Onko kukaan muu kuin ilmaa muille ihmisille?
Ettei jää muille mitään muistikuvaa sinusta? Miten koet sen?
Minusta tämä on hyvin hämmentävää. Kukaan ei koskaan muista minua mistään, vaikka en nyt pidä itseäni sentään NIIN hiljaisena. Esimerkkejä.
Tämä on käynyt usein. Näen vanhoja luokkalaisia jossain. Menen iloisesti jutteleemaan, moi muistatko kun oltiin samalla luokalla x koulussa? Mä oon x. Ei koskaan mitään muistikuvaa. Joku nolo vastaus, ai niin taidettiinkin olla tai en nyt oikein muista, kävin kyllä tota koulua.
Toinen. Näin hiljattain yhden kouluajan suosikkiopettajani. Rohkenin mennä juttelemaan, hän oli aina niin mukava. Ei hän muista. Ei yhtään. Kysyi keitä muista luokallani oli ja kun luettelin niin muisti heti. Ne muut. Ei minua.
Kauan sitten hieman ihastuttiin yhden miehen kanssa ja tämä varovasti toisillemme tunnustettiin sähköpostitse. Mulla on vieläkin noi viestit tallessa. Juttu ei edennyt, siihen oli monia syitä. Näin tuon miehen hiljattain. Hän on ollut joskus mielessäni. Selvisi että minä en ilmeisesti hänen, hänkään ei muistanut minua. Lähdin vaivaantuneena pois tilanteesta.
Kun käyn kavereiden kanssa jossain, usein vastaan tulee jotain heidän koulukavereitaan. He muistavat toisensa. En tiedä mitä mä olen tehnyt väärin ettei minusta jää muistijälkeä kenellekään. En ole mikään harmaa hiiri. En myöskään räväkkä, tatuoitu, lävistetty tai tukassa shokkiväriä. Olen hyvinkäyttäytyvä ihan kivannäköinen nelikymppinen nainen, jolla riittää vientiä, mutta joka ei jää kenenkään mieleen. En ole äänekäs mutta en sulaudu tapettiin. Koen jopa vähän surullisena tämän. Miten on mahdollista ettei kukaan muista?
Kommentit (27)
Mä taas itse aina kuvittelen, ettei kukaan muista mua. Ees naapurusto, jos oon koiratta liikkeellä. Sit tulee vastaan ihmisiä, jotka muistaa mut vuosikymmentenkin takaa. Joku trauma mullakin, kun kuvittelen olevani niin näkymätön ja mieleen painumaton..
Joskus olen huomannut ettei enää muisteta, mutta en minäkään enää kaikkia muista koulusta, töistä tai muualtakaan.
Suurin osa ihmisistä unohtuu luonnostaan elämän varrella varsinkin jos on vain ollut samassa paikassa mutta ei sen enempää.
Joillekin jäädään mieleen, muille ei. Kysyt varmaan vaan vääriltä ihmisiltä.
Nyt kon on tullut ikää huomaan että ihmiset eivät niin hirveästi halua kesksutella minun kanssa. Tunnen itseni aina kuin teatterissa istujaksi ja katson sivusta maailman menoa. En kuulu tähän maailmaan. Viime viikolla siskon tyttö täytti vuosia ja sisko sanoi noin ohimenne että tule mutta sovitaan ennen lauantaita varmaksi.No tuli lauantai ja ei kuulunut mitään. Ajattelin että en taaskaan sovi joukkoon. Eileen soitti ja moitti miksi en tullut.
Teki mieli sanoa että se kutsu oli niin epämääräinen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kon on tullut ikää huomaan että ihmiset eivät niin hirveästi halua kesksutella minun kanssa. Tunnen itseni aina kuin teatterissa istujaksi ja katson sivusta maailman menoa. En kuulu tähän maailmaan. Viime viikolla siskon tyttö täytti vuosia ja sisko sanoi noin ohimenne että tule mutta sovitaan ennen lauantaita varmaksi.No tuli lauantai ja ei kuulunut mitään. Ajattelin että en taaskaan sovi joukkoon. Eileen soitti ja moitti miksi en tullut.
Teki mieli sanoa että se kutsu oli niin epämääräinen.
Mulla on välillä samanlainen ulkopuolinen olo. Sovin viime viikolla meneväni kaverin kanssa syömään tässä joku ilta. Hänen piti tarkistaa kotona menonsa ja laittaa viestiä milloin ehtisi. Muistutin viestillä kahdesti. vieläkää ei ole mitään kuulunut ja syömässä piti käydä viime viikolla😅 Tulee olo että antaa olla, jos olen niin väritön ettei millään muista yhteisiä menoja.
Ap
Olipa ilkeä kommentti. Kertoo enemmän sinusta kuin minusta.
En ole käynyt tämän takia terapiassa ja Kelan piikkiin en ikinä. Ei tämä ole itkettävä asia, vaan kiinnostava. Kiinnostaa ihmisen mieli, millä perusteella jotain jää mieleen ja jotain ei. Anteeksi että koen vielä mielenkiintoa erilaisia asioita kohtaan.
Ap