Mies sanoi, että olisi pitänyt erota eikä tehdä lapsia

Taas tehty lapsia kun oikeasti pitäisi erota. samaa sakkia on nämä kun menee naimisiin kun pitäisi ottaa ero. Ja sinä et yhtään tiennyt mitä miehen päässä liikkuu kun niitä ei ole kasvatettu tunnistamaan mitä ne oikein haluaa ja mitä sitten pitää tehdä kun on kulloinenkin halu. Yleensä suhteessa on kaksi tämmöistä tomppelia, mutta teillä nyt oli yksi ja informaatio katkos. Ei siinä mitään, eroatte. Tämä on hyväksi opiksi muillekin lukijoille, että kannattaa ottaa selvää mikä on ihmisen kiintymismalli. Takertujat tuppaa tekemään vain isomman virheen silloin kun pitäisi poistua. Kyllä ne lopulta lähtee, mutta vasta sitten kun kipu on sietämätön.

Kamala juttu ap, jos tämä vielä tuli ihan yllättäin? Onko puolisollasi tapana muutenkin sanoa asioita, joita joutuu pahoittelemaan jälkikäteen?

Vierailija kirjoitti:

Kamala juttu ap, jos tämä vielä tuli ihan yllättäin? Onko puolisollasi tapana muutenkin sanoa asioita, joita joutuu pahoittelemaan jälkikäteen?

Ei ole tapana, on selvästi miettinyt tätä jo kauan ja on ihan tosissaan. Mutta ei halua erotakaan nyt, kun lapset on vielä pieniä. 

Olette olleet yhdessä hyvin nuorista lähtien. Jos alat ap rauhallisesti pohtimaan, onko liittonne oikeasti hyvä vai onko se tavallaan itsestäänselvyys, jota et kyseenalaista? Millaista liittoa ap itse toivoisit? Itse olin hyvin nuorena solmitussa liitossa yli 20 vuotta. Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka alistettu ja hyväksikäytetty olin.

Vierailija kirjoitti:

Olette olleet yhdessä hyvin nuorista lähtien. Jos alat ap rauhallisesti pohtimaan, onko liittonne oikeasti hyvä vai onko se tavallaan itsestäänselvyys, jota et kyseenalaista? Millaista liittoa ap itse toivoisit? Itse olin hyvin nuorena solmitussa liitossa yli 20 vuotta. Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka alistettu ja hyväksikäytetty olin.

Mielestäni elämme ihan hyvää keskiluokkaista elämää. Miehen tunne- ja keskustelutaidoissa oli ehkä kehitettävää, siinä tuntuu että olemme eri planeetoilta jo lasten kasvatuksenkin suhteen...

Pariterapiaan ja mies vielä omaansa. Että tulevaisuudesta ei tulisi ihan pelkkää kärvistelyä, jos pysytte yhdessä.

Minä seurustelin taannoin tällaisen pitkästä, nuorena aloitetusta suhteesta eronneen miehen kanssa. Uskomatonta, miten murrosikäisen tasolle nelikymppisen ihmisen parisuhdetaidot olivat jääneet! Akateemisesti koulutettu, johtavassa asemassa työelämässä oleva mies taantui ihan kirjaimellisesti uhmaikäiseksi lapseksi ristiriitatilanteissa, paiskoi ovia ja tavaroita, huusi ja raivosi. Exä ei varmaan ollut ymmärtänyt vaatia aikuista käyttäytymistä vaan sietänyt kaikenlaista kiukuttelua. Minä en.

Sitä se on kun ihminen alkaa paremmin hahmottamaan millaista elämää oikeasti haluaa elää. Sinne noin keski-ikäisyyteen asti suoritetaan sitä jonkun muun luomaa standardia.

Vierailija kirjoitti:

Olette olleet yhdessä hyvin nuorista lähtien. Jos alat ap rauhallisesti pohtimaan, onko liittonne oikeasti hyvä vai onko se tavallaan itsestäänselvyys, jota et kyseenalaista? Millaista liittoa ap itse toivoisit? Itse olin hyvin nuorena solmitussa liitossa yli 20 vuotta. Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka alistettu ja hyväksikäytetty olin.

Voimaantuminen on naisen yksinoikeus.

Pitkössä suhteessa asiat kääntyy aina siihen että miehellö ei ole mitään omaa vaan kaikki asiat kääntyy pikkuhiljaa totetuttamaan naisen tahtoa. Joka varsinkin nainen on sen verran itsekäs että tämä tapahtuu.

Sinä siis ihan oikeasti luulit omistavasti miehen lopun elämäsi ilman että tarvitsee panostaa miehen hyvinvointiin?

Kovin vähän taustainfoa. Millaisia ovat riitanne ja kuinka usein, kuka aloittaa ne, toisen osapuolen syyttämistä, toistuvaa valittamista jne. ? Mistä kenkiä putistaa?

Etenkin kun lapset eivät ole aikuistuneetkaan on syytä harkita ja punnita asioita hyvin pitkään ja syvällisesti.

Ero on pikaratkaisu joka tuo lisäongelmia ja huonoja ongelman ratkaisumalleja lapsille (ellei liitossa lautaset, kupit ja ärräpäät toistuvasti lentele, nyrkit heilu tai psykologinen väkivalta puolin jos toisin).

Voivatko kumpikin toteuttaa omia harrastuksia ja ystävyyksiä, matkustelua tms? Jos yhteiselo tuntuu liian tiiviiltä.

Jokaisen tehtävä on kehittää sisäistä kokemusmaailmaansa, kuinka asennoituu kaikkeen, itseensä, toiseen, maailmaan. Monet eivät tiedosta että onnellisuus, niin yksin kuin parisuhteessakin, on ennen kaikkea ja kaiken jälkeen itsestä kiinni. Jonkinlainen "ideaaliasetelma" on kun molemmat hyväksyvät toiseuden ja tiedostavat sekä arvostavat pohjustavaa "rakkauden" sidettä. Kun eroaa useimmat eivät kuitenkaan löydä vahvempaakaan, vaanbehkä korkeitaan uusia ystäviä seksilisällä.

Nalkutus on pahaa, se vain pahentaa. Kumppaneiden pitää käydä läpi kaikki tyytymättömyytensä ja lakata syyttämästä toista siitä, vaan löytää oma sisäinen reitti ja ratkaisu. Porkkana toimii, keppi ei. Positiivinen asenne voi olla itseään ruokkivaa. Jos joku ei viihdy positiivisen kanssa, on vika hänessä itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette olleet yhdessä hyvin nuorista lähtien. Jos alat ap rauhallisesti pohtimaan, onko liittonne oikeasti hyvä vai onko se tavallaan itsestäänselvyys, jota et kyseenalaista? Millaista liittoa ap itse toivoisit? Itse olin hyvin nuorena solmitussa liitossa yli 20 vuotta. Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka alistettu ja hyväksikäytetty olin.

Mielestäni elämme ihan hyvää keskiluokkaista elämää. Miehen tunne- ja keskustelutaidoissa oli ehkä kehitettävää, siinä tuntuu että olemme eri planeetoilta jo lasten kasvatuksenkin suhteen...

Eli teillä on sellainen tyypillinen oppikirja elämä. Käy koulu, mene naimisiin ja tee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Minä seurustelin taannoin tällaisen pitkästä, nuorena aloitetusta suhteesta eronneen miehen kanssa. Uskomatonta, miten murrosikäisen tasolle nelikymppisen ihmisen parisuhdetaidot olivat jääneet! Akateemisesti koulutettu, johtavassa asemassa työelämässä oleva mies taantui ihan kirjaimellisesti uhmaikäiseksi lapseksi ristiriitatilanteissa, paiskoi ovia ja tavaroita, huusi ja raivosi. Exä ei varmaan ollut ymmärtänyt vaatia aikuista käyttäytymistä vaan sietänyt kaikenlaista kiukuttelua. Minä en.

Haksahdit siis ex aviomieheeni. Uskoin aikoinaan, että kun hän oikeasti miettii käytöstään ja kun ikää tulee ja elämänviisaus kasvaa niin käytös muuttuu kunnioittavaksi. Ei muuttunut, olin liian kiltti.

Vierailija kirjoitti:

Sinä siis ihan oikeasti luulit omistavasti miehen lopun elämäsi ilman että tarvitsee panostaa miehen hyvinvointiin?

No eiköhän Ap panosta nyt ensisijaisesti niiden lasten hyvinvointiin. Kyllä miehen se pitäisi hetken kestää ja tehdä itse samoin. En sano etteikö parisuhde ole myös tärkeä mutta jos lapset pieniä niin se on mitä on ja kestää vain hetken.

TAAS?

Vierailija kirjoitti:

Pitkössä suhteessa asiat kääntyy aina siihen että miehellö ei ole mitään omaa vaan kaikki asiat kääntyy pikkuhiljaa totetuttamaan naisen tahtoa. Joka varsinkin nainen on sen verran itsekäs että tämä tapahtuu.

No ei kyllä meillä! En siis ole ap, mutta samankaltaisessa liitossa. Miehen menot ja asiat menee aina kaiken edelle, ja pitää itsestäänselvyytenä että kyllä minä hoidan lapset, kodin jne. Jonkun mainitsema lapsellinen käyttäytyminen kuulostaa myös hyvin tutulta. Pikkuhiljaa alan tulla tulokseen että mies on oikeastaan ihan v****pää, mutta lähteminenkin tuntuu vaikealta kun on kasvettu yhteen niin nuoresta.

Kuka ne lapset nyt alkujaan halusi? Ei selviä aloituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Kuka ne lapset nyt alkujaan halusi? Ei selviä aloituksesta.

Se on ollut tavallaan itsestään selvää. Käydään koulut, mennään töihin, naimisiin, hankitaan omakotitalo ja tehdään lapsia. Tähän on ollut ns. paine molempien suvuistakin, emme siis mitään lestadiolaisia ole mutta yhteiskuntaluokassamme näin on tapana toimia. Itse en ole tätä kyseenalaistanut, mitä muutakaan sitä ihminen elämällään tekisi? Mutta mies on nyt ilmeisesti tyytymätön. Toisaalta olen sanomastaan lähinnä ärsyyntynyt, loukkaantunutkin kyllä mutta en jotenkin tunnetasolla, ymmärrättekö..? Vaan kuin olisi rikkonut sopimuksen.

Hyvin harva suhde kestää hautaan asti.