Ja TAAS uusi skandaali. Persut poistattaneet ulkoministeriön antirasismisivuston
Oikeusministeri (PS) poisti sivuston heti ensitöikseen?
Kommentit (524)
Mediassa on herättänyt keskustelua oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun Olenantirasisti.fi-kampanjasivujen poistuminen verkosta. Kyseinen kampanja päättyi helmikuussa 2022. Sivusto liittyi edellisen hallituksen rasisminvastaiseen toimintaohjelmaan ja oli tarkoitus poistaa hallituskauden vaihtuessa.
- Olemme keskustelleet yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston viestinnän kanssa kampanjan sivuston sulkemisesta jo viime vuoden puolella, kun kampanja päättyi. Oikeusministeriön yhdenvertaisuus.fi-verkkosivustoa ollaan uudistamassa lähiaikoina, ja sinne tuodaan uuden hallitusohjelman toimenpiteitä yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaisesta toiminnasta, oikeusministeriön erityisasiantuntija Katriina Nousiainen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon todella tyytyväinen tästä ajojahdista. Se sai esiin vasemmiston todellisen luonteen ja että osa tyypeistä ei käy ihan kaikilla sylintereillä. Veikkaan, että ps:n kannatus vaan nousee tästä, koska kukapa ei haluaisi olla uhrin puolella. Kiitos vasemmistolle tästä. Jatkakaa vaan samaan tahtiin. Ei mua oo haitannut yhtään:) Kumpa tulisi lisää kohuja. Toki syksyllä olisi hyvä palata normaaliin, että saadaan asioita eteenpäin
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston aivan oma virhe.
Mediassa on herättänyt keskustelua oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun Olenantirasisti.fi-kampanjasivujen poistuminen verkosta. Kyseinen kampanja päättyi helmikuussa 2022. Sivusto liittyi edellisen hallituksen rasisminvastaiseen toimintaohjelmaan ja oli tarkoitus poistaa hallituskauden vaihtuessa.
- Olemme keskustelleet yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston viestinnän kanssa kampanjan sivuston sulkemisesta jo viime vuoden puolella, kun kampanja päättyi. Oikeusministeriön yhdenvertaisuus.fi-verkkosivustoa ollaan uudistamassa lähiaikoina, ja sinne tuodaan uuden hallitusohjelman toimenpiteitä yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaisesta toiminnasta, oikeusministeriön erityisasiantuntija Katriina Nousiainen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdotonta äänestää PS:ää, jos se nousee valtaan, pyritään jälkikäteisesti ajamaan ulos hallituksesta.
Paitsi että tämä epäreilu kampanjointi persuja vastaan saa mut äänestämään Halla-ahoa pressaksi. Johan tää nyt on outoa ulista ja valittaa Suomen kansan äänestystuloksesta. Valta kuuluu kansalle, niin kuin se yksi porukka sanoo.
Saksassa aikanaan yksi tuli valituksi valtion päämieheksi. Kannattajia piisasi. Pääsi valtaan toteuttamaan aatteitaan. Lopputulos savuavat rauniot ja jaettu maa.
teillä venäjällä sama jatkuu edelleen
Hyvä, että kyseinen älyvapaa sivusto poistettiin. Ihan totaalista puppua. Näissä rassissmiasioissa pitäisi pitää koko ajan mukana islamin luonteeseen kuuluva muiden syrjintä, jonka uskonto oikeuttaa. Ei kuulu Suomeen tuollainen meno.
Vierailija kirjoitti:
Kävin mielenkiinnosta Rasmuksessa katsomassa eikä tarvinnut pettyä.
Samaa disinformaation jakamista kuin täällä. Lisäksi vähän maalitusta ja ohjeiden jakamista.
esimerkiksi kehoitettiin satoja ihmisiä tilaamaan materiaali päivittäin, ihan vain siitä aiheutuvan haitan vuoksi.
Pertti Pyhtilä ( https://www.facebook.com/pertti.pyhtila/ )
"Olen antirasisti -kampanja on päättynyt. Jos olet kiinnostunut kampanjan materiaaleista, olethan yhteydessä yhdenvertaisuus.om@gov.fi "<<< Lähetäthän viestisi heti tänään! Minä lähetin jo.
Jukka Paananen ( https://www.facebook.com/jukka.paananen.77/ )
Pertti, erinomainen nosto! Ja samoin.
Jos jokunen sataa ihmistä päivittäin tilaa kampanjan materiaalit henkilökohtaisesti s-postilla, aika nopeasti tulee vastaan se, että huomattavasti vähemmän työaikaa menee sivujen ylösnostoon kuin henkilökohtaisiin materiaalintoimituksiin.
Joukolla tilaamaan!
Jukka Ronkainen ( https://www.facebook.com/jukka.ronkainen.73/ )
Pertti Pyhtilä Kopsasin ja jaoin. Ok?
No, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto saa toivottavasti sit hommia urakalla. Uhriutuivat "ei ollut tietoa" vaikka niitä oli tiedotettu jo viime vuonna asiasta.
Tai sit Kristina Stenman oli vain niin kännissä ettei muistanut.
No, hän voi tiedustella asiaa viestinnältään, joita ei ole onneksi montaa hoitamssa noita asioita...
Viestintä
Tiiminvetäjä, viestintäpäällikkö Maria Swanljung
Viestintäasiantuntija Mirka Mokko
Viestintäasiantuntija Ruusa Myllyaho
Viestintäharjoittelija Elli Peltonen
ALL FEMALE PANEL näköjään...
tuota muuten yleensä tarkoitetaan kun sanotaan että julkisella sektorilla olisi hieman karsittavaa. Neljä pelkästään viestinnässä eikä pomolle kulje tieto että nettisivut on menossa uusiksi...
Helsingin yliopiston professori jakaa valheellista tietoa:
https://www.facebook.com/teivo
Oikeusministeriö poisti Leena Meren tultua oikeusministeriksi #OlenAntirasisti-sivuston. Korrelaatio ei ole kausaatiota, mutta Meri on kommentoinut asiaa aiemmin (kuva parin vuoden takaa). Kuulostaako enemmän nollatoleranssilta antirasismille vai siltä, mitä Petteri Orpo on viime päivinä julistanut?
--
Tuo on jaettu jo Silakoihin, ja keskustelussa Teivo antaa luvan jakamiseen mihin kukin haluaa.
Onkohan yliopisto tietoinen, että Teivo valehtelee poliitikoista ja heidän tarkoitusperistään? Hän on politiikan professori, mutta kovin on vasemmistoa kannattavat sivut kaverilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
allah=saatana
Höppänä. Ihan uskontotieteen perusopinnoilla, ja varmaan jo peruskoulun uskonnon opetuksen perusteella tietää, että ihan sama Jahve se on.
Saatana ei sinänsä Raamatussa esiinny sellaisena kuin nykymielikuva on. Ei vaikuta kovin pahaltakaan. Eikä oo Lucifer.
Et selkeästikään ole lukenut koraania. Lue se niin tulet samaan johtopäätökseen kanssani. allah on saatana ja muhammad sen sanansaattaja.
Huomaatko, että ilmaisin juuri, ettei Saatana Raamatun perusteella vaikuta kovin pahalta.
Eihän se saatananpalvojalle vaikutakaan. Eikä muslimille.
allah=saatanaEi ateistit usko Saatanaan. Saatana ei kuitenkaan Raamatussa ole määräämässä niitä kansanmurhia, vaan ihan se Jumala itse. Muslimit toki eivät jakaisi näkemystäni siitä, että Jahve/Allah on tarinan pahis.
Todistit juuri ettet ole lukenut raamattua.
Muslimit nyt on aivotonta sakkia niin niiltä ei kannata edes kysyä mitään.Voitko lakata inttämästä. Mikään tuossa ei todista, ettei oo lukenut Raamattua.
Harvempi joka ei oo lukenut, tietää kauheesti noista Jumalan määräämistä kansanmurhista 😀Miksi jatkat kitinää kun et selkeästi tiedä aiheesta hevonvittua? Jumala ei määrännyt kansanmurhia vain poisti kaltaisesi saastan maanpäältä. Jos sinunlaisia ei olisi olemassa. Ei tarvittaisi puhdistusta joten syy on sinun ja saatanan.
Ai oot joku totaalinen sekopää. Ok.
Vastaisuuden varalle, muista, että kirjan lukeminen ei ole yhtä kuin sen sisällön hyväksyminen.Ai sä oletkin christofobinen rasisti. Ok. Kokeile hyökätä islamia vastaan jossa on oikeita ongelmia. Ai et uskalla?
Uskonnoista aika monet sodat aina alkaa. Pysyn siitä erossa.
Suurin osa alkaa islamista. Verisin kultti maan päällä.
allah=saatanaProfessori Suad Saleh selosti 12.9.2014 televisiolähetyksessä tämän opetuksensa: islamin mukaan muslimimies saa orjuuttaa ja raiskata pieniä tyttöjä. Sittemmin hän tarkensi, että muslimimiehet saavat raiskata ei-musliminaisia antaakseen heille kasvatusta.
Kun asiasta syntyi kohua, niin Saud Saleh tarkensi myös, että raiskaus on sallittua ”laillisen sodan” aikana muslimien vihollisia vastaan. ”Laillisen sodan” tulkinnalliseen ongelmaan Saleh ei paneutunut tarkemmin. Monelle muslimimiehelle elämä vääräuskoisten Euroopassa on jihadistinen taistelutilanne. Saud Saleh myös myöntää, että Koraanin mukaan muslimimiehillä on oikeus raiskata israelilaiset naiset.
”Sotien naisvangit kuuluvat omistajilleen, jotka saavat nöyryyttää heitä. Nämä naiset tulevat armeijan komentajan omaisuudeksi, tai muiden muslimien. Hän voi harjoittaa seksiä heidän kanssaan aivan niin kuin omien vaimojensakin kanssa”.
Saud Saleh tähdensi, että Allah antaa luvan seksisuhteet myös naisorjiin yhtäläisesti. Hänen mukaansa israelilaisen naisen orjuuttaminen ja raiskaaminen on ”hyväksyttävää” ja ”kannustettavaa”. Hän kuitenkin tuomitsi sellaiset muslimimiehet, jotka käyttävät itäaasialaisia naisia omiin seksisuhteisiinsa, sillä oikeudet kuuluvat vain ”legitiimiin sotaan”.
*
Huom: Tämä professori Suad Saleh on itse naisoletettu! Googlaa nimellä!
Blaaa....blaa...Uli... uli Islam on paha? No ei kauas heitä äärioikeiston tai Purrankaan väkivaltafantasiat. Joten anna olla.
Edustavatko tämän professorin opetukset sinusta jotakin hyvää tai edes jotakin sellaista, jota normaalin ihmisen tulisi sietää?
Jeesus sanoi: "Hedelmistään puu tunnetaan"!
Onko is la m sinun mielestäsi kantanut hyvää hedelmää?
Niinpä!
Eli hallitus sanoo toista ja tekee toista. Lisää Petterin ja Purran eilisen sanoman uskottavuutta miinus miljoona pistettä. Miten niin kuin meni omasta mielestä Petteri ja Riikka? Vastustetaan rasismia tiedotustilaisuudessa mutta valtion ohjelmissa tehdään tasan päinvastoin!
Vierailija kirjoitti:
Eli hallitus sanoo toista ja tekee toista. Lisää Petterin ja Purran eilisen sanoman uskottavuutta miinus miljoona pistettä. Miten niin kuin meni omasta mielestä Petteri ja Riikka? Vastustetaan rasismia tiedotustilaisuudessa mutta valtion ohjelmissa tehdään tasan päinvastoin!
Et ole seurannut uutisointia?
Vai trollaat pippeli jäykkänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin mielenkiinnosta Rasmuksessa katsomassa eikä tarvinnut pettyä.
Samaa disinformaation jakamista kuin täällä. Lisäksi vähän maalitusta ja ohjeiden jakamista.
esimerkiksi kehoitettiin satoja ihmisiä tilaamaan materiaali päivittäin, ihan vain siitä aiheutuvan haitan vuoksi.
Pertti Pyhtilä ( https://www.facebook.com/pertti.pyhtila/ )
"Olen antirasisti -kampanja on päättynyt. Jos olet kiinnostunut kampanjan materiaaleista, olethan yhteydessä yhdenvertaisuus.om@gov.fi "<<< Lähetäthän viestisi heti tänään! Minä lähetin jo.
Jukka Paananen ( https://www.facebook.com/jukka.paananen.77/ )
Pertti, erinomainen nosto! Ja samoin.
Jos jokunen sataa ihmistä päivittäin tilaa kampanjan materiaalit henkilökohtaisesti s-postilla, aika nopeasti tulee vastaan se, että huomattavasti vähemmän työaikaa menee sivujen ylösnostoon kuin henkilökohtaisiin materiaalintoimituksiin.
Joukolla tilaamaan!
Jukka Ronkainen ( https://www.facebook.com/jukka.ronkainen.73/ )
Pertti Pyhtilä Kopsasin ja jaoin. Ok?
Voi elämä näitä :D
Mukana jo Joukkovoima, Rasmus, politiikan yliopistoprofessoria seuraajakuntansa kanssa, silakat...
Ei kiinnosta vaikka tuo on jo todettu valheeksi
Fassarit on saaneet vallankahvan. Hetkeksi. Hallitus hajoo ÄN YY TEE.......
Vierailija kirjoitti:
Missä vasemmmisto, siellä valhe
Vassaritko seisoivat eduskuntatalon edessä Mannerheimintien varressa valkoisissa haalareissa ja naamareissa?
Solvasivat Bideniä, Natoa ...
Pitäs olla omalla naamallaan esillä kun tuollaisilla asioilla liikutaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli hallitus sanoo toista ja tekee toista. Lisää Petterin ja Purran eilisen sanoman uskottavuutta miinus miljoona pistettä. Miten niin kuin meni omasta mielestä Petteri ja Riikka? Vastustetaan rasismia tiedotustilaisuudessa mutta valtion ohjelmissa tehdään tasan päinvastoin!
Et ole vissiin katsonut niitä poistettuja aineistoja, mutta olivat itsessään rassssistisia suomalaisia kohtaan. Aivan tolkuttomia valeita suomalaisesta 'valkoisesta ylivallasta' yms. Silti rasissmia pitää vastustaa, mutta asia-argumentein.
Veikkaan, että sivustolla ei ollut kovin paljon kävijöitä. Tuollainen sivustohan on silkkaa hyvesignalointia puhtaimmassa muodossaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että poistivat äärivasemmistolaisen woketuksen!
Tällaisten käsittämättömien mölinä-kommenttien ylänuolet paljastaa hyvin kuinka paljon täällä on Putkosen trolleja palstalla, kukaan täysijärkinen ei kutsuisi rasismin vastustusta äärivasemmistolaiseksi woketukseksi.
Niin kauan kuin perussuomalaiset jatkaa tätä banonilaista hölmöilyä, se ei ole valmis hallitukseen.
Tuo sivu on äärivasemmistolaista wokelkusta puhtaimmillaan! Se kertoo vain sinusta ettet sitä näe (jos edes kävit katsomassa).
Rasismin vastustaminen ei tarkoita jotain yksittäisen päättyneen woke-kampanjan ylläpitoa.
No kerro vaikka sitten siitä sellaisesta rasismin vastustamisesta, joka ei ole äärivasemmistolaista woketusta?
Miten Persut vastustaa rasismia?Siis kun nyt ihan tosi maltilliset perusnäkemykset toisten ihmisarvon kunnioittamisesta onkin yhtäkkiä jotain woketusta ja ääri -jotain, mitä nyt olen yrittänyt näistä Persujen kannattajien kanssa keskustella.
Miten demarit vastustaa rasismia? Miten RKP vastustaa rasismia? Miten Seppo Taalasmaa vastustaa rasismia? Ovatko rasisteja? Seppohan on mieskin vielä.
Kyllä nyt pitää etuoikeusbingo järjestää todistaakseen että vastustaa rasismia.
Siis minä kysyin, että mikä olisi Perussuomalaisten kannattajan mielestä hyväksyttävää rasismin vastustusta, jota tämä ei pitäisi äärivasemmistolaisena woketuksena. Voisinko saada jonkinlaisen vastauksen siihen?
Nuo muut eivät ole relevantteja, kun en ole koskaan kuullut heidän viittaavaan rasismin vastustamiseen ääri-woketuksena.
En kaipaa mitään todisteita siitä, että kukaan vastustaa rasismia, vaan haluan tietää, voiko rasismia vastustaa niin, ettei Persut pidä sitä woketuksena. Ymmärsitkö kysymyksen?
Huokaus. Kun persut edellisen kerran sanoutui irti kaikesta rasismista, siis myös maamujen positiivisesta syrjinnästä ja vastaavasti kantisten oikeasta syrjinnästä, se ei kelvannut ja seurauksena oli hirveä älämölö. Eli aivan nollatoleranssi rasismille ei käy, vaan tietty määrä rasismia kantiksia kohtaan on pakko jättää enemmistön mielestä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän julkilausuma
SYRJINTÄÄ, RASISMIA JA VÄKIVALTAA VASTAANPääkaupunkiseudun linja-autonkuljettajiin kohdistuneiden väkivallantekojen ja muiden viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä Perussuomalaisten kansanedustajilta on pääkirjoituksissa ja poliittisissa puheenvuoroissa vaadittu rasismin ja syrjinnän tuomitsemista ja siitä irtisanoutumista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuomitsee kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän ja sanoutuu siitä irti.
Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.
Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia.
Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.
Vaadimme, että poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ja keskustelijat suhtautuvat yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin, edustivat uhrit sitten enemmistöä tai jotakin vähemmistöä. Kaikkinainen epäsymmetrisyys eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden kohtaamien vääryyksien uutisoinnissa ja arvottamisessa lähettää vahvan viestin siitä, että ihmisen arvo riippuu hänen taustastaan.
Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana. Ketään ei pidä missään tilanteessa rangaista tai palkita taustansa vuoksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo tällä kaikkinaisen rasismin, syrjinnän ja väkivallan tuomitsevalla julistuksellaan vastanneensa niihin vaatimuksiin, joita sille on median ja poliittisten ryhmien taholta esitetty. Samalla kutsumme muut eduskuntaryhmät liittymään ja sitoutumaan tähän julistukseen sekä rankaisemaan niitä jäseniään, jotka sanoin tai teoin loukkaavat tässä julistuksessa esitettyjä periaatteita.
Eduskunnassa 25.5.2011
Perussuomalaisten eduskuntaryhmäMiksi siis Purra julkaisee 2019 rasseviestejä? Yhtä huono muisti kuin Orpolla?
Mitä rasseviestejä? Tunnistamaton musta säkki kuvaa oikein hyvin noita ihmisiä, joiden henkinen ja oikea kotimaa on tuhansien kilometrien päässä täältä.
No tuo on ihan kirjaimellisesti r a s ismia.
Ei ole rasismia. Mustilta säkeiltä he näyttävät. Ei pelkkä se, minkä mielikuvan näky herättää - ole rasismia. Sama toteamus olisi itselläkin vaikka sitten naapurinani 60 vuotta ollut ihminen pukeutuisi mustaan kaapuun.
Kyllä se on rasismia. Kenties se on rasisteille sitten vaikea ymmärtää.
Ei ole rasismia. Taitaa kommunistiwokehuoralle olla liian vaikea ymmärtää
Tässä hyvä esimerkki Persujenkielenkäytöstä, ja siitä minä Persut näkevät naiset.
Kommunistiwokehuora itkee vaikka käyttää itse pahempaa kieltä persuista.
En näe kaikkia naisiahuorina vaan sinun kaltaisia aivottomia paskakasoja.Lähi-idässä naiset juuri yritti protestoida henkensä kaupalla omista oikeuksistaan olla käyttämättä noita kaapuja. Meillä ei yksikään itseään feministiksi kutsuva akka tukenut heitä mitenkään. Pikemminkin päinvastoin, Kaavuista huomauttelu ei ole rasismia, vaan niiden väittäminen kulttuuriksi on naisten alistamista.
Ihmeellistä sakkia noi feministit nykyään
Käsi pystyyn kuka yllättyi et persu ei vieläkään ymmärrä et se pointti on antaa naisen itse vapaasti valita, niin kun ihminen sais tehdä.
Ai kuten Iranissa ja Afghanistanissa?Oletpa vitsikäs.
Näyttää sivu osuneen aika moneen rasistiin, nyt huutavat hurraata kun se on poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta wokettajat vaatii hihamerkkejä ihmisille jotka eivät toteuta heidän vaatimuksiaan. Hihamerkin kanssa on toisen luokan kansalainen lopunikää.
Hirmu yllätys, Persu puhuu hihamerkistä. Olet ottanut oppia ihanteesi Aatun aatemaailmasta. No mutta te Persuthan olette natzzipuolue. Kun vielä presidentin saisitte,niin tuhatvuotinen valtakunta perustettaisiin uudelleen. Ja diktatuuri. Joko on kezkitysleirien paikat mietitty? Tosin sinähän sinne työttömänä ekana joutuisit, ei siinä auttaisi Persujen jäsenkirja,kun Riikkahan on sitä mieltä, että työttömät joutaa...
aisi hihamerkit löytyä jo punaisilta kun aloittivat kapinansa vuonna 1918
Voi että, hihamerkit olivat myös valkoisilla 2018. Nykyään käytetään käsitettä sisällissota.
Tarkoitatko siis vapaussotaa, jossa valkoisten voiton ansiosta emme päätyneet osaksi Neuvostoliittoa?
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen riitti edellisellä pellehallituksella aikaa, varmaan velkaa otettu että on varaa tuutata paskaa eetteriin.
Varmaan ylläpitäjäksi löytyi viiden tonnin kuukausipalkalla joku sukulainen, joka oli lukiossa vähän ylläpitänyt oppilasneuvoston sivuja.
(Taneli Mäkelän äänellä):
Tämä ei ole skandaali.
Tämä on wokeviiruksen huomioiva tietoturvaratkaisu.
Onko tää sellainen pick me girl? Haluaa valtaa ja sanoo mitä tahansa että saa sitä.