Lue keskustelun säännöt.
Äitini säilyttänyt KAIKKI mun lapsuuden askartelut ja lastenvaatteet ja nyt tuo niitä meille
15.07.2023 |
Pahvilaatikkokaupalla askarteluja, piirrustuksia, vanhoja koulukirjoja 90-luvulta, kouluvihkoja, värityskirjoja, puhki käytettyjä väriliituja, kauhtuneita ja tahraisia lastenvaatteita Lisäksi suuttuu, jos heitän niitä pois. Hänen oma asuntonsa kun on jo väärällään tavaraa, niin koittaa niitä meidän nurkkiin hamsteroida sillä verukkeella, että ovat mun vanhoja, mutta pois ei saa heittää.
Menee oikeasti hermo. Sanoin jo, että jos ovat mun, niin saan tehdä niille mitä tykkään, tai sitten vie ne pois. Meille kerääntyy omienkin lasten askarteluja ja vaatteita nurkkiin.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otankin ne vastaan ja käyn läpi jos jotain tunnearvokasta tulee vastaan, mutta ongelma onkin, että äitini suuttuu jos saa tietää minun heittäneeni niitä pois.
On raskasta valehdella läheiselle näistä tavaroista, etenkin kun hän on hillonnut niitä laatikkokaupalla ja aina vaan lisää löytyy. Sen sijaan, että hän olisi hyvää hyvyyttään niitä mulle säilönyt, tulee mieleen, että tässä on vaan joku hamstraajan kontrollinmuoto.
Muutenkin "tuo lahjoja" joka kerta kun käy, eli joku 20v kaapissa ollut huivi tai halpa muoviämpäri, lapsille tuo rikkinäisiä leluja, jne. Aina kun käyn vanhempieni luona, äiti alkaa kaivaa kaappeja ja tunkee tavaraa käteen. Jos lapsi sattuu leikkimään jollain lelulle, yrittää tunkea sitä meille kotiin vaikka sanon, että eikö tämä voi jäädä mummila-leluksi.
Hänellä on kiero suhde tavaraan, tavara on hänen rakkautensa jatke ja jos siitä hankkiutuu eroon, hankkiutuu eroon myös "hänestä".
-ap
Mistä saa tietää, että niitä tavaroita heitetään pois? Ei niistä tarvitse mitään tiliä tehdä, kun on luovuttanut ne. Eikä kai kukaan aivan tarkasti muistakaan, jolla on kaapit ja asunto täynnä tavaraa enää mitä sieltä antoi pois.
Onpa täällä kylmiä ihmisiä. Itse olen säilyttänyt lasten piirustuksia, kertomisvihkoja, pieniä käsitöitä, lehtileikkeitä jos esim. ovat mukana kuvassa harrastuksen tai muun vuoksi. Ei tulis mieleenkään heittää pois tai antaa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otankin ne vastaan ja käyn läpi jos jotain tunnearvokasta tulee vastaan, mutta ongelma onkin, että äitini suuttuu jos saa tietää minun heittäneeni niitä pois.
On raskasta valehdella läheiselle näistä tavaroista, etenkin kun hän on hillonnut niitä laatikkokaupalla ja aina vaan lisää löytyy. Sen sijaan, että hän olisi hyvää hyvyyttään niitä mulle säilönyt, tulee mieleen, että tässä on vaan joku hamstraajan kontrollinmuoto.
Muutenkin "tuo lahjoja" joka kerta kun käy, eli joku 20v kaapissa ollut huivi tai halpa muoviämpäri, lapsille tuo rikkinäisiä leluja, jne. Aina kun käyn vanhempieni luona, äiti alkaa kaivaa kaappeja ja tunkee tavaraa käteen. Jos lapsi sattuu leikkimään jollain lelulle, yrittää tunkea sitä meille kotiin vaikka sanon, että eikö tämä voi jäädä mummila-leluksi.
Hänellä on kiero suhde tavaraan, tavara on hänen rakkautensa jatke ja jos siitä hankkiutuu eroon, hankkiutuu eroon myös "hänestä".
-ap
Mistä saa tietää, että niitä tavaroita heitetään pois? Ei niistä tarvitse mitään tiliä tehdä, kun on luovuttanut ne. Eikä kai kukaan aivan tarkasti muistakaan, jolla on kaapit ja asunto täynnä tavaraa enää mitä sieltä antoi pois.
Toki voi olla, että kontrolli on niin kovaa, että valvontakäynti tulee. Siinä tapauksessa ap on terapian tarpeessa, koska tavaranpalvojaäiti käyttää rajua valtaa ja siitä todennäköisesti on seurannut paljon ongelmia elämään muutenkin. Jos ei kykene äidille ilmoittamaan, ettet komppaa minun kotonani, tai hinta sellaisesta rajojen asettamisesta on vuosien räyhä ja märinä, oman elämän haltuunsaaminen voi olla vaikeaa muutenkin. Kun on väkisin opetettu antamaan ihan liikaa valtaa muille.
Voi plääh. Nyt tein siis emä virheen. Mä säilytin lasten parhaimmat tekeleet ja parhaimmat vaatteet. Niin paljon niissä oli hyviä muistoja. Nyt annoin ne takaisin niille et tehkööt mitä haluaa, heittää pois tms. Ei niitä koulujuttuja ollut kun muovikassillinen joten toivottavasti eivät loukkaantuneet. Ajattelin et haluavat katsoa mitä ovat piirtäneet ja kuinka iso käsi ollut esim 5 v (kädenjälki painettu maalilla paperiin). Itsellä ei ole mitään muistoa lapsuudesta kun äiti heitti kaikki roskiin. Valokuvia joo mut olisi kiva ollut katsoa omia piirustuksia tms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiität kauniisti ja ilahtuneena. Sitten laitat leffan pyörimään, ja sen aikana käyt läpi askartelupaskartelut. Jos haluat osan säästää, niin säästä, ehkä voit ottaa valokuvia jos se auttaa, ja sitten kiikutat koko keon roskikseen. Seuraavana kertana jutellessa kerrot äidille kuinka paljon muistoja tuli mieleen (vaikket muistaisi mitään) ja kuinka hauskaa sinulla oli läpikäydessäsi näitä vanhoja tuherruksia.
Mihin sitä leffaa tarvitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua, ap. Ei tätä asiaa oikein voi ymmärtää kuin toinen hoardaajan lapsi. Se, mikä monista voi vaikuttaa hellyyttävältä (kuten monet täällä ovat kommentoineet), onkin oikeasti täydellinen vallankäytön väline rajattomille ihmisille, kuten nämä tavaroiden tunkijat ovat.
Itse kasvoin lapsena kaatopaikan keskellä, eikä mitään voinut heittää pois. Kaikkien vanhojen tätien jäämistöt päätyivät meille ja jonnekin eteiseen saattoi ihan yhtäkkiä päätyä joku valtava huonekalu "kun ilmaiseksi sai".
Nyt vanhemmiten vanhempani koittavat hiukan karsia tavaraa, kun ovat muuttaneet pienempään asuntoon. Edelleenkään sitä tavaraa ei kuitenkaan voi heittää pois, vaan aikuiselle lapselle tunkemalla yrittävät sen tehdä. Itse olen laittanut tarkat rajat tavaroiden suhteen, enkä suostu ottamaan mitään vastaan.
Omia lapsuuden leluja ja tavaroitakin löytyy vielä vanhempien nurkissa. Olen monta kertaa sanonut, etten halua mitään ja saavat ne pois heittää. Lisäksi olen tarjoutunut hakemaan tavarat roskalavalle, mutta sekään ei kelpaa. Vanhempani ottivat minulta avaimen pois kauan sitten eli omin lupineni en voi sinne mennä. No, koittakoot syyllistää sitten minua niillä tavaroilla, ihan sama. Vanhempan ovat muutenkin erittäin raskaita ja rajattomia ihmisiä ja pidän heihin nykyisin ihan minimivälit.
Rajoja vain ja tarvittaessa välit poikki, jos ei muuta auta.
Mulla on pojan tekemästä tikku-ukosta kuva tatuoituna käteen 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun muutin kotoa, en jättänyt jälkeeni muuta kuin yhden arkun, jossa oli tavaraa joka ei mahtunut silloiseen asuntooni. Ne mitä en mukaani ottanut, kävin läpi ja äiti siitä napsi itselleen muutaman piirustuksen ja enimmäkseen tyhjiä vihkoja omiin askarteluihinsa. Loput surutta kierrätykseen. Muuton jälkeen heidän nurkkiin ei jäänyt kuin se arkku, josta sovimmekin yhdessä. Hävettää, kun miehelläni on edelleen anoppilassa kaikkea mahdollista, eikä ole aikomuskaan niitä käydä läpi... Parhaimmillaan hakee sieltä jonkun oman jutun, käyttää sitä hetken ja VIE TAKAISIN, vaikka on siis täysin oma! En puutu, se on heidän tyylinsä...