Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
"mainehaitta" on pelkkä suomalaisten mieliin 2000-luvulla iskostettu vallankäytön väline, jolla yritetään ohjailla kansaa ja estää vihervasemmistolle epäsuotuisten mielipiteiden esittäminen.
Purra on saanut kertoa vapaasti mielipiteensä, ovat jopa saaneet huomattavan paljon julkisuutta. Mikä on, kun ei kelpaa?
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, kommenttejani poistetaan yp:n puolesta vaikka käytin täysin asiallista kieltä enkä solvannut ketään????
Tää on tää vassareiden palsta. Yllätyitkö? Täältä on poistunut jo monta vuotta ei miellyttävät mielipiteet.
Siis vassareiden ylläpitämä palsta. Kun ymmärtää mitä mediapooli kannattavat niin ymmärtää myös tämän sivuston kannat.
Tämä samainen sanoma omistaa myös Iltalehden, iltasanomien, hesarin, Alma Median jne... Ovat isoin organisatio lehtien kannalta.
Tämä!! Sanoma OY toimia olisi myös hyvä arvioida, ovat aika vasemalla ja sateenkaaren vihreitä. Puoluettomia eivät ole.
Linkitä kuin voittaja.
Mä kuuntelen Tomppaa...
Vai oliko se toisinpäin ;D
Vierailija kirjoitti:
En ole enää persu.
Mä jaan heidän kanssaan monia mielipiteitä, mutta en ole koskaan ollut, enkä tule olemaan Persu. Syystä, että liian paljon laitapuolen kulkijoita omissa porukoissa sotkee harvojen hyvien ideoiden esittämisen. Kaikkia ei tarvitse kuunnella, eikä huolia loikkareita pelkkien vaaliäänien takia.
Mielestäni ministereiden tulisi olla asiallisia, nuhteettomia kansalaisia. Luulisi, että Suomen kokoisesta valtiosta löytyisi reilu 10 henkilöä, jolla ei ole epämääräistä taustaa, puoluetta katsomatta. Riikka on ollut reilu 30-v, kun on laatinut kirjoituksia. Itsen olin vuonna 2008 13-vuotias, mutta tiesin jo, että minkä nettiin laittaa, se on siellä ikuisesti, eikä mieleeni olisi tullut kirjoitella mitään epämääräistä suuntaan tai toiseen. En varsinaisesti ole persuvastainen, mutta mielestäni ministereiden taustojen tarkistaminen on kohtuullista. En myöskään hyväksynyt kaikkia Marinin tekemisiä ja käytöstä. Mutta kyllä myös Marinia, Vanhasta ja monia monia muitakin ministeriä "maalitettiin" heidän ollessaan virassa,joten ei tämä myöskään niin poikkeavaa ole.
Se ei pelasta tilannetta, jos on ollut yksityishenkilö tekstit kirjoittaessaan. On vaikeaa luottaa siihen, että ajatusmaailma olisi tällä hetkellä jotenkin radikaalisti erilainen kuin silloin. Etenkin kun hän ensin sanoi ettei aio irtisanoutua aiemmista kommenteistaan ja muutti mielensä vasta painostuksen alla. Se on tässä se ongelma ja epäluottamusta luova asia.
Purran mielestä on asiallista uskonto/kulttuurikritiikkiä kutsua musliminaisia "jätesäkeiksi". Tai vihjailla että tummaihoiset lapset voisi ampua. Ja tästä suuttuminen on persujen mielestä "ajojahti" :-D :-/

Ja anteeksipyynnön jälkeiset sekoilut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikan tai siis riikan tekstit eivät todellakaan olleet tieteellistä, asiapitoista, neutraalia ja perusteltua argumentointia maamuu-kysymyksistä. Vaan jotakin aivan muuta.
Ja oli ne kirjoittaessaan 15 vuotta sitten yksityishenkilö. Suomen ulkoministeri mm. pyysi Turkilta juuri anteeksi, että Purra oli silloin kutsunut yhden kerran häntä ravintolassa seksuaalisesti ahdistellutta turkkilaisapínaksi. Se saatiin syötettyä Turkin lehtiin niin, että kyseessä on valtiovarainministerin juuri esittämä yleinen mielipide turkkilaisista.
Se oli hänen mielipiteensä turkkilaisista. Täysin selvä.
Turkkilaisista, jotka käyttäytyvät rumasti ja ahdistelivat naisia, minä sanoisin niitä sioiksi. Sanon suomalaisiakin äijiä, jos käyvät lääppimään.
Olenko razisti? Ylös tapauksesa mielelläni olen kuten Riikkakin.
Tämän kiusaamisjahdin tuloksena...äänestän persuista vaikka presidentin.
Kansa on puhunut ja
Persut olivat vaalivoittajia...
Joka kirjoittaa rasististapaskaa on paskarasisti.
En yksilöi tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kysymys Purran törkeistä ala-arvoisista kirjoituksista. Valitkaa nyt persut vihdoinkin hallitukseen joku, jota meidän suomalaisten EI tarvitse hävetä.
Meitä on noin 80 prosenttia kansasta, jotka eivät äänestäneet persuja.
Äänioikeutetuista yli 85 % ei äänestänyt persuja. Silti kuvittelevat nyt, että edustaisivat jotain koko kansan näkemystä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän kiusaamisjahdin tuloksena...äänestän persuista vaikka presidentin.
Kansa on puhunut ja
Persut olivat vaalivoittajia...
Vielä isompi vaalivoittaja oli kokoomus. Demaritkin on vaalivoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Se ei pelasta tilannetta, jos on ollut yksityishenkilö tekstit kirjoittaessaan. On vaikeaa luottaa siihen, että ajatusmaailma olisi tällä hetkellä jotenkin radikaalisti erilainen kuin silloin. Etenkin kun hän ensin sanoi ettei aio irtisanoutua aiemmista kommenteistaan ja muutti mielensä vasta painostuksen alla. Se on tässä se ongelma ja epäluottamusta luova asia.
Suomessa ei siis ole enää paitsi mielipidevapautta, ei myöskään ajatusmaailman vapautta. Paitsi jos on samaa mieltä kuin vihervasurit.
Vierailija kirjoitti:
Joka kirjoittaa rasististapaskaa on paskarasisti.
En yksilöi tarkemmin.
Jos on maataan vihaava kommari ja kannattas vasemmistolaista politiikkaa, joka tekee meistä Ruotsin kaltaisen sosialistisen helvetin, niin on maataan vihaava kommari.
En yksilöi tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Annetaan Riikalle ihan samaa julkisuutta kuin persut Sannalle.
Korkojen kanssa.
Erotuksena vain, että Purra on oikeasti rikkonut lakia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kysymys Purran törkeistä ala-arvoisista kirjoituksista. Valitkaa nyt persut vihdoinkin hallitukseen joku, jota meidän suomalaisten EI tarvitse hävetä.
Meitä on noin 80 prosenttia kansasta, jotka eivät äänestäneet persuja.
Äänioikeutetuista yli 85 % ei äänestänyt persuja. Silti kuvittelevat nyt, että edustaisivat jotain koko kansan näkemystä.
Kuinkas monta prosenttia niitä vassareita äänesti? Ai niin joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purran mielestä on asiallista uskonto/kulttuurikritiikkiä kutsua musliminaisia "jätesäkeiksi". Tai vihjailla että tummaihoiset lapset voisi ampua. Ja tästä suuttuminen on persujen mielestä "ajojahti" :-D :-/
Ei kutsunut musliminaisia jätesäkeiksi vaan niitä vaatteita, joita ne naisparat ovat pakotettu käyttämään..
Häpeä kommari valheitasi. Onneksi suurin osa näkee punakaartilaisten valheiden läpi ja tukee Riikkaa. Tsemppiä Riikalle.. Isänmaalliset ihmiset tulevat sinua.
Viittaisi kyllä jätesäkillä ihmisiin. Lue se teksti.
Mutta kun vaalit varastettiin meiltä ja kansa äänesti väärin.