Lue keskustelun säännöt.
Tuskastuttavaa olla nuorekas nelikymppinen
03.07.2023 |
En löydä ikäisistäni saman henkistä seuraa. Tuntuu välillä, ettei meillä ole mitään puhuttavaa tai juuri mitään yhteistä. Töissäkin kahvitauoilla ihan kuin eri maailmoissa oltaisiin.
Kaikki on jo niin mummoutuneita. Istuvat vain kotona illat kutoen sukkia tai leipovat. Selaavat facebookia profiilikuvanaan ruusupensaasta kuva. Kesällä käyvät ehkä kerran Iskelmäfestareilla tai jossain Suomipopissa ja sitten voivotellaan kuinka saa taas vuodeksi riittää.
Ja joka toinen lause asiassa kuin asiassa on ei vanha enää jaksa.
En itsekään enää aina jaksa enkä halua samalla tavalla mennä ja bilettää tmv kuten nuorena. Mutta hitto vie, ei tässä vielä mitään eläkeläisiäkään olla! Vielä on energiaa ja kiinnostusta sosiaaliseen ja menevään elämään.
Muuten en valittaisi, mutta kun harvoin saa ketään kaveriksi mihinkään mukaan.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ihan sama ongelma kuin ap:llä, vaan minä olen nelikymppinen jolta jäi nuoruus kokonaan väliin. Minulla ei ole niitä kokemuksia, joita valtaosalla nelikymppisistä on. En ole tehnyt elämässäni oikeastaan mitään, syistä joita en nyt lähde tässä avaamaan.
Minä kyllä ymmärrän, miksi nelikymppiset ovat keskimäärin sellaisia kuin ovat. Olen nähnyt sivusta kun tuttavat ovat kasvaneet aikuiseksi, tehneet kovasti töitä, hankkineet lapsia, stressaantuneet. Ymmärrän, että heitä väsyttää ja he haluavat hengähtää. Ymmärrän, ettei ne nuoruuden menot kiinnostakaan enää.
Mutta olen kyllä huomannut saman kuin ap, että nykyään yhä useammat nelikymppiset tuntuvat identifioituvan VANHAKSI. En huomannut tällaista menneiltä vuosikymmeniltä, edes silloin kun parikymppisenä näki nelikymppiset ihmiset "vanhuksina". Keski-ikäisillä ihmisillä oli tietysti selkeästi eri kiinnostuksenkohteet ja huvit kuin nuorisolla, mut
Nykyajan nelikymppiset kyllä on keskimäärin huomattavasti nuorekkaampia kuin menneinä vuosikymmeninä. Mitä nyt muistelen esim omien vanhempien ja heidän kavereitten neli- ja viisikymppisjuhlia niin siellähän annettiin lahjaksi ristikkolehtiä ja kävelykeppejä, nykynelikymppiset ei todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40 v. on sellainen ikä että osa naisista näyttää 25 vuotiailta nuorikoilta,ja osa 100 vuotiailta muumioilta.
Ehkä nelikymppisenä ei vaan jaksa enää esittää vaikkapa jaksavansa valvoa myöhään, koska sosiaalinen paine jne, vaan uskalletaan keskittyä siihen mikä itseä kiinnostaa. Jos se on pihakukat ja aikaisin nukkumaan niin sitten on. Oman kokemuksen mukaan se muutos alkaa n. kolmekymppisenä, alkaa oma hyvinvointi kiinnostaa enemmän ja muitten miellyttäminen ja "koska pitää" tyyppiset jutut vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen jo vaille 40 veenä hyvin helpottunut, että alkaa tämä nuoruus jo vihdoin olla ohi. Toivoin sitä jo kolmekymppisenä, mutta nuoruus seurasi perässä. Nuoruus, eli ulkonäköpaineet, jatkuva suorittamisen ja eteen päin pyrkimisen paine, paine tehdä itsestään jotain, paine pariutua, paine nauttia irrallisista elämyksistä, miesten huomiosta jne.
Nyt on tasoittunut paljon, olen tätiytymässä ja tuntuu hyvältä. Ihan varmasti en festareille lähtisi jumputusta kuuntelemaan! Mieluummin linnunlaulua metsässä, jotain kehoystävällistä.
Persoonakysymys tuo on, eikä iästä riippuva. Minä olen yli 50 v ja mietin, pitäisikö erota, niin saisi miehiltä huomiota ja seksiä ja voisi alkaa viettää iloista elämää ja hankkia elämyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen 44v ja ei vaan kiinnosta noiden 40v mummojen seura yhtään.
Mikä sinusta tekee yhtään vähemmän papan 20-vuotiaiden silmissä. Ikäkriisisi ei nuorena sinua yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että neulon ja leivon ei tarkoita sitä, että ole mummoutunut. Olen 45v ja kyllä mä käyn baarissa ja mietin, että lähtisikö kesällä Provinssiin.
Kyllä useimmilla ihmisillä se palautuminen vaikkapa rankasta festarireissusta, kosteasta illasta tai ihan vaan valvomisesta on hitaampaa kun ikää tulee. Toiset ei välitä ja jatkaa entiseen malliin, toiset vähentää tällaisia reissuja kun se ei enää tunnu sen arvoiselta. Olkoon sitten mummoutumista.
Minä olen kiinnostunut puutarhanhoidosta jo jostain 25v alkaen, neulominen ja ompelu on olleet harrastuksia aina. Nyt nelikymppisten lähestyessä tunnen olevani enemmän "oikean ikäinen" näihin harrastuksiin kuin nuorena ja puitteetkin on paremmat, mutta en koe olevani mitenkään "mummo" sen takia, olen kuitenkin fyysisesti hyvässä kunnossa ja kiinnostunut monista asioista. Someen en kyllä laita kuvia edes niistä kukkasista nykyään. Löydän kyllä helposti jutun aihetta tosi monen ikäisten kanssa, oikeastaan on vähän vaikea ymmärtää miten ei, jos on avoin ennakkoluuloton suhtautuminen ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä kyllä tunnista tuollaista ilmiötä ollenkaan. Tai no juu, pari sellaista "kun ei tässä iässä enää" tyyppiä tunnen, mutta luulen että he on olleet aina vähän "tylsiä" kotihiiriä ja nyt kokevat että on jo viiden kympin lähestyessä ihan ok ns luovuttaa. Valtaosa on kuitenkin ihan reippaita ja meneviä. Opiskelee uutta, matkustelee, käy siellä festareilla, keikoilla ja juhlimassa (olen muuten lukenutkin jonkun jutun siitä, miten festarikävijöissä on nykyään tosi paljon keski-ikäisiä ja vähemmän nuoria).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hengaile nuorempien kanssa. Mä olen 53 ja kaveripiirissä on 29-82-vuotiaita. Aina löytyy seuraa kaikkeen mitä ikinä haluankaa tehdä ja juttukumppani kaikenlaisiin keskusteluihin.
Monella nelikymppisellä on nykyään pieniä lapsia, kyllähän se elämä silloin aika lailla pyörii niitten kotiasioitten ympärillä. Työelämä ja lapsiperhearki on sen verran kuluttava yhtälö, ettei välttämättä tosiaan riitä paukkuja paljon muuhun. Kyllä se siitä sitten, kun lapset kasvaa. Ehkä. Riippuu ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No koska mua ei ole kiinnostanut noi jutut nuorenakaan. Mä olin ilmeisesti jo teininä vanhakas 15-vuotias, kun tykkäsin leipoa, tehdä käsitöitä ja lukea kotona.
Itseäni ahdisti baarit ja festarit jo nuorena. 19-vuotiaana olin elämäni ekoilla ja viikoilla festareilla, sen verran mieleenpainuvia oli likaiset bajamajat, kallis ruoka, mutainen maa ja kovat äänet. Mietin, että mistä tässä tarkalleen ottaen pitäisi nauttia.
Nyt neljäkymmentä lähestyessä lähden oikein mielellään retkelle vaikeakulkuiseen maastoon, mutta baariin tai festareille en.
Ehkä ongelma ei ole ne muut nelikymppiset vaan se, miksi edes välität heidän tekemisistään? Miksi pitää olla seuraa? Opettele olemaan itsesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ihan sama ongelma kuin ap:llä, vaan minä olen nelikymppinen jolta jäi nuoruus kokonaan väliin. Minulla ei ole niitä kokemuksia, joita valtaosalla nelikymppisistä on. En ole tehnyt elämässäni oikeastaan mitään, syistä joita en nyt lähde tässä avaamaan.
Minä kyllä ymmärrän, miksi nelikymppiset ovat keskimäärin sellaisia kuin ovat. Olen nähnyt sivusta kun tuttavat ovat kasvaneet aikuiseksi, tehneet kovasti töitä, hankkineet lapsia, stressaantuneet. Ymmärrän, että heitä väsyttää ja he haluavat hengähtää. Ymmärrän, ettei ne nuoruuden menot kiinnostakaan enää.
Mutta olen kyllä huomannut saman kuin ap, että nykyään yhä useammat nelikymppiset tuntuvat identifioituvan VANHAKSI. En huomannut tällaista menneiltä vuosikymmeniltä, edes silloin kun parikymppisenä näki nelikymppiset ihmiset "vanhuksina". Keski-ikäisillä ihmisillä oli tietysti selkeästi eri k
Tämä oli muuten oivaltavaa pohdintaa.
Nimenomaan tuo performatiivinen nuoruuden suorittaminen (loistava termi!) on nykynuorison juttu jota varmasti osaltaan korostaa tuo some-kulttuuri. Nelikymppiset tuntevat olonsa vanhaksi sen rinnalla ja on helpompi luovuttaa, suorastaan alleviivata sitä että on vanha eikä haluakaan olla enää ines skenes.
Toisaalta myös nykyajan mindfulness ja elmäntapakouluttajat hokevat sitä armollisuutta itseä kohtaan ja että on tärkeää löytää oma juttu, tehdä itselle merkityksellisiä asioita jne.
Se puhuttelee näitä nelikymppisiä ja ehkä se reaktio on sitten juurikin tuo luovuttaminen , minun ei tarvitse enää mennä ja tehdä, yrittää miellyttää ja näyttää ulospäin vaan voin laittaa nämä villasukat ja mennä haistelemaan pihakukkiani.
Niin, ehkä monet vaan oikeasti nauttisi siitä rauhallisemmasta elämästä jo nuorempana, mutta ympäristön paineessa vaan esitetään "nuorekasta ja menevää". Sitten keski-iässä uskalletaan myöntää että ei enää tartte.
Lähde kahville?
Toinen yksinäinen
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ongelma ei ole ne muut nelikymppiset vaan se, miksi edes välität heidän tekemisistään? Miksi pitää olla seuraa? Opettele olemaan itsesi kanssa.
Niin, ei minuakaan sukankutoja-mummoa haittaa saati tuskastuta yhtään muiden menemiset ja tekemiset.
Höpsistä, minä olen ollut heti teini-iän ohitettuani aamuihminen ja menin jo parikymppisenä nukkumaan klo 21 ja heräsin klo 6. Ei liity ikään vaan sisäiseen kelloon ja siihen onko tottunut heräämään aikaisin esim töihin.
N30+