6-vuotiaan uhma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Miksi ihmiset eivät saa näiltä pikkulapsiltaan luuloja pois? Kolme-nelikymppiset aikuiset häviävät jatkuvasti 6-vuotiaalle.

Eihän se elämä uhmailevan lapsen kanssa rankkaa olisi, jos systemaattisesti antaisi kaikessa periksi. Elämä tosin menisi ihan retuperälle. Rankkaa siitä tulee, kun päivästä toiseen taistelee siitä, että näistä säännöistä pidetään kiinni! Lapsi, jolla on voimakkaita uhmaoireita, ei nimittäin noin vain taivu aikuisen tahtoon.

Omista neljästä lapsesta yhdellä oli hyvin voimakasta uhmaa juuri eskari-iässä, kunnollinen minimurkkukausi. Ja kyllä, ajoittain epäilin hänen mielenterveyttään! Varovasti kysyin eskarien vanhempainvartissa, miten hänen kanssaan siellä pärjätään. Helpotti, kun kuulin, ettei siellä ole ongelmia ollenkaan. Emme siis olleet epäonnistuneet hänen kasvattamisessaan ns. ihmisten tavoille. Ajattelin, että purkakoon sitten kaikessa rauhassa uhmansa kotona turvallisessa ympäristössä. Tuon keskustelun jälkeen aloin kiinnittää huomiota siihen, että usein hän oli uhmakohtauksen jälkeen jotenkin erityisen hyväntuulinen ja rento. Ilmeisesti pientä päätä sekoittaneet tunteet olivat siltä erää tulleet käsitellyiksi.

Ja koska joku kuitenkin haluaa tähän kommentoida, että lapsi käyttäytyi eskarissa paremmin kuin kotona, koska siellä oli paremmat kasvattajat ja säännöistä pidettiin kiinni, niin ei meillä kotonakaan ollut jatkuvaa vääntöä eikä lapsi todellakaan saanut meitä pompotella. Enimmäkseen kaikki meni oikein hyvin. Siksi ne valtavat uhmakohtaukset tuntuivat itsestäkin niin hurjilta. Ja vaikka eskarivuonna pelkäsinkin, mitähän murrosikä tuo tullessaan, kun minimurkku oli näin raju, niin ne vuodet sujuivat sitten huomattavasti seesteisemmin. Uhmakohtauksia tuli vielä satunnaisesti ensimmäisten kouluvuosien aikana, mutta niiden väli piteni koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Miksi ihmiset eivät saa näiltä pikkulapsiltaan luuloja pois? Kolme-nelikymppiset aikuiset häviävät jatkuvasti 6-vuotiaalle.

Miten lapsilta saadaan luulot pois? Meidän kaksi vuotias inhoaa hampaiden pesua, ja joka aamu ja ilta saadaan pitää vastaan taistelevaa taaperoa sylissä ja samalla harjata hampaita. Ei me mun mielestä hävitä, kun hampaat saadaan pestyä, mutta kyllä mä sanoisin, että se on melkoinen haaste ja aikamoista taistelua.

Kaksivuotias on pitkälti eri juttu, kun ei se oikein ymmärrä asioita eikä esim. usein hahmota yhteyttä teon ja siitä seuranneen rangaistuksen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Miksi ihmiset eivät saa näiltä pikkulapsiltaan luuloja pois? Kolme-nelikymppiset aikuiset häviävät jatkuvasti 6-vuotiaalle.

Ennen se onnistuikin mutta nyt niistä keinoista mitä silloin käytettiin tulee lasu.

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Kokeile: ignooraa tyttöä äläkä löhde vänkäämään. Olen huomannut että toimii vähän paremmin.

Meillä saman ikäinen pippurinen tapaus, ja selvästi saa nautintoa siitä kun vanhemmilla hermo menee. Testaa testaa testaa... ja jossain vaiheessa tulee se taistelu. Sitten on parkua ja huutoa, ja kaikilla pahat fibat, mutta tuntuu siltä että oikein hakee näitä tilanteita. Mutta kun olen rauhallinen enkä joka asiaan reagoi, keksii muuta puuhaa kun huomaa ettei mami helposti hätkähdä. Aina ei toimi ja itsekään en aina ole niin vedossa.

Onneksi on mummu ja pappa jotka jaksavat paremmin eikä neiti heitä samalla lailla höykytäkään.

Kuulemma helpottaa ajan kanssa. Hope so!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Miksi ihmiset eivät saa näiltä pikkulapsiltaan luuloja pois? Kolme-nelikymppiset aikuiset häviävät jatkuvasti 6-vuotiaalle.

Eihän se elämä uhmailevan lapsen kanssa rankkaa olisi, jos systemaattisesti antaisi kaikessa periksi. Elämä tosin menisi ihan retuperälle. Rankkaa siitä tulee, kun päivästä toiseen taistelee siitä, että näistä säännöistä pidetään kiinni! Lapsi, jolla on voimakkaita uhmaoireita, ei nimittäin noin vain taivu aikuisen tahtoon.

Omista neljästä lapsesta yhdellä oli hyvin voimakasta uhmaa juuri eskari-iässä, kunnollinen minimurkkukausi. Ja kyllä, ajoittain epäilin hänen mielenterveyttään! Varovasti kysyin eskarien vanhempainvartissa, miten hänen kanssaan siellä pärjätään. Helpotti, kun kuulin, ettei siellä ole ongelmia ollenkaan. Emme siis olleet epäonnistuneet hänen kasvattamisessaan ns. ihmisten tavoille. Ajattelin, että purkakoon sitten kaikessa rauhassa uhmansa kotona turvallisessa ympäristössä. Tuon keskustelun jälkeen aloin kiinnittää huomiota siihen, että usein hän oli uhmakohtauksen jälkeen jotenkin erityisen hyväntuulinen ja rento. Ilmeisesti pientä päätä sekoittaneet tunteet olivat siltä erää tulleet käsitellyiksi.

Ja koska joku kuitenkin haluaa tähän kommentoida, että lapsi käyttäytyi eskarissa paremmin kuin kotona, koska siellä oli paremmat kasvattajat ja säännöistä pidettiin kiinni, niin ei meillä kotonakaan ollut jatkuvaa vääntöä eikä lapsi todellakaan saanut meitä pompotella. Enimmäkseen kaikki meni oikein hyvin. Siksi ne valtavat uhmakohtaukset tuntuivat itsestäkin niin hurjilta. Ja vaikka eskarivuonna pelkäsinkin, mitähän murrosikä tuo tullessaan, kun minimurkku oli näin raju, niin ne vuodet sujuivat sitten huomattavasti seesteisemmin. Uhmakohtauksia tuli vielä satunnaisesti ensimmäisten kouluvuosien aikana, mutta niiden väli piteni koko ajan.

Näinpä se just menee. Viisaita sanoja. Lapset jotka uhmaavat vanhempiaan luottavat heihin, eivätkä tukahduta impulssejaan ja tunteitaan. Toista se oli ennen kun ei uskallettu, muuten saattoi tulla jopa fyysinen rangaistus. Sitä elettiin kuin kusi sukassa ja tunnusteltiin millä fiiliksellä vanhemmat olivat, ja sen mukaan käytöskin. Kapinat tukahdutettiin vielä 70- luvulla ja sitä ennen varsinkin. Itse olen taistellut vuosikausia häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa kun niitä ei lapsena ja nuorena uskaltanut ilmaista. Terapia on auttanut ja vähitellen olen saanut vapauden kokea nuo tunteet, ei ainoastaan kehon signaaleiina.

Mutta kauan on kestänyt eheäksi tuleminen!

Antakaa siis lasten kapinoida, rajoissa tietenkin, ja kestäkää ne tunteet hermostumatta. Joskus toki voi kimpaantuakin, mutta ne tilanteet on hyvä puhua auki sen jälkeen. Kaikista paras olisi että lapsi saa omana ihanana persoonanaan kasvaa henkisesti ja fyysisesti turvassa aikuisten vastuuntuntoisten rakastavien ihmisten kanssa, ja että saavat myös riittävästi jakamatonta huomiota. Olen itse huomannut että kun lasta kuunnellaan, katsotaan silmiin, kannustetaan, rohkaistaan ja tietenkin rakastetaan, he myös haluavat 'palkita' kohtelun olemalla ns. kilttejä.

Booomer kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt tyttö 6-vuotias. Uhma on todella voimakasta, tuntuu että olen välillä todella väsynyt jatkuvaan vääntämiseen, kun mikään ei kelpaa.. Etenkin ruokailut, hampaiden pesut ja suihkussa käyminen ovat melkoinen haaste ja jatkuvaa taistelua. Mies on vielä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten joudun hoitamaan lasta suurimmaksi osaksi yksin ja opiskelemaan vielä samalla. 

Miksi ihmiset eivät saa näiltä pikkulapsiltaan luuloja pois? Kolme-nelikymppiset aikuiset häviävät jatkuvasti 6-vuotiaalle.

Eihän se elämä uhmailevan lapsen kanssa rankkaa olisi, jos systemaattisesti antaisi kaikessa periksi. Elämä tosin menisi ihan retuperälle. Rankkaa siitä tulee, kun päivästä toiseen taistelee siitä, että näistä säännöistä pidetään kiinni! Lapsi, jolla on voimakkaita uhmaoireita, ei nimittäin noin vain taivu aikuisen tahtoon.

Omista neljästä lapsesta yhdellä oli hyvin voimakasta uhmaa juuri eskari-iässä, kunnollinen minimurkkukausi. Ja kyllä, ajoittain epäilin hänen mielenterveyttään! Varovasti kysyin eskarien vanhempainvartissa, miten hänen kanssaan siellä pärjätään. Helpotti, kun kuulin, ettei siellä ole ongelmia ollenkaan. Emme siis olleet epäonnistuneet hänen kasvattamisessaan ns. ihmisten tavoille. Ajattelin, että purkakoon sitten kaikessa rauhassa uhmansa kotona turvallisessa ympäristössä. Tuon keskustelun jälkeen aloin kiinnittää huomiota siihen, että usein hän oli uhmakohtauksen jälkeen jotenkin erityisen hyväntuulinen ja rento. Ilmeisesti pientä päätä sekoittaneet tunteet olivat siltä erää tulleet käsitellyiksi.

Ja koska joku kuitenkin haluaa tähän kommentoida, että lapsi käyttäytyi eskarissa paremmin kuin kotona, koska siellä oli paremmat kasvattajat ja säännöistä pidettiin kiinni, niin ei meillä kotonakaan ollut jatkuvaa vääntöä eikä lapsi todellakaan saanut meitä pompotella. Enimmäkseen kaikki meni oikein hyvin. Siksi ne valtavat uhmakohtaukset tuntuivat itsestäkin niin hurjilta. Ja vaikka eskarivuonna pelkäsinkin, mitähän murrosikä tuo tullessaan, kun minimurkku oli näin raju, niin ne vuodet sujuivat sitten huomattavasti seesteisemmin. Uhmakohtauksia tuli vielä satunnaisesti ensimmäisten kouluvuosien aikana, mutta niiden väli piteni koko ajan.

Näinpä se just menee. Viisaita sanoja. Lapset jotka uhmaavat vanhempiaan luottavat heihin, eivätkä tukahduta impulssejaan ja tunteitaan. Toista se oli ennen kun ei uskallettu, muuten saattoi tulla jopa fyysinen rangaistus. Sitä elettiin kuin kusi sukassa ja tunnusteltiin millä fiiliksellä vanhemmat olivat, ja sen mukaan käytöskin. Kapinat tukahdutettiin vielä 70- luvulla ja sitä ennen varsinkin. Itse olen taistellut vuosikausia häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa kun niitä ei lapsena ja nuorena uskaltanut ilmaista. Terapia on auttanut ja vähitellen olen saanut vapauden kokea nuo tunteet, ei ainoastaan kehon signaaleiina.

Mutta kauan on kestänyt eheäksi tuleminen!

Antakaa siis lasten kapinoida, rajoissa tietenkin, ja kestäkää ne tunteet hermostumatta. Joskus toki voi kimpaantuakin, mutta ne tilanteet on hyvä puhua auki sen jälkeen. Kaikista paras olisi että lapsi saa omana ihanana persoonanaan kasvaa henkisesti ja fyysisesti turvassa aikuisten vastuuntuntoisten rakastavien ihmisten kanssa, ja että saavat myös riittävästi jakamatonta huomiota. Olen itse huomannut että kun lasta kuunnellaan, katsotaan silmiin, kannustetaan, rohkaistaan ja tietenkin rakastetaan, he myös haluavat 'palkita' kohtelun olemalla ns. kilttejä.

Juuri näin. Lapsi tarvitsee turvalliset rajat mutta ei kuria.

Todennäköisesti seurausta vellipersemäisestä kasvatuksesta.

Tottakai lapsi kokeilee, minkä verran hän saa päätäntävaltaa ja kuinka pitkälle hän voi mennä. Vanhemman tehtävä on piirtää ne rajat lapsen mieleen lempeydellä ja lujuudella.

Kyllähän kaikista asioista saadaan tehtyä vaikeaa ja raskasta. Lasten hoidosta ja kasvatuksesta on sellaista juuri tehty. Uusia hienoja sanoja ja diagnooseja keksitään, kun lapsi tosiasiassa huutaa vain aikuista, joka olisi aikuinen: vahva, lempeä ja luja.

Meillä vain yksi lapsi, tyttö, mutta kyllä tuli toi 6-vuotisuhma tutuksi. Alkoi suurin piirtein helmikuusta, 6-v. synttäreistä ja kesti syksylle, kun eskari alkoi. Me vanhemmat oltiin todella tyhmiä ja hän vihasi meitä kovasti.... Ajan myötä väheni ja loppui, eikä ole teininä ( on nyt 15-v.) ollut mitään vastaavaa käytöstä. Ainoa neuvo on, että ei kannata hermostua, vaan pitää yhtä toisen vanhemman kanssa ja valita taistelunsa...

Vierailija kirjoitti:

Meillä vain yksi lapsi, tyttö, mutta kyllä tuli toi 6-vuotisuhma tutuksi. Alkoi suurin piirtein helmikuusta, 6-v. synttäreistä ja kesti syksylle, kun eskari alkoi. Me vanhemmat oltiin todella tyhmiä ja hän vihasi meitä kovasti.... Ajan myötä väheni ja loppui, eikä ole teininä ( on nyt 15-v.) ollut mitään vastaavaa käytöstä. Ainoa neuvo on, että ei kannata hermostua, vaan pitää yhtä toisen vanhemman kanssa ja valita taistelunsa...

6v uhmaa sanotaankin pieneksi murrosiäksi.