Mitä tehdä yksin kauniina lomapäivänä?
Lomaa runsaasti takana sekä edessä, ne muutamat harvat ystävät joko reissussa tai töissä. Meinannut yksinäisyys iskeä, mutta koitan olla lannistumatta.. Mitähän mukavaa voisi tehdä yksin tällaisena aurinkoisena lomapäivänä?
Suunnittelin jos lähtisi autolla seikkailemaan ja kiertelemään vaikka rantoja, mutta auringonotto/uiminen yksin tuntuu vähän tyhmältä. Jonkun luontopolun voisi ehkä myös käydä kiertämässä tai käydä torilla kävelemässä, mutta niitä olen tehnyt jo aika riittämiin.. Lenkkeily on sellainen mikä ei "nolota" yksin, mutta ei ole oikein lomatekemistä. Ehkä pyöräily?
Kommentit (27)
Itse olen tehnyt pieniä metsälenkkejä kävellen, pyöräillyt ja käynyt pesemässä pari mattoa, kun oli yksinäinen lomaviikko.
Pyöräily on tosiaan kivaa yksinäänkin. Katsele jostain sopivan pyörämatkan päästä joku kiva kesäkahvila tms. ja käy siellä. Tai joku pidempi lenkki siten, että sen varrella on mukavia pysähdyspaikkoja.
Mulla on vähän sama ongelma välillä omien lomapäivien (tai ihan viikonloppujen) kanssa. Jotenkin on hankala lähteä itsekseen liikenteeseen, mutta sain sentään sen verran itseäni jo niskasta kiinni, että kävin itsekseni yhdellä kaupunkifestivaalilla musiikkia kuuntelemassa.
Minä pk-seutulaisena tykkään kesällä kierrellä saaria. Niitä riittää ja matkat on kohtuuhintaiset. Otan eväät mukaan ja nautin merimaisemista.
Minä pidän matkustelusta. Vaikka olen aika arka niin Suomessa uskallan matkustella yksinkin. Minulla ei ole autoa, joten käyn paljon junalla esim. Helsingissä tai Tampereella. Kohteesta ja muista menoista riippuen teen joko päiväreissuja tai olen 1-2 yötä hotellissa. Käyn itsekseni paljon myös kiinnostavilla keikoilla ja messuilla tai ihan vaan kävelen päämäärättömästi uusissa paikoissa ja ehkä pysähdyn johonkin kahville tai kaljalle.
Kohtuuden rajoissa lomalla kannattaa myös hoitaa joitain sellaisia asioita, joita arkena ei ehdi/jaksa (jos sellaisia on), esim. varaston siivousta, pientä remontointia, kuntoilua, paperiarkistojen järjestelyä tai mitä projekteja kenelläkin nyt onkaan jotka stressaavat arjessa. Mutta koko lomaa ei kannata tuhlata pelkkiin hyödyllisiin pakkotekemisiin ettei loman jälkeen ole väsyneempi kuin ennen lomaa.
Ajelisin autolla johonkin vähän kauempana kotoa olevaan luontokohteeseen. Eväät reppuun, uikkari mukaan jos paikassa on uintimahdollisuus. Luontoa ja vettä on ihana katsoa.
Tai menisin johonkin naapurikaupunkiin, söisin paikallisessa ravintolassa ja kiertäisin paikalliset nähtävyydet, kävisin torilla.
Unohda se ajatus, että olisi jotenkin noloa tai outoa olla yksin. Mikä sinusta olisi lomatekemistä, jota tekisit kaksin tai porukalla, mutta nyt et voi? Ihan todella surullista, jos uiminenkin yksin tuntuu tyhmältä. Rannalla voit lukea kirjaa. Rannalla käyminen on juuri niitä asioita, joita en haluaisi tehdä yhdessä. Päätän itse sekunnilleen, kuinka kauan haluan olla, missä ja miten.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Lähde huvipuistoon 🎢🎡🎠😎
Eikö se oo väjä hoopoa yksin mollottaa jossain vuoristoradassa tai teekupissa?
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Lähde huvipuistoon 🎢🎡🎠😎
Eikö se oo väjä hoopoa yksin mollottaa jossain vuoristoradassa tai teekupissa?
Mene kahvikuppiin
Mene johonkin kotieläinpuistoon, ne on tosi kivoja. Sen jälkeen johonkin tunnelmalliseen kahvitupaan kahville ja jätskille. Porvoo, Hanko ja Rauma on kivoja päiväkohteita kesällä, niissä viihtyy ihan kävelemällä ja katselemalla kauniita taloja ja pihoja.
Yksin ollessa on parempi että toiminnalle on jollakin tapaa hyödyllinen päämäärä koska itsestä ei ole seuraa pelkästään ajankuluksi. Musiikkia mukaan tietysti, eikä kannata jäädä lojumaan minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Lähde huvipuistoon 🎢🎡🎠😎
Eikö se oo väjä hoopoa yksin mollottaa jossain vuoristoradassa tai teekupissa?
Yksin just hyvä, kun saa itte päättää mihin menee ja koska 🤩
Tee fillariretki, ota eväät mukaan.
Käy kirjastossa ja lainaa laadukasta luettavaa (sadepäivän varalle).
Mene torille munkkipossukahveelle.
Mä lähtisin fillaroimaan ja samalla sitten piknikille ja mahdollisesti uimaan tms., mikä nyt kiinnostaakin.
Kiikarin kanssa jonnekin näköalapaikalle. Termariin kahvia ja voileipiä.
Pyöräily on mun se juttu mitä teen yksin ja nautin. Joko pyöräretki kiinnostavaan paikkaan x tai sit ihan vain pyöräily.
Jos lähistöllä on yleinen sauna kannattaa kokeilla, saa juttuseuraa halutessaan tai sit voi olla hiljaa vaan ja nauttia saunomisesta ja uidakin.
En halua tehdä tästä vastakkainasettelua tai väheksyä yksinäisyydentunnetta.
Näin perheenäitinä koen kuitenkin tuollaiset yksinvietetyt vapaapäivät luksuksena. Kun kukaan ei vaadi minulta mitään ja saan olla vain omissa ajatuksissani. Mennä minne hyvältä tuntuu eikä tarvitse ottaa ketään muuta huomioon.
Tottakai ymmärrän että tilanne on ap:llä eri, mutta voisitko silti saada kiinni tuosta ajatuksesta, että on melkeinpä etuoikeus saada tehdä vain oman mielen mukaan niitä asioita, mistä nauttii.
Käy katsomassa jotain paikkaa, jossa et ole ennen käynyt (pyörällä, jos matka ei ole liian pitkä). Uusien paikkojen näkeminen virkistää aina.
Itse vietän kauniita lomapäiviä yksin raivaamalla hamstraajan taloa; sitä en suosittele kenellekään.