Ihan pulassa 3,5veen kanssa!!!
Hei vaan!
Oli ihan pakko purkautua johonkin oikein perinpohjaisesti tuosta 3v:n tyttömme meiningistä.
Hän on ollut ihan syntymästään asti tosi temperamenttinen ja antanut kyllä kuulua jos joku asia ei ihan miellytä. Uhmaa on ollut ja mennyt, mutta nyt ihan viimeisen parin kuukauden aikana meno on mennyt ihan mahdottomaksi.
Tähän asti tiukempi sanominen tai jäähylle laittaminen on auttanut mutta nyt tuntuu ettei koko tyttöön saa edes yhteyttä. Kaikki on ainoastaan huonosti tai väärinpäin.
Heinäkuussa meille tuli toinen tyttö ja isompi jäi jo keväällä päiväkodista kotiin. Isommalla on kyllä kerhoja parikin, joissa saa leikkiä ikäistensä kanssa. Lisäksi käymme kylässä leikkimässä ja meillä käy kavereita. Meillä on sekä yhteisiä että omia harrastuksia...mutta niissäkin on aina enemmän tai vähemmän " kurinpito-ongelmia" .
Toisaalta tämä esikoinen on tosi ujo: arastelee uusia ihmisiä alkuun, ei aina juttele tutuillekaan jne. Perhekahvilassakin saattaa takertua syliin ja roikkua vain hihassa puhumatta kenellekään...Mutta toisaalta kun pääsee leikissä alkuun on kyllä kavereiden kesken reipas, ei erottele kavereita ja osaa leikkiä.
Ongelma on siis jatkuva vastaan väittäminen, riehuminen, kiukuttelu, syömisten kanssa leikkiminen, läpsiminen (sitä ei tosin onneksi ilmene kun yrityksen asteella)...Aamusta asti ja iltaan saakka!!!
En enää tajua mitä keksisin! Välillä suurin piirtein tärisen kiukusta ennenkuin saan tytön päiväunille (ja sen vaistoaa myös vauva, joka myös hermostuu - silloin harvoin kun ylipäätään hermostuu...).
Voiko tuo olla vain mustasukkaisuutta pikkusiskosta? Se ei tietenkään auta, että siinä missä isompi on ujo, pienempi ei vierasta ketään, ja on hyvin aurinkoinen ja nauravainen (myös isosiskolleen).
Vai ovatko kaikki muut aivan yhtä pulassa 3vuotistensa kanssa?
Kommentit (5)
Kuin omaa tekstiäni. Oikein yllätyin kun aina voimakastahtoiselle tytölle tuli uhma hieman alle 3v. olin kuvitellut, ettei elämä enää pahemmaksi voisi muuttua. Keväällä kun vauva syntyi, elämä oli muutaman kuukauden helpompaa, mutta syksyllä uhma nousi entistäkin voimakkaampana. Samoista asioista väännettiin kättä päivästä toiseen. välillä ihmettelin, miten likka jaksaa tapella esim. hampaiden pesusta vuositolkulla joka aamu ja ilta, vaikka tiesi, että ne pestään joko hyvällä tai pahalla! Tässä vaiheessa suunnittelin jo varaavani aikaa psykologilta, mutta aikataulu ei antanut myöten. Tyttö täyttää ensi viikolla 4 ja elämä on ollut pari kuukautta huomattavasti helpompaa. Eihän tytön vahva luonne mihinkään ole hävinnyt, mutta jatkuvia tappeluita ei enää ole. Ja hampaiden pesua hän kysyy iltaisin itse:)
Vauva tuli kesällä myös taloon ja täytyy sanoa, että kuus päivää seitsemästä mulla on aivan mehut pois tästä " yhdessä olosta" tytön kanssa.
Se on ihan hirveetäkin tuntea, että ei vaan millään jaksa olla tytön kanssa. Eikä halua.
Kaikki mitä tehdään saa vain aikaan riehumista ja kiukuttelua ja lopuksi tietenkin itkun. Huomiotahan se hakee, tietysti, tempuillaan.
Ei tuo lattialla makaava tyttö ole se, joka se oli ennen vauvaa.
Enkä mä nyt oikeen tiedä tuleeko se joskus takaisin.
Meillä on ongelmana se, ettei hän edes halua mennä nukkumaan päivällä jos vauva ei nuku. Sitten hän kiukuttelee täällä, paiskoo muovailuvahoja vauvan päälle ja vastaa kaikkeen vain " EI EI EI EI EI EN MÄ HALUUU" .
Sellaista rauhallista hetkeä ei meillä kotona ole ollut neljään kuukauteen.
Melko väsyttävää välillä tämä klo 7-20 yrittäminen.
Niin ja vielä se, että hän ei myöskään anna vauvan nukkua vaan
paukuttaa leluja, pomppii lattialla, huutaa vauvan korvaan " hauuuu!" ja hymyilee vaan autuaan onnellisen näköisenä kun kiellän sitä.
Ja siitähän ei tule mitään, jos kotona on vain kolme väsynyttä naista...
Tiedättehän...
Mummo sanoi, että ei uskottais, miten rauhallinen tyttö on kun se on siellä kylässä. Ei kilju, ei rupea kirkumaan, ei pyöri ku häkkyrä lattialla tai hakkaa päätä sohvaan ja huudaa " vii, kivaa!"
Meilläkin on 3,5 vuotias tyttö, joka koko ikänsä ollut hyvin temperamenttinen! Ajoittain ollut uhman kanssa helpompaa ja sitten kun vanhemmat " huokaa helpotuksesta" , niin sittenhän se taas alkaa =/ Virikkeitäkin löytyy, käy esim. kerhossa, nyt kun kotona hoidossa.
Meille syntyi toinen lapsi syyskuussa ja sen jälkeen alkoi taas uhma!!
Meillä tuli apuun " REIPPAUSKALENTERI" eli nyt parina kuukautena meillä on ollut pahvista itsetehty " kalenteri" , jossa joka päivälle pieni sarake : näihin sarakkeisiin saa sitten tarran (tai jonkun lehdestä leikatun kuvan) päivän päätteksi,mikäli ei ole kiukutellut/ kiusannut pikku-siskoa tms. Idean tähän taisin löytää jostakin lehdestä, en tiedä käyttääkö muut tällaista metodia??!!
Meillä toiminut hyvin; kalenteri ei ole mikään uhkailuväline vaan siihen saa joko tarran tai sitten ei saa =) Ja päiväkohtaisesti yhdessä mietitään, onko oikeutettu tarraan. Elämä alkanut ainakin tässä vaiheessa kivasti rauhoittumaan. ..
Ja sehän ilmenee tempperamenttisilla lapsilla, kuten omakin esikoiseni, todella vahvana. Meillä ollaan vieläkin pikkuveljestä mustasukkaisia vaikka veli on ollut talossa kohta jo 2 vuotta... Joten ikävä kyllä en voi luvata, että kyseessä olisi ohimenevä ilmiö.
Mutta toki asiaa voi helpottaa. Meillä auttoi se, että annoin isoveikan osallistua enemmän pienemmän hoitoon ja muihinkin puuhiin. Hän sai valita pikkuveljelle vaatteet, levittää kylvyn jälkeen rasvaa, auttaa kauppakassien purussa ym. Sitten kovasti kehuin, kuinka iso poika hän jo on ja niin suureksi avuksi äidille. Kun pikkuveli nukkui, yritin aina puuhata jotain mieluista kahden kesken, pelata muistipeliä, leipoa jne.
Muista aina kehua hyvästä käytöksestä ja mainita, kuinka äiti on tullut siitä niin iloiseksi. Pikkusisarusta voi vähän " mollata" isommalle. Sanoa, että onpa tuo höpsö kun ei osaa edes potalla käydä / pukea itse. Lasta voi huojentaa se, että äitikin sanoo " negatiivisia asioita" ääneen pikkusisaruksesta. Lapsi voi padota omaa kiukkuaan ja purkaa sen sitten aggresiivisesti kun ei ymmärrä pukea tuntemuksia sanoiksi. Meillä ainakin sanomani " negatiiviset" jutut aiheuttivat suurta jännityksen purkua ja isoveli nauroi niitä monta päivää, kertoi mummille ja kavereille ja tietysti nuo lauseet saivat hänet tuntemaan olonsa niin suureksi ja hienoksi.
Voimia ja jaksamisia!
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9061684&p=2&tmode=1&smode…
ehkä tyttö ei tarvitse enää päiväunia kun kerran tai taksi viikossa, se voi olla hankalaa senkin takia.. ajatus vaan, meillä niitä ei nukuttu juurikaan enää 3v jälkeen. nyt vain kerran tai kaksi viikossa, poika 3.5 vuotta.