Ahdistuneisuushäiriö ja pelko
Mulla on mielenterveystaustaa. Masennusjaksoja ollut ja ahdistusta. Lääkitys lopetettiin v. 2020 keväällä, enkä ole sitä tarvinnut nyt siis vuosiin.
Elämäntilanne on tällä hetkellä strssaava. Etsin töitä, nuorin lapseni aloittaa hoidon ym. Kahden läheisen ihmisen sairastuminen tässä ym.
Noin viisi viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen ja se veti mielen matalaksi. Aloin pelkäämään kohtauksia, mutta en jättänyt mitään tekemättä pelon vuoksi. Kävin kaupassa , matkustin bussilla, vaikka ei se mukavaa ollut.
Sain myös fyysisiä oireita , jotka helpottivat hetkeksi. Nyt taas kun ollaan tavattu paljon ihmisiä ja moni kysyy syksyn suunnitelmistani, huomaan ahdistuvani. Vaikka minulla on vastaus valmiina. Silti alan kokemaan itseni huonoksi, koska olen vielä työttömänä.
Nyt ollut taas pari päivää vaikeampaa ja tänään olimme yhdessä kyläpaikassa. Olin varautunut kyseiseen kyläilyyn ja sitten sinne tuli yhdet yllätys vieraat tapaamaan meitä. Aloin tuntemaan puutumista ja pelkäsin, että kohta kaikki näkevät. osasin pysyä suht rauhallisena , mutta yhdistän tämän myös siihen, että kahvi pahensi tätä.
Tarvitseeko alkaa miettimään lääkitystä? En koe olevani masentunut, mutta ajoittain todella ahdistunut.
Kommentit (52)
Itse söin puoli vuotta masennuslääkkeitä ja etsin terapeuttia. Olin saanut psykiatrilta lähetteen. En löytänyt terapeuttia, niistä kun on tiukkaa. Nyt taas samassa jamassa . Ei lääkkeet auta jos ahdistuksen aiheita ei pääse puhumaan läpi
Siis miten voi olla... Viimeisen 4kk aikana nähnyt säännöllisesti vanhan koulukiusaajani ruokakaupassa. Tänään lähdin kokeilemaan kaupassa käyntiä ahdistuksesta huolimatta. Olin suunnitellut pienen kauppalistan ja keskityin siihen lappuun , koitin olla välittämättä muista ihmisistä. Kunnes pam. Vanha kiusaajani siinä suoraan edessä tuijottamassa minua. . . Halusin vajota maan alle. Koitin olla rauhallinen. Lähdin kärryjen kanssa toiseen paikkaan. Kauppareissun aikana näin hänet vielä 3 kertaa kaupassa. En paennut, mutta puolet ostoksista unohtui.
Millä tuurilla näen hänet jatkuvasti :( -ap
Ikävää kohdata kiusaaja, jos siitä on traumoja. Kuitenkin voimme tavata jonkun ikävän ihmisen jopa päivittäin
Vierailija kirjoitti:
Siis miten voi olla... Viimeisen 4kk aikana nähnyt säännöllisesti vanhan koulukiusaajani ruokakaupassa. Tänään lähdin kokeilemaan kaupassa käyntiä ahdistuksesta huolimatta. Olin suunnitellut pienen kauppalistan ja keskityin siihen lappuun , koitin olla välittämättä muista ihmisistä. Kunnes pam. Vanha kiusaajani siinä suoraan edessä tuijottamassa minua. . . Halusin vajota maan alle. Koitin olla rauhallinen. Lähdin kärryjen kanssa toiseen paikkaan. Kauppareissun aikana näin hänet vielä 3 kertaa kaupassa. En paennut, mutta puolet ostoksista unohtui.
Millä tuurilla näen hänet jatkuvasti :( -ap
Ei se ole tuurikysymys, että kohtaat kiusaajasi jokaisella kauppareissulla. Menet kauppaan lauantai-aamuna klo 7, niin voin luvata, että hän ei ole siellä.
Ole hyvä, ongelma ratkaistu.

Juu täytyy kokeilla ensi kerralla. Olen sinänsä päässyt kiusaamisesta yli, mutta tuo kohtaaminen on hyvin epämiellyttävä. Vähän vaikea olla kuin ei tuntisi
Suosittelen hakeen rauhoittavia. Ei niitä ole pakko ottaa, mutta tieto siitä, että niitä voi tarvittaessa ottaa rauhoittaa kummasti. Liiallinen oman olon tarkkailukin helpottuu samalla.
Ei noita rauhoittavia niin vain saa.. Tuntuu, että ensin tarjotaan unilääkettä ja myös mielialalääkkeitä
Ensimmäisen kerran kun menin ahdistuksen vuoksi lääkäriin, sain unilääkkeet ja vihjailtiin masennuslääkkeistä. Kontrollikäynnillä tehtiin resepti mielialalääkkeisiin. En heti aloittanut niitä. Lääkäri oli kirjoittanut, että olen masentuneen oloinen, en ahdistuneen. Menin psykiatrille, hän teki masennusdiagnoosin, mutta myös diagnoosin ahdistuneisuushäiriöön. Se jotenkin huojensi. Terapiasta saisin hyötyä, mutta kun sitä ei meinaa löytyä
Mä en koskaan saanut ahdistukseen noita ns kohtauslääkkeitä. Pelkkiä mielialalääkkeitä
Nykymaailmassa on liikaa asioita joista ahdistua
Ap hakee vertaistukea