Jätänkö kiukuttelevan vaimon ?
Eli olen 34 vuotias mies jolla vaimo kiukuttelee jatkuvasti, siis aivan jatkuvasti. Teen paljon isoja ja pieniä asioita hänen eteensä mutta silti hän jaksaa käyttäytyä vain muutaman päivän normaalisti jonka jälkeen tuo sama kiukuttelu alkaa taas Onko oikeasti olemassa vielä naisia jotka arvostavat puolisoa joka kertoo ja näyttää miten arvostaa vaimoansa ja sitä että haluaa keskustella toisen kanssa, silittää niskasta ja kysyä mitä toiselle kuuluu ?
Kommentit (30)
Mitä asioita haluaa parantaa? Omassa elämässään vai sua määräilee? Vai parisuhteessa..? Onko luonne sellainen vai onko jokin parisuhteessa solmussa.
Jätä. Katselin itse vastaavaa yli kymmenen vuotta. Aina kun tein jotain erikoisen kivaa tai otin raskaan käytöksen ja sitä myöten eron esiin, jaksoi entinen vaimo pari viikkoa olla asiallisesti, mutta sitten taas mentiin. Lasten takia yritin kärvistellä, mutta lopulta oli pakko luovuttaa. Liian kauan katselin.
Niinpä niin, sillä tavalla ne naiset vaan kiukuttelee sinne tänne ilman mitään syytä - ajatella!! Vai olisiko kuitenkin joku mahdollinen syy väsymykseen ja siitä aiheutuvaan koukkuun. Kaikella ystävyydellä. Omassakin tuttavapiirissä on näitä miehiä, jotka mielestään tekevät kaiken ja vaimo se vaan on ilkeä. Heiltä jää tyypillisesti huomaamatta se tosiasia, että jos he käyvät kerran kolmessa viikossa kaupassa, niin vaimo roudaa ne kauppakamat kotiin ne loput kerrat. Se, että laittaa lapset yhtenä iltana nukkumaan ei vielä kesää tee. Monilla miehillä on taipumus vähätellä vaimonsa panosta ja korostaa omaa suoritusta, joka tapahtuu joskus ja juhannuksena. Mutta joo, eroa vireille kai sitten vaan, kun itse on täydellinen ja vaimo se vaan valittaa, vai mitä?
Nainen kiukuttelee, koska hän uskoo, ettet lähde kuitenkaan. Miksi kukaan muuttaisi käyttäytymistään ilman mitään pelkoa seurauksista?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika sama tilanne ja vaimon käytös johtuu tasan tarkkaan ehkäisypillereistä. Kävin vasektomiassa ja sain lähes vuodeksi lopettamaan pillerien syönnin. Sitten se kiukuttelu taas pikkuhiljaa alkoi ja ilmeni että oli aloittanut pillerit salaa uudestaan saadakseen kuukautiset loppumaan kokonaan. Kiukutteluhan ei kuulemma hänen mukaansa johdu pillereistä vaan ihan jostain muista asioista. Kumma että ne muut asiat eivät silloin kukuta kun pillerit eivät ole käytössä
Minulla on myös kokemusta ehkäisypillereiden vaikutuksesta kumppanin mielialaan. Hän oli oikeasti todella paljon ikävämpi ihminen syödessään pillereitä. Valitettavasti hän ei voinut niitä lopettaa, koska ilman niitä endometrioosiin liittyvistä kivuista tuli liian voimakkaita. En suostu elämään suhteessa, jossa tiuskiminen ja mielialan vaihtelut korvaavat hauskanpidon ja hyvän seksin, joten eipä se suhde sitten kestänyt. Aivan kamalia nämä hormonivalmisteet voivat olla.
Miten oli asiat suhteen alussa, koska olet mahdollisesti "projisoinut" itsesi naiseesi? 🤭
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika sama tilanne ja vaimon käytös johtuu tasan tarkkaan ehkäisypillereistä. Kävin vasektomiassa ja sain lähes vuodeksi lopettamaan pillerien syönnin. Sitten se kiukuttelu taas pikkuhiljaa alkoi ja ilmeni että oli aloittanut pillerit salaa uudestaan saadakseen kuukautiset loppumaan kokonaan. Kiukutteluhan ei kuulemma hänen mukaansa johdu pillereistä vaan ihan jostain muista asioista. Kumma että ne muut asiat eivät silloin kukuta kun pillerit eivät ole käytössä
Minulla oli pari päivää ennen kuukautisia kiukutteluvaihe, mies osasi suhtautua huumorilla.
Kuka tomppeli ehdottaa tälle miehelle vasektomiaa kun vaimo on ns hermoheikko. Ei vaan mies ottaa eron, löytää uuden ihanan naisen ja saa uusia lapsia, toivottavasti vie esikoisen mukanaan erossa.