Jos liikunta kerran on yleisesti hyväksytty tärkeäksi, miten sitten saadaan masentuneet liikkumaan?

Masennus ei oo esteenä esim kävelylle iltaisin, ihminen joka niin väittää on vaan laiska

Mulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö ollu vuosia ja silti liikun

No ei mitenkään, koska ihmisiä ei voi pakottaa liikkumaan.

Jos itse itsensä motivoimista ajattelee niin mä kävelen sen 8 km päivässä koska koira täytyy lenkittää, pakko on paras kannustin.

Toiset tarvitsevat jonkun läheisen joka auttaisi pääsemään kotikynnyksen yli ulos liikkumaan.

Olen aktiivinen liikkkuja, käyn salilla, juoksen, pyöräilen, uin, kävelen koiran kanssa. Ja silti sairastuin masennukseen. No, sairaslomalla oli vielä enemmän aikaa liikkua, mutta ei se masennusta helpottanut. Liikuntasuorituksen jälkeen on hetken kiva olo.

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei oo esteenä esim kävelylle iltaisin, ihminen joka niin väittää on vaan laiska

Mulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö ollu vuosia ja silti liikun

KIvat sulle. Minä en jaksa kävellä edes suihkuun, vessaankin nousen vasta siinä vaiheessa kun uhkaa tulla housuun. Äitini tai siskoni käyvät minulle kaupassa.

No miten saadaan edes ne ei-masentuneet liikkumaan? Ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei oo esteenä esim kävelylle iltaisin, ihminen joka niin väittää on vaan laiska

Mulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö ollu vuosia ja silti liikun

Ja silti empatian taso on tämä? No, niinhän se on että masennus saa ihmisen käpertymään itseensä ja tekee siten itsekkääksi.

Tuleeko yllätyksenä, että jollakin voivat nämä sairaudet oireilla eri tasoisina ja eri tavalla?

Varmaan olisi hyvä joku matalan kynnyksen palvelu, jossa saa kokeilla erilaisia lajeja, että löytyisi se itselle mielekäs. Ja joku auttamaan palveluun menemisessä. Mutta onhan sen halun parantua ja ymmärryksen liikunnan hyödyllisyydestä lähdettävä ihmisestä itsestään.

Ja on myös ymmärrettävä, että liikunta ei kaikille ole mikään autuaaksi tekevä asia. Itse en ole ikinä saanut liikunnasta hyvää oloa tai iloa, lähinnä se on tuskatuttavaa pakkopullaa

Masentunut ei saa itseään liikkeelle, jos motiivi on oma itse tai oma hyvinvointi. Masentuneen voi saada liikkeelle ehkäpä, jos kyseessä on jonkun toisen etu ja ehdoton edellytys hyvinvoinnille. Oikein syvästi ja hankalasti masentuneen voi saada kodistaan ulos jotenkin huijaamalla, askel kerrallaan ja/tai väkisin kantaen metsään. Masentuneella ei ole siis voimia eikä ajatus toimi, ihan kuten uupuneellakin. Erona vain se, että masentuneella ei ole tulevaisuudennäkymiä eikä mitään tavoitteita elämälleen ja kaikki on todellakin siellä syvällä pimeässä. 

Ei ehkä auta mutta yksi typeryys mitä yhteiskunta tekee on niputtaa yhteen (kilpa)urheilu ja kehon lihasten käyttö. Urheilu ilmiönä on monin tavoin vastenmielistä ja toisin tavoin kiinnostavaa. Mutta se kun ja jos lähtee vaikka kävelemään tai pyöräilemään on kaikin tavoin urheilun ulkopuolista toimintaa. Liikunta-sanankin kalske on epätyydyttävä.

Ehkä neuvoni siis on unohda urheilu unohda liikunta käsitteinä. Ryhdy sen sijaan käyttämään lihaksiasi. Eli elämään. Sen ei tarvitse olla mitään positiivista pirskahtelua.

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei oo esteenä esim kävelylle iltaisin, ihminen joka niin väittää on vaan laiska

Mulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö ollu vuosia ja silti liikun

Monet masentuneet kärsivät myös kroonisesta unettomuudesta, ja silloin on usein fyysisesti heikossa kunnossa. Itsensä repiminen liikkeelle ei niin vain käykään vaan siihen tarvitsee tukea ja lempeää aloitusta. Ja tuollaisen negatiivisen itsepuhelun ruokkiminen ja laiskaksi haukkuminen ei kyllä auta ketään masentunutta.