Mitä jos ei vaan kestä enempää? En jaksa nousta. Olen pilannut aivan kaiken.

Niin, onneksi opiskelin uuden ammatin tuossa ollessani sen hirviön kanssa ja nyt on töitä paljon.

Silti kaikki on niin raskasta edelleen. Kuin olisi kahlaisi betonissa ja kun nostaa päätään, katsoo ja ahdistuu kun ymmärtää, että matkaa on vielä paljon jäljellä, että helpottuu. Jos mitä vain vastoinkäymisiä tulisi en jaksaisi enempää. Olen niin helkkarin pettynyt itseeni.

Ap

Voi ei, on sinulla ollut rankkaa! Tuo avun saamisen hitaus on häpeällistä.

Minulla on aikuinen poika, joka on vihdoin viimein nousemassa syvästä suosta. Monta vuotta siihen meni. Hänen paranemisensa lähti liikkeelle kävelyn aloittamisesta ja itsensä hyväksymisestä. Tai pitäisikö sanoa, että oman tilanteen hyväksymisestä. Nämä kortit minulla on ja näillä pelataan. Elämä kyllä kantaa. Se ei näy vielä, mutta myöhemmin kun katson taaksepäin, niin huomaan, että kyllä se elämä kantoi. Kaikesta huolimatta.

Kuulostaa kamalalta. Kunpa tietäisinkin miten auttaa. Suurimman avun olet jo itsellesi antanut eli heittänyt psykopaatin elämästäsi. Mutta tervehtyminen vie aikaa. Puoli vuotta on lopulta aika lyhyt aika. Ole itsellesi armollinen. Kehu itseäsi siitä, että jaksat kuitenkin käydä töissä. Ja kaikista muistakin elämän osa alueista jotka teet hyvin tyyliin jaksan pestä hampaat joka ilta. Isommat haaveet ja intohimot tulevat myöhemmin jos ovat tullakseen. Keskity nyt asioihin jotka ovat tänään hyvin sen sijaan että etsisit vikoja ja ruoskisit itseäsi niistä. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita vanhempansa oikein.

Joskus tekisi mieli itkeä ja antaa toisen kannatella. Mennä vaikka jomman kumman vanhemman luokse, ns patojen ääreen ja saada hetki lämpöä ja ihmisarvon tunnetta.

Jos kuitenkin menisin, niin olin kummalla tahansa, joisivat alkoholia ja käskisivät nousta. Pyytäisivät apua omiin ongelmiinsa ja katoaisin pienemmäksi. Olisi pakko vain kestää ja nousta. Näyttää, että olen vahva.

Heikkous ärsyttää heitä ja saan halveksuntaa osakseni. Koska olen niin nuori mutta aikuinen (alle 30v.) niin minulla on elämä edessä mutta pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Voi helvetti. Tiedetään. Mutta miten!? Yritän ja yritän kunnes taas vajoan.

Ap

Kaikki mitä kuvailit on menneisyyttä. Nykyhetkessä voit olla mitä vaan. Saat sitä mitä ajattelet. Jos mietit menneitä paskoja juttuja, kutsut ne nykyhetkeesi uudestaan.

Aloita miettimään mitä haluat, joka päivä. Ja mieti tarkkaan mitä se on. Älä halua katkeruutta kuten kostoa. Mieti mitä positiivista haluaisit elämääsi. Vähitellen se alkaa muuttua todeksi kuin itsestään. Kuulostaa taikuudelta, mutta se on tieteellisesti loogista. Aivot kiinnittävät aina huomiosi siihen mistä ajatuksesi koostuvat. Mietit sitä miten paskaa elämäsi on ja mielesi näyttää sinulle lisää sitä, koska niin se toimii.

Sinun täytyy alkaa ajatella toisin. Luovu menneisyyden turvallisuudesta. Se on turvallista, vaikka se on paskaa, koska se on tuttua. Tuntematon pelottaa eniten.

Aina näitä säälin etsijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mitä kuvailit on menneisyyttä. Nykyhetkessä voit olla mitä vaan. Saat sitä mitä ajattelet. Jos mietit menneitä paskoja juttuja, kutsut ne nykyhetkeesi uudestaan.

Aloita miettimään mitä haluat, joka päivä. Ja mieti tarkkaan mitä se on. Älä halua katkeruutta kuten kostoa. Mieti mitä positiivista haluaisit elämääsi. Vähitellen se alkaa muuttua todeksi kuin itsestään. Kuulostaa taikuudelta, mutta se on tieteellisesti loogista. Aivot kiinnittävät aina huomiosi siihen mistä ajatuksesi koostuvat. Mietit sitä miten paskaa elämäsi on ja mielesi näyttää sinulle lisää sitä, koska niin se toimii.

Sinun täytyy alkaa ajatella toisin. Luovu menneisyyden turvallisuudesta. Se on turvallista, vaikka se on paskaa, koska se on tuttua. Tuntematon pelottaa eniten.

Niin yritän todella. Vaikka ei siltä kuulosta. Yritän mutta lakkaan taas yrittämästä. Tavallaan hypin kahden maailman väliä päässäni.

Välillä kuvittelen, että minä vain kasvan vahvemmaksi, näen, että hyvää elämää voi olla.

Liikun, on päämääriä, ravinto on tärkeää, budjetoin ja yritän ajatella asioita mitä haluaisin. Näen sen nytkin. Se on vaatimatonta mutta tärkeä, eli maisema järven rannalla, jossa saan uida, saunoa, olla yhteydessä luontoon. Se ajatus helpottaa. Pääsisin vain sinne. Oman mökin rauhaan, polttaisin puita ja olisin hetkessä läsnä, kalassa ja kuunnellen luonnon ääniä.

Sitten se toinen naailma vyöryy päälle. Olisi helpompaa elää ilman itseinhoa ja jostain syystä valun aina hetkeksi sinne. Silloin kaikki loppuu hetkeksi, on vain pimeää ja sabotoin kaikkea parannuksiani. Taas on tyhjää ja vellon.

Enkä tiedä miten helvetissä jaksan itseäni.

Joskus nakertaa sisältäpäin niin, että olen revetä. Olen vihainen ja itkuinen. Raivoissani mutta surullinen.

Yritän ottaa etäisyyttä ja kestää vain.

Miten ihmeessä saan tämän kierteen loppumaan.

Ap

Kiitos vastauksista ja myötätunnosta.

Kiitos myös siitä, että kerroit pojastasi, joka on nyt vahvoilla. Hyvä, että asiat muuttuvat.

Ehkä omakin tilanteeni vielä. Kun vain oppisin olemaan itseni kanssa sujut ja löytämään sisua. Sitten tietäisin helpottavan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita vanhempansa oikein.

Joskus tekisi mieli itkeä ja antaa toisen kannatella. Mennä vaikka jomman kumman vanhemman luokse, ns patojen ääreen ja saada hetki lämpöä ja ihmisarvon tunnetta.

Jos kuitenkin menisin, niin olin kummalla tahansa, joisivat alkoholia ja käskisivät nousta. Pyytäisivät apua omiin ongelmiinsa ja katoaisin pienemmäksi. Olisi pakko vain kestää ja nousta. Näyttää, että olen vahva.

Heikkous ärsyttää heitä ja saan halveksuntaa osakseni. Koska olen niin nuori mutta aikuinen (alle 30v.) niin minulla on elämä edessä mutta pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Voi helvetti. Tiedetään. Mutta miten!? Yritän ja yritän kunnes taas vajoan.

Ap

Pitäisikö lopettaa liika yrittäminen? Paraneminen ei ole suorittamista, vaan prosessi, jossa lillutaan ja annetaan virran viedä.

Minun neuvoni on tämä: lopeta tunteiden ajatteleminen. Kun sinulle tulee itseinho päälle, niin fokusoi tunteeseen. Tunne se inho, kärvistele siinä, itke. Ja huomaat, että tunne päästää otteensa. Jos se ei päästä, niin ajattelet asiaa ja ajattelu pitkittää tunnetta.

Suosittelen lukemaan Susanna Purra: kadonnut yhteys, löydä tunteesi voima. Lastenpsykiatrin kirjoittama. Minulle kirja oli käänteen tekevä. Toki tuosta väärästä vahvuudesta on paljon kirjoittanut Tommy Hellsten, jonka minulle merkityksellisinnkirja on Saat sen mistä luovut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita vanhempansa oikein.

Joskus tekisi mieli itkeä ja antaa toisen kannatella. Mennä vaikka jomman kumman vanhemman luokse, ns patojen ääreen ja saada hetki lämpöä ja ihmisarvon tunnetta.

Jos kuitenkin menisin, niin olin kummalla tahansa, joisivat alkoholia ja käskisivät nousta. Pyytäisivät apua omiin ongelmiinsa ja katoaisin pienemmäksi. Olisi pakko vain kestää ja nousta. Näyttää, että olen vahva.

Heikkous ärsyttää heitä ja saan halveksuntaa osakseni. Koska olen niin nuori mutta aikuinen (alle 30v.) niin minulla on elämä edessä mutta pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Voi helvetti. Tiedetään. Mutta miten!? Yritän ja yritän kunnes taas vajoan.

Ap

Pitäisikö lopettaa liika yrittäminen? Paraneminen ei ole suorittamista, vaan prosessi, jossa lillutaan ja annetaan virran viedä.

Minun neuvoni on tämä: lopeta tunteiden ajatteleminen. Kun sinulle tulee itseinho päälle, niin fokusoi tunteeseen. Tunne se inho, kärvistele siinä, itke. Ja huomaat, että tunne päästää otteensa. Jos se ei päästä, niin ajattelet asiaa ja ajattelu pitkittää tunnetta.

Suosittelen lukemaan Susanna Purra: kadonnut yhteys, löydä tunteesi voima. Lastenpsykiatrin kirjoittama. Minulle kirja oli käänteen tekevä. Toki tuosta väärästä vahvuudesta on paljon kirjoittanut Tommy Hellsten, jonka minulle merkityksellisinnkirja on Saat sen mistä luovut.

Kiitos.

Täytyy tuota yrittää. Olen harjoitellut meditaatiota, joten uskon käytännössä pystyväni tuohon, että katselen tunteita. Annan tulla ja mennä.

Vastaan vaan tulee se, etten oikeastaan saa yhteyttä niihin tunteisiin. Tavallaan tunnen koko ajan painavaa taakkaa, joka väsyttää mutta sitten kun yritän laittaa silmät kiinni ja olla vastaanottavainen, niin tunnen joko iloa tai naurua tilanteessa tai sitten en yhtään mitään.

Yhteys on aika sekaisin, varmaan syystäkin.

Kiitos kirjasuosituksesta, aloitan heti tuon Susanna Purran kirjan jos löydän sen käyttämästäni palvelusta.

Se, että kirjoitan tästä, niin kertoo kuitenkin, että jossain syvällä haluan ratkaista tämän ja elää? Ehkä haluan nousta kuitenkin.

Ap

Olet sä se sama joka jo kirjoitti päivänsä päättävänsä ja että saako omaiset tietää veloista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita vanhempansa oikein.

Joskus tekisi mieli itkeä ja antaa toisen kannatella. Mennä vaikka jomman kumman vanhemman luokse, ns patojen ääreen ja saada hetki lämpöä ja ihmisarvon tunnetta.

Jos kuitenkin menisin, niin olin kummalla tahansa, joisivat alkoholia ja käskisivät nousta. Pyytäisivät apua omiin ongelmiinsa ja katoaisin pienemmäksi. Olisi pakko vain kestää ja nousta. Näyttää, että olen vahva.

Heikkous ärsyttää heitä ja saan halveksuntaa osakseni. Koska olen niin nuori mutta aikuinen (alle 30v.) niin minulla on elämä edessä mutta pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Voi helvetti. Tiedetään. Mutta miten!? Yritän ja yritän kunnes taas vajoan.

Ap

Pitäisikö lopettaa liika yrittäminen? Paraneminen ei ole suorittamista, vaan prosessi, jossa lillutaan ja annetaan virran viedä.

Minun neuvoni on tämä: lopeta tunteiden ajatteleminen. Kun sinulle tulee itseinho päälle, niin fokusoi tunteeseen. Tunne se inho, kärvistele siinä, itke. Ja huomaat, että tunne päästää otteensa. Jos se ei päästä, niin ajattelet asiaa ja ajattelu pitkittää tunnetta.

Suosittelen lukemaan Susanna Purra: kadonnut yhteys, löydä tunteesi voima. Lastenpsykiatrin kirjoittama. Minulle kirja oli käänteen tekevä. Toki tuosta väärästä vahvuudesta on paljon kirjoittanut Tommy Hellsten, jonka minulle merkityksellisinnkirja on Saat sen mistä luovut.

Kiitos.

Täytyy tuota yrittää. Olen harjoitellut meditaatiota, joten uskon käytännössä pystyväni tuohon, että katselen tunteita. Annan tulla ja mennä.

Vastaan vaan tulee se, etten oikeastaan saa yhteyttä niihin tunteisiin. Tavallaan tunnen koko ajan painavaa taakkaa, joka väsyttää mutta sitten kun yritän laittaa silmät kiinni ja olla vastaanottavainen, niin tunnen joko iloa tai naurua tilanteessa tai sitten en yhtään mitään.

Yhteys on aika sekaisin, varmaan syystäkin.

Kiitos kirjasuosituksesta, aloitan heti tuon Susanna Purran kirjan jos löydän sen käyttämästäni palvelusta.

Se, että kirjoitan tästä, niin kertoo kuitenkin, että jossain syvällä haluan ratkaista tämän ja elää? Ehkä haluan nousta kuitenkin.

Ap

Kyllä. Haluat vain tuskasta eroon. Prosessi on hidas. Se on kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Välillä turhautti ja paljon, mutta hitaasti mentiin eteenpäin. Minä selvisin kirjoja lukemalla.

Mietin, että mistähän lähtisin ammentamaan voimaa ja vertaistukea väkivaltaisesta suhteesta ja siitä parantumisesta. Näin ensihätään.

Puhuminen ei juuri auta. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Huomaan tietenkin muutoksia. Alkuun oli todella vaikeaa päästää irti koko ihmisestä. Sitten kun pääsin, kaikki muistot tuntuivat epätodelliselta mössöltä, vähättelin kokemuksia ja ajattelin, että pääsen eteenpäin jos en edes mieti juuri asioita vaan tungen vain muistikuvat jonnekin kaukaisuuteen ja jatkan elämääni.

Nyt kuitenkin huomaan, että olen tavallaan kääntynyt ja hädissäni. Peloissani aika usein ja ajatuskin siitä, että joku koskettaa tai tulee elämääni, ahdistaa. Tulisin vihaiseksi vaikka samalla kaipaan sitä aitoa yhteyttä ihmisiin.

Myös ne muistikuvat palaavat ja olen aivan ihmeissäni, miten olin jonkun niin kamalan ihmisen kanssa.

Hän mm. nauroi exänsä itsemritykselle sekä pilkkasi häntä kovin, oli todella manipuloiva ja itseään täynnä. Eläimetkin pelkäsivät häntä. Hänestä huokui jokin sanoinkuvaamaton tila kun oli egonsa voimissaan, silloin kun ei esittänyt sitä huolehtivaa ja toisia auttavaa ihmistä.

Hän saattoi olla suustaan kamala. Kuulin useita kertoja kehostani moitteita, saattoi myös suuttua ja haukkua v**** vammaiseksi siitä, että loukkaannuin jostain sanomastaan. Hänessä oli jotain käsittämätöntä pahuutta. Hän haukkui kaikkia. Itseään nosti jalustalle. Oli ristiriitaista, oli outoja tilanteita. Oli hyvää, suurimmaksi osaksi helvettiä.

Olin aivan loppu viimeiset kuukaudet hänen lähellään. En tiedä miksi olin siinä, hänessä oli montaa puolta ja halusin uskoa mahdottomaan.

Se hävettää. Miten minä olevinaan hyvät arvot ja moraalin omaava ihminen saatoin katsella niin järkyttävää ihmisten murjomista ja itseeni kohdistuvaa väkivaltaa. Ne kaikki tilanteet..

Lopulta häpesin itseäni niin, etten meinannut kehdata kävellä kadulla saatika käydä kaupassa.

Ihan kuvottaa se kaikki mutta onneksi se on mennyttä.

Nyt hänellä on jo uusi ja haukkuu varmasti minua uudelle. Hän elää kuherrusaikoja ja murtaa lopulta varmaan sen uudenkin. No mutta...

Olen hengissä. Kun vaan vielä jotenkin heräisin pääni sisältä tähän maailmaan elämään omaa elämää.

Ap

Jos ei ole mitään, on taivas vain rajana.

up

Ap: sinulla on tarkoitus. Avauksesi oli tarpeen meille muille jotka eivät vaan jaksaisi millään enää. Me selviämme kuitenkin jollain lailla. Vaikka tuntuu että on loputon yö aurinkokin nousee vielä. Voimia!

Olen pahoillani kuullessani, että tunnet olosi näin epätoivoiseksi ja masentuneeksi. Tällaiset tunteet voivat olla erittäin raskaita ja vaikeita käsitellä, et ole kuitenkaan yksin näiden tuntemustesi kanssa ja on olemassa keinoja, joilla voit saada apua ja tukea.

Vaikka tämä on vaikea aika elämässäsi, muista olla itsellesi armollinen. Älä syytä itseäsi menneisyyden tapahtumista tai siitä, mitä olet menettänyt. On tärkeää keskittyä nykyhetkeen ja ottaa pieniä askelia kohti parempaa tulevaisuutta.

Koita löytää tapoja huolehtia itsestäsi ja hyvinvoinnistasi. Pienetkin muutokset päivittäisessä rutiinissasi voivat auttaa. Huolehdi riittävästä unesta, terveellisestä ruokavaliosta ja säännöllisestä liikunnasta. Pienetkin askelmerkit kohti terveellisempiä elämäntapoja voivat vaikuttaa myönteisesti mielialaasi ja yleiseen hyvinvointiisi.

Jos tunnet olevasi välittömässä vaarassa tai tarvitset akuuttia apua, suosittelen olemaan yhteydessä hätäpalveluihin tai paikalliseen kriisipuhelimeen, joka voi tarjota tukea ja ohjausta vaikeina hetkinä.

Kun olet nuori eikä ole kovia kipuja, sulla on kaikki. Huonon suhteen voi ottaa opetuksena. Yhden mitättömän kuspään väärät teot ei ole mikään perimmäinen totuus.

Kun pääsin eroon lokkimiehestä, ihmettelen että rahaa jää.

Mieti nyt että pitää kääntää sivua.

Soita vaikka Naistenlinja.fi maksuttomaan numeroon.

Kun sulla on työpaikka ja työkyky, et ole pohjasakkaa ainakaan yhteiskunnan silmissä. Työkykyiselle kuntoutusta voidaan jopa myöntää.

Kiitos.

Tämä avaus ja vastaukset helpottivat oloa.

Päästin hetkeksi irti, annoin olla. Hyväksyin täysin kaiken ja keskityin nykyhetkeen. Nukahdin. Oli ihanaa nukkua.

Minusta tuntuu, että minun täytyy aloittaa vaellus. Lopettaa kaikki hetkeksi ja lähteä ilman materiaa ja ulkoisia vaatimuksia maailmalle. Haluan irroittaa kaikesta ja lähteä matkaan. Ottaa vain repun selkään ja juotavaa, tutustua ihmisiin ja olla luonnossa.

Haluan oppia kuulemaan taas sisäistä ääntäni.

Ap

Pää on ihan sekaisin.

Ap