Iltalehti julkaisi Riikka Purran, nimimerkki "riikan" kaikki kirjoitukset, yhteensä yli 160000 merkkiä
Iltalehti on koonnut ja lukenut kaikki nimimerkki riikan kirjoitukset vuodelta 2008. Kirjoitusten yhteispituus on yli 160 000 merkkiä, joka vastaa tekstimitaltaan puolta pienoisromaanin käsikirjoituksesta
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2b71f6f7-b6c9-444c-9bea-fdd19936d…
Kommentit (4150)
En jaksanut lukea kaikkea, mutta aika suuren osan. Sanavalinnat olivat joskus ehkä vähän kyseenalaisia mutta mitään varsinaisesti rasistista en havainnut. Paitsi jos rasismi on synonyymi totuudelle (kuten vaikuttaisi olevan), silloin tietysti löytyi paljonkin.
Hyvä kun julkaisivat, yleensä lauseita irrotetaan asiayhteydestään tarkoitushakuisesti, nyt jokaisella on mahdollisuus lukea kokonaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viesteissä Purra kertoo myös väitöskirjatyöstään ja arvioi sen valmistuvan seuraavana vuonna. Väitöskirjaansa Purra ei ole tehnyt valmiiksi.
Iltalehti julkaisee viestit kokonaisuudessaan ja numeroituina asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Kaikki viestit ovat luettavissa erillisessä jutussa. Yhteiskuntatoimitus on lukenut kirjoitukset useaan kertaan. Ne julkaistaan autenttisina.
Toimituksen arvion mukaan kirjoitukset muodostavat laajan kokonaisuuden, josta välittyy niiden kirjoittajan halveksuva suhtautuminen yhteiskunnan eri vähemmistöihin
Toimituksen arvion mukaan 🙄
Ihan kenen tahansa normaalin ihmisen mielestä nuo viestit ovat täynnä silkkaa vihaa ja halveksuntaa eri vähemmistöjä kohtaan. Minun on vaikea edes ymmärtää, kuka käyttää noin paljon aikaa ja vaivaa tuollaisten viestien kirjoittamiseen. Tällaisen ihmisen maailman- ja ihmiskuva on selvästi vinksahtanut, selkeästi ei näe vähemmistöjen edustajia ihmisinä ja yksilöinä. Itselleni ei tulisi mieleenkään kirjoittaa tuollaisia viestejä edes kestään inhoamistani ihmisistä nettiin, tai minnekään muuallekaan sen puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitukset vuodelta 2008! Kuka olettaa, että ihmisen henkinen kehitys ja kasvu, mielipiteet jämähtää 30-vuotiaan tasolle?
Ei kai kukaan niin luule. Tai jos itselle on käynyt niin, että on vielä 50 vuotiaana samaa mieltä kaikista asioista kuin 30senä, niin sitten kehitys on pysähtynyt.
Elämänkokemukset, iän karttuminen muokkaa meidän jokaisen maailmankuvaa ja mielipiteitä. Kun perspektiiviä iän myötä tulee lisää, se samalla hioo terävät kulmat ja ymmärtää ettei enää ole niin ehdoton kuin oli esim. kolmikymppisenä.
Ihmisellä on oikeus muuttaa mielipiteensä.
Tärkeämpää on tuleva aika, miten hän jatkossa suhtautuu asioihin. Eikä 15 vuoden takaiset heitot jossain sisäpiiripäiväkirjasssa. Tasapuolisuuden vuoksi kaikkien hallituksen jäsenten kaikki kirjoitukset tulee käydä 15 vuoden ajalta läpi. Iltalehti töihin!
Jos sitä henkistä kasvua olisi tapahtunut, Riikka olisi heti sanoutunut irti vanhoista kirjoituksistaan ja esittänyt kunnollisen anteeksipyynnön ilman sen välitöntä perumista.
No ei, tuota peliä ei pelata noin. Kuten nytkin nähdään, vasemmisto jankuttaa ettei nää jo annetut ties kuinka monta anteeksipyyntöä riitä ja "ei ollut riittävän aito" ja niin edelleen. Ei tuo leikki lopu anteeksipyytelemällä.
Sannahan ei pyytänyt ikinä mitään anteeksi ja pikemminkin sannan pr-koneisto mediakavereineen vieritti joka sählingistä syyn muualle ettei sannan vaan olisi tarvinnut ruveta anteeksipyytelemään esim. jauhosekoilujaan.
Ei sitä tivattu, media kohteli Marinia silkkihansikkain koska hän oli SDP joka tarkoitti Kelan ja sosiaalitoimen asiakkaille stressitöntä elämää sekä luvan elää tuilla vaikka palkkatyötäkin oli tarjolla.
Kun nykyhallituksen kokoonpano selvisi, sosiaalitoimen tuilla eläville tuli valtava hätä, kun tuet pienenee ja joutuukin töihin. Siitä oli monta itkua keskustelupalstoilla. Viimeisimmässä mielenosoituksissa oli iso kyltti "Ei leikkauksille" joka ei liitttynyt meneillään olevaan mielenosoitukseen riikkan kirjoituksista. vaan siihen, että hallituksen kokoonpano on väärä.
Siitä tämä kohkaaminen johtuu; pelosta että tuet pienenee ja tietty joukko joutuu aamuisin lähtemään työhön. Mm. he ovat nyt äänekkäinpiä Purran arvostelijoita.
Ei pidä paikkaansa. Demareiden idea koko aktiivimalli ja mitä stressittömyyteen tulee niin demareiden idea kutsua kolmen kuukauden välein haastatteluihin ja demareiden idea syyttää työntekijää yrittäjäksi ja lopettaa perusteetta kaikki tuet kuin seinään. Demareiden idea myös savustaa työttömäksi ja noukkia ja aivopestä valtiolle kaasuputkihankkeeseen ja estää kaikkk muut ammatit ja työpaikat keinolla millä hyvänsä. Demareiden idea myös sulkea ja lakkauttaa liikuntakeskukset, josta seuraa fyysisiä ongelmia ihmisille. Demareiden idea savustaa asoista ulos hyviltä asuinalueilta ja pakottaa asumaan huonoilla asuinalueilla kalliilla vuokralla levottomissa olosuhteissa. Demareiden idea sabotoida kaikkea muuta työtä ja pitää kaasuputken vankina lopun elämää. Demareiden viestintä ja mainosta on myös hyvin kyseenalaista.

Demareiden idea vetää myös matto jalkojen alta niin työpaikkojen, asuntojen kuin ihmissuhteiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eilen hallituksen kaatajat pitivät lepopäivän mielenosoituksen jälkeen. Mietinkin, mikä mahtaa olla seuraava siirto. Huomenna on asiantuntijat ja professorit äänessä. Ehkä joku ulkomaalainen lehti vielä on jutun julkaissut. Se tulkitaan ulkomaailman tuomiona. Mutta sunnuntaina ehkä taas levätään. Sitten pitäisi taas jaksaa painaa. Mikä on seuraava siirto? Si niin se adressi. No, se ei ole lainvoimainen vaikutuskeino.
Sunnuntaina tuupataan ulos joku hesarin isompi jaaritelmakokoelma"tutkiva" journalistinen plöräys aiheen tiimoilta. Ehkä 4-7 sopivasti valitun asiantuntijalausunnon säestämänä. Saa nähdä saako hesari liitettyä samaan vuodatukseen senkin että nuo koittaa spinnata nolot pesukarhunsa jotenkin relevantiksi argumentiksi taas kerran.
Nuohan ei halua väkisinkään tunnustaa tehneensä virhettä vaikka se näkyisi jokaiselle kilometrin säteelle että virhe tuli tehtyä. Vähän kuin pisan tornin rakentaja koittaisi inttää edelleen että kyllä se hänen vatupassillaan oli ja on suorassa ja joka muuta väittää on pölhöpopulisti.
Onpas persujen puoluetoimistolla paniikki päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä kirjoitti, että on kauheaa kun Purra arvosteli romaneja. Nyt rehellisesti te, jotka olette työnne tai muuten takia olleet romaneiden kanssa tekemisissä. Siis ihan ilman rasismia, millaisia nämä kohtaamiset ovat olleet?
Romanithan on otettu aina avosylin ja hyväksyvästi vastaan ilman mitään syrjintää ja ennakkoluuloja. Niin kovin helppo on heidän ollut asettua yhteiskuntaan
Joskus voisi miettiä miltä tuntuisi oikeasti itse olla täysin ulkopuolinen ja syrjitty yhteisössä ja miettiä, millaisia selviytymiskeinoja ja asenteita se ruokkii.
Romaneja on paljon vankiloissa, heidän piirissään on perheväkivaltaa,
päihdeongelmia ja työkyvyttömyyttä. Näiden ilmiöiden juuret ovat syrjinnässä ja rasismissa.Syrjintä ja sen seuraukset ruokkivat toinen toisiaan. Huono-osaisuus kasaantuu.
Kun romanit häädettiin tuhat vuotta sitten Punjabista, niin nämä olivat jo silloin profiloituneet ikimuistoisista ajoista lähtien harjoittamaan laulua, tanssia, ennustamista, mutta myös rikollisuutta ja muita alhaisia tapoja. Romaniuden idea on elää talonpoikien loisina tunnustamatta näiden lakeja ja noudattaa vain omaansa. Tästä syystä romaneilla on edelleen verikostovelvollisuus, joka niittää uhreja Suomessakin joka vuosi. On vähän vastuutonta, jos alat suhtautua tuollaiseen porukkaan kuin omaasi.
Urho Kekkonen oli oikeassa romanien suhteen.

Ennen kaikkea Kekkonen oli täydellisen oikeassa Kokoomuksen hallituskelpoisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
This pick me girl" trend exemplifies internalized misogyny because she tends to bring other girls down to establish her superiority over them to gain male validation. She values what the boys around her do because thats what patriarchal structures have told her is valuable, so she views generally feminine activities as frivolous and distasteful. She makes sexist comments about other girls to eliminate a sense of competition for male attention and position her as the better option for their approval and praise.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä kirjoitti, että on kauheaa kun Purra arvosteli romaneja. Nyt rehellisesti te, jotka olette työnne tai muuten takia olleet romaneiden kanssa tekemisissä. Siis ihan ilman rasismia, millaisia nämä kohtaamiset ovat olleet?
Romanithan on otettu aina avosylin ja hyväksyvästi vastaan ilman mitään syrjintää ja ennakkoluuloja. Niin kovin helppo on heidän ollut asettua yhteiskuntaan
Joskus voisi miettiä miltä tuntuisi oikeasti itse olla täysin ulkopuolinen ja syrjitty yhteisössä ja miettiä, millaisia selviytymiskeinoja ja asenteita se ruokkii.
Romaneja on paljon vankiloissa, heidän piirissään on perheväkivaltaa,
päihdeongelmia ja työkyvyttömyyttä. Näiden ilmiöiden juuret ovat syrjinnässä ja rasismissa.Syrjintä ja sen seuraukset ruokkivat toinen toisiaan. Huono-osaisuus kasaantuu.
Kun romanit häädettiin tuhat vuotta sitten Punjabista, niin nämä olivat jo silloin profiloituneet ikimuistoisista ajoista lähtien harjoittamaan laulua, tanssia, ennustamista, mutta myös rikollisuutta ja muita alhaisia tapoja. Romaniuden idea on elää talonpoikien loisina tunnustamatta näiden lakeja ja noudattaa vain omaansa. Tästä syystä romaneilla on edelleen verikostovelvollisuus, joka niittää uhreja Suomessakin joka vuosi. On vähän vastuutonta, jos alat suhtautua tuollaiseen porukkaan kuin omaasi.
Yli 500 vuotta Suomessa. Mullakin on myöhemmin tulleita esi-isiä.
Suomi on Euroopan rasistisin maa. Maassa maan tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitukset vuodelta 2008! Kuka olettaa, että ihmisen henkinen kehitys ja kasvu, mielipiteet jämähtää 30-vuotiaan tasolle?
Ei kai kukaan niin luule. Tai jos itselle on käynyt niin, että on vielä 50 vuotiaana samaa mieltä kaikista asioista kuin 30senä, niin sitten kehitys on pysähtynyt.
Elämänkokemukset, iän karttuminen muokkaa meidän jokaisen maailmankuvaa ja mielipiteitä. Kun perspektiiviä iän myötä tulee lisää, se samalla hioo terävät kulmat ja ymmärtää ettei enää ole niin ehdoton kuin oli esim. kolmikymppisenä.
Ihmisellä on oikeus muuttaa mielipiteensä.
Tärkeämpää on tuleva aika, miten hän jatkossa suhtautuu asioihin. Eikä 15 vuoden takaiset heitot jossain sisäpiiripäiväkirjasssa. Tasapuolisuuden vuoksi kaikkien hallituksen jäsenten kaikki kirjoitukset tulee käydä 15 vuoden ajalta läpi. Iltalehti töihin!
Jos sitä henkistä kasvua olisi tapahtunut, Riikka olisi heti sanoutunut irti vanhoista kirjoituksistaan ja esittänyt kunnollisen anteeksipyynnön ilman sen välitöntä perumista.
No ei, tuota peliä ei pelata noin. Kuten nytkin nähdään, vasemmisto jankuttaa ettei nää jo annetut ties kuinka monta anteeksipyyntöä riitä ja "ei ollut riittävän aito" ja niin edelleen. Ei tuo leikki lopu anteeksipyytelemällä.
Sannahan ei pyytänyt ikinä mitään anteeksi ja pikemminkin sannan pr-koneisto mediakavereineen vieritti joka sählingistä syyn muualle ettei sannan vaan olisi tarvinnut ruveta anteeksipyytelemään esim. jauhosekoilujaan.
Ei sitä tivattu, media kohteli Marinia silkkihansikkain koska hän oli SDP joka tarkoitti Kelan ja sosiaalitoimen asiakkaille stressitöntä elämää sekä luvan elää tuilla vaikka palkkatyötäkin oli tarjolla.
Kun nykyhallituksen kokoonpano selvisi, sosiaalitoimen tuilla eläville tuli valtava hätä, kun tuet pienenee ja joutuukin töihin. Siitä oli monta itkua keskustelupalstoilla. Viimeisimmässä mielenosoituksissa oli iso kyltti "Ei leikkauksille" joka ei liitttynyt meneillään olevaan mielenosoitukseen riikkan kirjoituksista. vaan siihen, että hallituksen kokoonpano on väärä.
Siitä tämä kohkaaminen johtuu; pelosta että tuet pienenee ja tietty joukko joutuu aamuisin lähtemään työhön. Mm. he ovat nyt äänekkäinpiä Purran arvostelijoita.
Ei pidä paikkaansa. Demareiden idea koko aktiivimalli ja mitä stressittömyyteen tulee niin demareiden idea kutsua kolmen kuukauden välein haastatteluihin ja demareiden idea syyttää työntekijää yrittäjäksi ja lopettaa perusteetta kaikki tuet kuin seinään. Demareiden idea myös savustaa työttömäksi ja noukkia ja aivopestä valtiolle kaasuputkihankkeeseen ja estää kaikkk muut ammatit ja työpaikat keinolla millä hyvänsä. Demareiden idea myös sulkea ja lakkauttaa liikuntakeskukset, josta seuraa fyysisiä ongelmia ihmisille. Demareiden idea savustaa asoista ulos hyviltä asuinalueilta ja pakottaa asumaan huonoilla asuinalueilla kalliilla vuokralla levottomissa olosuhteissa. Demareiden idea sabotoida kaikkea muuta työtä ja pitää kaasuputken vankina lopun elämää. Demareiden viestintä ja mainosta on myös hyvin kyseenalaista.
Persukoilla on nyt paniikki. 🍿

Taas tämä "Sanna sitä ja Sanna tätä ja haluamme kostaa, koska emme tykkää Sannasta".
Jos te haluatte olla parempi vaihtoehto, miksette toimi niin?
Täh? Logiikkasi on nyt niin solmussa ettei siinä ole päätä eikä häntää.

Mitä demareiden mainontaan jostain jauhoista tulee niin erittäin kyseenalaista ja asiatonta vainoa, maalitusta ja häirintää yksittäistä ylsittishenkilöä kohtaan, joka ei ole millään tavalla politiikan kanssa tekemisissä eikä päättävässä asemassa, aktivisti tai toimittaja.
Vierailija kirjoitti:
Onpas persujen puoluetoimistolla paniikki päällä.
Ja vasurien viestintää ymmärtäville tää kertoo että vasurien puoluetoimistolla on täysi paniikki päällä.
Rasisti kirjoitti:
Suomi on Euroopan rasistisin maa. Maassa maan tavalla.
Joka ketjuun yrität tätä samaa " vitsiä" työntää. Usko jo, on huono, ja ketään ei naurata. Älä ala stand up koomikoksi.
Tekstit ovat karmivia ja kertovat näiden kirjoittajasta paljon. Surullista, että niin moni täällä haluaa noita puolustaa.
Mitä pahaa on esimerkiksi adoptoida lapsi ulkomailta? En pysty käsittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä kirjoitti, että on kauheaa kun Purra arvosteli romaneja. Nyt rehellisesti te, jotka olette työnne tai muuten takia olleet romaneiden kanssa tekemisissä. Siis ihan ilman rasismia, millaisia nämä kohtaamiset ovat olleet?
Romanithan on otettu aina avosylin ja hyväksyvästi vastaan ilman mitään syrjintää ja ennakkoluuloja. Niin kovin helppo on heidän ollut asettua yhteiskuntaan
Joskus voisi miettiä miltä tuntuisi oikeasti itse olla täysin ulkopuolinen ja syrjitty yhteisössä ja miettiä, millaisia selviytymiskeinoja ja asenteita se ruokkii.
Tämä on erinomainen esimerkki, jota persut eivät koskaan tajua, vaikka luulisi tajuavan, koska hehän väittävät, että valkoinen mies on nyt syrjitty ihmisryhmä. Siihen perustuen heidän mukaansa on oikeutettua, että valkoinen mies alkaa väkivalloin ottaa itselleen tilaa. Vaikka siis oikeasti heiltä ei edes ole otettu mitään pois.
Mutta kun tummaihoinen ihminen on syrjitty (saman valkoisen ihmisen myötä) tämän pitääkin vain ottaa kaikki iskut vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas persujen puoluetoimistolla paniikki päällä.
Ja vasurien viestintää ymmärtäville tää kertoo että vasurien puoluetoimistolla on täysi paniikki päällä.
Persut on p a n i i k i s s a. 🤣
Ei siihen mitään ennakkoluuloja tarvita kun noiden toimintatavoista on tässä maassa todella pitkä kokemus. Roistoja niistä on valtaosa edelleen.