Mitä tarkoittaa kun ihmiset puhuvat paljon tärkeästä 27-vuotiaiden läpimurrosta? Onko tuossa iässä jotain merkittävää elämän kannalta?
Olen törmännyt täällä siihen. Mitä sillä tarkoitetaan konkreettisesti?
Olen nyt 28-vuotias ja täytyy sanoa, että ikävuodet 26-27-vuotra olivat kyllä hurjan vaikeat.
Kävin läpi todella vaikean masennuksen ja oli pakko lopulta jotenkin sieltä suosta nousta tai lähteä kokonaan. Olin aivan maassa ja tuntui, että tulen hulluksi.
Sitten lopulta ymmärsin, että nyt on vastuu omissa käsissäni ja elämässäni. Aloin tekemään tärkeitä muutoksia parantaakseeni elämänlaatuani.
Nyt menee paremmin ja on olo, että elämä on tietyllä tapaa omissa käsissäni, voin päättää mihin suuntaan kuljen ja millä tavalla asennoidun asioihin. Minulla on vastuu omiin ajatuksiini ja tunteiden työstämiseen.
Kertokaa oma tulkintanne tuosta puhutusta iästä.
Kommentit (10)
Eka kunnon ikäkriisi eli kolmenkympin kriisi tuli ainakin itselle siinä 27-vuotiaana.
Sitä vaan tajuaa, että toiset on perheellisiä miljonäärejä siinä iässä ja itse ei ole edennyt mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Eka kunnon ikäkriisi eli kolmenkympin kriisi tuli ainakin itselle siinä 27-vuotiaana.
Sitä vaan tajuaa, että toiset on perheellisiä miljonäärejä siinä iässä ja itse ei ole edennyt mihinkään.
Häh? Mitä väliä sillä on onko joku perheellinen vai ei..
Ei se onnelliseksi tee väistämättä.
Itsekin olen perheetön ja vieläpä velallinen.
Teen kuitenkin töitä ja yritän elää toistamatta menneisyyden virheitä.
Saa elää elämäänsä miten parhaimmaksi näkee.
Ap
Blaablaablaa te kiviaikavarpaat ja heidän masennuksenne kun ette saaneet tarpeeksi tykkäyksiä somejulkaisuunne...
En tiedä puhunko samasta asiasta, mutta tosi moni julkkishan on tehnyt i t s e m u r h a n 27-vuotiaana. Yhteistä näille on, että ihmisen identiteetti aikuisena alkaa vakiintua toden teolla tuossa vaiheessa. Esimerkkitapaus Kurt Cobain; hän ajatteli aina että kunhan hän pääsee suureksi tähdeksi ja saa siinä ohessa luotua terveemmän perheen kuin mikä oli hänen lapsuudenkodissaan niin kaikki ongelmat ovat takanapäin ja elämä muuttuu hyväksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, Kurt masentui ja otti haulikon käyttöön lukittauduttuaan kotiinsa pitkäksi aikaa yksin. Eli, ihmiselle tulee eri kehitysvaiheiden kohdalla tällaisia kriisipisteitä, puhutaan kolmenkympin kriisistä, viidenkympin villityksestä yms. ja ne ovat ihan todellisia pisteitä missä identiteetti on muutoksessa. Toiset eivät kestä näitä, ja ne kaikki ovat stressaavia.
Vierailija kirjoitti:
Eka kunnon ikäkriisi eli kolmenkympin kriisi tuli ainakin itselle siinä 27-vuotiaana.
Sitä vaan tajuaa, että toiset on perheellisiä miljonäärejä siinä iässä ja itse ei ole edennyt mihinkään.
Aina löytyy nuorempia, kauniimpia, menestyneempiä, lahjakkaampia.
Olen itse siinä välilimbossa, en ole mikään menestyjä, enkä toisaalta totaalinen häviäjäkään. Kai olen sitten "normaali", kuten useimmat ihmiset? Harmaata massaa.
Mutta kyllähän sitä välillä väkisinkin ajattelee, että niin, tuolla jossain on 10 vuotta nuorempi, joka jo uransa alkuvaiheessa tienaa 2x enemmän kuin minä, ja alle kolmekymppisenä asuu omistamassaan omakotitalossa tms.
Kaikilla on eri polut ja eväät elämään. Mikseivät kaikki hyvässä perheessä kasvaneet sisarukset halua samoja asioita tai ole hyviä samoissa jutuissa, vaikka kaiken järjen mukaan heidän kasvatuksensa on sama ja heillä on sama "lähtöruutu"?
öö mä ainaki omalta kohalta voin sanoo et noi ikävuoet nimenomaa oli isoimmat ikävuodet mitä aikuistumiseen tuli, siis oikeasti aikuistumiseen että osasi alkaa hahmottaa omia virheitä todella paljon ja menemään itseensä ja oppi myös havainnoimaan maailmaa ihan eri tavalla ja lopetti muiden miellyttämisen..
Ennen sitä se oli usein sellasta feikkafrendien kanssa pörräämistä jne turhia asioita tehdessä
Mie oo aina sanonu et ihminen alkaa vasta löytää itseään 25++ vuotiaana
Vierailija kirjoitti:
Eka kunnon ikäkriisi eli kolmenkympin kriisi tuli ainakin itselle siinä 27-vuotiaana.
Sitä vaan tajuaa, että toiset on perheellisiä miljonäärejä siinä iässä ja itse ei ole edennyt mihinkään.
Harva on miljonääri, mutta perheellistyminen sai aikaan, ettei ollut aikaa millekään ylimääräiselle kriiseilylle.
Mä koin kuvaamiasi tunteita 17-18-vuotiaana. En muista mitään erityistä ikävuosilta 26-28....