muottiin. Se näkyy tässäkin ketjussa vahvasti. Missään kohdassa en ole sanonut etteikö diagnooseilla olisi paikkaansa, mutta niiden vaikutuksia ihan sairaanhoidon sisälläkin on hyvä kriittisesti arvioida