Lue keskustelun säännöt.
Isäni hermostui minuun, aikuiseen tyttäreensä kun avauduin hänen alkoholin käytöstään. Valtava häpeä. Olenkohan epävakaa ihminen?
30.06.2023 |
En muista koskaan isäni hermostuneen minuun paitsi kun olin lapsi. Nyt aikuisena on hyvin absurdia kohdata tilanne, jossa isäni raivoaa minulle, tavallaan aivan syystäkin.
Minä mokasin ja olin itse päissäni kuukausiin tässä eräänä iltana. Minua on vaivannut aina vanhempien alkoholin käyttö ja on vain harvoja hetkiä kun olen nähnyt isäni selvinpäin.
Aina oltuamme hänen kanssaan hän joi, useimmiten lähti baariin. Ei ole onneksi koskaan ollut mikään idiootti humalassa mutta runsaasti alkoholia nauttii, edelleen ja viina on elämän keskiössä.
Hyvä ihminen hän kuitenkin on ja arvostan suuresti häntä ihmisenä.
No laitoin tosiaan päissäni eräänä iltana viestiä, että harmittaa kun aina oli humalassa ja poissa vaikka olimme hänen luonaan. Halusin kai ilmaista asiaa hänelle. Äiti oli myös usein hänen luonaan ollessamme humalassa ja aiheutti todella ikäviä tilanteita, vaarallisiakin. Alkoholi on todella paljon siis lapsuuttamme varjostanut, eronneita olivat eli yhdessä eivät juoneet mutta usein kuitenkin sitä oli humalaisten kanssa, oli sitten kumman luona tahansa.
No, ei siinä. On heillä ollut vaikeaa ja ymmärrän kyllä, että ajat olivat mitä olivat. Hävettää, että välillä edelleen tuo on möykky harteillani ja koen asiakseni puhua siitä. Isälle en ole juuri puhunut paitsi tämän kerran laitoin viestiä ja kaduin myöhemmin, pahoittelin viestillä.
Nyt soittelin ja kyselin kuulumisia. Hän aloitti, että puhutaanpa yksi asia selväksi. Hermostui ja sanoi, että mitä helvettiä ne viestit olivat, että enkö ymmärrä miten hyvin meillä on kuitenkin mennyt. Ei hän ole mikään narkkari eikä ole jättänyt lapsiaan yksin. On ollut aina ruokaa kaapissa, vettä ja katto pään päällä, kylmää eikä nälkää ole tarvinnut nähdä.
On vienyt meitä matkoille ja muuta, että mitä paskaa minä suollan ja antoi olla viimeinen kerta.
Hän oli todella hermostunut.
Minä aikuinen ihminen aloin itkemään ja pahoittelin kovasti. Sanoin, että kaduin sitä eikä tarkoitukseni ollut loukata. Pyysin anteeksi.
Sitten hän jatkoi, ettei kukaan meistä ole täydellinen ja kertoi, miten itse vihaa omaa isäänsä ja avautui siitäkin. Sitten lopetti.
Ja tämän jälkeen vaihtoi puheenaihetta ja sanoi, että mitä kaikkea pitäisi tehdä tänään. Minä olin hiljaa ja kokosin itseäni. Sitten hän tuhahti että "No nytkö sinä sitten itket siellä?" ja kokosin itseäni ja sanoin, ettei vastaavaa enää tapahdu ja olen pahoillani.
Lopetimme puhelun.
Aivan valtava häpeä. Sitä pienentyi kertaheitolla ja oma reaktionikin hämmensi. Hävetti sekin, että aloin itkemään. Mietin, että olenkohan jäänyt vähän kehityksessä jälkeen ja pitäisi kasvattaa selkäranka.
En halua syytellä vanhempiani tai tuottaa heille pahaa oloa.
En aio vastaavia avautumisia enää osoittaa tietenkään.
Piti kirjoittaa nyt kuitenkin tässä kun epäilen omaa mielenterveyttäni ja tuntuu suoraan sanoen melko lapselliselta tämä oma käytökseni.
Tekisi mieli vajota johonkin omaan kuoreensa mutta päätän nyt vain ryhdistäytyä ja pyrkiä siihen, että otan vastuun elämästäni enkä kaada omaa mielipahaa toisten niskaan.
Vähän sellainen sisäisesti hajotettu olo, itseinhoakin.
Yritän kuitenkin ottaa asian mahdollisimman neutraalisti ja varmaan teki hänellekin hyvää välillä avautua kunnolla.
Kommentit (35)
Niin ja olen siis kriiseillyt tämän asian kanssa jo teinistä lähtien. Se perheen dynamiikka on ollut niin epävakaa ja päihteitä, tappeluita ja isompia vastoinkäymisiä täynnä, että olen aina ollut masentuneisuuteen taipuvainen ja välillä olen sitten yrittänyt itsekin alkoholilla yms pahaa oloa lieventää.
En kuitenkaan halua olla mikään menneisyydessä ripustautuja ja itsesäälissä kiereskelevä.
Silti välillä tuntuu, etten pääse irti siitä liejusta vaan aina välillä se kaikki kaatuu päälle ja "oireilen".
Nyt sitten tuli sellainen fiilis itselle, että kasvata selkäranka ja mene eteenpäin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
Ap
Jos nyt vaan otat etäisyyttä juoppovanhempiisi, anteeksipyyntöä ei ole tulossa. Äläkä juo itse yhtään, sulla on vahvat alkoholistigeenit.
Käsittääkseni olet aika tyypillinen alkoholistin tytär. Huolissasi muiden tunteista ja ottamassa syytä niskoilleen kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
Ap
Ai, no eihän hän sitten ole alkoholisti jos ei kerran itse myönnä sitä. Ehkä olet oikeassa, varmaan sun vika. Teit jotain väärin taas.
/i/
Älä syytä itseäsi. Alkoholisti käyttäytyy juuri noin, ei ota vastuuta ja onhan ollut ruokaa ja katto päällä yms. Skeidaa.
Terv. Alkoholisti itsekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
Ap
Isäni oli myös töissä käyvä alkoholisti. Vapaa-aika oli kosteaa. Ei ollut väkivaltainen, kannusti ja tuki lapsiaan. Silti kotona oli epävakaa ilmapiiri.
Osuit aika herkkään kohtaan hänellä, kun se aiheutti noin suuren reaktion. Ei sun tarvis vähätellä omia tunteita/kokemuksiasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häh? Puydät anteeksi totuutta? Sinä et voi mitään vanhempiesi valinnoille. Tämä päivänä olisi lastensuojelun asia tuollainen. Ihan oikeutetusti kritisoit isäsi toimintaa! Se että oli ruokaa pöydässä ym, ei mitenkään hyvitä sitä, että hän traumatisoi teitä lapsia dokaamisellaan. Lasten perustarpeista huolehtiminen kuuluu kaikille vanhemmille, eikä siitä tarvitse mitenkään erikseen olla kiitollinen. Vanhemmus kuitenkin tuo mukanaan suuren vastuun, ja sen sinun vanhempasi on selkeästi laiminlyöneet. Niin että kyllä tässä nyt ihan jonkun muun pitäisi anteeksi pyydellä kuin sinun! Vaan kun alkoholisteille on tyypillistä vähätellä ongelmaa ja syyttää muita, joten tuskin tulet koskaan anteeksipyyntöjä kuulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
ApIsäni oli myös töissä käyvä alkoholisti. Vapaa-aika oli kosteaa. Ei ollut väkivaltainen, kannusti ja tuki lapsiaan. Silti kotona oli epävakaa ilmapiiri.
Tässä taas puolustelet isäsi juomista. Isäsi on alkoholisti vaikkei mätkis teiltä hampaita kurkkuun. Ap sulta puuttuu selkäranka , itsekin olen alkoholistin tytär ja tunnistan käyttäytymisesi. Se että isä juo ei ole sinun ongelma , se on isäsi ongelma. Paitsi ettei isä tiedosta ongelmaa. Lopeta nyt se anteeksi pyyteleminen. Itse jättäisin ukon pulloineen oman onnensa nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholisteille on tosi vaikeaa myöntää, että heille on ongelma. Samoin itse asiassa kaikkien addiktiojen kohdalla.
Sinun reaktiosi on ymmärrettävä. Sinun isäsi kokemus ei ole sinun kokemuksesi, ja lapsen näkökulma on ihan eri kuin aikuisen. Siis tarkoitan, että sinun muistosi ovat sinussa lapsen silmin näettyinä ja koettuina, ja ne ovat täysin oikeita, ja nousevat pintaan aikuisuudessa. Itselläni on C-PTSD, omassa lapsuudessani myös samankaltaisia asioita. Jos kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan Pete Walkerin C-PTSD, From Surving to Thriving -kirjan, jossa käsitellään lapsuuden traumoja ja niiden vaikutusta meihin aikuisena. Et ole yksin. Terapiasta on ollut itselleni paljon hyötyä, ja suosittelen sitä aina ihan kaikille.
Sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus ja tässä tapauksessa näin tosiaan oli. Kerroit rehellisesti miltä sinusta tuntuu ja lopputulema on, että sinä pyydät sitä anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan tiedän, että kaikki on totta mitä sanoin ja tiedän, että saan surea asiaa. Silti se, että puhun siitä ja "syytän" muita pahasta olostani niin hävettää.
Aloin puhelun jälkeen hieman tärisemään ja tuli vähän leijuva olo. Sellainen paniikinomainen ahdistus.
En ole moista tuntenut aikoihin. Kyllä tämä itsellekin kolahti jonnekin syvälle.
No, tiedän etten puhu asiasta enää mutta tuntuu, että suhteemme muuttui nyt erilaiseksi. En aio enää puhua mistään pintaa syvemmältä, pelkästään satunnaiset kuulumiset saa riittää.
En voi kun vain kantaa tämän itse ja toivottavasti joskus terapiassa sitten mikäli sinne pääsen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tiedän, että kaikki on totta mitä sanoin ja tiedän, että saan surea asiaa. Silti se, että puhun siitä ja "syytän" muita pahasta olostani niin hävettää.
Aloin puhelun jälkeen hieman tärisemään ja tuli vähän leijuva olo. Sellainen paniikinomainen ahdistus.
En ole moista tuntenut aikoihin. Kyllä tämä itsellekin kolahti jonnekin syvälle.
No, tiedän etten puhu asiasta enää mutta tuntuu, että suhteemme muuttui nyt erilaiseksi. En aio enää puhua mistään pintaa syvemmältä, pelkästään satunnaiset kuulumiset saa riittää.
En voi kun vain kantaa tämän itse ja toivottavasti joskus terapiassa sitten mikäli sinne pääsen.
Ap
Tätä kutsutaan triggeröitymiseksi, ja on nimenomaan (C-)PTSD:n oire. Sinulla on oikeus puhua vanhempien kanssa tunteista, älä häpeile sitä. Häpeä kuuluu vanhemmille, jotka eivät kohdelleet sinua oikein. He eivät sitä osaa kantaa, joten siirtävät sen sinuun. Samaistun niin valtavasti siihen mitä kerrot. Nämä on vaikeita asioita, eikä mitenkään sinun vikasi.
Muutamia muita paikkoja, mistä etsiä tietoa. Gabor Maté, Bessel van der Kolk, Peter Levine jne., kaikki puhuvat traumasta. Löytyy podcasteja ja videoita, joissa puhuvat näistä asioista. Niiden kautta itse lähdin tutkimaan aihetta, ja paraneminen alkoi siitä.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja olen siis kriiseillyt tämän asian kanssa jo teinistä lähtien. Se perheen dynamiikka on ollut niin epävakaa ja päihteitä, tappeluita ja isompia vastoinkäymisiä täynnä, että olen aina ollut masentuneisuuteen taipuvainen ja välillä olen sitten yrittänyt itsekin alkoholilla yms pahaa oloa lieventää.
En kuitenkaan halua olla mikään menneisyydessä ripustautuja ja itsesäälissä kiereskelevä.
Silti välillä tuntuu, etten pääse irti siitä liejusta vaan aina välillä se kaikki kaatuu päälle ja "oireilen".
Nyt sitten tuli sellainen fiilis itselle, että kasvata selkäranka ja mene eteenpäin.
Ap
Isäsi on alkoholisti. Tuommoisia ne on, hermostuvat jos alkoholinkäyttöä arvostellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tiedän, että kaikki on totta mitä sanoin ja tiedän, että saan surea asiaa. Silti se, että puhun siitä ja "syytän" muita pahasta olostani niin hävettää.
Aloin puhelun jälkeen hieman tärisemään ja tuli vähän leijuva olo. Sellainen paniikinomainen ahdistus.
En ole moista tuntenut aikoihin. Kyllä tämä itsellekin kolahti jonnekin syvälle.
No, tiedän etten puhu asiasta enää mutta tuntuu, että suhteemme muuttui nyt erilaiseksi. En aio enää puhua mistään pintaa syvemmältä, pelkästään satunnaiset kuulumiset saa riittää.
En voi kun vain kantaa tämän itse ja toivottavasti joskus terapiassa sitten mikäli sinne pääsen.
ApTätä kutsutaan triggeröitymiseksi, ja on nimenomaan (C-)PTSD:n oire. Sinulla on oikeus puhua vanhempien kanssa tunteista, älä häpeile sitä. Häpeä kuuluu vanhemmille, jotka eivät kohdelleet sinua oikein. He eivät sitä osaa kantaa, joten siirtävät sen sinuun. Samaistun niin valtavasti siihen mitä kerrot. Nämä on vaikeita asioita, eikä mitenkään sinun vikasi.
Muutamia muita paikkoja, mistä etsiä tietoa. Gabor Maté, Bessel van der Kolk, Peter Levine jne., kaikki puhuvat traumasta. Löytyy podcasteja ja videoita, joissa puhuvat näistä asioista. Niiden kautta itse lähdin tutkimaan aihetta, ja paraneminen alkoi siitä.
Kiitos todella paljon, että haluat jakaa tietoa sekä siitä, että osaat samaistua. Se helpottaa omaakin oloa.
Pitää tutustua. Tommy Hellstenin tuotantoon olen jonkin verran tutustunut ja myös kuunnellut ihanan kirjan "trauma ja rakkaus". Voisi kuunnella sen tänään, Harri Viitasen teksti ja ääni on rauhoittavaa kun näitä asioita pohtii.
Minulla on hyviä ja huonoja kausia näiden asioiden kanssa. Joskus olen sujut ja yläpuolella, voin hakea jopa voimaa siitä mitä kaikkea olemme kokeneet. Tunnen itseni vahvaksi selviytyjäksi.
Sitten on aikoja kun vaivun "uneen" tai jonnekin. Toimintakyky hupenee ja näen valtavasti painajaisia. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja väsyneeksi.
Olen kohdannut myös väkivaltaa mutta vain äitini puolelta ja henkistä hylkäämistä ihan liikaa.
Aikuisuudessa olen ollut väkivaltaisen alkoholistien kanssa parisuhteissa oten jokin vääristymä minulla on suhteissa ja siksi olenkin nykyään mielummin yksin.
Olen paljon kehittynyt mutta nyt tänään tuli pieni romahdus ja pyytelin anteeksi.
En vain osannut muuta kun rauhoitella tilannetta ja ottaa vastaan sen mitä hän halusi sanoa.
Tuli olo, että olen vääränlainen, liian herkkä ja lapsellinen. Mutta toisaalta ymmärrän että tässä on isommista asioista kysymys.
Tässä on pohdinnan paikka jälleen suhteessa vanhempiini ja siihen miten asioita katson.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tiedän, että kaikki on totta mitä sanoin ja tiedän, että saan surea asiaa. Silti se, että puhun siitä ja "syytän" muita pahasta olostani niin hävettää.
Aloin puhelun jälkeen hieman tärisemään ja tuli vähän leijuva olo. Sellainen paniikinomainen ahdistus.
En ole moista tuntenut aikoihin. Kyllä tämä itsellekin kolahti jonnekin syvälle.
No, tiedän etten puhu asiasta enää mutta tuntuu, että suhteemme muuttui nyt erilaiseksi. En aio enää puhua mistään pintaa syvemmältä, pelkästään satunnaiset kuulumiset saa riittää.
En voi kun vain kantaa tämän itse ja toivottavasti joskus terapiassa sitten mikäli sinne pääsen.
ApTätä kutsutaan triggeröitymiseksi, ja on nimenomaan (C-)PTSD:n oire. Sinulla on oikeus puhua vanhempien kanssa tunteista, älä häpeile sitä. Häpeä kuuluu vanhemmille, jotka eivät kohdelleet sinua oikein. He eivät sitä osaa kantaa, joten siirtävät sen sinuun. Samaistun niin valtavasti siihen mitä kerrot. Nämä on vaikeita asioita, eikä mitenkään sinun vikasi.
Muutamia muita paikkoja, mistä etsiä tietoa. Gabor Maté, Bessel van der Kolk, Peter Levine jne., kaikki puhuvat traumasta. Löytyy podcasteja ja videoita, joissa puhuvat näistä asioista. Niiden kautta itse lähdin tutkimaan aihetta, ja paraneminen alkoi siitä.
Kiitos todella paljon, että haluat jakaa tietoa sekä siitä, että osaat samaistua. Se helpottaa omaakin oloa.
Pitää tutustua. Tommy Hellstenin tuotantoon olen jonkin verran tutustunut ja myös kuunnellut ihanan kirjan "trauma ja rakkaus". Voisi kuunnella sen tänään, Harri Viitasen teksti ja ääni on rauhoittavaa kun näitä asioita pohtii.Minulla on hyviä ja huonoja kausia näiden asioiden kanssa. Joskus olen sujut ja yläpuolella, voin hakea jopa voimaa siitä mitä kaikkea olemme kokeneet. Tunnen itseni vahvaksi selviytyjäksi.
Sitten on aikoja kun vaivun "uneen" tai jonnekin. Toimintakyky hupenee ja näen valtavasti painajaisia. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja väsyneeksi.
Olen kohdannut myös väkivaltaa mutta vain äitini puolelta ja henkistä hylkäämistä ihan liikaa.
Aikuisuudessa olen ollut väkivaltaisen alkoholistien kanssa parisuhteissa oten jokin vääristymä minulla on suhteissa ja siksi olenkin nykyään mielummin yksin.
Olen paljon kehittynyt mutta nyt tänään tuli pieni romahdus ja pyytelin anteeksi.
En vain osannut muuta kun rauhoitella tilannetta ja ottaa vastaan sen mitä hän halusi sanoa.Tuli olo, että olen vääränlainen, liian herkkä ja lapsellinen. Mutta toisaalta ymmärrän että tässä on isommista asioista kysymys.
Tässä on pohdinnan paikka jälleen suhteessa vanhempiini ja siihen miten asioita katson.
Ap
Voimia sinulle. Se heräämisen vaihe voi usein olla vaikein, koska siinä alkaa ne muistot nousta niin vahvasti esille. Asioiden ymmärtäminen ja kohtaaminen kuitenkin ihan varmasti tulee parantamaan elämänlaatua, ja voi auttaa rakentamaan terveemmän suhteen vanhempien kanssa, mutta se vaatii myös ponnisteluja heidän osaltaan. Täälläkin on joitain keskusteluja liittyen C-PTSD:hen, eli sieltä voit myös hakea vertaistukea, jos tuntuu että siitä olisi apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti pistää muut pyytämään anteeksi. Hän itse ei mokiaan tunnusta tai edes tunnista. Isäsi on idiootti.
Oikeastaan hän ei kyllä edes myönnä olevansa alkoholisti. Koska käy töissä, en hän voi olla.
Täytyisi olla paskat housuissa oleva pultsari.
Ei riitä, että elämän keskiö on alkoholissa aina vapaa-ajalla. No mutta on hän kuitenkin omalla tavallaan hyvä ihminen, on vain omanlaisensa elämän kulkija.
ApIsäni oli myös töissä käyvä alkoholisti. Vapaa-aika oli kosteaa. Ei ollut väkivaltainen, kannusti ja tuki lapsiaan. Silti kotona oli epävakaa ilmapiiri.
Asuin jonkin verran biologisen isäni perheen kanssa nuorena.
Vasta viime aikoina tajusin, ettei koko aikana sisaruspuoleni tuoneet kavereita kotiin. Väkivaltaa ei ollut, mutta veetuilevaa puhetta aika paljon ja työnsä hoitava - rakastava - perheenisä joi viikonloput ja keskellä viikkoa tavallisesti myös.
Niin ja viesti ei ollut mikään ihan neutraali, että harmittaa kun olet ollut aina humalassa vaan vuodatusmainen.
Sanoin puhelussa, että olin humalassa kitisin turhasta, että oli kyllä ihan typerä juttu. Sanoin, vielä, ettei tässä nyt mitään kaunaa ole ja yritin rauhoitella siinä samalla kun kokosin itseänikin.
Herranjestas. Eipä ole tällaista meidän välillä tapahtunut. Varmaan parempi, että otamme hieman etäisyyttä hetkeksi.
Ap